Sunday, December 20, 2015

Vesi Vanhin Voitehista

Olin kirjoittanut FB statukseeni vuoden 2009 joulukuisena syntymäpäivänäni sloganin: Be brave. Even if you're not, pretend to be. No one can tell the difference. En enää muista miksi, mutta se osui ja upposi tänäkin vuonna. Nuo sanat ovat kantaneet läpi viimeisten viikkojen.

Omasta mielestäni olen terve kuin pukki, mutta kun lääkärit ovat toista mieltä, alkaa sitä huolettomampikin hulda herätä ajatukseen, että nyt kaikki ei sitten olekaan kunnossa.

Olen sellainen tyyppi, joka ei turhaan lääkärissä juokse. Minulla on kaksi flunssaa vuodessa ja ne kärvistelläään käsikauppalääkkeiden avulla kotona. (kuten juuri nyt) Jos kolottaa, mutta pystyn hoitamaan asiani normaalisti, viittaan kintaalla ja jatkan menoa. Kolotuksineen kaikkineen.

Nykyään, oireiden googlettaminen on erityisen mukavaa ja helppoa; ehkä yksi syy miksi päädyin varaamaan itselleni lääkärin. Se meni suurinpiirtein näin: lääkäri ohjasi neurologille, neurologi pelotteli kuoliaaksi, lähetti kardiologille, toiselle neurologille, erinäisiin tutkimuksiin ja kattaviin verikokeisiin. Että sillä lailla. Tässä vaiheessa huolettomuus muuttui huoleksi.

Muiden tutkimusten lomassa, jouduin aivojen ja niskan magneettikuviin. Kokemus, jonka olisin mieluiten jättänyt kokematta. Ahtaanpaikankammoiselle erityistä herkkua. Kidutuslaite oli varmaan jostain 70-luvulta. Ei kuulokkeita ei valoja, pelkkää ahdistusta ja hemmetin kovaa ääntä. Palautteena; synnytän kolmoset ilman kivunlievitystä ja joku saa samalla rassata muutaman juurihoidon, mutta takaisin en mene. Nyt tiedän, miltä paniikkikohtaus tuntuu.

Luulin, että kun makaan siellä putkessa, koen varmaan suuren valaistuksen, ajattelen syntyjä syviä, teen suuria lupauksia miten muutan elämäntapani ja kuuntelen kroppaani, hellin sieluani, rauhotun, ommmm, inner piece, namasteeee, ja kaikkea muuta tosi spirituaalista ja rauhottavaa. Tosiasiassa selvisin putkesta hengissä vain ja ainoastaan ajattelemalla lapsiani, sitä, miten he leikkivät yhdessä, sitä miten me illalla leipoisimme pipareita, miten halaisin kaikkia enkä huutaisi kenellekään(!). Ja sitä, että selviän tästä, Mind over Matter, tämä tutkimus on tehtävä, jotta pääsemme rajaamaan ulos pahimmat vaihtoehdot.

Ei siis kovin syvällistä, pelkkää selviytymistä.

Olen siitä onnekas, etten ole joutunut miettimään vakavia sairauksia ja sairastumista montaakaan kertaa. Ja mikä on tullut minulle suorastaan yllätyksenä, on tyyni suhtautumiseni asiaan. Olen kylmän faktuaalinen ja sopivan epäuskoinen. Etukäteen ei kannata huolestua tai sairastaa, ehdin sitten myöhemminkin, jos on tarpeen. Ja perinteinen; näin ei voi käydä minulle;)

Tässä on nyt kuitenkin pakko tunnustaa, että itku tuli monta kertaa. Suurin ahdistus tuli siitä, etten näkisi lapsieni kasvavan. Vetäsi vähän hiljaiseksi. Viikot tuntuivat pitkiltä, halusin vaan tuloksia. Oli mitä oli, me selviäisimme tästä.  En halunnut kertoa kenellekään mitään, paitsi muutamalle läheiselle. En kestä ihmisten spekulointia, enkä draamaa, yhtään. Oli ihan tarpeeksi vaikeaa teeskennellä, että kaikki on hyvin, vaikka teki mieli huutaa peloissaan.

Inhottavinta oli puhua asiasta ääneen, mutta olihan minun jotenkin pakko selittää miksi tarvitsin sijaisen, toistaiseksi, ohjaamalleni tunnille.(Tässä myös syy, miksen kilpailuviettisenä juossut Night nation run:issa, vaan hölköttelin ja kävelin ihan rauhassa)

No, nyt, kaikkien rönkkimisten jälkeen, saan taas liikkua ja elää ihan normaalisti. Mitään oleellista vikaa ei ole löytynyt. Terveen paperit. Hoitona, minua kehotettiin juomaan enemmän vettä. Vettä!


Mietin pitkään kirjoittaisinko edes asiasta mitään tänne, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa, sillä asia pysäytti ja vaivasi.  Kuten eräs lääkäri minulle sanoi;  sinun olisi pitänyt tulla minun luokseni 20 vuotta sitten. Olen 99,9% varma, ettei sinussa ole mitään vikaa, mutta, kun olemme Amerikassa, joudun teettämään sinulla kaikki nämä tutkimukset.

Monta kokemusta rikkaampana siis, ehkä hiukan viisaampana ja tiedostavampana jatketaan joulun odotusta ja valmisteluja. Innostunein odotuksin kohti uutta vuotta!

Wake up. Kick ass. Be kind. Repeat. Näillä mennään.

Tataa!

PS ja sitten taas toisaalta, on erittäin hyvä, että täällä tutkitaan kaikki kauheimmatkin vaihtoehdot ihan tosissaan. Eipä jää kysymyksiä ja spekuloitavaa. Kyynisempi voisi sanoa, että tämä on vain vakuutusyhtiöiden mahdollisuus taas laskuttaa aivan järkyttäviä summia...



Friday, December 4, 2015

Annual Run

Bongasin Night Nation Run- nimisen tapahtuman viime keväänä. Kuvissa iloisia ihmisiä, glow in the dark juttuja, strobovaloja, DJ:itä jms eli bilemeininkiä yhdistettynä 5k juoksuun;  Joo, tähän me lähdetään. Ja minähän en tunnetusti juokse, ellei ole viihdytysjoukkoja matkan varrella. Varasin kuitenkin siltä istumalta meille dateniten marraskuulle.

Meille on siunaantunut tänne yksi oikein hauska paikallinen ystäväpari. Ja sporttisia kun ovat, ja varsinkin rouva valmis aina tekemään kaikkea hauskaa, päätimme pyytää heidät mukaan, ja, Voilá doubledate oli sovittu!

Harvoin sitä juoksutapahtumaa ennen miettii mitä laittaisi taskumattiin tai kuinka isoksi saisi tupeerattua tukan;) (salmiakkikossua) No, tämä olisi just sellainen tapahtuma. Minulla oli vielä vähänniinku urheilukielto päällä, (siitä enemmän tuonnempana), joten tulisin hölkyttemään matkan hitaasti, alhaisella sykkeellä.

Voi sitä myhäilyä ja riemua, kun kävin Party Cityssä hankkimassa tilpehööriä; glow in the dark hairsprayta, tusinoittain glow sticksejä, hassunhauskoja töyhtöpantoja jne. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt miten tosissaan tuttavapariskuntamme oli omissa hankinnoissaan.

No, lauantai-ilta koitti. Tapasimme meillä, valmistautuisimme yhdessä illan koitokseen ja hyppäisimme siitä sitten illan rokkimobiiliin, heidän minivaniinsa,  ja suuntaisimme liikkeelle;)  Siinä me aikuiset ihmiset röhötimme, vedimme päälle värikkäitä polvisukkia ja vilkkuvalotutuja. Yhdellä oli vilkkuvalo irokeesiperuukkikin. Kaikkea sitä;) Ehkä illan paras oli kuitenkin kannettava välkkyvä diskovalo. Todellista välineurheilua. Väitän, että teini-ikäistä babysitteriämme touhu hiukan huvitti...

Osallistuimme innoissamme pre-party osioon, bogoilimme house musiikin tahdissa, kulautimme napaamme nopeat drinksut ja suuntasimme lähtöviivalle. Isoissa tapahtumissa on aina hyvä mieltäkohottava fiilis, mutta tällä kertaa saimme myös nauraa toistemme asuille, vilkkuville aurinkolaseille, (eihän nää päässä näe mitään, pitääkö juosta käsikopelolla muhahaha)ja sille, että olimme varmaan tapahtuman vanhimmat osallistujat;) Ja, paikalliseen tyyliin, toiset tulivat pimeään, erittäin meluisaan yöjuoksuun pienten lasten kanssa?! Ilmassa leijui höpöheinän makea tuoksu, ja ihmiset eivät tosiaan tulleet paikalle parantamaan personal bestiään. Tämä ei ole sellainen juoksu. Juu ei. Ei tosiaan.

Juoksu oli kokonaisuudessaan vain 5 kilometriä ja matkan varrella oli dj:tä, tanssipaikkoja, selfie stationeita ja muuta mukavaa. Nimensä mukaisesti: World's first running music festival. Taisi siellä olla yksi baarikin matkan varrella ja piiitkät vessajonot. Me pysähdyimme tanssimaan pari kertaa,  kävimme ottamassa ryhmäkuvan, jolkotimme hymyissä suin menemään.  Mieheni otti kaikesta ilon irti; kulautti pari redbullvodkaa koneeseen ja nousi yhdellä dance stopilla lavallekin heilumaan. Who are you and what have you done to my husband;)

After partyssa jaksoimme heilua vain alle tunnin; musiikki oli liian kovalla, eikä sitä kovin montaa tuntia jaksa moshata ja bogoilla, siinähän tulee niska kipeäksi;)Mummoilua.

Mutta kun minivan hurahti käyntiin, oli meillä taas ihan omat bileet. Pistettiin tanssijalalla koreasti vielä parkkipaikalla sen vilkkuvan diskovalon äärellä, ja minivanin äänentoisto oli hifistelty kuntoon. Kertakaikkiaan mahtavaa. Superpositiivista energiaa ja älyttömän hauskaa. Suomessa mieheni aina valitti, että miksi ihmiset vaan istuvat ja juovat viinaa, miksei tehtäis jotain aktiivista? No siis siksei, että tapaturmavaara kasvaa, ja, ja, ja, noniin.  Mutta tosiasiassa yhdessä tekeminen on kyllä hauskaa. Kunhan jaksetaan, järjestetään vielä keg softball peli ja kaikenmaailman settiä.;) Kunhan kaikki sitten allekirjoittavat waiverin, vapauttavat vastuusta, Ameriikan malliin;)

Ensi vuonna menemme isommalla porukalla, pidetään tailgate party ennen juoksua ja nautitaan. After partyksi hypätään meidän poreisiin hieromaan vanhoja lihaksia vetreiksi, laitetaan kostoksi saunakin päälle ja pakotetaan ihmiset kylmään altaaseen pimeänä syystalven iltana. Night nation runin viralliset after partyt olivat jossain night clubissa. Joo, terve. Sai olla.

Meille riitti muutamatuntinen reippailu ja kova jälkipuinti meillä yömyssyn äärellä.
Mahtava urheilusuoritus musiikin ja strobojen välkkeessä.

Hauskaa viikonloppua! Saving life from boredom, one event at a time
Tataa!