Saturday, January 26, 2013

Kahta en vaihda

Olen täysin jumittunut jo melkein uniformuksi muotoutuneeseen kaksikkoon. (kuvaa katsoessa alkaa tosin tehdä mieli lakua;)) Jos olisin yhtään boheemi, käyttäisin näitä saappaita myös paljain säärin jonkun ihanan kukkamekon kanssa. Tukka liehuisi tuulessa vapaana, isona kiharapehkona, kun kirmailisin niitulla. Tosi elämässä en muuten tod kirmaile. Hyi, saisin kuitenkin jonkun pirullisen borrelioosia kantavan punkin kinttuun.

Minulla oli taas syksyllä saappaista tarkka visio, (vai onko lyhyempi versio virallisesti saapikas, eli bootie? )Eeeenivei, olin muka nähnyt jossain... Kävin tuntikausia kiertelemässä kenkäkauppoja laihoin tuloksin. Kokeilin kymmeniä ja taas kymmeniä. Olin taas päättänyt, että kun ne löytyvät, ostan. Maksoi mitä maksoi, käytän niitä kuitenkin vuosia.( ja tällä tarkoitan, että mieluummin vähemmän kuin enemmän ja skaalaan eivät kuuluneet muutaman tontun designer saappaat) 

Olisin halunnut jotkut Fryesin saappaat, mutta lesti ei sovi minulle ollenkaan. Parempaa nahkaa saa muuten hakea. Myös tosi herkku laukkuja, kuten tämä! Heittäisin pään yli ruutupaidan, untuvaliivin, farkkujen ja Sorelien kanssa, kun menisimme perheravintolaan syömään vuoristolomalla. Hyviä arkisia klassikoita, jotka periytyvät äidiltä tyttärelle. Melkein rumankauniita, vähän 70-lukulaisia, mutta laadun bongaa jo kaukaa.

Etsintäni sai tyypillisiä piirteitä; tiesin, etten löydä mielikuvituskenkiäni, joten polku oli pitkä ja aika ajoin tuskainen. Kamalinta oli tulla pari kertaa monen tunnin jälkeen kotiin turhautuneena, ilman kenkälaatikkoa. Speksit olivat tarkat. Minun visiossani oli solkia, niittejä, karheaa rokkia ja blingblingä. Niin monta kertaa olin ajatellut, että laittaisin ne bootsit tänään, jos mulla olis ne! Siksi jaksoin kierrellä loputtomiin. Aivan ihania muita kenkiä olisi löytynyt punaisina, harmaina, sinisinä ja kermanvalkoisina. Ja 3-5 senttiä varren pituudessa on paljon. Nilkkurilla ja matalalla saappaalla on vissi ero. Mitään sinne päin tai melkein ei osteta!

Kun me sitten vihdoin kohtasimme, sanoja ei tarvittu. Laatikko oli auton takaluukussa kymmenessä minuutissa, vaikka täydellisessä maailmassa solkia olisi ollut enemmän;). (En ottanut laskettelulomallekaan Uggeja edes mukaan, näyttivät rumilta. Mieheni teki voitonmerkkejä. On aina inhonnut niitä.) Asun näissä saappaissa enkä ole vaihtanut synttärilahjaksi saatua käsilaukkuanikaan pariin kuukauteen. Lienee jonkinlainen ennätys.

Niitit lisääntyvät asuissa ja asusteissa vuosittain ja huomaan keräileväni vaivihkaa kaikenlaista pääkalloteemaa.(ensi kerralla lähdet mukaan Losista) Alla olevaa neuletta käytän myös usein. Onhan se hiukka viileämpi kuin joku poroneule, erityisesti pikkupoikien mielestä;) (vaikka Mr Darcyn poroneule onkin kauheudessaan tosi pähee)

Meillä on taas touhukas ja juhlatäyteinen viikonloppu edessä. Kaikkea kivaa luvassa, joten hauskaa viikonlopun jatkoa sinnekin,

Tataa!

PS Taittelin tapani mukaan yhdestä katalogista muutaman sivun, vähän niinku vinkiksi,toivelistaksi tms. Mieheni selasi sen sitten läpi. Yhden sivun kohdalla hän kuitenkin nosti kulmiaan ja sanoi "Really?" "What's next,  a Harley and a tattoo" Höh. Mun mielestä timanttinen pääkalloriipus olisi hieno!Suorastaan tyylikäs, ellei elegantti;) Sons of Anarchykin alkaa vasta huhtikuussa, mistä mä nyt rokkini saan? Raaskisinko sijoittaa McQueenin pashminaan...

Wednesday, January 23, 2013

Vain Elämää

Sain esittää muutaman toiveen "tontuille" ennen joulua ja pyysin suomalaista musiikkia. En ole kummemmin diggaillut suomipoppia sen jälkeen kun emme enää viettäneet hurjia juhannuksia tai muita mökkireissuja, joissa poppi länkätti auringonnousuun. J Karjalaisenkin miellän soimaan johonkin 80-luvun Mazda 323:seen. Sitä paitsi nykyään sitä ollaan kurkut silmillä nukkumassa viimeistään kello 01 ;) hehheh. hehheh.

Kun tänne muutto lähestyi ostin väkipakolla pari CD:tä. Mukaan lähti Jenni Vartiaista Chisua, Egotripin parhaat ja muutama muu. Joulupukki toi esikoiselle Robinin ja tälle tätsylle Vain Elämää. Täytyy myöntää, että kun kuulin konseptin, olin eka ihan et ai, kuulostaapa tooosi hauskalta.

Otin uuden CDni autoon ja Ähäkutti kattimies! CD on loistava! Kaikki, varsinkin Katri Helenan biisit ovat ennestään tuttuja. Lapsuuteni automatkoilla stereoissa länkätti aina joku Finnhits kympin tapainen, eli vahinko kiertämään. Olen ollut tämän CDn soidessa hiukan julma äiti.. Olen sanonut Nyt Hiljaa, äiti kuuntelee! ja näin ollen pakottanut lapseni kuuntelemaan ja oppimaan suomalaista iskelmämusiikkia ja hyviä sanoituksia. Tärkeä, ellei olennainen, osa kulttuuriamme. Perimätietoa parhaimmillaan;)

Olen tästä CDstä niin into piukeena, etten edes osaa nimetä suosikkia. Laulan yhtä mieluusti Jonne Aaronin, kuin Erinin, Cheekin ja Katri Helenan mukana. Niitä tankeroenglannilla esitettyjä biisejä en kyllä kestä, ne hyppään yli. Suosikeiksi ylitse muiden nousevat ehkä kuitenkin Erinin ja Cheekin esittämät kuten Vapaa ja Tinakenkätyttö. Niin, ja tätä soitan sitten kesän kekkereissä Liekeissä. Kiitos!

Huomaan samalla, etten osaakaan kaikkia sanoja, ja mä kun luulin, että se johtuu vaan Kallen saunabaarin muusta melusta;)

No, ehdollistettuani lapseni tällä musiikille esikoiseni pyytää jatkuvasti Auringon siltaa ja kajauttaa ihanan kirkkaalla lapsen äänellään laulun ihan täydellisesti. On ehdoton suosikki. Tosin, hän kuuli laulun sanoin Lasten auringon siltaa, ei  Vasten auringon siltaa, joten myös tulkitsi sanat hiukan eri tavalla. Tässä alla osia sanoituksista. Aika suloista, ja voihan sen noinkin tulkita;) Onkin nyt tullut taas aika usein yöllä viereen....aarrgghh, mutta sanotaanhan se jo laulussakin, että sä heräisit siinä mä oisin ja sanoisin kulta, kulta, kulta, kulta..

Vasten auringon siltaa säteet myöhäiseen iltaan sinut vierelleni tuon ja sulle hellyyteni suon niin kuin tuhannet kerrat kanssas ollut oon yksin näin kun haaveissani kuljen silmät tyhjyydeltä suljen Vasten auringon siltaa säteet myöhäiseen iltaan sinut vierelleni tuon ja sulle hellyyteni suon jäisit siihen ystäväin, jäisit siihen ystäväin on hyvä olla näin.... Niin paljon mä tunnen sinut syliini suljen onko kaikki mitä sanoa voin mä olen vain sun...

Tataa!

PS youtubesta olen sitten katsonut ja kuunnellut kyynel silmäkulmassa muita esityksiä. Miten voikin niin koskettaa? Aika ihanan keski-ikäistä. Niin, ja en tiedä milloin tämä on Suomessa TVstä tullut, olen intoni kanssa joka tapauksessa tod jälkijunassa. Haitanneeko mittään.

Thursday, January 17, 2013

Läpikuultava Olmi

Olen kalpea, melkein läpikuultava, tähän aikaan vuodesta. Kaikki ihon pikkuvirheet näkyvät. Valo on niin kirkas, ettei mitään pysty peittämään. Paitsi, jos harrastaisi kauheeta pakkelikerrosta, vaan kun ei harrasta. Inhoan puuteria ja sen jättämää jälkeä. Jaiks. Ihon kuuluu olla terveen, raikkaan, elävän näköinen, ei matan vahapaperin.

Ennen, työmatkojen aikoihin, istuin usein lentokoneessa, aamuseitsemältä, joskus käsipeilin kanssa. Siellä kymmenen kilometrin korkeudessa, üüberkirkkaassa aamuauringossa, satuin katsomaan ihoani huulikiillon laiton lomassa. OMG. Huomasin, että silmien alla ihossa on myös hienonhienoja vertikaalisia ryppyjä, se iho ei suinkaan ole sileää. Olin totaalisen järkyttynyt. Ehkei ihoa kannata tutkailla suurennuslasilla...

Tähän aikaan vuodesta on tehtävä valintoja. Joko olen läpinäkyvän harmaan kalpea olmi tai alan läträtä itseruskettavilla. Jos itseruskettaviin lähtee, niissä pitää tavallaan pysyä. Pikkupäivetys näyttäisi kivalta, vaan en taida jaksaa. Ehkä helmikuussa sitten...

Toisaalta, täytyy olla tyytyväinen, että iho saa levätä. Aurinko porottaa täällä taas seuraavat yli puoli vuotta jatkuvasti ja joka päivä.Vanha sanonta, pakkasessa säilyy paremmin on kyllä totta. Taidan aloittaa hattujen käytön ihan tosissaan tänä keväänä.(hehheh)

Ainoat, jotka näyttävät aidosti hyviltä kalpeudessaan ovat asialaiset, niin ja Dita Von Teese. Vai oletko koskaan nähnyt tosi ruskettunutta kiinalaista? Olen ruvennut kiinnittämään näihin naisiin muutenkin enemmän huomiota, (sen pakollisen liikenteessä tupeksimisen lisäksi;))Tosi useat, varsinkin kiinalaiset, ovat aivan upeita! Esimerkkinä naapurini. Upea. Kerrassaan upea. Aina tyylikäs, iätön. Ja varma tyylitaju. He taitavat yksinkertaisen tyylikkyyden to a T. Eivät ikinä sorru hörhöilyyn, ei mitään liikaa, vaan hillittyä, klassista ja taattua laatua. Ja se ikuisen sileä ja ultrakiiltävä tukka. Melkein jo tylsää;)

Tulipa mieleen tarina, joka aina hymyilyttää, ja jota kerron mielelläni olmeille kanssasisaruksille; Istuin yhden startupin kick-offissa Ranskan alpeilla vuosia sitten. Saliin lipui kaksi kauriin näköistä naista, myöhässä, tietenkin. Tummia, pitkiä kaunottaria; pelkkää jalkaa, pitkiä ripsiä ja paksua tukkaa.(ja kalliita käsilaukkuja). Tuijotin heitä ihaillen. No, illan pikkutunteina, kun jäljellä oli enää me suomalaiset, ruotsalaiset ja muutama britti;), totesin yhdelle mustatukka-sinisilmä Tukholman pojalle, miten upeita ne espanjattaret olivat. Hän katsoi minua tyrmistyneenä. Mitä kaunista niissä oli?! Olin aivan äimän käkenä, No, hiukset, iho, koko olemus! Hän katsoi minua ja sanoi. Kuule, vaaleat ovat paljon kauniimpia. Eihän tuossa hipiässä edes näy, jos posket punottavat. On niin viehättävää, kun naisella on punaiset posket. Paremman näköistä naista ei ole kuin meikitön skandinaavi, jonka posket punottavat ulkoilmassa.

Istuin siinä suu auki. Pitkään. En edes kysynyt, että mitä viehättävää punaisissa poskissa on. Mutta muistan tuon keskustelun kuin eilisen. (NARSilla((ja MACilla))on muuten mahtava voidemainen multi-use poskipuna;) Orgasm, ollut käytössä vuosia. Sipaisen sekä poskille, että huuliin. Luv it.) Ja ihan vaan tiedoksi, aloitin poskipunan käytön ennen tätä kommenttia, äitini neuvosta;) Ja miehet ovat kerta kaikkiaan kummallisia. Ei muuta.

Tataa!

PS edessä pitkä viikonloppu, lapsilla taas koulusta vapaata, pe ja ma. Budjettisyistä yksikään kuukausi ei ole koulussa täysi kuukausi. Milloin on staff learning dayta, milloin mitäkin... Lupasin viedä tytöt kampaajalle. Ovat hellyyttävän innoissaan ja muikeina, kun istuvat korokkeillaan hiustenpesussa ja sitten föönauksen jälkeen niin olevinaan;)

Tuesday, January 15, 2013

Chillaillen

Mieheni on halunnut käydä Chili's:ssä jo kauan. Minä olen ollut jotenkin nihkeä,  jarrutellut; mitä ruokaa ne tarjoaa, onko kaikki friteerattu? Saaks sieltä mitään terveellistä? No, lauantain asioilla käynnin jälkeen alkoi nälkä kurnia ja suostuin sinne. Ha, aivan loistava kokemus! (siis loistavalla tarkoitan, että perheravintola, eikä turhan tarkkaa mistään. Huppari ja jersey, pelipaitameininkiä)Turhaa taas kiukuttelin;)

Saimme pikkuloosin heti, tosin baarin puolelta. Sattuipa niin, että oli 49ers:ien peli meneillään, joten olikin pelin ajan happyhour. TVitä joka seinällä, joten ei ehkä se hiljaisin paikka, mutta kun eteeni kannettiin tuopillinen vadelmamargaritaa (5 dollaria), ei melukaan haitannut yhtään. Seurasin jopa peliä, hihkuin ja ulvahtelin mukana. Jos kävisin urheilubaareissa ja täällä katsottaisiin MM-lätkää, olisin messissä!

Lapset saavat täällä aina heti eteensä ruokalistat, jotka toimivat samalla väritys - ja tehtäväpapereina. Samoin täällä. Me skipattiin normilista ja pysyttiin happy hour fingerfood- puolella.(ainiin, olis sieltä varmaan saanut jotain terveellistäkin..) Lapset jakoivat ateriansa (5 dollaria), johon täällä yleensä kuuluu pääruoan ja side dishin lisäksi joku juoma ja mahd vielä jälkiruoka. Ennen toimme ainakin puolet doggybagissa kotiin, mutta nykyään tilaamme suosiolla yhden annoksen ja mieluummin sitten lisää, kuin niin, että olemme aina jonkun nyssykän kanssa matkalla kotiin.

Sattuipa vielä niin, että lasten juomat olivat "ilmaisia", eli taisivat juoda pari mukia kaakaota sen yhden sijaan. (hyi hyi miten epäterveellistä) Mieheni nautti sports bar tunnelmasta oluensa kanssa. Ja niin, taisin itsekin tykätä kokemuksesta. Hinnat ovat suorastaan naurettavan edulliset jos osuu paikalle NFLn pelin aikaan! Siis suosittelen, jos ei etsi valkoisten pöytäliinojen luomaa tunnelmaa,(The French Laundryyn mennään sitten kahdestaan, ihan erikseen) vaan kelpaa rento meininki.(Vrt Chico's?)

Tästäpä tuli mieleeni toinen samantapainen kuppila. Rock Bottom Brewery. Eksyimme sinne vahingossa, sillä olisimme joutuneet odottamaan pöytää Buca Di Beppoon yli tunnin. Ja kuten kuvitella saattaa, kumpaankaan ravintolaan ei mennä etsimään gourmet kokemuksia, mutta siellä on kostailematon tunnelma, välillä meluisaa, ruokaa saa tarpeksi, lapset huomioidaan, ei tarvitse jännittää eikä hyssytellä lapsia. Ja jos oikein mainostetaan, Chevy's toimii myös. Siellä annokset ovat niin isoja, että kannattaa jakaa, tai varautua ottamaan puolet kotiin;)

Hyvä muistella viikonlopun syömisiä, kun istuu jumppatrikoot päällä maha pömpöttäen.
No, kerrankos sitä;) Kivaa viikkoa!

Tataa!

PS tästä tulikin perheravintolaketjujen mainoskirje;) ja nyt tuli nälkä!

Friday, January 11, 2013

Kaikkitietävä Kroppa

Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka on luonnostaan laiha. Unohdan usein syödä. Raskausaikana kuljin skinnyfarkuissa ja vatsani oli söpö koripallo. NOT. Buhahaha.

Vitsit vitsinä. Ennen ajattelin näin: aerobicit on amatööreille;) Mun ei tarvitse, enkä jaksa. Mieheni huhki salilla, minä olin sitä mieltä, että pidä ittes kunnossa.(olen edelleen samaa mieltä) En silti tuntenut minkäänlaista tarvetta lähteä itse urheilemaan. Enkä lähtenyt. No, toisen lapsen jäljiltä on sitä söpöä baby fattia sitten muistona. Olen tainnut aiemminkin mainita;) Toisaalta, jos minua on enemmän, sehän on vaan aivan fantastista;)

Olen aina vastustanut dieettejä enkä tee uuden vuoden lupauksia. Kokeilin silti vuosia sitten karppausta, jossain tilapäisessä mielenhäiriössä. Lihosin melkein kaksi kiloa viikossa, olin ummettunut ja pirun kiukkuinen. Kiitos ei, kroppani ei mennyt ketoosiin vai-mikä-se-nyt-oli. Never again. Kerran olin lentoemodieetillä kokonaiset neljä päivää. Silloinkin oli jotenkin huono olo ja otti pattiin. Koko ajan. Kai jotain nestettä lähti ja paino tuli sitten kahdessa päivässä takaisin;)

Lähinnä ärsyttää se, miten hemmetissä kroppa voi tietää mitä syön? Jos ihan salaa, illan pikkutunteina mussutan pari riviä suklaata tai ohimennen, ihan ajattelematta, otan pari keksiä?!? TOD ärsyttävää. Missä vaiheessa tulee siihen ikään,jolloin pitää alkaa vähän katsoa mitä syö. Kapinaa! Liikun säännöllisesti, mutta sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. mur. Kun puhun jonkun tosi hoikkelin sportin kanssa, tajuan sen entistä selkeämmin; nääkin tyypit vahtii syömisiään, jotkut ihan haukkana. Vaakaan on joillakin aivan fanaattinen suhde. (Myös usein juosta jolkottavat kymmeniä kilometrejä viikossa.) Siis häh, eikö kukaan voikaan syödä koko ajan mitä huvittaa lihomatta? Voihan Vimpele. Ja eiks nää ookaan niitä luonnostaan laihoja?

Miksi ruokatottumuksiin ja vartaloon pitää kiinnittää niin paljon huomiota? Miten tähän on tultu? Eiks ihminen voi vaan nauttia? Kaipaan kroppaani täysin huolettomasti suhtautuvaa 25-vuotista minääni!Ärsyttävää pingottamista nykyään koko juttu. Ja huijauksen makua. Minun mielestä ihmisellä pitäisi olla joku ennalta sovittu koko, jossa olisi itsellään hyvä olla, ja jossa pitäisi pysyä ikään ja olosuhteisiin katsomatta. Mitäköhän se Eeva on aikoinaan tehnyt, jotta me, erityisesti naiset, ansaitsemme tämänkin vitsauksen?;)No, onhan kaikilla se oma koko, sen eteen pitää vaan tehdä työtä. EPISTÄ!

Kaiken tämän kiukuttelun jälkeen, jouduin katsomaan totuutta silmiin ja luovutin. Ennen joulua tsemppasin ruokailujeni suhteen ja söin vähemmän makeaa ja hiukan pienempiä annoksia. Ja kappas, pari ärsykekiloa tippui, vielä aika helposti. Hiljaa olen ajatellut, että se pre-baby body olis ihan kiva (tai edes se between babies body), mutten ole tehnyt asialle mitään. Sitten tajusin, että jos vähän kattoo mitä syö, se toimiikin! Nyt harmittaa, etten aiemmin kokeillut. Itsepäisyydestä kärsii koko kroppa. Tämänkin hurjan testin piti lähteä itsestä. Olen kypsynyt henkisesti.

Minimaalisilla muutoksilla sain minimaalisen tuloksen, mutta sellaisen hivenen kevyemmän olon ja hyvän mielen. Viinistä en luopunut, enkä viikonlopun muista paheista;) Voisi ottaa tavaksi syödä viikolla terveellisesti? Vanha ihana paljettihamekin sujahti päälle, kun jäsenyyteni alavatsaklubissa pieneni.

Ehkä tähän kypsään aikuisuuteen kuuluu se, että joitakin yleismaailmallisia sääntöjä noudattamalla saa myös tuloksia;) Hauskaa Viikonloppua!

Tataa!

PS kahdenkymmenen vuoden jälkeen harjoittelen taas Vanilla Icen tanssiliikkeitä neonkeltaisessa topissa...Miten se running man:kin sujui ennen jotenkin helpommin, eikä minua muistaakseni 90-luvulla hyppypyörähdyksissä huimannut;)

Monday, January 7, 2013

Huitsin Nevadassa

Lomamme tarkoituksena oli viettää perheaikaa. Leikkiä paljon. Hotellimme parkkipaikka oli täynnä mahtavia lumikinoksia. Lapset kiipeilivät niissä ihan apinoina. Menin kerran mukaan kiipeilemään ja laskemaan pyllymäkeä. auts. Satuin katsomaan ylös hotellin ikkunaan. Intialainen perhe oli kerääntynyt osoittelemaan meitä sormilla. Nauroivat, pyörittelivät päitään ihmetellen. Joillekin lumikinos on vain lumikinos, meille se on kiipeilyteline, potentiaalinen lumilinna ja pyllymäki. Elämässä pitää olla hauskaa! Pienin osallistuja halusi peffamäen lisäksi pulkkamäkeen. Toisin kuin Suomessa, niitä ei ollutkaan hiihtokeskuksien yhteydessä, vaan erikseen, ja tietty maksullisina.

Viimeinen aamu Kalifornian puolella valkeni aurinkoisena. Ehdotin pulkkamäkeä, tubingia ja sitten rauhaisaa siirtymistä Nevadan puolelle. Pienin, oikea one-linereiden expertti huudahti "Mommy, you're a genius!". No, vähintäänkin...

Paikkoja kannattaa googlettaa Snow Play, Tubing ja sledding- nimillä. Me päädyttiin tänne. Omia pulkkia ei saa käyttää, mutta niitä on paljon tarjolla. Tubingiin oli iso jono ja mäki aika nössö, pulkkamäki oli ok, erilliset väylät ylöskävelyyn ja laskuun. Meidän perhe leikki siellä kypärät päässä. Onneksi, nämä eivät nimittäin osaa ohjata pulkkiaan ja laskevat suoraan päälle. Ah, se tunne, kun ukko tömähtää oikein vauhdilla kantapäiden ja pohkeiden välimaastoon ja kaatua rojahdat hänen päälleen...mahtavuutta. (tälviisiin: istuvat pulkkiin ja ottavat vetonarusta kiinni, sitten "ohjailevat" pulkkaa narua vetämällä, siis puhleeeez, se on pulkka-ei hevonen..tassut hankeen!.)

Lumileikkien jälkeen suuntasimme postikorttimaisemissa Nevadan puolelle kasino resorttiin, missä tapasimme ystäväperheemme ja jatkoimme leikkimistä sisätiloissa;). Pohjois Lake Tahoelta ajaa Renoon vain reilut puoli tuntia.  Isossa billboardissa hymyili sellainen ei-niin-hehkeä-kaunotar. Ei ne vähän edustavamman näköistä daamia olis tohon löytäneet, johon mieheni, This is the difference between Vegas and Reno:)tihihihihi

Tähänhän kuuluu sanoa, että What happens in Reno stays in Reno, ollaanhan uhkapelien luvatussa osavaltiossa, gangsta style, mutta ei meillä nyt niiin hurjaa ollut. Mukana 5-11-vuotiaita lapsia ja nuoria aikuisia;) Toki paljetteja, mekkoja ja korkokenkiä siellä huppareiden joukossa. Oli muuten kaikennäköistä hiihtäjää taas liikkeellä. Pyjamahousu-hupparisakkia, pitkien iltapukujen seassa. Ei mikään muodin mekka. Yllätys.

Kävelipä joku high roller, mustassa smokissaan, rusetti auki- meidän normaalien kuolevaisten joukossa, kerran. Tuli sellainen Frank Sinatra- viba. Näille high rollereille oli varattu kasinon neljä ylintä kerrosta, jonne ei päässyt kuin avaimella, eli jäi sitten näkemättä, muuta kuin tämä vilahdus ylellisyydestä ja tyylikkyydestä.

Neuvostoliiton kokoiset kasinot ovat aika bling bling. Kun saavuimme toppa-asuissamme aulaan, kymmenien ja taas kymmenien jättimäisten kristallikruunujen alle, pienin huudahti kädet levällään "This is the Life!". Täytyy myöntää, että olin vähän innoissani itsekin.(tuli sellainen täpinä, että tekisi mieli juoksennella ympäriinsä vähän-niinku- Kevin-Home-Alone-elokuvassa)

Kohteessamme oli mm 50 ratainen hohtokeilarata, leffateatteri, game arcade, ravintoloita, spa osasto, golf bunkkeri ja range etc etc. Eli, kun tekemistä kerran riitti,  me emme astuneet jalallammekaan ulos koko aikana. Ruotsinlaiva meininkiä, ilman keinumista ja Tukholmaa;) Loputtomiin jatkuvat käytävät aiheuttivat meissä aikuisissa pientä Hohto-maniaa ja kikattelua...Kohta Danny ilmestyy nurkan takaa polkuautollaan..redrum...redrum

Non-smoking Kaliforniaan verrattuna aika shokki; sisällä, pelialueella, sai polttaa. No huhhuh. Tavallaan aika siistii, tavallaan ei. No, me söimme hyvin, joimme hyvin, keilasimme kaikki yhdessä, kävimme katsomassa Hotel Transylvanian ja hotellin shown, jossa Lady Gaga, Madonna, Michael Jackson ja the Artist formerly known as Prince esintyivät;) Innostuin yksikätisistä ja neljän dollarin panoksella voitin 75 dollaria. Cash out ja karkuun;) Alla tunnelmia:

Ilmava, tyylikäs, skandinaavinen.
Ottaisin heti lastenhuoneeseen!
Näkymä huoneestamme,
Summit Tower,  kerros 22
Upeita valaisimia riitti.
Tällaisen rykelmän haluaisin
toteuttaa kotonani.
Asuisinpa linnassa...


Upeita kristallikruunuja aulassa
ja kaikissa käytävissä.
Bling Bling
Ja jottei totuus unohtuisi; wine tasting automaatti.
Se siitä elegantista tyylikkyydestä;)






.


Tataa!

Friday, January 4, 2013

What Really Happened...

Edellinen postaus kuulosti liian idylliseltä. On pakko kertoa muutama juttu; matkustimme siis ihan hermo lopussa aivan infernaalisessa ruuhkassa. Perille päästyämme oltiin aivan poikki. Ruokaa napaan ja hotellihuoneeseen. Minä olin varannut hyvää viiniä, mutta mieheni kuorsasi alta aikayksikön. Lapset tyypillisesti ylikierroksilla. Ainiin, esikoisella ja minulla pientä lämpöä ja nuhaa.

Tahoe Donnerin pienten hiihtokoulu oli mahtava. Isommille tarkoitettu oli riman alitus; opettajalla oli liikaa oppilaita, eivät jakaneet porukkaa tason mukaan, joten vähän kehittyneemmät odottelivat varpaat jäässä kun heikoin lenkki yritti pysyä pystyssä. ”Kesäuuno” huomasi äkkiä, ketkä osaavat jo laskea, usutti alas rinnettä, ei ohjannut, ei  opettanut. Flirttaili miesopettajalle ja seisoi selkä oppilaisiin. Meinasi verisuoni katketa päästä, kun seurasin toimintaa tuolihissistä matkalla ylös. Kävin siis ensin antamassa rakentavaa kritiikkiä opettajalle, jonka jälkeen astelin johtajan puheille päivän päätteeksi ja sain vaatimalla rahat takaisin. Perkele. Eniten harmittaa, ettei lapsi oppinut mitään.

Ajoimme illaksi Squaw Valleyyn dinnerille. Matkalla pyysin miestäni monta kertaa hidastamaan, sillä nämä eivät pelleile hiihtomajojensa kanssa. Aivan mieletöntä luksusta! Kurkin ihan stalkerina sisälle autosta. Isoja 5 metrisiä joulukuusia ikkunoissa, perheet kuin suoraan Tommy Hilfigerin mainoksista istumassa pitkän pöydän ääressä tai uppoutuneina isojen ruskeiden nahkatuolien syövereihin (oliskohan rouvan lasissa ollut sherryä;)). Someday, someday...

Squaw Valleyn kylä on kuin upgradattu Levi tai Rukan Piste. Hinnatkin samaa luokkaa. Syötiin neljän hengen perussetti reilulla sadalla dollarilla. Kallista. (Truckeen kylässä syötiin neljällä kympillä)Niinpä. Ei hiihtolomaa voi viettää hotellilla. Ensi kerralla vuokraan meille kunnon mökin. Hiihtolomalla kuuluu hengata kerrastoissa, saunoa ja istua poreammeessa lumisateella. Kaipaan pitkäkalsarimeininkiä. Ravintolassa syödään kerran tai kaksi, ja mitä nyt haukataan ne pakolliset kuumat kaakaot ja ranskikset rinteessä, muuten ruoat valmistetaan itse mökillä.

Sugar Bowlin nousulle suositeltiin lumiketjuja. Aivan hirveä jumppa saada ne päälle. Hihat kyynärpäitä myöten ravassa...Sitten liikkeelle. Ei hyvää päivää! Eddie hyppi, pomppi ja kolisi. Parin sadan metrin jälkeen tien sivuun ja ketjut takaisin laatikkoon. Pitäkää ketjunne!Nousu Donner Laken serpenttiiniteitä sujui aivan loistavasti ilmankin.

Kun olimme lasketelleet muutaman tunnin koko perheen voimalla ja minä olin todennut tämän olevan elämäni onnellisimpia hetkiä,  päätimme tauon jälkeen nousta huipulle ja laskea letkassa, kaikk yhes koos, pitkän loivan vihreän. Meidän perhe, ekaa kertaa yhdessä rinteessä. Ei lumilautoja, kaikki suksilla -Mahtavaa!

Matkalla huipulle alkoi sadella lunta. Huipulle päästyämme lunta tuli poikittain ja tuuli hakkasi poskia. Katselin alas rinnettä, se ei ihan näyttänyt loivalta vihreältä. (kuopukseni oli tokaa päivää suksilla..öh) Pienen pieni epäilys alkoi kalvaa mieltä. Taisi tulla tehtyä kunnianhimoisena iiiihan pikku virhearvio...Rinteeseen oli paakkuuntunut lunta, ei sitä ihan kumpareikoksi voinut kutsua, mutta dyyneiksi? Laskin jonkun matkaa kuopus jalkojeni välissä. Huutelin hänelle pizzaa, sana, jolla täällä opetetaan aura-asentoa, mutta olisin yhtä hyvin voinut huudella hodaria tai kantaa häntä kainalossa. Ei noin pieni jaksa kantata tai edes aurata alas niin pitkää mäkeä varsinkaan siinä kelissä.Tähän taas se ärräpää.

Pidimme paussin, jolloin katsoin taakseni. Esikoisen lähti tulemaan mieheni perässä alas hiljalleen. Sitten tapahtui juuri se, mitä pelkäsin; näen kuinka vauhti kiihtyy eikä pieni osaa tehdä muuta kuin antaa vauhdin kiihtyä; ei käänny,ei kunnolla laskeudu auraan, eli ei jarruta. Ampuu suoraan alas. Panikoiduin, karjuin: Auraa, Pizzaa, Kaadu, kaadu, pepulleen! Yritin samalla trampata ylöspäin suoraan laskulinjalle ottamaan kiinni; tulkoon päälle, nappaan vauhdista kiinni, kunhan en itse rojahda hänen päälleen. Onneksi kaatui ajoissa, ennen kuin laski vahingossa mustille rinteille joita lähti kuin puiden oksia siitä meidän kapealta loivalta vihreältä. hehheh.

Sydän hakaten ja jo ihan käheällä äänellä aloin jakaa ohjeita. Tarkkasilmäinen saattoi havaita pientä hermostuneisuutta. (ei tarvinnut olla tarkkakorvainen huomatakseen samaa;) Sinä lasket alas pienin jalkojesi välissä, minä ohjaan isomman alas. Isompi itki henkeään haukkoen, minä pelkäsin, ettei päästä laskemalla alas(on hiukan liian painava kainalossa kannettavaksi). Urheana ja rauhallisesti lähdimme etenemään, välillä otin jalkojen väliin, välillä seurasi vanavedessä.  Viimein pääsimme alas, omat jalat olivat ihan hapoilla ja selkä aivan juntturassa. Lapsi itkeä tihrutti. Yritin siinä sitten olla kannustava, mielessäni läpsäytin itseäni poskelle ja huokailin helpotuksesta. Tuollaisessa tilanteessa ei muuten yhtään auta, että kapeassa rinteessä horottaa kovaa ja holtittomasti alas myös reilu satakiloisia aloittelijoita aivan liian vaativassa mäessä. Henki lähtee kun sellainen laskee vauhdilla päälle. huhhuh huhhuh. Ylhäältä tuleva väistää, eiks je?

Mitä seuraavaksi? Päätin, että heti takaisin mäkeen. Mieheni lähti pienimmän kanssa hakemaan autoa. Kun oli pari kertaa kunnolla halattu, tsempattu ja kyyneleet pyyhitty istuttiin taas tuolihississä, learning zonen puolella. Päivä ja kokemus oli pakko lopettaa positiivisesti. Laskettelu kun kuuluu meidän perheen pakkoharrastuksiin. Huokaisin helpotuksesta, kun tyttäreni kurvaili alas viimeisiä laskuja hymy huulilla. HUOH.

Pienempi ei osannut edes pelätä. Suurin haaste on opettaa häntä jarruttamaan ja kääntymään. Mistäköhän johtuu? Kuulen vieläkin isäni huutavan perääni seiskytluvun lopulla Lapin rinteillä Käänny Käänny! , kun lähdin tuulispäänä laskemaan alas tunturia syöksyasennossa...

Tataa!

PS taisi tulla pituusennätys, jos siis selvisit tänne asti,) :)

Thursday, January 3, 2013

Lumilla!

Lumi, rakkaani, mikä mieletön jälleennäkeminen! Parin tunnin ajon jälkeen korvat menivät lukkoon; elevation climb 3000 ft, 5000 ft, jeeee, alkoi sataa vettä, sitten keli muuttui loskaiseksi ja simsalabim, maa oli valkoinen. Kiljuin lasten kanssa. Auton ikkuna alas, käsi ja kieli ulos. Mieheni katsoi sivusilmällä, ei sanonut mitään.

Ajoimme siis pohjoiselle Lake Tahoelle lomailemaan joulun välipäiviksi. Paikalliset puhuvat termeillä "Drive to the snow" tai "Travel to the snow." Tämä on mieheni mielestä parasta. Kuka sitä lunta ovelleen kaipaa, kun sen luo pääsee muutamassa tunnissa. No, kyllä minä välillä voisin kolatakin...

Matkanteon viimeiset mailit olivat tosi nihkeät, mutta maisemat henkeäsalpaavan kauniit. Väitän, ettei 70 mailin eteneminen kolmeen tuntiin ottanut päähän, sillä pääsisimme viimein lumille, mutta kyllä me kaikki huokailtiin ja kieriskeltiin istuimissamme. Seurasin maps appia puhelimessani silmä kovana salaa toivoen, että ruuhka hellittäisi, mutta ei. Saattaa olla, että jokunen kirosanakin pääsi ilmoille.

Seuraavanlainen scenario: on talvi, liukasta ja jäistä, mutta ei nastarenkaita. Mekin ostimme lumiketjut matkaan mukaan, jos liukkaat yllättävät. Ketjuista muutama sana; ne viritetään renkaiden ympärille, jos säännöt ja keli niin vaativat(lue: jos polliisi pakottaa). Ihan hirveä jumppa. Kun ketjut ovat paikoillaan, tärinä ja kolina on jotain ihan kauheeta. Paikat tippuu hampaista. Ajonopeus on maksimissaan 25-30 mailia tunnissa. Ou jee. No, me matkasimme siinä vesi-räntä-lumisateessa, lämpötilan ollessa kuitenkin häthätää plussan puolella. Tie oli märkä, alla kitkat, kuten useimmilla muilla. Silti todella monet pysähtyivät laittamaan ketjuja, joka tietty aiheutti siis tämän kolmen tunnin matkalisän. Ja tietty se, etteivät nämä osaa ajaa liukkaalla.. Sanonpa tähän vaan, että suomalainen ei ketjuja laita. Kiitos että jaksat puskea Eddie!

Summa summarum, jos matkaat kohti Lake Tahoea, ota keli huomioon, seuraa liinennetiedotteita, sillä teitä myös suljetaan kelin käydessä rankaksi.(suomalaisen normiajokeli)Minun, taas tarkkaan laskettu, ETA ja vedenpitävät suunnitelmat siitä mitä tehdään perillä heittivät härän pyllyä. En opi ikinä, eli ajattelen, itse itseäni huijaten, aina asiat positiiviselta kannalta, myös matka-ajan, ja kiehnään ja huokailen sitten kuin kissa pistoksissa, kun joku menee pieleen ja matka-aika pitenee. Ja näin käy täällä joka kerta. Oh well.

Perille päästyämme eteemme avautui aivan ihana talvinen satumaa. Olimme valinneet kohteemme perheystävällisyyden perusteella ja päädyimme Truckeen kylän liepeille tähän hotelliin. Old town on kuin jostain vanhasta länkkäristä. Ihqu Americana. Muutama mahtava tärppi; Uncorked viinibaari ja El Toro Bravo meksikolainen ravintola. Palvelu, annoskoko ja hinnat kohdallaan.

Truckeen sijainti on loistava; lyhyen siirtymän päässä(3-10 mailia) on laskettelukohteita, jotka mainostavat itseään family fun ja learning ski resortteina. Molemmille ipanoille oli ennalta varattu puolen päivän hiihtokoulu. Näin kannattaa tehdä, sillä populaa riittää.

Tahoe Donner on kohtuuhintainen ja hyvä opetuskohde. Sugar Bowl, missä lasketeltiin yksi päivä, on myös hyvä pienten lasten kanssa opetteluun. (lue: pikkukännissä oleva kiroileva snoukkaaja ei syöksy rinnettä poikittain lasten päälle;))Squaw Valleyyn on 8 mailia, jonne ajoimme alle 20 minuuttia ja myös Northstar on ihan hoodeilla mikäli haluaa ja pääsee hiihtämään kunnolla. Sitä odotellessa;)

Kirjoitan tarkemmin tapahtumista pian, mutta nyt pienet lomalaiset roikkuvat niskassani. Lupasin tilapäisessä mielenhäiriössä viedä paikalliseen hoploppiin. May the Force Be With Me!

Tataa!

PS Tapahtuipa hotellissa " Äiti, mikä tämä taas olikaan?" "Kulta, se on palasaippua."  Ikuinen ihmetyksen aihe; miksi hotellit eivät siirry käyttämään nestesaippuaa? Palasaippuan käyttö ja lakana-viltti-yhdistelmässä nukkuminen on kuin olisi ensin aikamatkaillut menneisyyteen;)



Tuesday, January 1, 2013

Mahtavaa Uutta Vuotta!!

Joulun aika meni ihan siivillä; olimme ensin aktiivilomalla lumilla  ja sitten hurvittelemassa kasinolla Nevadan puolella. Aivan mahtava loma takana. Nyt on sitten kauheasti kerrottavaa, mutta ensin täytyy pyykätä, puunata, tampata ja tuulettaa.

Heräsin tähän vuoteen hurjan energisenä nukuttuani ensin aivan hävyttömän myöhään. Kannoin kaikki peitot ja tyynyt pihalle tuulettumaan, laitoin pesukoneet päälle, järjestelin paikkoja, pyyhin pölyjä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ilma oli raikas. Upea energia. Out with the old, in with the new, eikö?

Pysyin naamakirjastakin pois melkein viikon, joten on ihan hirveästi selvittämistä mitä kaikille kavereille kuuluu;) Latasin matkan varrelta kännykästä muutaman kuvan, mutten lukenut mitään kuulumisia. Aika terapeuttista ja vapauttavaa pysyä sieltäkin vähän aikaa poissa.

Palaan huomenna asiaan! Tataa!