Tuesday, August 26, 2014

Beach Party

Mikkihiirimanian jälkeen takaisin beachille. Ah mikä rauha.

Lauantaina oli ystävättäremme syntymäpäivät; miten onnistummekin aina samaan aikaan paikalle;) Ensin suunnitelmissa oli pokeri-ilta, mutta vaihtui vauhdissa beach partyyn. Molempi parempi;) Pokeri-iltakin olisi tosin ollut hauska. Lapset innostuivat läiskimään korttia ihan tosissaan joulun aikaan Floridassa. Taisi keskimmäinen oppia huijaamaankin.

Amerikkalaiset don't fool around, mitä varusteluihin kuuluu. Täällä piknikit ovat totista puuhaa; jokaisen autotallista löytyy retkituolit, ainakin puoliteltta, iso pyörilläkulkeva cooleri, vaikka tämä olisi tietty vielä hienompi;), järjetön määrä kaikenlaista tilpehööriä, astioita, ottimia, retkipöytiä, minigrilli, muovialustallisia huopia jne jne. Me ollaan tässä ihan noviiseja ( lue: en kestä taas sitäkin tavaramäärää) Mutta pikkuhiljaa sitä tavaraa tuntuu kertyvän. Piknikit ovat osa kalifornialaista elämäntyyliä ja kelihän on läpi vuoden sellainen, että ulkona viihdytään.

Nämä juhlat alkoivat aamupäivästä ja "telttakylä" oli helppo bongata jo kaukaa. Oli isompi ruokateltta, johon tarjoilut oli katettu. Ne oli tietenkin catrattu paikallisesta trendipaikasta. Ison teltan ympärille oli pystytetty neljä muuta telttaa. Oli vilttejä, retkituoleja, paddle boardeja, boogie boardeja, coolereita, kenkiä, lapsia ja aikuisia, upea cruiser lahjapyörä rusetteineen, lahjakasseja ja kaikenlaista muuta. Set uppia oli tehty aamupäivällä monta tuntia. Minä mietin mielessäni, että ai kauheeta mikä roudaaminen takaisin päin. Hiekka rahisee autossa vielä kuukausia;) PMA - positive mental attitude, buhahaha. Keskityin siis olennaiseen.


Päivä oli ihan kiva. Oli mukavan pilvistä, eli vauvaa ei tarvinnut pitää koko ajan teltassa, eikä käännellä vaunuja hysteerisesti pois päin auringosta. Tämä kuva on tosin Huntingtonilta;) Ja kun en satu olemaan supermodel-kunnossa, pystyi helposti välttelemään myös bikineissä esiintymisen. Virallinen syy oli tietty se, etten uskalla kokeilla paddle boardaamista näin isossa aallokossa. En varsinkaan kokeneemman suppaajan kaatumisen jälkeen.  

Se meni suurinpiirtein näin: Synttärisankari meloi kaksoissiskonsa kanssa rohkeasti liikkeelle. Päätyi kuitenkin ottamaan ison aallon väärin ja vetämään sellaiset wipe outit, että katsojatkin säikähtivät. Tämän lisäksi iso lauta lensi aaltojen yli, päin erästä rouvaa, joka uitti pientä tytärtään rantavedessä. Hän ehti juuri ja juuri nostaa lapsensa syliin turvaan ja kääntää laudalle selkänsä. Lauta pamahti pahannäköisesti-ja kuuloisesti päin rouvan selkää. Onneksi selvisi mustelmilla. Joo, en lähde kokeilemaan. Tää on nyt nähty.

Viihdyimme rannalla oikeastaan koko päivän, mutta aiemmat kokemukseni taas vahvistuivat; LA on kyllä sisäänpäin lämpenevä paikka. On suorastaan erikoista, ettei sankari tai hänen miehensä ottanut hommakseen esitellä kenellekään. Porukkaa tuli ja meni, päätyivät juttelemaan ja naureskelemaan keskenään. Tyyliin - ollaan tunnettu kauan ja ollaan tyytyväisiä just näin. Asutaan samoilla alueilla, niin kuin aina ollaan asuttu. Ulkopuolinen elämä on turhaa. 

Ketään ei oikein kiinnosta. Kukaan ei kysy sinulta mitään. Ovat täysin wrapped up omassa elämässään. JA kun et kerran asu alueella, What's the point, eikö? Tyyliin - Jos me ei vaikka enää koskaan tavata, pitäiskö minun jollain tavalla kiinnostua sinusta tai sinun elämästä?  Omatoimisena paukkasin eri porukoihin höpöttelemään ja toki tunsin joitain ihmisiä ennestään. Sankari, joka sattuu myös olemaan vauvamme yksi kummitäti esitteli kyllä poikaamme, sinne sitten perään kuikuilemaan;) You are on your own. Tuntui siltä, että me ollaan nyt luotu puitteet kivalle yhdessäololle, ole ystävällinen ja viihdytä itse itseäsi. Piste.


Mieheni tapasi vanhoja tuttujaan ja he muistelivat tietty menneitä ja röhöttivät yhteisille jutuilleen ja tutuilleen, jotka olivat tehneet kuka mitäkin hauskaa. Jep jep. Nyt taas tiedän miltä miehestäni tuntui Suomessa 12 vuoden ajan, kun puhuimme jostain Lapin reissusta vuonna 1989. Sillä erotuksella, ettei ensimmäisinä vuosina ymmärtänyt sanaakaan suomea....

Kun juhlat olivat ohi, olin ihan tyytyväinen. Oli kiva taas palata hotellille perheen kesken ja rantakadulle syömään. Seuraavana päivänä oli luvassa pitkä paluumatka Pohjois-Kaliforniaan.

Tataa!

PS nyt ovat koulut taas alkaneet ja työt, enenevässä määrin. Arki on alkanut siis vauhdikkaasti. Pikkuhiljaa postailen siis ja todella vanhoja juttuja, mutta bear with me. Kyllä tästä taas vauhtiin päästään!


Saturday, August 16, 2014

Hey Mickey!

Mihin viikot menevät? Fiuh aika lentää ja postaukset jäävät puoliväliin; palaan koulujen alettua takaisin ruotuun, ensi viikolla;) Nyt Anaheimiin:

Nopea aamupala ja liikkeelle. Mukavana Super8 plussana, saimme jättää auton ilmaiseen parkkiin hotellin alueelle, joten reippahasti kävelimme Disneyn shuttlelle. Saanen huomauttaa, että olimme liikkeellä kello kahdeksan! Woot Woot! Jonkun sortin ennätys. Varmasti.

Toontown
Anaheimin alkuperäinen Disneyland oli minullekin uusi tuttavuus. Olemme onnistuneet välttelemään tätä kamalan ihanaa lapsikohdetta kaikki muut Losin reissut;) En jotenkin näe järkeä viedä esim  3-vuotiasta Disneylandiin, sillä suurin osa jää silloin kokematta, ainakin laitteista, eikä ihan pieni osaa arvostaa (?) Disneylandin yksityiskohtia ja tunnelmaa. Ja meidän lapset pelkäsivät kaikkia hahmoja pienempinä. Pääsymaksukin on melkein 100 dollaria per nuppi, joten huvi ei myöskään ole ihan ilmaista. Mutta, kukin tyylillään. Ja vietiinhän me sinne kyllä vajaan 6kk ikäinen. Eli, kun sitten tulevaisuudessa pyytelee sinne, sanotaan vaan, että sähän olet jo ollut Disneylandissa, etkö muista?;)

Jungle Cruise
Me olimme suunnitelleet hyökkäystaktiikan, eli laitteet, joihin ehdottomasti halusimme.  Ensin suunnattiin Frontierlandiin, sieltä, Tomorrowlandiin jne jne. Aamulla ysin aikaan selvisimme laitteisiin 5-10 minuutin jonottamisella. Holy mama. Disneyllä on käytössä ilmainen fast track-systeemi; nimen voi käydä jättämässä listaan ja antavat ajan, jolloin tulla takaisin ja pääsee melkein koko jonon ohi. Ab Fab. Käytimme tätä keinoa monessa suositussa laitteessa, mm Space Mountainissa. Huom, Disneyn  fast track on ilmainen, toisin kuin muissa huvipuistoissa!
Liisa Ihmemaassa

Space Mountain. Olen yrittänyt tähän laitteeseen kolmessa eri Disneylandissa, ekan kerran 17-vuotiaana, sitten reilut 20-kymppisenä, aina onnistumatta. Seriously. Se hemmetin laite on aina kiinni, huollossa tms. Nyt, melkein juoksin sinne kahden mikkihiirikorvaisen tytön kanssa fast trackit kädessä ja tsädäm, laite oli juuri mennyt kiinni. Yritin sinne päivän aikana kolme eri kertaa ja suutuin, sillä olin halunnut sinne aamulla, mutta se ei sopinut jonkun muun suunnitelmiin. mur. Neljännellä kerralla se oli auki ja pääsin vihdoin kiljumaan tähtien sekaan. Mahtavaa. One thing to check of my bucket list;) Lapset menivät vielä toisen kerran into piukeena. Jee!

On myönnettävä, että vaikka olen hurjapää ja pää alaspäin roikkuminen on hauskaa, inhoan pimeitä paikkoja ja sitä, että oikein kunnolla säikähtää. Niinpä en juurikaan välittänyt edes Matterhornista, jossa joku Bigfoot hyppää eteen karjuen ja silmät kiiluen;) ja siinä kelkan kyydissä, kolinassa, tuli selkä kipeäksi. Mummoilua.

Pirates of the Caribbeaniin oli karmea, melkein tunnin jono, joten työntekijät ehdottivat jättämään vaunut parkkiin ja koko perhe kyytiin. Tuntui olevan tapa. Kokemus oli aivan fantastinen, sillä vauva ehti siinä jonossa väsyä ja tulla nälkäiseksi niin, että kun astuimme laivaamme, pieni huusi rintarepussaan suoraa huutoa, kunnes simahti. Jep. Loistoidea. Minä siinä tosi iloisena ja ennen kaikkea rentona. Ei tullut hiki, eikä mennyt yhtään hermo kireälle, kuten kuvitella saattaa...

I am your Father
Lounaalla katsoimme upean live shown: Darth Vaderin ja Sith Darth Maulin sekä muutaman Star trooperin ja jedioppilaan taistelukohtauksen. Tuli oikein kylmät väreet, vanhana Star Wars fanina. Ehkä juuri tästä syystä, mieheni oli pakkosaada se muki..

Menemättä kaikkiin Disneyn yksityiskohtiin, Frozenin Annaa ja Elsaa olisi päässyt tapaamaan 210 minuutin jonottamisella. Juu, ei sit menty. Helinä-keijunkin luokse oli yli tunnin jono. Jepjep. Mikin tapasimme sattumalta, juuri kun olimme kävelemässä Main Streetiä ulos ja jonotimme puolisen tuntia valokuvaan hänen kanssaan. Oli pakko. Ihan Klassikko.

Disney on aina Disney. Ansaitsen mitalin, että jaksoin siellä iltakuuteen (!!) vaikka tein lähtöä kello kolmesta eteenpäin, tyyliin- eiköhän tää ole jo nähty... Mieheni oli sitä mieltä, että lähdimme aikaisin. Olisihan meidän pitänyt katsoa vielä kulkue ja ilotulitukset. Argh, kiitos, ei. Onneksi lapsetkin olivat ihan tasaraha. JA ei se sieltä minnekään katoa. Jos niikseen tulee, mennään uudestaan. Jos asuttaisiin lähempänä, liputtaisin kausikorttien puolesta tuonnekin.

Miinuksena, moni laite oli päivän aikana rikki. Luulisin noilla pääsylippuhinnoilla olevan varaa pitää laitteet kunnossa? Tai ehkä joka ilta ei kannata räjäyttää taivaalle miljoonaa, jos vaikka puolella selviäisi?;) Onpa kyynistä;). Harmittaa, etten päässyt Peter Pan laitteeseen. Se olisi ollut kiva näyttää lapsille, jos se on niin kiva kun muistan.

Gift shopit ovat aivan ihania Disneyllä. Tässä pieni osa killuttimia, charms. Pikkutyttöjen unelmapaikka, ja niin, onhan noi ihania isompienkin mielestä. Eri teemojen mukaan, voi ostaa vaikka mitä, personoituna. Onneksi meillä on tapana ostaa vain magneetti tai avaimenperä muistoksi. Nyt mukaan lähti Mikkihiiren korvat ja pientä krääsää. Oma mopo meinasi lähteä ihan käsistä. Onneksi järki esti. Tällä kertaa.

Tataa!

PS Otimme fast trackit Indiana Jonesiin. Isomman tytön kanssa tunneleita pitkin maan alle. Pokka piti pimpelipom, vaikka inhotti ihmispaljous ja ahdisti olla maan alla. Olimme seuraavina menossa jeepin kyytiin, kun laite meni rikki. Edelliset ihmiset jäivät kyydin sisälle jumiin(yäk mikä ajatus). Odotimme 15 minuuttia, laite saatiin päälle, mutta se jumiutui uudestaan. Odotimme vielä toiset 15 minuuttia, mutta sitten security sulki laitteen ja poistuimme ilman paniikkia exitin kautta. Esikoiselle tuli pettymyksestä itku. Kyllä minuakin harmitti, mutta toisaalta, korkean ja ahtaan paikan kammoisena, olin salaa tyytyväinen, ettemme ehtineet kyytiin, ollaksemme jossain maan uumenissa laitteen sanottua POKS. Ensi kerralla Indiana, ensi kerralla....










Sunday, August 3, 2014

Pääkallon metsästys

Oli vieraita viime viikko, joten keskityin emännöimiseen ja nauttimiseen. Niin ihanaa, että ystävät tulevat oikeasti käymään, eivätkä suunnitelmat jää puheiden tasolle. Pääsee itsekin osittaiseen lomatunnelmaan nauttimaan seudun antimista ja puitteista. Siitä lisää myöhemmin. Nyt takaisin SoCal meininkeihin;

Piti päästä pääkallo-ostoksille. Se jäi niin vaivaamaan; siis Venice Beachille! Ensin syömään rannan ainoaan istuvaan ravintolaan;) ja sitten ostoksille. Lapsetkin olisivat halunneet omat kallonsa, mutta tyranniäitinä ostin vain itselleni. Siellä se nyt vihdoinkin komeilee korulipaston päällä.  (Taidan hakea joka kerta yhden ja aloittaa ainakin 3-5 kokoelman. Eri kokoisia ja värisiä, kiitos.) Siivoojat olivat stailanneet kaulakorulla...

Venice on aina kokemus. Kadulla kulkee jos jonkinlaista kulkijaa, on erilaisia esiintyjiä, kodittomia, superfitness-tyyppejä, kaikki sekaisin sulassa sovussa. Tällä kertaa parkkeerasimme hiukan kauemmas, joten kävelimme koko rannan oikeastaan päästä päähän ja ihailimme myös hiekan kupeessa olevia taloja. (varvas kiitti...) Venice canals on näkemisen arvoinen. Samantapainen alue löytyy myös Marina Del Reystä.

Iltapäiväksi siirryimme Huntington Beachille, Orange Countyyn, missä lapset pääsivät taas lautailemaan, kunnes rip tidet tulivat ja oli aika siirtyä mantereelle. Hassua kyllä, voisin joskus kuvitella asuvani esim Newport Beachilla, OCssa.

Losissa ajaminen on lapsista aina tosi jännää, sillä lentokoneita nousee ja laskeutuu koko ajan. LAX sijaitsee Santa Monican ja Manhattan Beachin välissä, eli tavallaan ihan keskellä kaupunkia.

Rannalla, minä seuraan tyttärieni touhuja ihan sydän syrjällään.  Olen niin huono aallokossa, meren virtauksissa, että olen just se olkaa-tosi-varovaisia-äiti, enkä se pitäkää-hauskaa-äiti. Mieheni, joka on puolikala, vakuuttaa, että on hyvä, että lapset oppivat, että joutuvat välillä aaltojen alle, kokevat miten meri käyttäytyy. Välillä esikoinen pyyhkäytyi alle, näkyi vain vilahdus polvesta tai kyynärpäästä, kunnes nousi ryvettyneenä, hymyillen, pinnalle. (Ihan hirveetä kattoo.) Mieheni vietti lapsena seitsemän kesää junior lifeguardeissa, joten aalloissa ja virtauksissa uiminen on tuttua hänelle. Toruu minua koko ajan sanomalla, etten saa siirtää pelkojani lapsille, Joojoo, mutku mutku siellä voi olla haitakin...

Tytöt ovat jo nyt paljon parempia ja rohkeampia uimareita kuin minä. Kroolaavat ja hengittävät oikein, pää veden alla. Minä räpiköin sammakkoa niska jäykkänä, pää hiukan täristen pinnan yläpuolella...Pitäisiköhän mennä jollekin tekniikkatunnille? tai sitten tyydyn istumaan märkäpuku päällä rannalla,  näyttäen siltä, että vesi on elementtini;) (ps antakaa vene tai vesiskootteri, tai jäädyttäkää tuo neste lumeksi, kiitos.)

Päivän päätteeksi siirryimme Anaheimiin. Olimme päättäneet vihdoin viettää päivän Disneylandissa. Argh. Sen sijaan, että olisimme maksaneet yhdestä yöstä Disney resortin hotellissa 300-400 dollaria, maksoimme vajaan satasen Super 8:ssa, johon minulla oli ihan kamalan negatiivinen ennakkosuhtautuminen, vaikka virallisesti väitän, että puhtaat lakanat ja siisti wc riittää,;) Tätä hotellia suositeltiin ja se oli kävelymatkan päässä Disneysta, aioimme viettää siellä vain yhden yön nukkuen, so who cares? Sinne siis.

Super8 oli todella positiivinen yllätys. Huoneemme oli valtava ! 2 queen bediä, kiva pieni istuma-alue, iso peseytymistila, siistit puitteet. Avot. (Lasten mielestä tosi hieno paikka!Olivat ihan innoissaan)Kun saavuimme sinne illalla, ehdimme juuri nauttia Disneyn jokailtaisesta aivan mahtavasta ilotulituksesta! Raketit paukkuivat suoraan hotellin yläpuolella puoli tuntia; aina kun luulin, että wow! tämä oli finaali, se ei ollutkaan ja entistä upeampaa räiskettä oli tulossa, huhhuh. Aloin itsekin innostua seuraavan päivän seikkailusta.

Hotelli sijaitsee n. puolen mailin päässä Disneystä, eli noin kilometrin päässä. Me olimme illalla niin poikki, ettemme lähteneet käymään edes Downtown Disneyssä, missä olisi päässyt tunnelmaan, ostoksille ja syömään, vaan haimme paikallisesta italialaisesta ruoat huoneeseen. Suosittelen lämpimästi; manicotti ja pizza veivät kielen mennessään! Hiilarikoomassa tuli uni aika nopeasti kaikille ja vauva (ja äiti) tarvitsi päivän päätteeksi vain paikallaan oloa, leikkiä ja sylittelyä.

Tataa!

PS perheemme toinen aikuinen halusi myös kallonsa. Tuo toimii mukina. Tulee varmasti tosi kovaan käyttöön.