Thursday, August 27, 2015

Fabio, Forresterin Eerikki ja Hulk

kuva lainattu
Voi pyhä positiivisuus! Tosin jotkut päivät ovat ihan tylsiä, positiivisuuspäätöksistä huolimatta. Mitään kivaa ei tapahdu, boooring. Ja jotkut taas, voi äiti. Yksi maili, puhelinsoitto -  pelastaa kaiken. Maha kääntyy ympäri, olo on ihan kutkuttavan giddy. (giddy, ˈgidēadjective,  having a sensation of whirling and a tendency to fall or stagger; dizzy.) Tuntuu siltä että kaikki on mahdollista ja vaan jotenkin aivan lapsellisen siistii.

No, Ameriikan ihmemaassa kun ollaan, voi sattua ja tapahtua; työprojektissani kävimme joku aika sitten vakavasti keskustelua siitä, että palkkaisimme Fabion. Joo Fabion, just tämän Fabion yhden kampanjan etuhahmoksi. En pystynyt olemaan ollenkaan pokkana sen palaverin aikana. Vitsini muuttuivat huonommiksi koko ajan. Näin itseni Fabion kanssa kampanjoimassa, facebookin profiilikuvassa olisin Fabion kainalossa, tukka(mme) hulmuaisi tuulikoneen voimalla, käteni lepäisi Fabion kiiltelevän paljaan ylävartalon päällä, jalkani kietoutuisi hänen ympärilleen....too much? ;) Tihihihihihi. Vieläkin hymyilyttää. Fabio, ei ole toista. Ihan sama kuinka vanha ja kulahtanut Fabio nykyään on. Fabio on Fabio;) Mutta, se kampanja ei toteutunut IKÄVÄ KYLLÄ.  Mutta, huom, nyt Fabio on mun tutkassa, joten eihän sitä ikinä tiedä, ehkä seuraavassa projektissa.... Fabio. Ei voisi elämä paljon enempää kasariksi mennä.

Anyhoooo, Mainitsin aikoinaan, Stanfordin kurssin aikaan, että viereeni istui ilmetty Forresterin Eric. No, yhtäkkiä ja ihan puun takaa sain Ericiltä sähköpostia. Halusi kertoa minulle eräästä mielenkiintoisesta startupista. Sovimme puhelun. Emme videopuhelua. Onneksi. Olisin taas ollut kuin naantalin aurinko. Luulee varmaan vieläkin, että flirttailin hänelle aikoinaan. Ja ehkä flirttailinkin, ken tietää. Oli syy mikä tahansa, muisti minut hyvin ja jopa mitä juttuja olin siellä luentosalissa puhunut. Olin kuulemma ollut dynaaminen ja fiksu. Kiva kuulla. No, ei Brookellakaan aina huonosti pyyhkinyt;) hihihihi. Ja ihan mielenkiintoisen casen esitti. Ehkä olemme tulevaisuudessa tekemisissä. Anna mun kaikki kestää. 

Ja kuten sanonta kuuluu, ei kahta ilman kolmatta; katselen tällä hetkellä ympärilleni, mietin mikä musta tulee isona  -  ja eteeni tupsahti ihan mielenkiintoinen paikka. Ominta osaamistani, kiva aihealue. Olin jotenkin sivuuttanut sen, että siellä oli jonkun endorsement- suositus. Mutta, kun luin speksejä ääneen, mieheni ulvahti; -That's the Incredible Hulk!   - Siis kuka? Ai se vihaisena vihreäksi paisuva tyyppi? Ja joo, sepä juuri.  Kikattelin siinä sitten, että tjaa, hänen kanssaan tekisin siis aika paljonkin juttuja. Aika hauskaa. 

No, keskusteluitahan voi käydä kyllästymiseen asti, kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta mikään ei ole varmaa, ennen kuin nimet on paperissa, joten voi olla, että päädyn tekemään töitä taas ihan tavallisten insinöörien kanssa ilman Fabiota tai Hulkia. Näinkin on tapahtunut. Mutta, on kiva leikkiä ajatuksella ja näinpä hymy väreilee suupielessä koko ajan. On maailma hullu paikka.

Hauskaa Viikkoa - Tataa!









Monday, August 24, 2015

Jos on päättänyt

Viimeiset kymmenen viikkoa menivät aika vilinässä ja nyt, jotenkin yhtäkkiä, onkin hiljaista. Tai, no, onhan tuossa tuo pikkuinen, joka pitää huolen siitä, ettei täällä ihan tylsää ole...

Kun tajusin, että viimeisiä kesäpäiviä vetelee- tyypillisenä äiti-ihmisenä- sain heti kauheita omantunnon tuskia. Tehtiinkö me tarpeeksi? Olinko liikaa koneella? Pidinkö lupaukseni? Ja suomalaisittain; olikohan kaikilla muilla "parempi kesä" ja kivempaa?

Ainakin harmittaa se, ettei me käyty pyöräilemässä- kun se mun tyhmä pyörä- uusi pyöräistuin combo ei pelitäkään... ja etten kertaakaan juossut rattaiden kanssa salille, tyttöjen pyöräillessä somasti vieressä ( siis oikeesti WTHWIT) missäköhän tilapäisessä mielenhäiriössä menin tuostakin puhumaan - eihän täällä juokse erkkikään, hirveässä pätsissä. not to mention, etten minä juokse viileälläkään... 

Nyt on edessä uusi syksy, uusi kouluvuosi, uudet tuulet. Minua jotenkin ahdistaa ajoittain, olen kummallisessa välitilassa, vähän hakusessa. Niinpä olen ajatellut päättää olevani onnellinen ja positiivinen. Toimisikohan se? Siis jos vaan päättää olla onnellinen. Muusta viis.

Kesäkin; vaikka närvari oli välillä koetuksella, olen hirmu tyytyväinen siitä, että tunnen lapseni hyvin, tiedän jokaisen ilmeen ja mistä se johtuu, sain viettää heidän kanssaan kivoja hetkiä, seurata sisarusten yhteisiä leikkejä, riitoja, sopimisia, hysteerisiä naurukohtauksia, riehumisia ja väsymistä, pienen pojan kehitystä ja suurta onnea, kun siskot höösäsivät ympärillä - sekä sitä kyllästynyttä - mulla ei oo mitään tekemistä- oleilua. Unohtamatta lukemattomia: Pitääkö teidän huutaa koko ajan - onko täysin mahdotonta puhua normaalilla äänellä. -Noni, nyt mä otan ne ipadit pois ja takaisin ei tule! Varmasti vain meidän perheessä;)

Joo, jotkut asiat muuttuvat, halusi sitä tai ei. Mukaillen alkuperäistä, pidempää rukousta, Arvo Ylppö sanoi näin: "Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen."

Tuppaan ajatella, että niin moni juttu on asenteesta kiinni. Miksei oma hyvinvointikin? Siis jos perusasiat ovat ihan ok, miksei? Kun tarkkaan katsoo, kaikista asioista löytyy myös se positiivi ja pilvellä on hopeareunus. Miksi on sitten joskus niin vaikea päästä irti tai hyväksyä tilanne muitta mutkitta, jos siihen ei itse pysty vaikuttamaan  - oli sitten kyseessä huono, energiaa syövä ihmissuhde tai muu suhde. (olen muuten kesällä vihdoin poistanut facebookista muutamia ihmisiä, ihanan vapauttavaa) Niinpä. 

Lopputulos ei yleensä huolehtimalla muutu. Oli kyseessä mikä tahansa asia. Muistaisinpa tuon! varsinkin yöllä, kun aivot jylläävät ylikierroksilla saman asian ympärillä...
Meillä on takana upeaakin upeampi lauantai. Olin koko sunnuntainkin jotenkin kepeällä tuulella sen takia. Kaikki täydellisen lauantain elementit toteutuivat; energinen zumba, upea aurinkoinen keli, viinitila vierailu, herkullista ruokaa, onnellisia lapsia, leikkiä, lyhyt varastettu hetki kahdestaan miehen kanssa, syvällisiä keskusteluita, hyvää musiikkia, hassuttelua, yöuintia, tähtitaivas. Ah. En muistanutkaan miten hyvin Karjalaisen Jii sopii pimenevään kesäiltaan, tai miten mieheni lauleskelee huolettomasti Frankia;) Pienistä ihanista asioista se onni syntyy.  Eikä oltu edes porukalla, vaan ihan vaan perheen kesken. Pitääpä tästä positiivisuudesta kiinni tämän viikon koetuksissa. 


Yksi parhaista vanhimmista ystävättäristäni kirjoitti aina kaverikirjan mietelauseekseen : Jos haluat olla onnellinen, ole. Niinpä. Elämä on asennekysymys. You Choose Your Attitude. Minä päätän olla onnellinen. Eli olen. Näillä mennään.

Tataa!

PS tästä tuli nyt tällainen jaarittelu. Bear with me  - Karhu kanssani.

BTW, meidän pihalla on aina suhannut ihan tosi paljon kolibreja. Ne ovat kuin pieniä ohjuksia, enkä ikinä onnistu saamaan niistä hyvää kuvaa.  Lauantaina, tietenkin, istuessamme roseviiniä siemaillen, yksi surrasi siinä ihan pään yläpuolella koko ajan! Sain kuin sainkin napattua kännykällä yllä olevan kuvan. Jee! Pieniä onnistumisen hetkiä.



Wednesday, August 19, 2015

Hello again Los Angeles

Tänäkin kesänä selvittiin Losiin lomailemaan. Tai, no, mieheni oli töissä muutaman päivän, minä lasten kanssa. En melkein kehtaa kirjoittaa mitä tehtiin, sillä me ollaan näköjään NIIN kaavoihin kangistuneita, ettei keksitä mitään uutta; sama hotelli, samalla beachilla, sama polkupyörävuokraamo, samat kalaruoat, sama tuju Bloody Mary ja Margarita happyhourilla... mutkun mutku, siitä me vaan tykätään, joten yhtä hyvin voisi lukea tämän tai tämän postauksen...öh.

Eli aurinko paistoi, aallot olivat mahtavat, tytöt koko ajan boogie boardiensa kanssa vedessä, surffareita, lifeguard torneja, hasselhoffeja punaisine kelluvine apuvälineineen jne jne -  mutta yhtään reissua ei tämä perhe tee, ettei jotain jännittävää tapahdu, joten mennäänpä asiaan.

Automme ei ole ikinä ollut näin täynnä kamaa. (Parannamme näemmä omaa tavaraennätystä joka reissulla;))Tällä kertaa päätimme ottaa myös omat pyörät mukaan. Pyöräteline ei kanna kuin kaksi, joten kolmannesta otettiin etupyörä irti ja ladattiin kaikkien kamppeiden päälle takakonttiin. Pienimmälle päätettiin vuokrata traileri paikan päältä. Näillä mennään. Paree olla tulematta joku pakollinen tarve päästä käsiksi johonkin tavaraan takaluukussa matkan aikana...

Kun olimme ajaneet sellaiset 20 mailia, autot rupesivat hidastamaan kohdallamme moottoritiellä ja osoittelivat auton taakse. Kojelaudassa kaikki näytti normaalilta - me oltiin ihmeissämme. Kerran avasin ikkunan ja viereinen kuski karjaisi- Autonne savuaaa! Jaa, sepä mukavaa, ja eiku seuraavasta
exitistä ulos...

Olin käyttänyt autoni pari pvää aiemmin öljynvaihdossa ja se oli haissut ajon jälkeen pahalle. Savusikin edellisenä päivänä vähän, mutta mieheni vain tokaisi, että ovat sössineet jotenkin, jättäneet korkin auki tms. Tarkisti ja sanoi kaiken olevan ok - öljyn pitää vaan palaa pois ja soon sit siinä. No, kun pysähdyimme, koko auton alusta oli öljyn peitossa, samoin osa moottorista. Voi vitalis. Yelpistä ensimmäinen autopaja ja sinne!

Ehdin siinä jo miettiä kaikenlaisia vaihtiksia. Ehtisikö mies lentäen Losiin vielä tänään?
Mitä hemmettiä me muut nyt tehtäisiin ja mitä jos mun auto on ihan sökö. Lapsille näytettiin iloista naamaa, vaikka teki mieli huutaa ja pidättää hengitystä. 

Onneksi ei ollut valuttanut kaikkea öljyä pois. Mitään aktiivista vuotoa ei löytynyt ja kun moottori ja alusta saatiin pesetettyä ja kuivattua, tilanne näyttikin yhtäkkiä ihan hyvältä. Korjauksien jälkeen, ajoimme 10mailia ja pysähdyimme tarkistamaan tilanteen- taisi muutamat rukoukset tulla sanottua- ja tadaa! kaikki ok.

Oli pakko tarkistaa, että uskalsimme lähteä ylittämään Pacheco Passin. Vaihtoehtoisesti oltaisiin oltu ihanasti tien pientareella, kuumuudessa, keskellä vuoria kolmen lapsen kanssa. Mutta, perinteitä kunnioittaen, tällä tempauksella varmistimme sen, että olimme Losissa taas parhaaseen ruuhka-aikaan....

Seuraavat päivät vietimme perinteisesti, perinteisessä hotellissa. Tällä kertaa ikkunamme oli suoraan rannalle, enkä enää suostu muuhun huoneeseen menemäänkään. Syötiin merisiilit ja clam chowderit, ihanat poket ja calamaret. Ja sotkettiin pyörillä menemään.

Tiistaina huusimme Golden State Warriorsit NBA Finaalin voittoon ja viikonlopuksi siirryimme mieheni kavereille. Ei sielläkään ihan tylsää ollut; rouva, joka ei ole mikään kodinhengetär, onnistui hälyttämään paikalle palomiehet aamupalaa tehdessään. Talon isäntä lähti ostamaan fire pit:iä mieheni kanssa, jolloin jonkun tekstaavan naisen Mini valui isännän auton etulokarin alle parkkipaikalla ;)?! Eikä kyseessä ole mikään monster truck, mutta hyvänkokoisille renkailla varustettu Tahoe.

Kun me sitten illalla istuttiin tulen äärellä ja kipinää lensi kuivalle ruoholle, mies tokaisi, ei talo kipinästä syty palamaan -  ei voinut muuta kuin nauraa. Positiivisena asiana; siinä tulen räiskeessä oli niin kiva, että rupesimme suunnittelemaan c(l)amping reissua! Josko telttaan(mökkiin) yhdeksi yöksi?

Saas nähdä!

Tataa!

PS Los Angeles ei kyllä ole Los Angeles ilman tiettyjä asioita. Törmäsin taas samaan- niin kuin aina; mikään ei ole yksioikoista. Joku juo kahvinsa tummalla roastilla, joku vaalealla. Jääkaapista löytyy soija-, manteli- ja lehmänmaitoa. Coffee matea on myös monen makuista. Yksi juo cokista vain Zerona, toinen dietina tai tavallisena, mutta ilman kofeiinia. Joku juo kahvia, mutta vain Starbucksin valmiita jääkahveja, joita myydään tetroissa. Minä meinasin välillä, että juon pelkkää viiniä tässä seurassa ja koko ajan, että kestän nämä erikoisuudet;)

Ja ihanille lukijoille- nyt on taas monta luonnosta valmiina. Viimeiset kymmenen viikkoa kolmen lapsen kanssa ei oikein antanut omaa aikaa kirjoitella. I'll be back soon!