Friday, May 29, 2015

Golden State Warriors

En tiedä missä vaiheessa tämä on tapahtunut, mutta tässä sitä ollaan; kuljin julkisella paikalla Golden State Warriors- Strength in Numbers, t-paidassa, jonka mieheni toi minulle edellisillan pelistä. (Itse seurasin peliä kotona, kamalassa flunssassa kolmen lapsen kanssa. Tyypillistä;))

Vetäsin paidan päälle aamulla, suomatta asialle sen kummempaa ajatusta. Kun olin poistumassa kotoa, pysähdyin peilikuvani eteen vähän niinku että mitä helvettiä? Tämä paitahan on susiruma. Kaulakorun kohdalla loistaa adidaksen merkki. Sitä paitsi siinä on ruotsinvärit. En voikaan laittaa palkkikorkoisia kivoja sandaaleita jalkaan, sillä yhdistelmä olisi todellinen hajuvesi-lihapulla. Vai voinko ja pitääkö tällaista ihmeellista wannabe-urheilupaitaa asustaa juuri niin? Olinhan mätsannut kesäsormuksetkin paitaan niin kivasti;)

Päädyin roomalaissandaaleihin ja skinnyfarkkuihin, mutta vähän jäi ihmetyttämään tämä tyyli. This is not me. Vai onko? Tarkoittaako tämä nyt sitä, että I Have Arrived?

GS Warriors on siis NBA joukkue, joka pitää majaa Oaklandissa,  ollen Bay Arean home team.  NFL home team on  San Francisco 49ers, jotka muuttivat viime vuonna uuteen Levi's Stadiumiin, NHL home team on San Jose Sharks, suomalaisella maalivahdillaan- woot woot! ja baseballista vastaa SF Giants, jotka voittivat sopivasti mestaruuden viime kaudella. Jokaiselle jotakin.

Liikkeelle; oli vaihteeksi vähän kiire, flunssainen hömelö olo. Oli kuulkaa mielenkiintoista; ruokakaupassa hyllyjä järjestelevä nuori mies kääntyi minuun päin ja karjahti heti- Finals, YEAH!  Minä siihen vaan, että joo, niin, yeah... Kaupan kassakin, että Olit sitten eilisessä pelissä? lucky youJuu en ollut, got the t-shirt, though... Kahvistopilla eteeni hyppäsi postimies, avasi minulle oven hyvin raflaavasti, jonka jälkeen nappasi univormunsa puseron auki ja väläytti alla olevan sähkönsinisen Warriors t-paitansa ja huusi -Go Warriors! Siinä vaiheessa repesin totaalisesti. Todellinen Clark Kent;) Ai, tällaista se siis on, kun tunnustaa jotain väriä;) ja mikä feeling of belonging;) Onpa erikoista.

Mieheni on koripallomiehiä. On aina ollut. Tosin, true Lakers fan, johtuen juuristaan. Mutta GS Warriors on saanut koko alueen ihan kuumaksi. Joukkue on suhteellisen nuori, he eivät ole voittaneet NBA mestaruutta neljäänkymmeneen vuoteen (!!!) ja taistelivat itsensä eilen mestaruusfinaaliin. Me olemme seuranneet joka peliä aika intensiivisesti. Nyt koko perhe fanittaa tämän kauden MVP Currya  (pullotettavan söpö pikkupojan näköinen pelaaja)ja Thompsonia (näimme pelin, jossa Thompson teki nba historian ennätyksen, yhdessä 12min erässä 37 pistettä!). Karjun nykyään mukana, kuin kyseessä olisi Suomi-Ruotsi MM-lätkäfinaali. Tai siis naisellisesti kannustan;) Ihan pimeetä.


Vastassa on ensi viikolla Cleveland Cavaliers, joiden riveissä loistaa viime kauden MVP LeBron James. Hänen suht isokokoinen jerseynsä loistaa meillä työhuoneen seinällä, samoin kuin Magic Johnsonin jersey, samoin kuin Lakersien signeerattu pallokokoelma lasikuutioissaan...jipii.

Että tällaista tänne - Suuren urheilujuhlan tuntua;)
Ja lastenjuhlien; esikoisen pool partyt pidettiin keskiviikkona, keskimmäisen huomenna.  Äidille kofeiinia ja flunssatablettia (lue: pitkää pinnaa ja korvatulpat). Kiitos, nam.

Palaan muihin juttuihin pian - tämä koko setti nauratti niin eilen, että oli pakko jakaa. Hauskaa Viikonloppua ja onnea valmistuville.
Jo joutui armas aika.
Tataa!

PS Enpä olisi muutama vuosi taaksepäin uskonut koskaanikinä vetäväni jonkun urheilujoukkueen (fani)paitaa päälle- muutoin kuin urheillessani siinä joukkueessa, mutta jos tässä pitää tällaisissa vermeissä ruveta esiintymään, tyyli on hiottava kohdalleen jokaista yksityiskohtaa myöten. Vähän niinku Will Smith MIB:ssä -  I make this look good;) hehheh. Ja onks mun nyt pakko antautua ja ostaa korolliset lenkkarit -  mun inhokit... kauhea dilemma.

Wednesday, May 13, 2015

Vegas

Olen tämän kevään aikana käynyt parilla työmatkalla. Kohteet eivät ole olleet ihan tylsiä; ensimmäisenä Las Vegas. Kuva on katse tulevaisuuteen; kunhan lapset ovat muuttaneet pois, meistä tulee tuo duo.

Vegasissa käväisin tammikuussa, CESin nimissä. Ihan hauska reissu. Yksityiskohtiin en voi mennä, sillä What happens in Vegas stays in Vegas, mutta jotain on pakko kertoa. Tämä matka oli ensimmäinen kerta, kun olin vauvasta erossa. Pakkaaminen oli, niin kuin aina, yhtä tervanjuontia. Samaan aikaan hirvitti miten pärjää(n)mme erossa.

Kun sitten aamuvarhain hiivin liikkeelle jättäen pojan nukkumaan pinnasänkyynsä (ja tytöt omiinsa), sydämestä ihan kouraisi. Ja niin kuin joka kerta yksin matkustaessani - lentokentällä viereeni majottautui perhe, jonka yksivuotias tyttö tapitti minua taukoamatta, välillä imaisten tyytyväisenä tuttiaan, mutta takuulla syyllistäen. Vauvojen salaliitto. Olen tästä täysin vakuuttunut. Yritin olla niinkuin en oliskaan.

On kuitenkin myönnettävä, että Vegasiin saavuttuani, alkoi kummasti helpottamaan. Ainiin, tää oli tää paikka! Valojen räiskettä keskellä aavikkoa - Jihuu! Päivät menivät messujen mikromaailmassa, huonossa sisäilmassa, ständiapinana. Bongasin David Copperfieldin, tulipa otettua eka celebrity selfiekin. Näytän siinä kuvassa vesikauhuiselta lehmältä, sieraimet suurina, voi äiti. Se siitä viileydestä. Repeilin sille kuvan ilmeelle koko päivän.

Toiset bongailivat Ashton Kutcheria ja 50centiä, eli aika surkea bongaus minulla.. Mutta yhtä lapsellisesti olivat siis myös käyttäytyneet viisikymppiset pääomasijoittajat 50centin bongatessaan, kuin minä David Copperfieldin bongattuani. Hiukan nauroimme käyttäytymisellemme, äkkiä kuvaan!

Iltaisin oli cocktail- tilaisuuksia, verkottautumista, illallisia. Ja kun järkevä aikuinen olisi vetäytynyt yöpuulle, minä katsoin kelloa ja ajattelin- Olen Vegasissa, nukun sitten kotona;) Party on! Ja onneksi jatkoin, muuten olisi jäänyt monta hauskaa juttua kokematta, ja uutta paikkaa näkemättä. Onneksi tajusin tällä kertaa käyttää tennareita päivällä, jotta jaksaisin olla koroissa iltaisin. Suosittelen lämpimästi ja otan tästedes käyttöön jokaisella messukeikalla.

Vaikutuksen tekivät mm Cosmopolitan hotellin Marquee Dayclubin terassi pleksilasi-porealtaineen, (alter egoni istuisi siellä pikkubikineissä Chrystalia siemaillen) New York New Yorkin dueling pianos, unohtamatta kello aamukolmen kamalan rähjäisen hotellin karaokea, ku oli pakko päästä laulamaan;) ja SLS hotellin bileet, joihin suuntasin entisen ruotsalaisen kollegani kutsumana. Ihan hiukan nauratti, kun bogoilimme väriävaihtavat led putket käsissä viuhtoen tanssilattialla; oli välillä pakko hengähtää ja tokaista; täähän käy urheilusta! ja; Huomenna on kyllä selkä kipeänä. Että sillä lailla, ei tässä ihan kakskymppisiä olla. Buhahaha repeiltiin, käytiin photoboothissa aikuisesti irvistelemässä ja sitten taas lisää drinkkejä, jihuuuuu! Katosta roikkui karusellihevosia, joiden päällä taiteili puolialastomia naisia jättimäisten diskopallojen ja strobojen loisteessa.

On myönnettävä, että äiti oli vähän väsynyt kotiin saapuessaan. Neljä päivää Vegasissa ottavat veronsa, väitän, et solise aavikkoilmasto ;)

Vegasiin on tultava lasten kanssa takaisin. Sitä on niin äitiä, että katselee paikkoja sillä silmin, että lapset kyllä tykkäisivät tuosta ja tuosta ja tuonnekin voisi mennä...enkä suinkaan, että makee clubi! tänne tanssimaan. Sillä ei sitä enää jaksa;) jo clubien meteli aiheuttaa hedarin, vaikka siellä pitikin muutama ilta huutaa ja hyppiä, ihan viran puolesta;)

Tataa!

PS tämä kuva on niin osuva CES viikolla. Strip täyttyy tummiin pukeutuneista insinööreistä, jotka reput selässään, kännyköihin tuijottavina laahustavat kohti monorail pysäkkiä tai convention centeriä. Satunnainen pinkkiin höyheniin pukeutunut showgirl on se odd one out;)


Friday, May 1, 2015

Voi Elämä

Voi elämä. Anoppi siis pikkuhiljaa tottunut elämäänsä hoitokodissa. Kyselee toki välillä milloin pääsee takaisin kotiin, mutta kun ei itsekseen selviäisi ruoanlaitosta, saati sitten peseytymisestä, on kotiinpaluu mahdoton yhtälö. Edes monta kertaa päivässä vieraileva hoitaja ei enää riittäisi. Tarvitaan 24h hoitoa.

Naapurinrouva samaistui tilanteeseen ja kertoi, että aiheesta on kirjotettu monta kirjaa; the Sandwich Generation: being sandwiched between aging parents who need care and your own children.  Yep. Tunnistan taudin.  Ja sitten taas huokailen ja huhhailen, ettei vielä ole omien vanhempieni vuoro.

Ja siitä anopin kodista; meidän pientä pintaremppaa- ajatus räjähti käsiin. No nyt kun tuo seinä on maalattu, tuo allaskaappi näyttää kyllä tosi pöllöltä...On mennyt uusiksi kylpyhuoneet, keittiö, kaikki lattiat ja seinät, patiokin on maalattu ja laatoitettu, eli talo on sisältä lähes tunnistamaton. Ei muuten ollenkaan huono asia;) Me itse asiassa asuisimme siinä jo itse, ellei se olisi toisessa koulupiirissä, eli emme ainakaan vielä ole muuttamassa;) Koulupiirin raja kulkee noin kahdensadan metrin päässä, että sillä lailla. En ole valmis laittamaan koko pakkaa uusiksi. Ihan tarpeeksi on jo tämän vuoden aikana tapahtunut, pitääkseen mielen virkeänä. 

Hiukan kyllä syyhyää, kun siellä talolla käy. Toteutukset on tehty meidän makumme mukaan, joten ihanan tutulta ja meidän mielestä tietty tosi hienolta näyttää;) Arkkitehti on toki käynyt paikan päällä mittailemassa tulevaisuuden laajennussuunnitelmia varten, siis ihanniinkuvarmuudenvuoksi…Muutama hassu viikko ja saamme talon vihdoin vuokralle.

On tässä muutakin ollut; vanhempani kävivät täällä kevätvisiitillään; toivat samalla taas helteet tullessaan. Ja esikoiseni täytti pyöreitä. Niin, ja molempien työkuviot menivät hiukan uusiksi ja Suomessakin etsimme taas vuokralaisia - argh.

Kotimme näyttää tällä hetkellä vanhan tavaran kaupalta, sillä vaikka lahjoitimme 99% anopin tavaroista, osa huonekaluista ja tauluista löysi tiensä meille – osa suuresta vastustuksesta huolimatta. Apua. Olohuoneessakin asuu nyt lipastoja kahdessa rivissä. Yritän ajatella positiivisesti; mikä ihana mahdollisuus irtautua kaikista Ikea-huonekaluista, korvata upeilla vanhoilla täysipuisilla kalusteilla. Joo, upeeta. Kerrassaan. Kaikki sopivat nyt niin hyvin yhteen. Not.

Kuten olen jo varmasti monesti sanonut, onneksi on lämpimät lauantai-illat ja viiniä. Me olemme keskustelleet keskustelemasta päästyämme. Aiheet eivät ole olleet lähiaikoina ihan keveimmästä päästä, mutta ainakin keskustellaan. Enkä taas ihan ekaa kertaa mieti, että mitähän hittoa mekin täällä tehdään? Jospa lähdettäisiinkin vaan kotiin;)

Iski tuossa pääsiäisen alla nii pal kauhee koti-ikäväkin, että vatsasta kouraisi. Ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Aika karmea tilanne, tippa tuli silmään keskellä kirkasta päivää. Tuli hetkellisesti sellainen olo, että olen täällä ihan ypöyksin. Ja niinhän sitä tavallaan onkin, mutta löytyy täältä uusia ystäviäkin kenelle puhua, mutta niitä vanhoja tuli ikävä. Sitä tukiverkkoa. 

Että sillä lailla. Voi elämä.

Tataa!

PS Ainiin ja Hauskaa Wappu Wiikonloppua!! Kävimme eilen pikaisesti piknikilläkin suomalaisten kesken, mutta tänään taas täysillä töissä. Trööt, poks poks ja rullaaatirullaaaa!