Scarred for Life

Lupalappu toimitettin kotiin allekirjoitettavaksi. Saisiko lapselle kertoa vartalon kehityksestä ja kasvusta. Tytöt ja pojat erotettaisiin eri ryhmiin ja tiloihin, luonnollisesti. Ihan hiukan nauratti, mutta tällaisena edistyksellisenä ja hyvinkin liberaalina äitinä, allekirjoitin luvan. Tyttärelleni saisi kertoa miten vartalo kehittyy. Eniten kyllä kiinnostaisi tietää, kuinka moni kieltää?

Totuuden nimissä, meillä on jo luettu kirjat The Care and Keeping of You 1 ja 2. (on olemassa on kuulemma myös poikien versiot) BTW -lämpimät suositukset(!) Ykkösosa on  tarkoitettu 8-10 vuotiaille, kakkonen 10-12 vuotiaille. Tuon "Knowing what to say":n ostin siksi, että draamaa riittää. Ystävät kääntävät yhtäkkiä selkänsä, tai joku sanoo rumasti. Esikoiseni on herkkä eikä osaa puolustaa itseään...Ehkä aiheesta joskus enemmänkin. . Kehitysasioista on meillä keskusteltu ja joskus tyttäreni sanookin- Äiti, oonko mä siinä iässä, että näista asioista pitää aaiiina puhua?-Olet. Minulla on hauskaa. Ilmeet ovat maksamisen arvoisia. ;)

Koulun opetussessio koitti. Hain tyttäreni koulusta ja hän vaikutti jotenkin jännältä. -No, miten meni? Kikatuttiko? - Ei. Me kaikki istuttiin siellä ihan kauhusta kankeana. -Ai, miksi? Eihän siellä ollut mitään uutta, vai oliko?- Joo, mä en halua HIVtä.

Lupalapun lisäksi paikallinen opetustoimi postasi presentaatiossa käytettävät slidet nettiin ja tulevaa varten järjestettiin myös erillinen informaatiosessio vanhemmille, jotta tietäisivät mitä kaikkea lapsille tullaan kertomaan. No, mä en sit menny sinne infosessioon, mutta kävin kyllä katsomassa slidet netissä.

Ehkä eniten yllätti se, miten asioista voidaan puhua sanomatta kuitenkaan mitään. Taito sinänsä. Esim; How you DON'T get HIV? HIV is not spread through casual, everyday contact HIV is NOT spread: Sharing telephones, computers, and pencils - Shaking hands, hugging, or social kissing. Mitään ei kuitenkaan sanota siitä, miten HIV:n voi saada. Siitä puhutaan vasta sex educationissa, seitsemännellä luokalla.

Pojille oli jaettu deodorantit, tytöille terveysside. Epistä. Enivei, illan koittaessa istuimme ruokapöytään ja kertasimme päivän tapahtumia. Tyttäreni halusi vähän kertoa mitä on puhuttu. Varmisti vielä, että tietääkö Daddy näistä asioista, ettei tule yllätyksiä, luvassa olisi aika heavysettiä. Pokka meinasi mennä jo tässä vaiheessa, mieheni pysyi kylmän viileänä.

Sitten alkoi illan mielenkiintoisin osuus. Tyttäreni selitti munasarjat ja miten vauva kasvaa, miten vauva ei kasvakaan mahassa, vaan siellä kohdussa, joka venyy. Ja missä vaiheessa tyttö on biologisesti valmis tulemaan äidiksi ja yäk, ja keskimmäiseni, 8-vuotiaan tyyliin pöllämistyneenä, istui pöydässä suurimmaksi osaksi suu auki järkytyksestä. Tässä vaiheessa tunsin jo kuinka se naurukohtaus väreilee vatsanpohjassa. Hytkytti jo. Tosi Aikuista.

Sitten jatkettiin kuinka niitä munia on ja se male sperm löytää munan, tai sitten ei. Ja jos löytää, alkaa vauva kasvaa. (tässä vaiheessa tirskahdin jo, ruoka meinasi mennä väärään kurkkuun, vilkaisin  miestäni kulmieni alta, hänen pokkansa piti.) Ja sitten tapahtui se, mitä pelkäsin. Repesin ihan hirveään nauruun. Käkätin vedet silmissä, kun joku täysin seonnut vajaaälyinen tyyppi. Keskimmäinen huudahti- Äiti! Pystyin käkätykseltäni sanomaan vain: -Anteeksi,  ja jatkoin huutonaurua. Piti oikein nousta pöydästä, kun se ulvova hohotus ei meinannut loppua ollenkaan.

Summa summarum. Koulussa on siis kerrottu kaikki tämä, ja paljon paljon muuta, mutta on sopivasti jätetty kertomatta, miten se male sperm pääsee sen munan luokse ja miten HIV tarttuu. Ja kun infopläjäys on ollut kuvineen kaikkineen niin massiivinen, eivät ole tulleet kysyneeksi.

Minä, äärimmäisen kypsänä aikuisena, kuuntelin tyttäreni esitelmää siis tyynen rauhallisesti... Odotin niin herkiämättä missä kohtaa totuus tulee julki, etten pystynyt pidättelemään mahassa hytkyvää naurukohtausta. Esimerkillistä toimintaa. Äitipisteitä. Moon niin lapsellinen, etten kestä itsekään..Illan pimetessä, lasten nukkuessa sanoin miehelleni, että nauti nyt näistä hetkistä. Kohta totuus on julki ja he eivät enää ikinä katso sinua samalla tavalla. Ohhoijaa.

On se kyllä sillä tavalla, että keskustelu on käytävä.

Että näissä tunnelmissa täällä. Hauskaa Viikonloppua,

Tataa!

PS Tuskin maltan odottaa tulevaa seiskaluokan Sex Ed- sessiota ja siitä kotona kerrottavaa yhteenvetoa. Omalla kohdalla biologian opettaja kertoi ensin asiasta kukin ja mehiläisin, asia, jota me naurettiin oikein porukalla, sillä kaikki jo tiesivät mistä oli oikeasti kyse. Kun asiasta sitten puhuttiin niiden omilla nimillä, istuin koulun pienessä auditorio-luokassa ja katselin niitä kauheita pikkutarkkoja läpileikkaus-kuvia. Kikatin niin, että silmät valuivat vettä, hikoilin, inhotti ja yökötti.

PPS  - Oletteko te puhuneet kavereiden kanssa vielä näistä asioista koululla, sen session jälkeen? - Joo. We are all scarred for life.

Kymmenen vaivaista vuotta

En ole ikinä aiemmin tajunnut - nyt kukaan ei tarvitse minua- ruikuttajia. Hei, Get a Life!  Ja sitten -  ihan puun takaa - tajusin sen yhtäkkiä, yhtenä kauniina, lämpimänä iltana, kun istuin yksin sohvalla, lasten huidellessa pihalla naapurin lasten kanssa. Kukaan ei kaipaa minua juuri nyt. Ah ihanaa, eikö? Eikun just toisinpäin. Ei ihanaa. Pänik! Minulla oli kerta kaikkiaan tylsää; täällä minä istun, rauhassa, ruoan valmistuessa uunissa, eikä kukaan tarvitse minua nyt seuraavaan tuntiin yhtäänmihinkään (paitsi jos pienin vääntää kakan housuun).
A-P-U-A!

Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain järkevää(whatever that means), itselle tärkeää, kivaa ja rentouttavaa, kävelin edestakaisin, vakoilin lapsia salaa seisoen valoverhon takana ja tunsin oloni orvoksi. Siellä ne nyt ovat, ulkona, kavereiden kanssa, pieninkin menossa mukana. Ja minä täällä kotona, yksin, täysin kyllästyneenä palloilemassa.

Joku sanoisi, että nauti! vihdoin omaa aikaa. Rauha maassa. Mutku en oikein osaa. Minun mielestä on aivan kamalan tylsää patsastella kotona yksin. Yksin.

Niinpä;  tulette sitten kotiin tasan seitsemältä, että saan katsottua kotiläksyt läpi. Autatte äitiä viikkaamaan lakanat. Teidän pitää siistiä huone ja huomenna on softball harkat illalla, se oppilaskunnan vaalipuhe on saatava valmiiksi tänään. Jotkut asiat voisivat odottaakin, eikä huoneen tarvitse aina olla tiptop, mutten voi sanoa: äidillä on tylsää. Tulkaa sisään viettämään aikaa minun kanssa! Istuskellaan ison keittiönpöydän ääressä. Jokainen voi touhuta omaansa, mutta ollaan kaikki edes samassa tilassa. Kyllä ne pyöräilyt ja palloleikit odottavat..

En kestä. Mieheni on ihan oikeassa. (Taas.) Jos hän on illalla lähdössä salille ja sanon, - Älä tänään mene, on jo myöhäkin. Hän vastaa usein- Miksen? Pitääkö mun tehdä jotain? Vai - Etkö halua minun menevän vain siitä yksinkertaisesta syystä, että haluat minun olevan kotona sinun kanssa? Ärsyttävää.

Ja siis JOO! haluan nyt huutaa. JOO! Just noin se on! Ei ole mitään syytä, mikset saisi mennä, mutta minä en halua olla yksin. Sinun ei tarvitse edes puhua, olet vain siinä. Minun kanssa. Samalla sohvalla. Vieressä.

Niin, että tässä sitä ollaan. Minulla on selvästi liikaa aikaa tällä hetkellä. Ehken tuntisi näin, jos olisi kova kiireen tohina töissä.

Mutta joku olisi silti voinut kertoa minulle, että minulla on vain kymmenen vuotta lasten kanssa. Joku pieni heads up, maybe? Kymmenen vaivaista vuotta! Nehän menivät silmänräpäyksessä! Mä en ehkä kestä.

Nyt, kaverit ovat lapsille tärkeitä, eikä tilanne enää tästä muutu, päinvastoin. Ja kuten sanottu, enhän minä voi kieltääkään. Vaikka tavallaan tekisi mielikin;
-Saadaanko me mennä ulos?
-Ette. Nökötätte koko illan siinä, äidin vieressä ;)

Hauskaa viikonloppua!
Tataa!

PS onkohan minusta tulossa kauhea riippa? Aito oikea overbearing mother;) ja kun mainitsin asiasta omalle äidilleni hän tokaisi siihen, että niin, ja aikuisia lapsiakin on kova ikävä. Hilfe- mihin tässä on ryhdytty? Pienin, poikalapsi-parka, mikä kohtalo häntä odottaakaan;)

"If you love them set them free"