Tuesday, December 17, 2013

The Spanish Inquisition;)

Kidutusta. Istua nyt hiljaa kolme tuntia. Kirjoitan tätä odotushuoneessa. Yritän kaikin keinoin tehdä tästä mielenkiintoisempaa kuin mitä se on; nököttää tuntikausia epämukavalla tuolilla ja aina välillä joku tunkee neulan käsivarteen. On nälkä ja väsyttää. Se sokerilitku oli pahaa. Ja lämmintä. Makuna aina niin kamala Fruit Punch. yäk.

Suurin kauhuni on, että sisään tulee joku, joka haisee pahalle. Sitten kun se joku lähtee, haju jää. Minun super hajuaistini on nyt  On Steroids. Tunnin jälkeen, sisään astui ukko, jonka kaikki kamppeet haisivat homeelle, märälle koiralle. Siis sille, kun vaatteet jättää märkänä myttyyn...antakee armoo. Ei onneksi istunut ihan viereen, mutta pienessä odotushuoneessa lemu tunki sieraimiini silti. Kuvanottohetkellä huoneessa oli ihanan ilmavaa, hetkellisesti.

Olin odotushuoneen ainoa oman rotuni edustaja. Muut olivat aasialaisia, enimmäkseen vanhuksia. He tulivat labraan pareittain sisaruksensa  tai lapsensa kanssa. Yksi vanhempi täti tuijotti vatsaani koko ajan. Poika tietty teki samaan aikaan voltteja, niin, että maha muljahteli puolelta toiselle. Minua ahdisti ja tunsin levottomuutta. Yritin blokata tuijotuksen milloin läppärillä, milloin Läckbergillä. On myönnettävä, että mutisin jotain suomeksi välillä, kun otti pattiin se tuijotus...

Viimeksi kun olin täällä, yksi parikymppinen mimmi hölötti kovaan ääneen puhelimeensa. Saan sellaisesta näppylöitä. (15 tuntia syömättä, juomatta, aiheuttaa tiettyä kireyttä;))Toinen suosikkini on, (tiedätkö tyypin?) se lentomatkustaessa,  maha karrella puhelimeen huutava  mies;  Moi, Ollaan jo koneessa! – Just laskeuduttiin, päästään kohta ulos koneesta Odottelen vielä laukkuja  AARRGGHH!! Jos puhuisi yhtään lujempaa, ei koko puhelinta edes tarvitsisi. Vastapuoli kuulisi muutenkin...
Tämä hölömimmi yritti olla ystävänsä tukena sanoen ainakin kahdeksan kertaa, kuinka toisen ei pidä sietää tiettyä käytöstä joltain kolmannelta osapuolelta ja kuinka hänen pitää puolustaa tapaansa elää vanhemmilleen ja kuinka hänen vielä kotona asuvan veljensä olisi syytä maksaa vuokraa.  Aina välillä puri kynsiään naks naks. Olin tulla hulluksi ;) Lisään joulupukin listalle isot muhkeat noise cancelling headphones-kuulokkeet.  

Jos ne oikeasti aikovat hyväksyä kännyköiden käytön lentokoneissa, muunkin kuin tekstarit, alan matkustamaan Atlantin yli laivalla;) Sillä on sanomattakin selvää, että viereeni istuutuu se mahakas mies-tyyppi, tai pahimmassa teiniangstissaan kieriskelevä niinku ja sit niinku- tyyppi.  Se on jämpti.
Ihmisiä tuli ja meni. Rupesin tarkastelemaan kenkiä. Masokistista lempipuuhaa. Laitoin puhelimen äänettömälle ja  nappasin kuvan tietokoneen ruudusta vain saadakseni selville kuuluuko kameran ääni äänettömällä, kuuluuhan se. Bummer. Olisi tullut "hyvä" kokoelma new balance tossujen, karvatossukas+ sukka-yhdistelmien ja muiden hirvitysten kuvia;) Mikä rumien kenkien kavalkaadi pienessä tilassa samaan aikaan. Mitäpä sitä ei ajan tappamiseksi keksisi...

Kävin siis aamulla kolmen tunnin sokerirasituskokeessa. Nyt sitten jännitetään tuloksia. En jaksa uskoa, että olisi jotain vikaa. Tunnin kokeen arvokaan ei ollut kuin ihan vähän koholla. En itse asiassa edes ymmärrä miksi olen täällä. Varmuuden vuoksi? Ja en minä nyt välttämättä mitään kuuden kilon sokerivauvaa halua, mutta silti. Jotenkin sitä luulisi, että minulla olisi jotain oireita, jos sokerit olisivat koholla, mutta wait and see. Olen hardcore herkuttelija enkä kakskymppinen, joten kaikki on mahdollista.

Tuntuu siltä, etten ole lähiaikoina muuta tehnyt kuin lääkärissä juossut.  Ja naistenhuoneessa;)  Onneksi joululoma koittaa ensi viikolla, matkustamme pois kotoa, pois perus huushollaamisesta. Yksi ystävällinen tuttu osasi kertoa, että Floridassa on kuulemma hyviä keskos-osastoja.  Kiitos, jos nyt kuitenkin selviytyisin takaisin kotiin yhtenä kappaleena... Sitten saa poika pikkuhiljaa tullakin. Olo on välillä valasmainen ja kankea. En tunnista peilikuvasta näkyvää möhömahaa;) Luulen näyttäväni paljon paljon sutjakkaammalta;)
Tataa!
 
PS anteeksipyynnöt kaikille kielipoliiseille. Kirjoitus on tässä postauksessa poukkoilevaa, ilman säntillistä aikamuotoa.

Friday, December 13, 2013

Kaikki nämä mulle heti!



On pari sisustusliikettä, vaikkakin isoja ketjuja, joista ottaisin meille 90% tavaroista heti, kyselemättä. Olen kerännyt sellaiseen 70-lukulaiseen jättiläiskansioon ideoita kotiin eri lehdistä, huonekohtaisesti, jo vuosia, mutten ole rei'ittänyt sivuja enää piiitkään aikaan, joten nykyään ne irtirevityt sivut vaan tungetaan jonnekin kansion väliin. Hmm, kuulostaa hyvin tutulta, ihan sama juttu kuin reseptien kanssa.

 
Olohuoneen uutta sisustus(suunnittelua)ta varten olen siirtynyt- hurraa! - jo nykyaikaan ja kerään kansiota sähköisesti koneelle. Projekti tosin siirtyy siirtymistään, sillä pikkupoikamme lipasto-pinnasänky- ja kaikki se muu jo onnellisesti unohdettu tavara-tarpeet torppaavat huonekalu-hankinnat, hetkeksi. Pikkuhiljaa siis. (Tosin me taidettiin löytää jo potentiaalinen sohva..)

Suomessa meitä odottaa jossain vaiheessa iso laajennusprojekti, joten kerään ideoita sillä silmällä, että kun me joskus laajennetaan tai rakennetaan, sitten joskus... Täällä päässä, vuokralla, blääh, ei paljon unelmia toteutella, tai seiniä kaadeta.

Tässä kuitenkin minun mielestä aivan ihania ideoita tähän kauteen. Just tällaisissa tunnelmissa, villasukissa viilettäen, haluaisin viettää unelmieni joulun. Yhdessä kädessä olisi punaviinilasi, toinen käsi kopeloisi pohjatonta konvehtirasiaa.

Olen kopioinut monet ideat, pienessä mittakaavassa. Olohuoneen puolella vaaleaan yhdistän kultaa, hopeaa, peiliä, valkoista ja glitteriä. (Ja tietty ripauksen punaista.) Familyroomin tummaan puuhun ja kalustukseen sopii punainen ja ruutukankaat. Porotyynykin on paikallaan ;)Skottiruutu ja lumihiutaleet ovat vastustamattoman ihania vuosi toisensa jälkeen. Tykkään. Osalle toteutusta tarvitsisin kyllä kipeästi vuoristomajan;)

Kupissa Snowman's soup*
Viime vuoden skottiruutu-teemaa jatkaen, pakkasin ja pakkaan kaikki paketitkin skottiruudulliseen paperiin ja käytän sävyihin sopivia nauhoja. Ihanaa. Joulun odotus on kyllä kivaa. Melkein parempi kuin itse joulu. Se on ohi niin hujauksessa.


Tataa!

PS Pidän tänä vuonna koristelut kurissa, emmekä hanki edes kuusta, sillä vietämme joulun muualla. Olen kieltäytynyt Lake Tahoen keikasta, vaikka lunta kaipaankin, sillä en ehkä kestäisi katsoa, kun muut viilettävät alas rinteitä, itse nauttisin kuumaa kaakaota rinteen juurella möhömahani kanssa. Tänkiu bat nou tänkiu;) Kenties kerkiämme nietoksille vielä myöhemmin keväällä!
 
* olen tainnut tästä aiemminkin kirjoittaa, mutta jos joku haluaa niin makeaa,että hampaat tippuu suusta; kuuma kaakao sekoitetaan Candy canella ja kuorrutetaan vaahtokarkeilla.





Sunday, December 8, 2013

San Francisco ei petä


Nyt on taas vietetty mukava viikonloppu ja joulufiiliksestäkin saatu kiinni hetkittäin. Viime viikolla sain pukea lapsille villasormikkaita, sööttejä pipoja, sukkahousuja ja kunnon takkeja. Aamut valkenivat ihan muutamalla plus-asteella, mutta päivisin lämpötila kipusi kympin paremmalle puolelle. Raikas, aurinkoinen syyssää on ihan luksusta.

Perjantaina kävin neljättä kertaa lääkärissä. Inhokkilistaan, parin muun lääkärin kanssa, kuluu tätä nykyä myös silmälääkäri. Kun istuu hiestä märkänä, peloissaan inisten, silmät arkoina lääkärin tunkiessa kyynelkanaviin neuloja, ei paljon naurata. Kamalinta kaikessa, tunnin kestänyt kidutus ei tuottanut toivottua tulosta. Silmäni valuu edelleen ja nyt alkaa silmänympärysihokin ärtyä. Minun on vielä palattava lääkäriin. Ajatuskin puistattaa, sekä tuleva lasku. Jos jollain siis on jotain vinkkiä miten kyynelkanavan saisi neula-vapaasti auki kotikonstein, saa kertoa!

Illalla olimme ystäviemme luona skoolaamassa 96-vuotiaalle Suomelle. Mukavaa yhdessäoloa, hyviä ruokia, Maamme-laulua. Ainoana miinuksena; olin suunnitellut asumme prikulleen; tyttöjen mekkoja oli jaagattu kissojen ja koirien kanssa, että mätsaavat itselleni tilaamaani mekkoon. Ja sitten, oma mekkoni ei tullutkaan ajoissa ja jouduin kaivamaan kaapista vanhan koltun esille. Harmitti.  (Se tilaamani mekko odotti ovella lauantai-iltana. Vetäsin se intona päälle vain huomatakseni, että olin tilannut liian ison...bummer) First world problems...;)


Lauantai oli omassa mittakaavassani täydellisyyttää hipova päivä. Suburbia on ihan kivaa, mutta kaipaan ajoittain kaupungin vilinään. Ikään kuin syntymäpäivieni hengessä, lähdimme siis San Franciscoon fiilistelemään joulunalusaikaa. Alunperin piti jäädä yöksi, mutta minä kun olen sattuneesta syystä aina ajokunnossa, päätimme jättää hotellin toiseksi kerraksi. Ehkä jopa ilman lapsia. Hurjaa, I know.

Ei ehkä kaupungin romanttisin ja intiimein vaihtoehto, mutta suuntasimme Fisherman's Wharfille, Pier 39n Crab House ravintolaan. Ruoka oli hintansa väärti, lapset saivat clam chowderin sijaan takuutuoretta crab chowderia. Tilailtiin simpukoita ja rapuja ja syötiin kaikkea yhdessä. Sanoinkin lapsille, että ovat aika etuoikeutettuja, en minä kuusivuotiaana syönyt jättimäisiä taskurapuja ravintoloissa...(Samalla mietin itsekin, miten ihanaa on asua tällaisen suurkaupungin läheisyydessä)


Pier 39n tunnelma on aina mukava. Paitsi, että nyt tuuli niin, että korvat meinasivat irrota. Järkevänä ihmisenä olin huolehtinut muista, mutta unohtanut oman hatun. Äitiys. Ihan kauhuissani katselin paikallisten pikkulapsia rattaissaan; yksivuotias istui ilman hattua ja hanskoja, pelkissä sukissa! Siinä kylmässä viimassa jonkun ohuen fleecerievun alla. Äidillä ja äidin ystävättärellä oli kyllä Uggit ja karvahattu. Teki ihan pahaa.


Päätimme suomalaisella sisulla, uhmata viimaa ja kävellä jälkiruoalle Ghirardelli Squarelle. Lasten mielestä näytti ja tuntui ihan Suomelta;) Ghirardellin suklaa on ainoa hyvä suklaa täällä. Viekin kielen mennessään;) Sinne, vähän-niinku-Kluuvikadun- Fasun- tunnelmiin sitten kuumalle kaakaolle ja jäätelöannoksille. Ihanan jouluinen tunnelma.  Maistiaisina tumman suklaan peppermint bark. Tätä kuluu meidän perheessä tähän aikaan vuodesta. Nuo Poron nenät olivat ihanan näköisiä, mutta mallaspallot eivät kuulu suosikkeihini...

Sitten oli aika jättää merileijonien haukunta ja Alcatraz taakse ja siirtyä kohti Union Squarea. Macy'sin kuusi ja koristeet ovat aina näkemisen arvoiset. Luistelemaan ei nyt ollut asiaa. Tässä vaiheessa tuli ahdistus ihmispaljoudesta. Itse asiassa se ahdistus tulee joka kerta myös suurkaupungin liikenteestä. Kuskeja on joka lähtöön, joku katu onkin yhtäkkiä suljettu, autoja on jätetty hätävilkuin keskelle kaistaa jne jne Ehkä se on tämä kahdeksannen kuun kevyt olemus, mutta ihmispaljouden keskellä, vieraiden ihmisten tuuppiessa  kiireissään, alkoi riittää. Joo, eiköhän tää ollut tässä. Kotisohva alkoi kiintää silmissä, takaisin suburbiaan, kiitos.

Tataa!

PS täällähän sanotaan, että We are expecting tai We are pregnant. Olen aina vähän pyöritellyt päätäni ja sanonut, että synnytetäänkö Me sitten myös ja miten se mahtaa toimia? No, me taidetaan kyllä ihan oikeasti odottaa;) Miestäni väsyttää samaan aikaan ja on vapaaehtoisella yhdeksän kuun lähes tipattomalla. Pyytämättä, vaatimatta. Minun mielestäni saisi tehdä mitä huvittaa. Yritin tuossa jopa ehdottaa, että lähtisi jollekin poikienreissulle, muttei innostunut. Tjaa, en valita. Kotonakin saa olla.

Myöhäisen illan päätteeksi katsoimme vielä leffan The World's End. Bizarre. Siis bizarre.







Tuesday, December 3, 2013

Kolkytkahdeksan -Kolkytyhdeksän- KolkytKymmenen

Oh Lord. Tänään se sitten tapahtui. Täytin kolmekymmentäkymmenen;). Heräsin lauluun, suukotteluun ja halailuun. Aika onnekasta.

Peilistä katsoo ei-niin-hehkeä tyyppi. Oikea silmäni on oireillut reilut kaksi kuukautta, eli en ole käyttänyt silmämeikkiä kuin hyvin hyvin satunnaisesti ja vain for special occasions. Tällaisena tummana ja tulisena se ei toki haittaa...Kolmas silmälääkäri sanoi hyvin painotetusti, ettei lähtisi nyt tekemään mitään silmän ympäristössä, joka saattaa edelleen ärsyttää mysteeristä silmäoireilua. Kiitti. Kestovärjäys ei ole ollutkaan mielessä;)

Silmä on siis valunut ja rähminyt nätisti pari kuukautta, mutta tulehdusta siellä ei ole. Alkaa mennä usko läntisen lääketieteen arvailuihin. Tässä vaiheessa seison vaikka päälläni viisi kertaa päivässä, jos se auttaa. Auttaiskohan?

Iho; lähitarkastelun jälkeen, mitään yön yli rupsahdusta ei ole tapahtunut, mutta kuumaa ilmaa puhaltava lämmitys kuivattaa ja valmiiksi pintakuivaa. Olenkin siirtynyt rasvojen lisäksi öljyihin. Kiitos, nam. Moisturize Moisturize, sanoi jo Sophia Loren aikoinaan.

Sanovat, että elän pidempään, kun saan lapsen tässä iässä ja pysyn nuorempana. Comme ci, comme ca, katsotaan nyt. Uskokoon ken haluaa.

Kroppa toimii kuin hyvin rasvattu kone. Meidän suureksi yllätykseksi vatsassani kasvaa poika! Olen voinut oikein mahtavasti koko odotusajan, muttei minulla nyt mitään ongelmia tyttöjenkään kanssa ollut. Mitään olen raskaana, joten en voi -kortteja en lämää pöytään. Lauantaina kävin taas zumbaamassa, ihmeen hyvin meni, vaikka tunnille meno jo vähän jännittääkin.

Kiloja täynnä pyöreä kymppi ja oma vauhti on hiukan hiljentynyt sen mukaan, kun vauhti vatsan sisällä kiihtyy. Hirveitä potkuja! Koko vatsa heiluu ja tärähtelee, päälle päin näyttää siltä, että Alien, the eight passenger on tulossa ulos;) Poikani pitää minua jo nyt välillä öisin hereillä. Apuva. Viikon kuluttua mennään koko perheen voimalla 4D hen katsomaan miltä tulija näyttää.

R-a-k-a-s-t-a-n  j-u-h-l-i-a. Mutta, päätin nyt, duopakkauksessa, täyttää kolmekymmentäkymmenen, jotta voin sitten täyttää neljäkymmentä oikein hirveällä rytinällä. Tätä ikää pitää juhlia muutenkin kuin kaatamalla toisille shampanjaa;) Kuvassa rakkaan shampanjaharrastaja-ystävättäreni minulle tuoma spesiaalipullo. Se saa vielä odottaa avaamista. Kiitos!

En siis aio nyt järjestää mitään, mikä on minulle hyvin epätyypillistä. Sen sijaan, aiomme viettää San Francisco- päivän koko perheen voimalla ensi lauantaina syöden mereneläviä, sitten herkutella ja siirtyä fiilistelemään Union Squarelle jouluvalojen alle. Lahjaksi sain hukkaamieni (ihan hirveetä, en yleensä ikinä hukkaa mitään) korvakorujen tilalle uudet. Kyllä kelpaa. Love.

Rakas ystävättäreni järjestää pienimuotoiset skoolaukset perjantaina, sinne mennään innolla. Juhlitaan Suomea ja ehkä myös onnitellaan minua. Uusi glitterimekkokin on tilattu. Oli ihan pakko, onhan sille sitten käyttöä myös jouluna...Näissä tunnelmissa siis tänään. Katsoin itseäni kyllä hyvinkin tarkkaan joka kulmasta aamulla peilistä ja tilasin varmuuden vuoksi kosteuttavan kasvohoidon;)

Kivaa viikkoa.
Tataa!

PS Yritän kyllä välttää äitiysvaatteiden hankintaa, joten olen keskittynyt käsilaukku- ja koruosastoon jo kuukausia;) Kun anoppini oli vielä järjissään, hän sanoi joistain nuorisokaupoista, että sieltä voin nykyään ostaa vain korvakoruja, viitaten siihen, että koot loppuvat. Niinpä. I know exactly what you are talking about!! Tässä  vähän itse itseäni lahjoen- satoa;) Marc Jacobsin hologrammi iltalaukku on prrrrfect näin juhlakauteen, myrkynvihreää Kate Spadea olen himoinnut jo pitkään. Testaan ensin mini-koossa;) Ja minulta puuttui juhlavampi värikäs statement. On piste iin päälle vaalean harmaan o-aukkoisen cashmere neuleen kanssa. I'm so worth it;)



Thursday, November 28, 2013

Valkoiset jauheet pussissa

Joillekin onnekkaille raskausajan himot, cravings, ovat urbaania legendaa. Voi kuinka monta kertaa olen naureskellut haluan nuolla rappausta-tyyppisille jutuille. Eipä muuten juurikaan naurata, kun himo osuu omalle kohdalle ja onkin totista totta.

Se alkaa ihan puun takaa ja yltyy tosi pahaksi. Tosi äkkiä. Uskon vakaasti siihen, että kroppa tietää ja kertoo mitä tarvitsee. Sitä on sitten saatava missä tahansa ja mihin kellon aikaan tahansa. Minun kroppani haluaa OMOa.

Himot yllättivät ensimmäisen raskauden aikana, joskus kuudennen kuukauden paikkeilla. Olin mittaamassa jauheista Omoa (vai oliks se BioLuvilia?) kuppiin. Tuoksu oli kertakaikkiaan vastustamaton. Teki mieli maistaa. Hammastahna vaahto maistui paremmalta kuin ikinä, nielasin. Samoin spearmint Xylitol jenkki. Rupesin kuljettamaan pienen pienessä Minigrip pussissa päivittäin pillereitä; mahdollisimman laimean mintun makuisia jauhoisia pillereitä. 2 Calcichewta, 12 Rennietä, erilaisia xylitolpastilleja. Illalla viimeisimmäksi laitoin Rennien suuhun, kun olin jo sängyssä. Mieheni kyseli- Ai, närästääkö noin pahasti? En vastannut. Eikä välttämättä edes närästänyt. Se vain sattui olemaan yksi päivän kohokohdista; maata hiljaa paikoillaan, Rennie suussa sulaen. Nautinto.

Varmistelin apteekkarilta josko esim Rennien syönnistä olisi jotain haittaa..entä fluoritabletit? Nekin ovat hyvin jauhoisia, isoja imeskelytabletteja. Yritin myös syödä Fazerin Euca Mentholeita, mutta eivät olleet tarpeeksi jauhoisia. Himoni on hyvin tarkka ja nirso. Sain myös ostettua placeboja, mutta ne olivat pahoja. Eivät toimineet ollenkaan samalla tavalla;)

Calcichewta sai syödä vain kaksi tablettia päivässä, joten, jos puhelin sattui soimaan sillä aikaa kun imeskelin kalkkitablettia, annoin soida. Nobody comes between me and my Calcichew. Nytkin, tätä kirjoittaessa, alkaa leukaperät nykimään. Vesi herahtaa kielelle. Ihan Pimeetä.

Miten tämä ihan sama omituinen mikä-lie-jauhoisen-laimean-minttukalkin-himo on taas iskenyt? Lääkäri sanoi, että niin, vauvahan ottaa sen minkä tarvitsee. Sinulle jää loput. Luulisi, että minun jogurtin, maidon ja juuston kulutuksella saisin tarpeeksi kalsiumia, muttei kai sitten.

Olen löytänyt paikallisen korvikkeen. Antacid/Calcium peppermint flavor. Voi kuulkaa, avasin purkin jo autossa matkalla kotiin. BINGO. Just oikea koostumus ja maku. I'm in love. Ja tällä kertaa muuten närästää ihan oikeasti paljon ja monta kertaa päivässä. Saan syödä uusia herkkujani maksimissaan seitsemän tablettia päivässä. Yritän pitää annostuksen vähemmässä.. Olen kuin mikäkin hc addikti. Katson aamulla kellosta, että jos syön jo näin aikaisin yhden, ei jää loppupäiväksi kuin kuusi...Eipä tässä tällä erää muuta.

Tataa!

PS tänään juhlitaan Thanksgivingiä, Kiitospäivää. Esikoiseni halusi aamiaispöydässä kerrata kaikki kiitollisuutensa aiheet. Aika liikuttavaa. Me suuntaamme ystävien järjestämille juhlille rannalle ja istumme vasta huomenna perheen kesken kiitospäivän aterialle. Silloin saa kukin vuorollaan kertoa, mistä on kiitollinen.

Sukuloimme jo viime viikonloppuna, siitä lisää tuonnempana. Black Friday alet alkavat viimeistään puolilta öin. En aio suunnata shoppaaamaan hullun kiilto silmissä tänäkään vuonna, klo 3 aamulla, mutta, kuten mieheni serkku sanoi; You gotta experience it at least once. Just to say you have. OK, ensi vuonna sitten.

Thursday, November 21, 2013

Nautiskellen

Tämä ruokapostailu on mennyt ihan mahdottomaksi ;) Täällä herkuttelen ja mässäilen, tahdonvoimalle ja sitten jos vielä olen joskus raskaana syön tosi terveellisesti jutuille- nauraa hohotan. Tässä sitä taas paisutaan kuin pullataikina. Voin oikein mahtavasti;)Olen yksinkertaistanut elämäni; kun on nälkä, syön, kun jotain tekee mieli, syön just sitä. Voilá.

Perinteinen amerikkalainen Grilled Cheese; mikä ihana comfort food. Itse en ole näitä kertaakaan tehnyt, mutta mieheni tarttuu hommaan kursailematta. Voita kuluu suhteellisen paljon, samoin juustoja. En ollut aiemmin tajunnutkaan, ettei pannulle laitettu voi riitä, vaan leipä pitää voidella, runsaalla voilla, myös ulkopuolelta. Ahaa! Mieheni teki näitä joskus dagen efter ruoaksi seurusteluaikoinamme. Bye bye pizzat ja hampparit, aineksetkin löytyivät aina kotoa.  Ihan naapuriin avattiin jopa The Melt- Grilled Cheese ketju. Ei olla vielä kokeiltu, ja vaikka sandwich paikkoihin ajaudutaankin usein lounaalle lasten kanssa. Jotenkin tuntuu kummalta maksaa PB&J (peanut butter & jelly)tai Grilled cheese sandwichista 5 dollaria. Ostetaan mieluummin ainekset kotiin ja tehdään itse! Kukin saa koota omansa. Minä haluan cheddarin päälle aina vielä joko vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa. Proteiini on tosi tärkeää;)

Yks herkuistani on nykyään maapähkinävoi. (?!)
Nautin sitä usein välipalaksi tai aamulla paahdetun leivän ja banaaninsiivujen kanssa. Kuten kuvassa. Joskus myös suoraan tönkästä isolla lusikalla...Yllättävän koukuttava yhdistelmä tämä suolaisen ja makean liitto. (On myönnettävä, että aiemmin yököttelin, kun mieheni teki itselleen näitä leipiä) Mutta hei, pähkinöissähän on tosi paljon hyviä rasvoja eiks je?;)


Olen myös monen vuoden tauon jälkeen alkanut juoda limuja.(hyi hyi) En kerta kaikkiaan jaksa aina juoda vettä, kun se ei maistu miltään. Tsuf, vaan kuuluu kun avaan vaniljakokistölkin. Hellou darling, vanha himokkini, it's been a long time. Dilemma; ottaako kalorit vai aspartaamin?


"Leipominen" on myös lähtenyt ihan lapasesta. Tai siis jos valmiista taikinasta suoraan uuniin-ratkaisua voi yleensä leipomiseksi kutsua. Näitä, kuten kuvassa, on aina kaapissa, sillä illalla kun makeanhimo on pahimmillaan, lämmin chocolate chip cookie on aika hyvää;) Ei muuten, mutta piparminttusuklaakeksit ja minttusuklaachip- keksit ovat limited edition ja kausituotteita. Eikä pipari-Oreoitakaan saa enää joulun jälkeen;) Jos siis kerran meinaa, ne on syötävä nyt. Lapset eivät valita.

Mieheni kielsi minua ostamasta isoa chocolate cookie dough- ämpäriä Costcosta. Käsi oli jo ojentunut tarttumaan reilun kahden kilon ämpärin kahvaan ihan automatiikalla. Ihme tyranni.... Taitaa tosin ukko tietää, että kannattaa yrittää varovasti hillitä rouvan mieltymyksiä, sillä ensi keväänä  tämä samainen rouva sitten tuskailee bikineissään;) Eikä ihme.

Uhraan siis täällä vartaloani, day in, day out, vaikka tiedän, että totuus on julma, kunhan tästä duopaketista tulee solo. Koko tämä postaus on vähän  järkyttävä, nyt kun näitä kuvia katsoo. Pitäsiköhän jättää julkaisematta.. Heart attack waiting to happen. Voi punkeroiden piinaa.  Mutku, mutku...olkoon samalla karmea tunnustus.

Keväällä on ryhdistäydyttävä. May The Force be With Me silloin. Nyt nautiskelen. Tää on niin maallista.

YOLO ja Tataa!

PS nyt kun täällä satoi (!!suuri paikallisuutinen!!), ja illat ovat pimentyneet olen myös pyöräytellyt erilaisia suolaisia piirakoita. Ihan hävettää myöntää, että ennen ostin aina valmiin voitaikinan. Nyt, teen sen itse. Apuva. Sehän on maailman helpoin ja nopein. 30 sekunttia ja valmis, jos tekee klassisen voi,vehnäjauho,vesi-version. Aina oppii jotain uutta, kun ei ole Sunnuntai-taikinaa heti käden ulottuvilla. Jos vielä onnistuisin metsästämään puolukoita jostain, tekisin vispipuuroa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. hmmmm ehkä sen juicerin osto joululahjaksi ei ole ihan huono idea sittenkään. Voi detox. I'll think about that tomorrow;)

Wednesday, November 20, 2013

Isä

kuva lainattu
Isänpäivää vietetään täällä kesäkuun toisena viikonloppuna, joten marraskuussa eivät kaupat korttitarjonnassaan pursunneet. Kortti piti tehdä itse jos aikoi. Kortti jäi tekemättä, mutta kyllä me skypessä puhuttiin ja jouluna taas tavataan. Isänpäivä sai miettimään omaa isää ja isäsuhdetta. Kiitospäivä kun ei perinteisesti kuulu suomalaiskansallisiin juhlapyhiin, ajattelin amerikkalaisen juhlapyhän hengessä silti vähän niinku kiittää.

Minun isäni on aina ollut hyväntuulinen, mutta tosi ankara, kävelevä tietosanakirja. Hän on pelkällä olemuksellaan luonut tietyn kunnioituksen ilmapiirin, mutta osannut aina myös rentoutua. Enpä tiedä montakaan asiaa, joissa en olisi voinut, tai voisi vieläkin, kääntyä isän puoleen. Isä on korvaamaton apu.Hän on aina tehnyt paljon töitä, liikaakin. Isältä olen perinyt intohimoni autoihin ja monta monituista muuta luonteenpiirrettä.

Isä on aina tukenut ja puskenut eteenpäin. Ohjannut, tai oikeastaan ehdottanut suuntaa, ei navigoinut puolesta, eikä vienyt perille. Itse on pitänyt hoitaa kesätyöpaikoista alkaen kaikki. Hyvä niin. Avuttomuuskerhoon ei ole ollut pääsyä.

Jos, ja kun olen kompastunut, on autettu takaisin jaloilleen, muttei pidetty kiinni. On annettu kaatua. On ollut tiukat linjat ja rajapyykit, joiden sisällä toimitaan. Kovapäiselle ipanalle oikein sopivaa;)

On sitä kapinoitukin. Aika harvoin olen tosin isän kanssa viitsinyt kunnon kilpasille lähteä, sillä lopputulos ei välttämättä ole ollut minulle suotuisa. Toki niitä uusia rajoja joskus parikymppisenä haettiin. Kutsuttakoon sitä vaikka kasvuksi.

Niistä luonteenpiirteistä; isän kanssa ei ole ihan helppo riidellä, onneksi ei ole tarvettakaan. Hermojen menetys tapahtuu molemmilla nimittäin ihan samaan aikaan. Ja soon sit siinä;)

Nyt olen muuten tarpeeksi vanha ja viisas myöntääkseni, että joskus olisi kannattanut kuunnella isää enemmän. Joissakin asioissa olisi voinut tehdä ja toimia toisin, mutta sitten taas toisaalta, elämä perustuu päätöksiin. Kun joku ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ken tietää missä olisin nyt, missä maailman kolkassa  ja millä urapopulla, jos olisin valinnut toisin. Näin on oikein hyvä. Katumusta en harrasta.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän  tutustun isään ihmisenä. Meillä onkin tapana istua pitkät illat ruokapöydän ääressä aina yhdessä ollessa. Jutellen ummet ja lammet elämästä, ajankohtaisista asioista, muistellen, sekä kuunnellen isän juttuja milloin mistäkin. Hänen aktiivisemmasta ajastaan työelämässä riittää keskusteltavaa.

Olen saanut tavata mitä mahtavimpia ihmisiä, todistanut aitoa dedikoitumista, rajatonta sympatiaa ja ehdotonta jämäkkyyttä. Periaatteita ei puutu. Oikeudenmukaisempaa ihmistä en tiedä.(raivostuttavuuteen asti;) )

Kukaan ei nuorru vanhetessaan ja välillä olen huolissani. Olen siinä onnellisessa asemassa, että molemmat vanhempani ovat aktiivisia ja hyvässä kunnossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Pari pikkusäikähdystä pitävät realiteetit mielessä.

En pidä isääni sankarin asemassa, mutta arvostan häntä kovasti, puolustan henkeen ja vereen ja olen ylpeä hänen saavutuksistaan. Saattaa olla, että olen joskus nuorempana jopa verrannut jotain poikaystävää isääni eikä moni epeli ole sitten yltänyt samoihin suorituksiin. Eli Sayonara. Reilu peli...

Kun muutin Saksaan opiskelemaan, isä vei lentokentälle. Se oli kamalaa. Tippa silmässä halata heiheit. Isä on nytkin se, joka vie ja hakee lentokentältä. Lentokenttään littyy isän kanssa aina voimakas tunnelataus. Vaihto-oppilasvuosi, opiskelemaan lähtö, muutto Kaliforniaan.  Nyt siellä halataan heiheit omien lasten kanssa. Lähtö ei helpotu. Ikinä.

Kavereita me ei olla, sanan varsinaisessa merkityksessä. Isä on minulle aina isä. Hyvin rakas sellainen. Kiitos Isä.

PS Nuorimmaiseni on nyt jo piiitkään ollut tosi rakastunut omaan isäänsä. Oman viehätysvoiman testaus ja kaikenlainen keimailu kuuluu oleellisesti hänen ikäänsä. Suusta kuuluu milloin mitäkin; minulle uhotaan sanoen, this in MY husband.  Paras tähän mennessä on ollut Daddy and I are meant to be! ja siihen perään, että Boys can born babies too, you know!..Jaahah. Vauvantulossa taitaa olla vielä sulattelemista. Ei ole helppoa luovuttaa kuopuksen asemaa toiselle.



Friday, November 15, 2013

Sumo & Sushi

Voi pojat. Eikä ihan pikkupojat. Kaiken kaaoksen ja huolien keskellä oli hyvä lähteä tuulettumaan. Oli onni, että mieheni oli ostanut meille lauantaiksi liput Sumo& Sushi tapahtumaan San Franciscoon. Eiku sinne.

Ipanat anoppilaan, josta sitteri kävi heidät sitten noukkimassa, me poppi soiden kohti kaupungin humua. Jos minun olisi perjantaina pitänyt sonnustautua iltamenoa varten, olisin saattanut olla totaalikieltäytyjä. Oli sellainen tosi epäviehättävä olo, niin kuin joskus tässä kasvavassa tilassa saattaa olla. Sellainen, että näyttää vaan väsyneeltä ja pullealta. Mikään ei näytä hyvältä, on hankala olla.  Jos joku olisi perjantaina ehdottanut söpöä vyötä tai rusettia kumpuni päälle asusteeksi, en olisi vastannut seurauksista.

Onneksi olimme menossa tapahtumaan, jossa painijoiden paino liikkui 170 ja 300 kilon välillä. Näiden lähes kaksimetristen ukon korstojen vieressä tunsin olevani aika petite;) Suht isokokoinen miehenikin näytti jotenkin sirolta. Kaikki on suhteellista. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta ehkä tietty blurriness on ihan ok tässä tapauksessa;)

Ilta oli kertakaikkiaan hauska. Sushi oli tosi hyvää, sitä oli tarpeeksi ja joo, tiedän, ettei sitä pitäisi nyt syödä. Söin toki vegeosastoakin. Hintaan kuului myös drinkkilippuja, joten mieheni sai kulautella kurkusta alas oluitaan ihan rauhassa ja minä toimin kuskina.

Yksi näistä sumopainijoista harrastaa maratoneja! Ensimmäisen oli "juossut" yhdessätoista tunnissa, mutta seuraavalla kerralla parantanut aikaansa jo yhdeksään tuntiin;) Siinä on polvet olleet koetuksella. Näyttävät ihan järkyttäviltä läskikasoilta, mutta voimaa löytyy kuin pienestä kylästä. Helposti tuntui luontuvan sprigaattikin. Omituista porukkaa. Kiehtova laji, mutta kieltämättä aika tylsä. En olisi halunnut istua ihan tatamin reunalla, pojilla kun ei ole päällä kun tuo vaipan näköinen housu ja hikoilivat ihan huolella. Jaiks. Ties mitä olisi päässyt todistamaan ihan lähietäisyydeltä;)

Kun viralliset ottelut oli käyty, oli yleisön vuoro. Muutama pollea bodari kävi uhoamassa ja heidät  mätkäytettiin mattoon aika huolettomasti. Auts, selkä tuli kipeäksi pelkästä katsomisesta.  Muutama rohkea rouvakin kävi kokeilemassa. Olisin halunnut ehdottomasti itsekin mukaan, mutta nyt ei onnistunut. Ensi kerralla;)

Hauska idea, hauska ilta. Jotain ihan muuta.
Hauskaa pikkujouluaikaa ja viikonloppua.
Tataa!

PS meidän VIP lippuihin kuului kuva painijoiden kanssa. Sinne vaan hikisten puolialastomien miesten kainaloon. Apuva. Satuin vahingossa sipaisemaan kahta hikistä paljasta pakaraa, argh. Normaalisti menisin muikeaksi, nyt tuli kiire käsien pesulle;) hehehee

Tuesday, November 12, 2013

Barefoot, Pregnant, In the Kitchen

Kokkausmaniaa. Nyt on testattu punajuurivuohenjuustorisotot, lammaspullat ja muut. Illallisvieraat tuntuivat nauttivan, samoin isäntäväki. Sain vihdoinkin otettua Schlemmertopfinkin taas esille, mutta lihapullat pitää kyllä ensin ruskistaa pannulla tai uunissa, muuten niistä tulee ruman näköisiä. Normaalisti ison kokkailun ja pienen valvomisen jälkeen seuraa pizzapäivä, mutta ei nyt. Kokkaushuuma jatkui.

Sunnuntaina oli vuorossa lasagnea Lindströmin tapaan, eli sekä valkokastikkeeseen, että kerroksiin perinteisten lisäksi sekä vuohenjuustoa että punajuuria. (Ohje löytyi Kodin kuvalehdestä)Mums. Lasagnea söisi useamminkin, mutten jaksa tehdä. Sitä paitsi me ollaan suursyömäreitä, niin kuin Hinku&Vinku:ssa kuka muistaa? ;) Teen aina suurimman pyrexvuoan verran lasagnea ja siitä jää nihkeästi kahden lapsen lounas seuraavalle päivälle. Perheen isällä on sitä paitsi tapana hiipiä iltamyöhällä vielä santsikierrokselle...

Normaalisti illallisen jälkeen olen päivän ruoat laittanut. Nyt saatan kierrellä keittiössä, availla kaappeja, selailla reseptikirjaa. Olenkin leiponut hetken mielijohteesta mm banaanileipää. Ihana lämmittää palanen tai kaksi aamukahvin kanssa ja lapsetkin haluavat kouluun mukaan siivun muun lounaan ohelle. Mieheni pyörittelee päätään. Vimeksi leivoin banaanileipää äitiyslomalla vuonna 2007. Kuuluu siis taudin kuvaan.

Tänä vuonna kätevänä emäntänä päätin hyödyntää kurpitsojen kaiverruksen yhteydessä tulevan sisuksen. Luulin, ettei meillä ole neilikkaa, joten heitin mönjät pois, sllä olisin halunnut tehdä kurpitsamuffinssit heti. Kärsivällisyyteni on edelleen nolla. (Siellä se rouhittu neilikka-pussi tosin nökötti muskottipähkinän alla, argh, ei vaan osunut silmään) Jäi muffarit tekemättä, mutta, paahdoin kurpitsansiemenet. Kuivasin siemenet yön yli ja sitten sekoittelin sulassa voissa, valkosipulijauheessa ja jossain yrttimausteessa. Uuniin noin tunniksi ja avot! Superhelppoa ja hyviä tuli!
Niitä oli kiva napsia välipalaksi.

Ennen
Olimme viime keväänä monen perheen brunssilla, jonne tein pieniä "jälkiruokaleipäsiä" Leikkasin noin 20:sta palasta vaaleaa paahtoleipää reunat pois. Aiemmin nakkasin ne aina suoraan roskiin, mutta silloin päätin googlettaa. Ha! Löytyi bread pudding. Vääntäsinkin siis niistä hyvän, suolaisen puddingin. Leivänkantit ladottiin yhdeksi kerrokseksi, päälle laitoin sipuli-kalkkuna-juusto-yrtti- kalkkuna- kananmuna seoksen ja juustoraastetta. Muutama kerros samalla taktiikalla ja valmis, lasagnen tyyliin! Uunissa muistaakseni noin 45minsaa. Oli hyvää. Vähän niinku suolaisen piirakan korvike.

Jälkeen. Nam.
Tällä kertaa en ikäväkseni enää löytänytkään houkuttelevaa suolaista reseptiä, mutta törmäsin raisin bread puddingiin. HMMMMM. ja Ou nou. (Olen täysin hurahtanut rusinapaahtoleipään, joten en voinut vastustaa tätä.) Jos on nääs pahaksi-onnekseen jotenkin onnistunut syntymään maailman-parhaiden-pullien-tekijän-tyttäreksi-joka-itse-leipoo- ihmeellisiä-maailmanlopun-käkkänöitä, löytyi nyt tässä vähän niinku pullan halpis kopio;) Lopputulos on kuin pullakakku, kohonnut, kimmoisa ja maukas. Onnistuu takuuvarmasti.

Kaikille pulla-kohtalotovereille(toki muillekin): kandee kokeilla! Satuin tekemään tämän maanantai-iltana, mutta maistuisi ihanasti viikonloppuaamuna tai iltapalaksi. Minä kun satun tekemään töitä kotoa, napostelin tätä aamupalalla arkenakin. Nam. Ei siitä tosin moneksi aamuksi riittänyt...kröhöm. Ohje on täällä. En tällä kertaa edes kovasti säveltänyt. Tästä tulee meille vakkarilisä jokaiseen kotibrunssiin! Ja saa muuten ei enää niin tuoreen leivän huippuhyvään käyttöön. Kirjaimellisesti. Kolmas hehkutus on se, ettei tartte heittää ruokaa roskiin, edes leivänkantteja. Siitä tulee erityisen hyvä mieli.

Tataa!

PS Yläkuvassa uuniin heitetyt pikkuperunat ja bataatit. Kun ne ensin "marinoi" suola, pippuri, paprika, parmesanraaste, yrtti, öljy-sekoituksessa, maku on tosi hyvä. Helppo lisuke ja mitä parasta; valmistuvat itsekseen uunissa. Itse voi keskittyä seurusteluun. Suits me. Tulipa kuvamatskusta yksitoikkoisen näköistä, mutta sopii Halloween- Thanksgiving ajan väritykseen;). Tässähän aletaan heittäytyä ihan domestic goddess- vaihteelle;) mutta kaikkien huolien keskellä kokkailu ja leipominen on kyllä tosi terapeuttista.



Friday, November 8, 2013

Ei näin voi tapahtua!

Olen ollut viime päivät,oikeastaan viikot, niin sanotusti hiukan pre-occupied. Olen ollut infernaalisen apinanraivon vallassa, kiroillut ja meuhkannut, kyräillyt hiljaa suunnitellen erilaisia iskutaktiikoita tai vaipunut epätodelliseen, epätoivoiseen tilaan surullisena. Olen purkanut pahaa mieltäni ja tuskaa vanhemmilleni, rähjännyt miehelleni, huutanut lapsille. Ei voi kuin itseään syyttää, mutta on myös kerta kaikkiaan käsittämätöntä, millaisia ihmisiä maailmasta löytyy.  Ainahan sitä kuulee kaikenmaailman kauhujuttuja jonkun tutun tutun vuokralaisista, mutta kun sitten omalle kohdalle sattuu oikea mätäpaise, on sitä jo vaikea käsittää. Näin ei voi tapahtua, tässä täytyy olla joku väärinkäsitys....vaan kun ei ole.

Menimme, me onnettomat,  uskomaan, että ihmiset ovat rehellisiä. Annoimme siis avaimet uudelle vuokralaiselle ennen kuin ensimmäisen kuun vuokra ja takuuvuokra oli tilillä. Jotenkin ajattelin, että, kun kerran on nimet paperissa ja sotu tiedossa, selusta on turvattu. Näin ei ole.

Sopimuksesta huolimatta, vuokraa ei vaan kuulunut. Sain ilokseni myös heidän sähkölaskunsa maksettavakseni. Alkoi hirveä rumba sähköposteja, tekstareita, puhelinsoittoja.

Sain kuin sainkin kyseisen kaverin kiinni. Selitykset olivat milloin edellisen firman maksuvaikeudet, myöhemmin todettu valheeksi, sekä työpaikan vaihto. Idioottina, menin uskomaan, että asiat vielä selviävät, vaikka rästissä oli jo puolentoista kuukauden vuokra ja takuuvuokra, enkä ollut nähnyt kotivakuutuksesta vilaustakaan. Osasi hemmopaskiainen puhua ja selittää, pyytää anteeksi ja vakuuttaa. Selvitin toki, ettei valehtele nykyisestä työpaikastaan.

Annoimme lisäaikaa. Viivästymisiä ei kuulemma enää tule. No, quelle surprise, viivästyminen tulikin. Oli aika ryhtyä toimeen. Todistajien läsnäollessa suoritettiin juridisesti oikeaoppinen vuokrasopimuksen purkaminen, antaen muutama päivä aikaa muuttaa pois rakkaasta kotitalostamme. Tässäkään vaiheessa ei varmaan enää yllätä, etteivät he muuttaneet mihinkään, mutteivät myöskään maksaneet ainuttakaan lanttia vuokraa. Tässä vaiheessa rästejä on jo yli kahden kuukauden vuokra sekä takuuvuokra. 

Ikävä kyllä emme ole kroisoksia ja talostamme aiheutuu meille kuluja joka kuukausi. Samaan aikaan siellä asuu epärehellinen perhe. Ilmaiseksi. Minua inhottaa tunteellisena ihmisenä, että meille niin rakkaassa talossa, meille remontoidussa rakkaassa kodissa, asuu joku huijari. Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me.

Nyt on oikeustoimien aika. Haemme häätöä. Luottamus on mennyt ajat sitten, samoin lukuisat yöunet. Vauvaparka. On ollut todella käsittämätöntä tajuta, että joku mulkvisti saa asua talossamme ilman minkäänlaista korvausta vain sillä oikeudella, että heillä sattuu olemaan avaimet meille. He eivät ole noudattaneet yhtään kohtaa sopimuksestamme.  Miten heillä voi olla mitään oikeuksia???

Laitan kovat panokset lippaaseen. Enkä tästä lähtien luota enää kehenkään. Luottotiedot tarkistetaan, armoa ei anneta, ymmärrystä ja joustoa ei tunneta.  Jos vuokra on päivänkin myöhässä, ryhdyn toimiin. No more Mr Nice Guy.

Vaikeinta tässä tilanteessa on tietenkin huoli ja taloudelliset menetykset ja pelko siitä, missä kunnossa talomme on, kun vihdoin saamme tämän porukan pihalle.

Minun piti postata kaikenlaista hauskaa ruokajuttua, mutta olen niin lopussa tämän asian kanssa, etten  voinut olla jakamatta. Nauttikaa, jos arkenne pyörii huoletta. Tilanne on niin absurdi, että välillä naurattaa. Ei tässä itkeäkään voi, vaikka välillä kyllä itkettäisikin.

Mukavaa viikonloppua.
Tataa!




Wednesday, October 30, 2013

Hassuttelua

Ehkä se on tämä vuodenaika; pimeän turvin voi tehdä kaikkea kivaa; pehmoilla, hassutella, tossutella flanelleissa ja villasukissa. Lapsettaa.(Flanelleissa ja villasukissa siksi, että talot ovat huonosti tiivistettyjä eikä lattialämmityksiä harrasteta. Sisällä on aina vilu ja vetää jostain nurkasta.)

Samaan aikaan nautin siitä, ettei kesäkamppeissa enää tarkene ulkona. Thank Goodness. Alko jo samat releet pahasti tökkimään. On aivan upeeta vetää nahkajakku päälle, sukat ja kunnon kengät. Vanhoista äitiyskamppeistakin löytyi hyviä paitapuseroita, jopa joka syksyistä ruutua, jota voi hyvin yhdistellä farkkuihin ja nahkasaappaisiin ja tuntea olonsa trendikkääksi.

Suurin osa täällä tarjolla olevista äitiysvaatteista on ihan hirveitä ja tyylistä en tingi. Odotusarvona, katukuvassa, tuntuu olevan, että raskaana olevat naiset laahustavat verkkareissa tai joogapantseissa, yhdistettyinä miestensä huppareihin. Samaan hintaan unohtavat pestä hiuksensakin. Siis Niin Hirveetä Kattoo. Ja sama tyyli jatkuu vauvansaannin jälkeen... En tunne olevani millään tavalla sairas, miksi siis tässä tilassa pitäisi näyttää siltä, että elämä on kamalaa? Identiteettiäni en aio hukata, enkä tyyliä. En aio tehdä mitään suuria sijoituksia mitä äitiysvaatteisiin tulee, mutta kyllä tässä nyt ihmiseltä pitää näyttää, ennen kuin näyttää hetkellisesti valaalta sen viimeisen kuukauden;) Silloin minut saattaa bongata niissä venyvissä ja paukkuvissa joogapantseissa, muttei edelleenkään mieheni hupparissa, paitsi ehkä kotona;)

Eeeenivei, kävinpä Googlella yhdessä, taas niin inspiroivassa strategiapalaverissa, jonka jälkeen kahlasin autolle punaisten ja keltaisten vaahteranlehtien läpi. Tuli syksyinen, ihana olo. Oli helppo hengittää, teki mieli glögiä ja villapeittoja, lyhtyjä ja hillovoileipiä. Ja taas tuli koti-ikävä. Ilmasta inspiroituneena päätin poiketa hakemassa Pumpkin Spice latten ja samalla reissulla törmäsin, kuin sattumalta, autoasusteisiin.

VIHDOIN tänä vuonna Eddie saa sarvensa ja punaisen nenän! Viime vuonna ne olivat loppuunmyydyt kaikkialta. Jipiiiii! Ainoa miinus on se, että mieheni on kieltäytynyt ajamasta poronnäköisellä autolla;) Ihme tosikko. Onneksi käytössämme on tällä hetkellä kolme autoa ja kun omat aivoni tästä vielä pehmenevät, on varmaan turvallisempaa siirtyä ajamaan Eddie-tyyppistä tankkia ja jättää Rocco-ralliauto suosiolla talliin;) Miten voikin näin pieni asia niin hymyilyttää ja ilahduttaa. Virnistelin ostokseni ansiosta kuin mikäkin puolijärkinen koko ajomatkan takaisin kotiin. Tulevat lapsetkin ilahtumaan! Ihan parasta. Saisko Eddien pukea jo? Saattaa muuten olla, että pääkaupunkiseudun liikenteessäkin vilahtaa joulun alla yksi auto ihan porona;)

Halloween on huomenna. YÄK. Karkki- tai kepposjutut on ihan ok, mutta vihaan, edelleen,  säikyttelyä. Olen nähnyt pienestä saakka painajaisia, näen niitä vieläkin, ja esikoiseni on tullut äitiinsä. Kaikki uudet kauhuleffat jää katsomatta. Mies se ei usko. Vuosi toisensa jälkeen ehdottelee kaikenlaisia kamalia Halloween-juttuja. En Lähde.

Naapurustomme lapset lähtevät porukalla kiertämään taloja, joten minä jään kotiin jakamaan karkkia. Inhottavaa, jos ovelle siunaantuu teinizombeja. Sitten se leimahti, HEI, miksi antaisin joidenkin räkänokkien pelotella itseäni? Fight Fire with Fire....

Äkkiä kaupoille ja tsädäm! Nyt on sitten hankittu sellaiset kasvomaalit, että hyvää päivää. Aionkin maalata itseni niin hirveän näköiseksi, että saavat muut pelätä. (Ei tosin pidä katsoa peiliin ollenkaan;))Pitäisköhän vielä aina ovikellon soidessa hyökätä sivuportista pihalle ja yllättää karkinkerjääjät mottitaktiikalla takaa? Buhahaha ja kiäh kiäh. Kamalia ideoita löytyy esim täältä.

Menispä jo Halloween ja Thanksgiving, jotta pääsisi koristelemaan joulua;) Joulussa ei ole mitään pelottavaa, pelkkää ihanuutta.

Tataa!

PS kuvassa meidän perheen tämän vuoden pumpkinit. Yksi iso pumpkin olikin täynnä matoja, JAIKS, meni suoraan roskiin. Sormet olivat pikkuhaavoilla, kuin rapujuhlien jäljiltä, joten vauva ei nyt saanut omaansa kaiverrettuna. Pärjännee ilimankii.

Tuesday, October 29, 2013

Surf n Turf tai jotain sinne päin

Me ollaan yleensä paljon paljon sosialisempia kuin mitä ollaan nyt jaksettu olla. Siis minä. Useinhan se on nainen, joka huolehtii perheen ulkopoliittisista suhteista;)Aiemmin, pidin huolen siitä (ainakin yritin), että joka toinen viikonloppu olisi vapaa ennalta sovituista menoista, mutta nyt katselen allakkaa lähinnä ihastellen, että onpa tyhjää. Tai no, suhteellisen tyhjää;) Sama sääntö puree; joskus ei ole mitään, kun taas jonain viikonloppuina, kuten viime viikonloppuna, oli tupla- ja triplabuukkausta.

Monet kylävelat painavat mieltä, mutta olen suoraan sanottuna nauttinut perheen kanssa toihuiluista ja siitä, että ollaan saatu tehdä just mitä lystää. Sisustusliikkeitä, hyviä lounaita, koko perheen elokuvia keskellä päivää, lorvimista, oleilua. Satunnaisia lyhyitä pyörälenkkejä, rentoutumista. Hyviä ruokia kotiasuissa, kiireen pois sulkemista. Niin, ja kyllä vauhtia on myös hillinnyt miehen selän pamahdus.

Lauantai-illan dinnerivieraat tarkoittavat meillä käytännössä sitä, että aamupäivän siivoan ja järjestelen, sitten valmistelen ruoat "paplarit päässä", teen listoja, lähetän miehen hakemaan puuttuvia ainesosia ihan hermo lopussa, tai sitten vain improvisoin, ja kun vieraat vihdoin soittavat ovikelloa, seison lauhkea hymy huulilla vastaanottamassa heitä, kun hikinoro samaan aikaan valuu pitkin selkärankaa;)

Viikonloppuihin suhtautuu myös tällä erää jotenkin enemmän arvostaen, sillä työt ovat täyttäneet viikonpäivät ihan kunnialla. Viikonloput tuntuvat viikonlopuilta.

Tarjoiluihin. Tuppaan jumittua joihinkin suosikkeihin, ja niihin suosikkeihin kuuluu usein joku uunivaihtis. Ribsit toimivat aina, sillä ne on niin helppo laittaa ja maukkaita. Alkuruoaksi suosin simpukoita, etanoita ja sen sellaista, usein merenelävää.  Jälkkäriksi juustoja, suklaata ja mansikoita ja suoraan uunista vedettyjä suklaacookieseja. Helppoja, hyviä.

Tykkään suurista linjoita, enkä ole mieheni suureksi ärsytykseksi, varmaan ikinä seurannut mtään reseptiä tarkasti. Nyt, vihdoin, syksyn tullen olen hurahtanut kokeilemaan erilaisia punajuurijuttuja. Myös lammas kutkuttaa. En pönötä, haluan, että ruoka on hyvää ja että sitä on tarpeeksi. Joku muu saa asetella annoksissaan ruohosipulit ristiin.

Alkuruoaksi simpukat valmistuvat kymmenessä minuutissa! Simpukat pitää ensin laittaa kylmään veteen, jotta kuolleet voi noukkia pois ja samalla harjata pahimmat "parrat" pois. Käytän viiden litran kattilaa, jossa ensin kuullotan sipulit ja valkosipulit voissa, lisään suolaa, valkopippuria, persiljaa, vähän tuulen mukaan. Simpukat kattilaan. Simpukat kypsyvät kannen alla, osaksi höyryssä, joten valkoviiniä ei tarvitse kaataa sekaan kuin n. 0.5 litraa riippuen simpukoiden määrästä ja kattilan koosta. Käytän yleensä sekä sinisimpukoita, että "kauniimpia" ruskeita sekaisin. Keittoaika max 7 minuuttia, etteivät mene kumisiksi. Siitä sitten kauhotaan lautasille, esille myös jotain hyvää maalaisleivän tyyppistä tai vaaleampaa ja voilà, ruoka on valmis. Reseptiä voi tujauttaa esim cayenne pippurilla ja toiset tykkäävät tomaattisesta kastikkeesta. Eri versioita löytyy mielin määrin netistä.

Meillä tykätään juustoista...Grillauskauden hiipuessa siirrymme uunin puolelle ja valkosipuli ja sinihomejuusto- tai vuohenjuustoleivät valmistuvatkin ihanasti myös uunissa. Itse kostutan ne ensin reilusti öljyllä, etteivät mene ihan koppuriksi tai kuivahda, ja kääräisen usein vielä folioon.


Höystönä, antamassa väriä lautaselle ja terveellisen vaikutelman;), toimii esim pinaatti; hyvä tulee, kun heittää pannuun jotain rasvaa, mausteista tomaattikastiketta tai -murskaa, sipulia, valkosippeä, sormisuolaa, pippuria ja pinaatit. Kuullottuvat kahdessa minuutissa! Päälle jotain pähkinöitä ja esim fetamurusia.

Minun on tehnyt mieli minuuttipihviä jo pitkään, ja jatkuvasti, joten jollei kaupasta löydy, nuijin pihvin itse litteäksi;) Kun lihan antaa marinoitua huoneen lämmössä muutaman tunnin ja sitten vain käyttää joko grillissä tai pannulla, maku on paras. Minä teen usein maustevoita. Sekoittelen valkosipulisen voin ja yrttejä ihan löllönä ja muotoilen siitä sitten putkilon ja heitän pakkaseen kovettumaan. Kun voi on kovettunut, se on helpompi leikata nätiksi "lantiksi".

Usein perusjutut on niitä parhaita. Paahtopaisti ja valkosipuliperunat ovat listalla, samoin lammaspullat, jotka saavat muhia Schemmertopfissa tomaattikastikkeessa tunnin verran. Ne aion tehdä ensi lauantaina. Ihanaa, että meidänkin ilma on nyt viilentynyt. Tekee mieli siirtyä uuniruokiin, juureksiin, lihaan ja tummaan suklaaseen. Harmi, ettei tänä syksynä voi nautiskella takan ääressä isosta lasista punaviiniä, mutta kerkeehän sitä.

Tataa!

PS Etanoiden laittoa on ihan turha arastella. Täällä, ei etanoita löydy juuri mistään, joten tilasimme niitä aikoinaan 24 purkkia muistaakseni Amazonin kautta jostain gourmet kaupasta. Suomesta niitä saa joka Prismasta;) Etanoiden turnoff on se, että ne maistuvat "mudalta." MUTTA hyvällä huuhtelulla ja painelulla (!) estää sekä mudan maun, että myös etanan räjähtämisen, josta on kokemusta....Huuhtele etanat, painele kuivaksi, (itse käytän koko kropan painoa ja kahta kättä)tirskauttele halutessasi päälle vielä sitruunaa.

Etanat pannuun (etanapannu on oltava) ja päälle valkosipulivoita muskotilla jms. Itse lisään kuorrutukseksi vielä sinihomejuustoa. Se on meidän lemppari. (Jotkut suosivat valkosipulisia pestoetanoita.) Uuniin noin 175-200 astetta ja siellä ne viihtyvät parisenkymmentä minuuttia, tai meillä, kunnes tuoksu valtaa keittiön ja juusto on jo kunnolla kuplii, on osaksi jo hiukan palanut. Kuten simpukoiden kanssa, kaveriksi tuoretta leipää. Nam. On se kumma, etten löytänyt arkistoistani parempaa etanakuvaa...kuvaan ruokia liian harvoin. Tässä yllä lainattu kuva lopputuloksesta. Yläkuva ei paljon vettä kielelle herauta.








Friday, October 25, 2013

H niin kuin Hormoni

Onnistuin ignooraamaan mahan lähes kokonaan ensimmäiset kolme, neljä kuukautta. Ehkä väsytti normaalia enemmän, (ja oli nälkä), mutta muuten ei mitään raportoitavaa. Keskityin arkisin töihin, iltaisin ihan samalla tavalla lasten kanssa kotiläksyjä ja ruokaa vääntäen ja viikonloput perheen kesken tai ystävien kanssa. Pari tuttua on käynyt Suomestakin taas pikaisesti kylässä, sekä yksi vanhan kekkeripoppooni jäsen, joka vietti meillä kokonaisen viikonlopun. Ihanaa olla vaan, jutella vanhan ystävän kanssa elämästä ja huristella avoautolla;)

Mutta nyt on alkanut tapahtua; tavarat tippuu käsistä; tiputin yhden päivän aikana kännykkäni ainakin viisi kertaa, kadulle, autoon, lattialle, pakastealtaaseen, you name it, sinne meni. Tuntuu, että jos oikealla kädellä ottaa jotain, vasemman käden ote irtoaa automaattisesti. Tai sitten kädessä oleva esine vain lipsahtaa.

Aikoinaan tiputtelin lasisia salsapurkkeja ja sweetchilikastike-pulloja keittiön kivilattialle. Nyt olen keskittynyt tiputtelemaan kahvinpuruja ja puhelinta. Märkiä kahvinpuruja. (kuten kuvassa) Mutta, ei haittaa yhtään. Normaalisti sanoisin ainakin ruman sanan ja verenpaine nousisi. Nyt en jaksa edes hermostua, otan vain, nykyään aina käden ulottuvilla olevan, harja-ja kihvelisetin ja alan siivoamaan.

Siivoamisesta; olen innostunut eri pesuaineista?! Mistä tää nyt tuli. Saatan kulkea valkaisuainemyrkkysekoitus spraypullo kädessä pitkin kylpyhuoneita. Methodin mintun tuoksuista ikkunoiden ja peilien pesuainetta käytän lähes päivittäin. Olen myös innostunut mikromoppaamaan ja käyttämään jotain ihmeellisiä antibacterial wipeseja. AH, kun likaa irtoaa ja puhtaan tuoksu leviää. Kai tätä pesänrakennusvietiksikin kutsutaan? Mutta omituisinta tässäkin, että joskus maatessani sohvalla, katselen sotkuja eikä voisi vähempää kiinnostaa. Ajattelen, että voi, miten maallista. Ja annan olla. Käyn siis ihan tuulella.

Suomalaisena odottelen "sitä sadepäivää, jolloin kuuluu laitella vanhoja valokuvia albumeihin"  ja sitähän ei tässä ilmastossa ihan heti tule, joten nautin pimeistä illoista ja teeskentelen, että ulkona sataa;) Yksi ilta, jostain mielijohteesta aloin järjestelemään reseptejä. (Väitän, etten ole ainoa, joka saksii naistenlehdistä reseptejä ja tunkee ne sitten jonkun lehtiön väliin. Vuosiksi.) Resepteihin ei juuri palata, sillä kaikki reseptithän löytyvät nykyään netistä... Nyt olen leikannut ja liimannut sitä varten ostettuun reseptikirjaan vaikka minkälaisia punajuuri-vuohenjuusto-uunilammas-paahtopaisti-risotto-tyyppisiä sadonkorjuu reseptejä. On muuten sinänsä tosi fantsua, että olen muuttanut tänne mukanani joitain vuoden 2006 Me Naiset-lehden reseptejä, joita nyt sitten rypistellen heittelin roskiin;) Kuvassa kekoa.

Äiti laittoi paketissa muutaman Kodin Kuvalehden sillä lopputuloksella, että niitä lehtiä voi tuskin kierrättää paikallisille kavereille, sillä ne on ihan palasina;) Ja joutuu rakas ystäväpariskunta viikon kuluttua koekeittiöni uhreiksi. Etanoitakin tekee mieli, nyt kun ilma vihdoin vähän viilenee. Saakohan niitä tässä tilassa edes syödä?

Taidan kaivaa Schlemmertopfinikin taas esille. Mausteisessa tomaattikastikkeessa haudutetut lammaspullat kuulostavat maailman parhailta, enkä uuniperunoistakaan kieltäytyisi;)(Tai, no,  mistään muustakaan ruoasta)

Viikonloppuna lennetään Halloween-juhlista toisiin, mutta tänään ollaan ensin koululla Fall Family Fun Nightin vapaaehtoishommissa. Joku Martha Stewart alter ego puskee välillä päälle, sillä olen myös leiponut, tosta noin vaan, arki-iltaisin, ja teen parhaillaan esikoiselleni Halloween pukua...Mukavaa viikonloppua sinnekin!

Tataa!

PS Zumba meni tosi kivasti. Olin tosi hengästynyt, mutta hauskaa oli, taas. Ohjaaminen on kyllä niin kivaa puuhaa, että on melkein vaikea uskoa, että siitä maksetaankin. Sain houkuteltua hyvän ystävättäreni ekaa kertaa zumbatunnille ja vielä tykkäsi! Doublewhammie! Trikoiden alla oli kyllä sellainen arsenaali alusvaatehaarniskoja, ettei mikään paikka päässyt liikkumaan, mutta ehkä juuri siksi tunti menikin niin hyvin. Suosittelen lämpimästi Victoria's Secretin VSX- linjan maximum support sports bra:ta. Toimii. Isommassakin koossa.







Tuesday, October 22, 2013

Buffalo Buns Zumbaa

Olen vetänyt muutaman zumbatunnin lähiaikoina, mutta maha on ollut huomattavasti pienempi.  Toisten tunneilla (zumba, u-jam tai glitz dance) yritän käydä pari kertaa viikossa ja on oikeastaan ollut aika yllättävää miten helposti koko vauvan unohtaa, kun tanssi vie mukanaan. Vain salin peili ja hengästyminen, muistuttaa siitä tosiasiasta, että meitä onkin liikkeellä kaksi;) Musiikilla on ihmeellinen voima. 

Nyt kun maha on pullahtanut oikein kunnolla esille, on aika jännä tunne mennä vetämään tuntia. Yksi paikallinen tuttuni veti tunteja viikolle 35 ja ihan yhtä kova hiki tuli yleisössä;) Mutta mitenköhän ne suhtautuvat minuun? Ajattelevatkohan ne siellä salissa, ettei tuosta ole varmaan mihinkään, kun on raskaana ja kääntyvät kannoillaan. Ihan saman tunnin ajattelin kyllä vetää, ehkä välillä itse vähän fuskata;)

Tämä on siis kolmas raskauteni. Ekalla kerralla , yhdeksän vuotta sitten, liikuin jonkin verran ja lihosin kevyet 20 kiloa. Söin Pandan 300g Lakumixpusseja ihan jengissä;) Tokalla kerralla oikein päätin, etten nyt keräämällä kerää massaa ja lihosin vain joku 18 kiloa...jepjep.

Nyt, vanhempana ja huomattavasti viisaampana (buhahaha) yritän teoriassa elää terveellisemmin. Käytännössä mussutan kaiken maailman herkkuja koko ajan, vähän niinku viininjuontia kompensoiden. Pitäähän sitä ihmisellä jotain paheita olla. Muuten olisin ihan pyhimys;)

Energisesti, ja suht sutjakoissa fiiliksissä hymyissä suin eteenpäin, kunnes tsekkasin vanhat äitiysneuvolakorttini. Eletään siis odotuksen energistä toista kolmannesta ja erittäin tyypilliseen tyyliini hiukan vääristyneen kehonkuvan kera;) Voi vitalis. Olen just samoissa lukemissa kuin kahdella ekalla kerralla, erona vain se, että nyt lähtöpaino oli reilut viisi kiloa plussalla. Mamma mia. Todettakoon siis sen verran, että vielä on kaikki mahdollisuudet paisua sinne plus kahdenkympin tienoille. Auts. Ja toisaalta, ehkä olen vaan sen tyyppinen, joka ei kertakaikkiaan kulje skinnyjeanseissa raskaana ollessaan. Massaa tulee, mutta toivottavasti sitten kans lähtee...Mikäänlaista itsekuria ruoan suhteen ei nääs ole. Ihan turha oli toitottaa ennen tätä tilaa, että sitten syön kyllä terveellisesti. Just joo. Syö ite.

Onneksi voin hyvin ja aion sekä osallistua, että vetää zumbatunteja (ainakin)vuoden loppuun, voinnin niin salliessa. Seuraava sijaistus on perjantaina.  Ajattelin sujauttaa sellaisen äärettömän nätin, ellei seksikkään, raskausvyön trikoiden alle tukemaan mahaa. Hyvin jaksan, tosin kuten sanottu, hengästyn selvästi enemmän kuin aiemmin. Onneksi ei tarvitse ohjauksen aikana paljon puhua;) Hyppiminen ei tunnu kivalta, joten ihan tietoisesti välttelen sitä ja onhan tässä elopainoakin tullut ihan kunnioitettavasti lisää.

Ehkei ole tarkoituskaan, että jatkaisin ihan samalla tavalla riippumatta siitä, kuinka pitkällä mennään;) Tyhmä en aio olla, eli jos väsyttää tai tuntuu vähänkin pinkeyttä vatsanseudulla, en liiku. Ihan houkuttelematta ja mielellään jään sohvalle lepäämään. Ipana tosin saa hirmuenergiat tanssitunneilta. On hiljaa, kun äiti rokkaa, mutta riehuu sitten itse korkojen kanssa päälle. On aika eläväistä sorttia.

Täällä tavataan neljän viikon välein lääkäri, ei neuvolatätiä, kuten Suomessa. Jos ihan rehellisiä ollaan, en juurikaan tykkää systeemistä. Kirjoittelen tästä myöhemmin lisää. Kun kyselin esim liikuntarajoituksia ja sykettä, vastaus oli, jatka samalla tavalla, tee niin kuin tykkäät. Ainoa ohje oli, että vatsalihaksia ei kannata tehdä maaten suoraan selällään, silloin kohtu ei saa tarpeeksi happea ja sinua voi pyörryttää. Okei. Se olit sit siinä. Jatkan siis itse sykkeen seuraamista, kuten normaalisti, ja kuuntelen kroppaa. Saatan vielä jopa käydä vähän netissä lukemassa liikuntaan liittyviä rajoituksia...

Katsotaan saanko porukalle hien pintaan perjantaina. On myönnettävä, että vähän, taas, jännittää. Ja ainahan minua tunnin vetäminen jännittää, mutta nyt eri syistä kuin normaalisti. En minä mikään fitnessmamma ole, mutta jos jaksaisi liikkua edes kohtuullisesti koko odotuksen ajan, varmaan  palautuisikin nopeammin. Uskon siihen, että jos käytän energiaani nyt liikkumiseen, saan sen moninkertaisena takaisin.

Onneksi tilasin kesällä itselleni muutama löysän zumbatopin. Kireimmät saattaisivat tosi nätisti nyt pongahtaa ylös kummun päältä;) Suurin tenkkapoo on siis zumbavaatteet; laittaisinko löysän a-linjaisen pinkin yläosan, joka mukamas piilottaa mahaa, vaiko keltaisen joka on vartalon myötäinen ja oikein korostaa mahaa ja mitä jos se vauhdissa pongahtaa ylös paljastaen sen kamalan tukivyön? ;)

Tataa!

PS vaihto-oppilasvuotena vetäsin ekoina kolmena kuukautena sellaiset kymmenen kiloa plussaa ja isäntäperheen dad piti tätä äärettömän huvittavana. Minuakin nauratti, vaikkei kuitenkaan... Siellä, kuten meillä kotona, viljeltiin hurttia huumoria ja tämä dad lauloi minulle, aina kun näki minun herkuttelevan, laulun iloisesta pulleasta buffalosta; Buffalo Buns won't you come out tonight.... Siitä otsikko. Tanner vaan tömisee, kun pääsen vauhtiin:) Oli buffalo buns tai ei.

PPS kävin eilen illalla zumbatunnilla. Ongelmana ei tule olemaan hengästyminen, eikä vaatteet. Ongelmana tulee olemaan pokan pitäminen. Aiemmin jotenkin sensuellilta näyttäneet liikkeet näyttävät nyt niin hassuilta, että repeilin siellä jatkuvasti. Onneksi omaan playlistaan ei kuulu yhtään sexy lady- kappaletta, sillä kaikki pepun heiluttelu ja kiemurtelu näyttää nyt tältä, Ai että tulee hauskaa.


Friday, October 18, 2013

Here's the Scoop

Alkoi tuntua siltä, ettei kaikki ollut ihan normaalisti. Useinhan sanotaan, että sitä tietää jo ennen testiä, no, kyllä minäkin vähän arvelin;) Viivojen jälkeen varasin ajan, kuiskutin vastaanotto hoitajalle, että puhutaan kryptisesti, jooko? Vink vink. Minulla oli lapset mukana, emme halunneet vielä kertoa mitään, jos kaikki ei olisikaan kunnossa.  Odotushuoneen TVstä tuli your pregnancy, breastfeeding, prenatal nutrition, mommy and me.. Onneksi olin poikkeuksellisesti ottanut lapsille iPadin mukaan. - Pelatkaa! huikkasin tytöille. -Katsokaa jotain leffaa  tai  -Hei,tuollahan on kivoja legoja! Odotushuoneessa istui eri kokoista möhömahaa.

Yksi tummasilmäinen pullea pikkuvauva tuijotti meitä silmiä räpäyttämättä, imaisi välillä isoa tuttiaan. hehheh. Oli pokassa pitelemistä. Lapset eivät sanoneet mitään, ja minua nauratti. Oli todella salaperäistä;) Onneksi eivät silloin vielä laskeneet yksi plus yksi.

Sittemmin tilanne on tasaantunut. Olen nyt kertonut aika tavalla avoimesti kaikille, että meille tulee vauva. Eihän tätä oikein enää voi salatakaan, kun puolivälikin on jo ylitetty. Mutta ihmeellisen pitkään sinnittelin normihousuissa ja muissa releissä. Go Figure.

Miehet ovat kyllä omituisia; olen joutunut pari kertaa oikein sanomaan, että hei, en mä normaalisti tältä näytä, tai ettei tämä maha, nyt ihan puhtaalla kaljanjuonnilla ole rakennettu;) Vointi on ollut erinomaisen hyvä koko ajan, mitä nyt ehkä väsyttää normaalia enemmän ja on koko ajan nälkä. Koko ajan. Vatsa kurni eilen heti ruoan jälkeen. Seriously? Mitäköhän jättivauvaa tässä ollaan tekemässä...

Lapsi on varsin suunniteltu, ellei aikataulutettu, ja meidän perheen viimeinen. Hurjaa, että voin vihdoin sanoa niin. Aiemmin en ole pystynyt kertaakaan sanomaan, että lapset on tehty. On aina tuntunut siltä, että jonkun pilven reunalla meidän syntymätön vauva katselee meitä;) Nyt voin sanoa, että tämän jälkeen on takapenkki täynnä. Olen myös äärimmäisen tyytyväinen siitä, että kyydissä on vain yksi, eikä kahta, molemmissa suvuissa kun on kaksosia liikkeellä. Fiuh, dodged that bullet, ja terveisiä kahdelle serkulleni;) Lääkäri vitsaili, että olispa hauskaa, jos saisitte kaksospojat tällä kertaa! Katsoin häntä pöllämystyneenä ja kysyin  - Hauskaa kenelle?;)

En ole (onneksi)enää kaksi-, saati sitten kolmekymppinen, mutta lohduttaudun itseäni vanhempien vauvauutisista mm Gwen Stefanin 43 ja Halle Berryn 47, ihan kun me oltais kavereita ja sillä olisi mitään merkitystä;) Ehkä parhaiten asian ilmaisi Gwyneth Paltrow, joka yhdessä haaastattelussa avautui keskenmenostaan ja halustaan saada vielä kolmas lapsi: Ei vauvalle ole ikinä hyvä aika, mutta jos vielä aikoo - It's crunch time. Bingo.

En ole kovin ehtinyt miettiä ja ihmetellä, silitellä tätä mahaa, suunnitella tulevaa. Ehdin kyllä vielä, kun hormonit myöhemmin pakottavat hiljentämään tahtia. Suhtaudun inholla äitiysvaatteisiin, mutta ei tässä mikään auta, levittelen stretch vyötäröisiä farkkuja, jotka yltävät kainaloon asti, mutta käytän niitä kuitenkin mieluummin kuin niitä underbelly versioita, jotka niin nätisti rullautuvat mahakummun alle;) Tyylistä en suostu juuri tinkimään. En ymmärrä miksi odotusaikana pitäisi pukeutua joihinkin ihme telttoihin ja kaikkien vaatteiden tulisi olla empiirilinjaisia?

Vielä löytyy kasa vanhoja äitiyshousuja ja paitoja, joita voin käyttää ja olenkin ostanut vain muutaman uuden topin, mekon ja mammaboyfriendit. Olen suurimmillani meidän talviaikaan, jolloin aion venyttää kaikki villatunikat ja mekot äärimmilleen. Että tällaista siis tänne. Työkiireitä ja mahan kasvatusta ja muutamia tosi inhottavia huolenaiheita, jotka vievät yöunia. Lohduttaudun tv-sarjoja katsomalla Ben&Jerry's paketti kädessä. Eilen meni tämä. mums. On siis niin sanotusti massakausi menossa;)

Tataa!
Ihanaa viikonloppua, nauttikaa ensilumesta!! Kieli ulos ja katse taivaalle;)

PS kuten yläkuvasta näkyy, kaikki meidän perheen jäsenet eivät ole suhtautuneet vauvauutiseen yhtä innokkaasti...

Saturday, October 12, 2013

Touhusunnuntai Tahoella

Sunnuntai valkeni upeana; järvi kiilteli, vuoret kohosivat sen ympärillä, ilma oli just sopivan kipakka. Kaunis, ellei täydellinen aamu. Eiku aamupalapaikan valinta ja menoks. Not.
Kuusivuotias sai raivarin; huuto-itku-kirkumisraivarin. Me kaikki muut oltiin jo vaatteissamme valmiina ja todella nälkäisinä, kun tämä tapahtui. Alkuperäinen syy taisi olla, että farkut eivät olleet hyvät ja verkkarit tuntuivat löysiltä eikä pieni osaa vielä kunnolla solmia nauhoja. Katastrofi. Täysin ymmärrettävästi, hehheh. Kuusivuotiaan psyykkeestä vielä lisää tuonnempana.

Kun (hänen) hyperventilointi, niiskutus, hiki ja syke(molempien) oli laskenut ja nenä oli pyyhitty, pääsimme liikkeelle. Hävetti muuten ihan hiukkasen näyttää päätä hotellihuoneen ulkopuolella, kun tiesin, miten mekkala oli kuulunut ulos saakka..eh. Kiljusen perhe mikä kiljusen perhe. Päädyimme syömään tänne. Nappivalinta. Melkein ostin giftstoresta itselleni paidan(!). Ollaankohan me asuttu täällä jo liian kauan? Ja jos ikinä perustan kahvilan tai dinerin, kopioin sisustusideoita täältä.

Mahat täynnä oli aika siirtyä seuraavalle rastille. Mieheen kovasti iskenyt, ja oma, hiukan jo hiipuva flunssa esti suuret vaellussuunnitelmat, joten enimmäkseen ajelimme paikasta toiseen. Maastosta löytyy mahtavia reittejä, erilaisine korkeuseroineen, muttei olisi ollut viisasta lähteä puuskuttamaan edes viittä kilometriä siinä kunnossa. Sen sijaan, pidimme ikkunat auki, kun kurvailimme kauniissa ja jylhissä maisemissa;) Sitä paitsi government shutdownin takia vaihtoehdot olivat rajoitetut. Tai no, tavallaan...meriselityksiä.

Kun kävimme pohjoisrannikolla, ihastuimme ratsain liikkumiseen ja löysimme sopivan paikan, joka järjestää hevosvaelluksia näköalapaikoille. Onnistuimme saamaan ajan heti. Muiden lähtiessä uljaina kohti vuorenrinteitä, minä lähdin kahvin ja uusimman Peoplen hakuun. Boring. Se pinnasänky viittaus selvitettäköön; odotan vauvaa. Tästä aiheesta kirjoitan varmasti tuonnempana lisää;)

Päivämme meni siis ihanassa ulkoilmassa, kävellen ja välillä kiipeillen. Lieneeköhän joku hormonihäiriö, mutta minua hirvitti kaikki korkeat paikat entistä enemmän. Koko perheen päiväunien jälkeen päädyimme syömään tänne. Todella hyvää ja maukasta. Valkosipulikeitto vei kielen mennessään, samoin Seafood fettucine. Suosittelen!****

Sitten matkan paras hetki. Jo tavaksi muodostunut, "syödään jälkkäri sitten kotona" perinne, apua, kuulostan ihan omilta vanhemmiltani;) Untuvaliivit päällä lähdimme kävellen hakemaan herkkuja kaupasta, mina ja tytöt. Mies jäi olut kädessä katsomaan Sunday night footballia...quelle surprise. Muutama plus aste, illan pimeys, ulkovaloja, ihanuutta. En ollut tajunnutkaan miten kaipaan Suomen syksyn tuomaa pimeyttä ja ilman raikkautta. Iltakävelyitä hyvien ystävättärien kanssa juoruillen, posket punaisina. Villasormikkaiden käyttö on aliarvostettua.

Jos ihan rehellisiä ollaan iski kauhea joulukuume ja yhtäkkinen koti-ikävä.

Annoin lasten valita jälkkärin, joten donitsit ja jätticookiesit kassissa palasimme hotellille herkuttelemaan. Lasten mielestä on ihan parasta, että lomalla saadaan syödä jäätelöä suoraan purkista, koko perhe istuen samalla sängyllä yöpuvuissa. Ja, onhan se ihanaa.

Tataa!


PS näillä vuorilla liikkuu karhuja.
Onneksi emme sentään törmänneet Gummi Bärcheneihin;)