Friday, March 18, 2016

Scarred for Life

Lupalappu toimitettin kotiin allekirjoitettavaksi. Saisiko lapselle kertoa vartalon kehityksestä ja kasvusta. Tytöt ja pojat erotettaisiin eri ryhmiin ja tiloihin, luonnollisesti. Ihan hiukan nauratti, mutta tällaisena edistyksellisenä ja hyvinkin liberaalina äitinä, allekirjoitin luvan. Tyttärelleni saisi kertoa miten vartalo kehittyy. Eniten kyllä kiinnostaisi tietää, kuinka moni kieltää?

Totuuden nimissä, meillä on jo luettu kirjat The Care and Keeping of You 1 ja 2. (on olemassa on kuulemma myös poikien versiot) BTW -lämpimät suositukset(!) Ykkösosa on  tarkoitettu 8-10 vuotiaille, kakkonen 10-12 vuotiaille. Tuon "Knowing what to say":n ostin siksi, että draamaa riittää. Ystävät kääntävät yhtäkkiä selkänsä, tai joku sanoo rumasti. Esikoiseni on herkkä eikä osaa puolustaa itseään...Ehkä aiheesta joskus enemmänkin. . Kehitysasioista on meillä keskusteltu ja joskus tyttäreni sanookin- Äiti, oonko mä siinä iässä, että näista asioista pitää aaiiina puhua?-Olet. Minulla on hauskaa. Ilmeet ovat maksamisen arvoisia. ;)

Koulun opetussessio koitti. Hain tyttäreni koulusta ja hän vaikutti jotenkin jännältä. -No, miten meni? Kikatuttiko? - Ei. Me kaikki istuttiin siellä ihan kauhusta kankeana. -Ai, miksi? Eihän siellä ollut mitään uutta, vai oliko?- Joo, mä en halua HIVtä.

Lupalapun lisäksi paikallinen opetustoimi postasi presentaatiossa käytettävät slidet nettiin ja tulevaa varten järjestettiin myös erillinen informaatiosessio vanhemmille, jotta tietäisivät mitä kaikkea lapsille tullaan kertomaan. No, mä en sit menny sinne infosessioon, mutta kävin kyllä katsomassa slidet netissä.

Ehkä eniten yllätti se, miten asioista voidaan puhua sanomatta kuitenkaan mitään. Taito sinänsä. Esim; How you DON'T get HIV? HIV is not spread through casual, everyday contact HIV is NOT spread: Sharing telephones, computers, and pencils - Shaking hands, hugging, or social kissing. Mitään ei kuitenkaan sanota siitä, miten HIV:n voi saada. Siitä puhutaan vasta sex educationissa, seitsemännellä luokalla.

Pojille oli jaettu deodorantit, tytöille terveysside. Epistä. Enivei, illan koittaessa istuimme ruokapöytään ja kertasimme päivän tapahtumia. Tyttäreni halusi vähän kertoa mitä on puhuttu. Varmisti vielä, että tietääkö Daddy näistä asioista, ettei tule yllätyksiä, luvassa olisi aika heavysettiä. Pokka meinasi mennä jo tässä vaiheessa, mieheni pysyi kylmän viileänä.

Sitten alkoi illan mielenkiintoisin osuus. Tyttäreni selitti munasarjat ja miten vauva kasvaa, miten vauva ei kasvakaan mahassa, vaan siellä kohdussa, joka venyy. Ja missä vaiheessa tyttö on biologisesti valmis tulemaan äidiksi ja yäk, ja keskimmäiseni, 8-vuotiaan tyyliin pöllämistyneenä, istui pöydässä suurimmaksi osaksi suu auki järkytyksestä. Tässä vaiheessa tunsin jo kuinka se naurukohtaus väreilee vatsanpohjassa. Hytkytti jo. Tosi Aikuista.

Sitten jatkettiin kuinka niitä munia on ja se male sperm löytää munan, tai sitten ei. Ja jos löytää, alkaa vauva kasvaa. (tässä vaiheessa tirskahdin jo, ruoka meinasi mennä väärään kurkkuun, vilkaisin  miestäni kulmieni alta, hänen pokkansa piti.) Ja sitten tapahtui se, mitä pelkäsin. Repesin ihan hirveään nauruun. Käkätin vedet silmissä, kun joku täysin seonnut vajaaälyinen tyyppi. Keskimmäinen huudahti- Äiti! Pystyin käkätykseltäni sanomaan vain: -Anteeksi,  ja jatkoin huutonaurua. Piti oikein nousta pöydästä, kun se ulvova hohotus ei meinannut loppua ollenkaan.

Summa summarum. Koulussa on siis kerrottu kaikki tämä, ja paljon paljon muuta, mutta on sopivasti jätetty kertomatta, miten se male sperm pääsee sen munan luokse ja miten HIV tarttuu. Ja kun infopläjäys on ollut kuvineen kaikkineen niin massiivinen, eivät ole tulleet kysyneeksi.

Minä, äärimmäisen kypsänä aikuisena, kuuntelin tyttäreni esitelmää siis tyynen rauhallisesti... Odotin niin herkiämättä missä kohtaa totuus tulee julki, etten pystynyt pidättelemään mahassa hytkyvää naurukohtausta. Esimerkillistä toimintaa. Äitipisteitä. Moon niin lapsellinen, etten kestä itsekään..Illan pimetessä, lasten nukkuessa sanoin miehelleni, että nauti nyt näistä hetkistä. Kohta totuus on julki ja he eivät enää ikinä katso sinua samalla tavalla. Ohhoijaa.

On se kyllä sillä tavalla, että keskustelu on käytävä.

Että näissä tunnelmissa täällä. Hauskaa Viikonloppua,

Tataa!

PS Tuskin maltan odottaa tulevaa seiskaluokan Sex Ed- sessiota ja siitä kotona kerrottavaa yhteenvetoa. Omalla kohdalla biologian opettaja kertoi ensin asiasta kukin ja mehiläisin, asia, jota me naurettiin oikein porukalla, sillä kaikki jo tiesivät mistä oli oikeasti kyse. Kun asiasta sitten puhuttiin niiden omilla nimillä, istuin koulun pienessä auditorio-luokassa ja katselin niitä kauheita pikkutarkkoja läpileikkaus-kuvia. Kikatin niin, että silmät valuivat vettä, hikoilin, inhotti ja yökötti.

PPS  - Oletteko te puhuneet kavereiden kanssa vielä näistä asioista koululla, sen session jälkeen? - Joo. We are all scarred for life.

Sunday, March 6, 2016

Life and Love

Ennen seuraavaa pidempää postausta on pakko kirjoittaa tänne ihan lyhyesti.

Silmiini osui noin pari vuotta sitten People magazinen, tai muun korkeakulttuuria edustavan nettijulkaisun, sivulla linkki tähän blogiin; This Life I Live. Satuin klikkaamaan sitä ja koukutuin. Countrymuusikko, Rory, kirjoitti siellä maaseutuelämästään vaimonsa Joeyn ja juuri syntyneen lapsensa kanssa. Unohdin blogin hetkeksi, mutta kun sitten palasin sinne, luin sitä itkien ja taas itkien. Luin vanhemmat postaukset, halusin tietää lisää, toivoin parasta, pelkäsin pahinta.

Luulen, että tarina kolahti a) sen takia, että lapsemme ovat melkein päivälleen saman ikäiset ja b) Rory kirjoittaa heidän elämästään niin kauniisti, etten voinut olla jatkamatta. Viime syksynä, kun itse jouduin miettimään isojakin asioita ja omaa terveyttä, vollotin oikein ääneen.

Mieheni istui illalla sohvalla vieressä ja sanoi toistamiseen, -Miksi sinä luet tuota, jos se saa sinut aina itkemään? 

Vastaus on, en tiedä. Ehkä odotin ihmettä. Halusin elää mukana, mukamas tukea jollain tavalla? Myötäelää, vaikka tunsin järjettömän suurta ahdistusta ajatuksesta, etten näkisi omien lapsieni kasvavan. En osaa selittää. Joku sanoisi, että hirveätä sosialipornoa. You decide.

Blogi on raskas ja kaunis. Lisäsin linkin listaani.

Palaan positiivisemmissa merkeissä.

Tataa

PS Fuck cancer