Friday, March 29, 2013

Leffaraati

Perjantaina karautimme jo tapamme mukaan ulos syömään. Tällä kertaa testasimme Islands- Hawaii henkisen fine burgers and drinks- paikan. Toimi meille. Me aikuiset otimmekin drinksut ja hirmuiset burgerit. Ja joo, minä olen just se tyyppi, joka aiemmin tuhahteli järkytyksestä, kun amerikkalainen veti hupparissaan ruoan aikana jotain tomcollinssia. Ei yhtään ruokajuoma. Suorastaan sivistymätöntä! Nyt syön kylmän viileästi fajitakseni huuhdellen sen alas margaritalla, tai niin kuin viime perjantaina, long island ice tea:lla. Huppari ei ollut päällä. Vielä.

Siellä ravintolassa minut valtasi suuri onnellisuuden tunne. (liekö tuhdilla jääteellä ollut osansa asiaan)Katselin perhettäni siinä loosissa; lapset vitsailivat toisilleen, värittivät tohinoissaan, mieheni jutteli niitä näitä. Joo, tää on just tätä. Ihanaa, yksinkertaista perhe-elämää. Kaikki, mitä eniten rakastan löytyy tämän pöydän äärestä, ajattelin. Ja sitten katseeni kääntyi vanhaan pariskuntaan, jotka tapittivat meitä silmä kovana. Nyökyttelivät, puhuivat meistä hymyillen. Taas tuli mieleen se, kun yksi vanhempieni tuttu sanoi huokaillen; Kun lapset on pieniä, se on elämästä parasta aikaa. 

Apuva. Juuri tästä ajasta kertoo myös This is 40, vaikka siinä keskitytäänkin enemmän parisuhteen tilaan ja pohdiskeluun. Erityisen mielenkiintoista leffan taustassa on se, että naispääosan esittäjä on naimisissa elokuvan ohjaajan kanssa ja elokuvan lapset ovat heidän yhteisiä lapsiaan. Moni lasten keskinäinen kohtaus onkin täysin improvisoitu ilman käsikirjoitusta, varsinkin kuulemma kinastelut. Ilmankos;)

Universaaleja on miesten tavat ja pariskuntien haasteet. Odotin kevyttä komediaa, sain paljon monipuolisemman, aika pitkän (!) ja osaksi liioitellun tarinan heistä kahdesta ja läheisistään. Ei ihan yhtä kivuliasta kasvua kuin Sydän karrellaTake it away Carly! ottaa aina sydämestä ja toi laulu on yksi parhaista. Silmä ei pysy kuivana edes tuota musiikkivideota katsoessa. Timeless. Järkyttävän hyvä. Tuo leffa täytyy katsoa vähintään viiden vuoden välein.

Takaisin leffaan This is 40; ääneen saa nauraa. Harmi, ettei juttu kantanut itseään ihan loppuun asti, vaan menetti otteensa jossain puolivälin jälkeen ja alkoi häröillä. Tod katsottavaa silti ja suosittelen lämpimästi. ****

Zero Dark Thirty, Osaman metsästys ja tappo, on nyt sekin katsottu. Jessica Chastain on hyvä ja jopa aika uskottava. Bravo. Elokuvassa kiehtoo eniten se, että tämä naisagentti on oikeasti olemassa ja toimii edelleen aktiivisesti kentällä. Minua huvitti miten aina, kun tilanne kävi vakavammaksi, hiuslisäkkeet lyhenivät. Joissakin kohtauksissa näytti olevan vaan oma tukka päässä. Ja mikä virheetön iho. Mieheni pyöritti päätään; kaikkeen sinä kiinnitätkin huomiota. No, tietty! Actionia, väkivaltaa, välillä vaikea katsoa, mutta oikein laadukas leffa ja hieno casting. Pitkä. Muistaakseni joku 2h40min. Silti ****

Mukavaa pääsiäistä. Täällä pääsiäinen ei tunnu missään, paitsi kasvavana suklaansyöntinä;)Keväthangille halajaa mieli ja ruumis.

Tataa!

PS täältä ei saa ostaa suklaisia yllätysmunia!joku lapsi vielä söisi koko yllätyksen ja siitähän riemu repeäisi, tai siis law suit. Eli, yllätysmunat täytyy tehdä itse. Muoviset ontot munat täytetään omilla jutuilla. Übermälsää. Ei kindereitä, ei mignoneita. Kostoksi ostin pari kiloa muita suklaita. Joo, pari kiloa. Houston, we have a problem.


Wednesday, March 27, 2013

Lomalle vai Lääkäriin?

Sitä saattaisi jopa ajatella, että täällä lämpimämmässä ilmastossa ei sairastuisi tyypillisiin hengitystieinfektioihin nin herkästi. Guess what? Kyllä sairastuu. Mahtavin lisä täällä on se, että lapsia roudataan kouluun ihan hirveässä kunnossa. Johtuneeko siitä, että vanhemmilla on vuodessa vain tietty määrä sairaslomapäiviä suomalaisittain lyhyen loman lisäksi. Jos sairaspäiviä, omia tai lapsen takia, tulee enemmän, ne vähennetään lomapäivistä.

Ja joo, olen kyllä pari kertaa Suomessa itsekin vienyt lapsen päiväkotiin sellaisessa hiinä-ja-hiinä-onko-ok-kunnossa, ja jollei ole, aika nopeasti on kuulunut soitto perään. Täällä se on enemmän tapa kuin poikkeus. Täällä kuume on "ainoa" mittari. Itse saattaisin ottaa huomioon myös lapsen nenästä roikkuvan kolmen sentin pituisen vihreän madon...Sitten luokassa aivastella pärskitään ja yskitään päin toisen pläsiä. Hirveetä kattoo.

Alan ymmärtää aasialaisten käyttämiä hengityssuojaimia. Pitäisköhän tilata itsellekin? Ehkä tilaan samalla sellaisen ärtsymakeen metsurin visiirin, jolla saa koko naaman auringolta suojaan esim autoa ajaessa. eh-he-he. Nojoo, siihen en pysty. Vielä;) (ne on muuten makeita. en ikävä kyllä ole vieläkään ehtinyt tai kehdannut ottaa kuvaa liikenteessä) Only in America

Sairausvakuutus on oltava ja se on kallis. Tulee ihan ikävä, kun ajattelen Suomen lapsivakuutuksia. Muutama satanen vuodessa, alle satasen omavastuu. Täällä maksetaan monta sataa kuukaudessa.

Meillä vaihtui sairausvakuutus. Ehdot olivat mukamas paremmat. Tjaa, no, niin kai sitten jos joutuisi vaikka auto-onnettomuuteen tai sattuisi jotain vakavaa. Eihän sitä ikinä tiedä. Kaikenmaailman kävelevien keuhkokuumeiden ja kurkunpään tulehdusten jälkeen meillä on nyt ihan hirveä lasku maksettavana. Ihan muutamia peruskäyntejä; on kuunneltu keuhkot, katsottu korvat ja nenä ja sanottu AAAA. Otettu yksi röntgen.

Minä olin suunnitellut vielä kahta pikkureissua tuleville lomille. Ei ois maistunukkaan. Ollaankin kotona, trendikkäästi staycationilla. Onneksi on jo tosi lämmin ja ipanat voivat puljata altaassa.

Usa:ssa on siis edelleen hyvä olla, jos on töissäkäyvä, nuori ja terve. On ärsyttävää, kun flunssa-aikaan muutamat lääkärikäynnit saavat aikaan kunnon lohkaisun perheen taloudesta. Toisaalta,ei pääsiäisenä ole edes yhtään vapaata. Pitkät perjantait ja toiset pääsiäispäivät painetaan tukka putkella töitä ja kevätlomaan on vielä muutama viikko aikaa. Pattiin ottaa silti, vaikkei irtiotto nyt onnistunutkaan tai toisin sanoen, se ei vaan kannata. Ei olisi mitenkään järkevää rahankäyttöä. Tylsää silti.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Nauttikaa kimmeltävistä keväthangista. Täällä on jo siirrytty välillä biksuihin, nimimerkillä bikinikelit yllättivät amerikantädin. AUTS. Äkkiä itseruskettavaa ja laihduttava peili...

Tataa!

PS vanhempi tyttäreni alkoi yhtäkkiä taas aivastella. Allergiaa, se on vaan allergiaa- toistelin itselleni. Nythän kukkii kaikki pähkinä -ja kirsikkapuut. Tuoksu, tai oikeastaan haju menee itselläkin nenään. Ottaisin kukinnot ilman hajuja. Varsinkin valkoisien kukkien, Cherryblossom, haju on kauhean voimakas, paksu ja makea. Ei hyvällä tavalla, vaan tunkkainen. Sitten kuului   - Äiti, mun nenä vuotaa ja on vähän huono olo. -Ei muuten ole, mutisin vastaukseksi. Mä en kestä.

Saturday, March 23, 2013

Under Scrutiny

Enpä ole raskaana olon jälkeen kuullut yhtä paljon kommentteja ulkonäöstäni. Odottaessahan vartalosi kuuluu kaikille... terveisiä itärannikolle;)

En aikoinaan löytänyt Do Not Touch-tekstillä varustettua paitaa, mutta mietin vakavissani sellaisen teettämistä, sillä mikään ei ole mukavampaa kuin yhtäkkiä tuntea jonkun puolitutun miehen käsi alavatsalla, työpaikalla. Läppääpä joskus kesken kokouksen kätesi jonkun naisen alavatsalle ja kysäise hassunhauskasti, onko tullut syötyä papuja, vai ollaanko pieniin päin. Saattaa tulla nenu kipeäksi.(ja täällä syyte häirinnästä..)

Myös seuraavat kommentit olivat erityisen mieluisia ja mieleenpainuvia; Odotatko kaksosia? Vau mikä maha! Sähän olet ihan räjähtämispisteessä! Lapsen saannin jälkeen, kun vartalo on tietyssä metamorfoosissa, ei ehkä ole ihan hehkeimmillään, liivitkin olisi voinut hakea armeijan laskuvarjojen ylijäämävarastolta, nokkelat sutkautukset jatkuvat... Nuff said.

Hauskinta raskaana ollessa oli siihen möhömahaporukkaan kuuluminen. Aina sitä jotenkin salaa nyökkäsi liukuportaissa vastaan lipuvalle toiselle möhölle, hymyili tietävästi ainakin. Usein moikkailtiin kuin rekkakuskit ja mopoilijat ikään. Hieno kerho.

Täällä, meillä blondeilla on samantapainen salakerho. Hakeudumme yhteen. Katseemme kohtaavat pituutemme takia usein mustien hiusten yläpuolella, jolloin nyökkäämme ja lähestymme toisiamme. Meitä referoidaan sanalla white. Ei kaukasian, ei of european heritage, vaan white. Me emme voi vastavuoroisesti puhua kenestäkään keltaisena tai ruskeana. Se olisi rasistista, vaikka me olemme täällä vähemmistöä.

Mietin siis kahdesti, ja jos olen epävarma, kysyn, mitä termiä toisen rodun edustaja suosii. Onko mustaihoinen mieluiten african american vaiko black vai jotain muuta? Iranilaisethan kutsuvat itseään persialaisiksi jne. Tässä ollaan korrekteja. Auta armias, muuten ollaan suoria. Onneksi olen anoppini takia jo jonkin aikaa joutunut kasvattamaan paksumpaa ihoa..

Ihailen paksua tukkaa. Jos sanon jollekin kohteliaisuutena esim, Onpa sinulla ja lapsillasi upeat paksut hiukset. Voin hyvin saada vastaukseksi, Niin, teillä onkin niin ohut tukka. Auts. Meillä valkoisilla on myös ohut iho ja pieni nenä. Jalatkaan eivät ole kovin pitkät. On tullut kuultua, ihan vaan tiedoksi.

Poskipäät ovat onneksi korkeat! Isoja aurinkolaseja voi käyttää vain, jos osaa olla hymyilemättä, kuten Victoria Beckham. Hymy nostattaa lasit otsalle...Lällällää? Korkeita poskipäitämme ihaillaan. Katso vaikka: Revlon What makes a woman unforgettable?, Suomen versiossa Lauren Bacall sanoi mainoksessa viimeiseksi: What do you think? Muistan sen kuin eilisen.

No, minäpä jatkan täällä persjalkaisena ohuttukkaisena olmina näitä salsarytmien harjoitteluja. Antaa tantereen täristä, kun painan menemään. Eipähän ohuttukkaisena ole koko ajan niska hiessä;)

Hauskaa viikonlopun jatkoa suomalais-ugrilaisen naistyypin edustajat ja muut,
Tataa!

Tuesday, March 19, 2013

Pyhä Patrick vai Patricia?

Ihan vahingossa sovittiin kuukausia sitten tyttöjen viikonlopuksi St Patrick's päivän viikonloppu. Ei kuulu juhlaperinteisiin. Hauskoja muistoja on toki mm Barcelonasta yhtenä vuonna, mutta olutta en juo, enkä ihan ekana ole ehdottamassa pubia illanviettopaikaksi.

Kamppeet kasaan ja menoksi! Ihanan auringonpaisteen saattelemana karautimme San Franciscoon. Perille päästyämme varmistui vielä haluamamme illanviettopaikka. Yes.

Paraati oli juuri päättymässä, vastaan käveli muutama vihreään sonnustautunut;) Laukut huoneeseen, kupliva kylmään ja liikkeelle. Kevyen lounaan jälkeen suuntasimme San Franciscon MOMA:an. Päänäyttelynä on nyt Garry Winograndin valokuvanäyttely. Kiva, ei huippu. Oli upeaa nähdä Frida Kahlon maalauksia ja Warholin poppia. Olisin itse asiassa kaivannut lisää 20th century-taidetta.

Kulttuuriannin jälkeen suuntasimme Marriotin 39. kerroksen näköalabaariin, The View. Huippu. Hinnat ovat aika korkeat, mutta näköalasta maksaa. Tänne tulen uudestaan ja tuon vieraita.

Kävellessämme hotellille, joka sijaitsi ihan ytimessä, Union Squarella, Parc55, sitä pääsi taas todistamaan lähikaupunkimme monimuotoisuutta. Ei pelottanut, mutta aika monen näköistä tallaajaa oli liikkeellä. Ilmassa oli vapputunnelmaa.

Laittauduimme kaikessa rauhassa iltaa varten ja sitten suuntasimme Asia Sf-nimiseen showravintolaan. Showssa esiintyy transgender-tähtiä, joten vähän jännitti minkälainen ilta on luvassa. Mikä mahtava positiivinen yllätys! Yleensä, kun kyseessä on show+dinner, en luo minkäänlaisia odotuksia ruoan suhteen, näytti menu miten hyvältä tahansa. Man, was I in for a surprise!

Ruoka oli exquisite, show aivan huikea. Söimme aluksi tonnikalaa ja lohta, pääruoaksi kampasimpukoita ja filet mignonia. Jälkiruoaksi lämmintä suklaakakkua. Kiitos, Nam.
Me ulvottiin naurusta ja hoilattiin mukana, ääni on vieläkin vähän käheä. Upeita esiintyjiä. Olivat ihan naisia, eli aika pitkällä muutosprosessissaan. Wow.

En olisi ikinä löytänyt tätä paikkaa ilman ihanaa ystävätärtäni, joka asuu alueella. Hän on nelikymppinen sinkku, joka tykkää ns "finer things in life." Eli, toisaalta, tiesin, ettei hän lähettäisi meitä minne tahansa ja, että huumorini kestää tällaiset paikat.

Käväisimme vielä yhdellä drinkillä ja sitten suuntasimme muutaman mutkan jälkeen hotellille. Vanhana partiolaisena olisi kannattanut suunnistaa tähdistä välttääksemme ainakin yhden korttelin kierto korkokengissä.

Kokonaisuutena ihana, monipuolinen pikkubreikki. Aika lentää, kun on hauskaa! Nyt arkisimpien asioiden pariin.

Tataa!

Sain monta ravintolasuositusta, ystävättäreltäni, tässä alla muutama.
Huom, pöytävaraus on tehtävä ajoissa.

Marlowe
Bissap and Little Baobab
1300 Fillmore
A16
Foreigncinema
RN74
Cafe Claude
Fish and Farm
B44






Friday, March 15, 2013

Watta week

Maanantaiaamu valkeni pienimmän 39-asteen kuumeella. Kuume oli sahannut ylös alas jo muutaman päivän. Eiku lääkäriin, missä hän sai hysteerisen kikatuskohtauksen, juuri kun piti kuunnella keuhkoja. Minuakin nauratti. Lääkäriä hymyilytti ensin, muttei enää hetken perästä. Röntgenissä selvisi "kikatteleva" kävelevä keuhkokuume.

Puolenyön aikaan esikoinen lehahti familyroomiin juuri, kun olin tekemässä nukkumaanmenoa. Meinasin saada slaagin, kun hiipi vaaleassa yöpaidassaan pimeässä. Nenäverenvuoto. Sitä verta oli varmuuden vuoksi myös valkoisilla kylpyhuoneiden matoilla. Tietty. Oman huoneen kylppäriä ei käytetä. Ikinä. On paljon kivempi käydä vanhempien kylppärissä.

Koulutehtäviin kuuluu hämmästyttävän usein erilaisia leikkaa-liimaa projekteja,  just niin kuin leffoissa, kaikki kliseet on totta! Kouluun roudataan kolmeulotteista hökötystä harva se viikko. Niitä askarrellaan yhdessä, sillä tehtävänanto ei ikinä vastaa lapsen omia taitoja. Hirveässä paineessa tei(n)mme leprechaun trap:in, joka nökötti luovutuspäivänä eteisen lipastolla, eikä siellä luokassa.

Viime sunnuntaina siirryttiin kesäaikaan. Iltaisin ei tule uni ja aamuisin väsyttää.

Googlasin kukkakauppaa, halusin pioneja ja erivärisiä tulppaaneja. Guess what? Eipä olekaan ihan helppo projekti. Perinteisiä kukkia-ja sidontaa-kukkiksia ei olekaan! Mitä?! Leikkokukat ostetaan melkein poikkeuksetta paikallisista marketeista, valmiissa sekalaisissa kimpuissa. Voin kertoa, etteivät kaikki yhdistelmät ole pelkistettyyn makuun;) Tulppaanit olivat ihan onnettomia, pioneita saan vasta huhtikuussa. Mur. Oi kauppatori, oi suomalainen kukkakauppias, sua ikävöin.

Iltaisin pihalta on kuulunut ihmeellistä kynsien rapinaa. Hyi. Yhtäkkiä tuli ikävä siilien tuhinaa. Täällä ei tietenkään ole siilejä. Se vihonviimeinen vompatti palaa varmaan taas kohta maisemiin, tai toinen suosikkini; rotta. Eivät ihan kelpaa korvikkeiksi.

On ollut monipuolinen, aika kiireinen viikko, kaikenmaailman yöheräämisten kanssa. Olen myös aloittanut uuden työprojektin, pitää mielen virkeänä. Tänään menen koululle vapaaehtoishommiin tietokoneluokkaan ja sitten on luvassa kaikenlaista kivaa lasten kanssa. Touhutätinä. Hoidan omaatuntoani, sillä huomenna, puoliltapäivin, tämä äiti lähtee viettämään tyttöjen viikonloppua San Franciscoon. Ah. Luvassa MOMA, shampanjaa, hyvää ruokaa ja seuraa. Paitsi, ettei mulla ole mitään päällepantavaa...

Hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua sinnekin.
Tataa!

PS Ainiin, näiden hirveiden vastoinkäymisten joukossa; huristelin naama virneessä kotiin yhdestä kokouksesta, katto auki, kuunnellen Vain Elämää cd:tä. Yhtäkkiä joku takatukkajeesus pärähti viereiselle kaistalle Harlikallaan. (ei ollut muuten yhtään Jaxin näköinen) Hirveä pärinä. Ärsytti. Jäi siihen ihan viereen ajamaan, enkä päässyt ruuhkassa karkuun. Oli pakko kääntää volyymit kaakkoon, enkä silti meinannut kuulla Cheekiä. Kyllä elämä on välillä tosi raskasta;)

Thursday, March 14, 2013

Schlemmertopf, my Frenemy

Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että joku uunipatahässäkkä olis kiva. Kävin Kokkipuodissa, Chez Mariuksessa ja paikallisessa Sur la tablessa hypistelemässä kaikenlaisia Le Creusetin punaisia patoja, mutten sitten kuitenkaan ostanut. Järkeilin asiaa samalla tavalla kuin fondue-pannun ja racletten kanssa; missä ihmeessä minä sitten tuotakin möhkälettä säilyttäisin? Muuttomiehemme ratkaisivat ison upean lasisen boolimaljamme säilytysongelman hajoittamalla sen palasiksi...

No, kävipä kuitenkin sitten niin, että meille muutti 3,7 litrainen Schlemmertopf. Schlemmertopf on ruma. Schlemmertopf ärsyttää minua nimenä ja aina kun ajattelen sitä, näen sen lapsuudenkotini keittiön altaassa veden alla odottamassa. Äiti osaa tehdä siinä padassa vaikka mitä; mahtavasti maustettuja herkkuja. Liha tippui haarukasta. Savipata oli meillä aikoinaan viikonloppuna uunissa tuntikausia.

Minä olen tehnyt padassa nyt kaksi kertaa ruokaa; ensin kanaa, sitten sekalaista lihapataa. Ensin kokeilin, idioottina, jonkun toisen reseptiä (tuossa kuvassa). Seurasin suurin piirtein jopa määriä, toki heitin sekaan muutaman extra valkosipulin kynnen. Pata oli uunissa noin kaksi tuntia, tuoksu oli huumaava, nälkä kurni, uuniin mennessä näytti kauniilta. Lopputulos: ei maistunut miltään. AARRGGHHHHHH. Minä, joka en käytä suolaa missään, ripottelin suolaa suolaa enemmän suolaa saadakseni maut esille. Miten tässä nyt näin kävi? Tän piti olla helppoa! Kaikki mausteet ja ainekset pataan ja muutaman tunnin muhinan jälkeen oh la la, mitä makuja. Lihapataan laitoin lihaliemikastikettakin ovelana mukaan; ei toiminut. Onkohan meidän versiossa joku valmistusvirhe ja mausteet imeytyvät savipataan?

Otin padalta pataan.

Nyt suhtaudun tähän julmettuun pataan samalla tavalla kuin golfiin; en ole siinä hyvä, mutta tekee hyvää harjoitella ihan nöyrästi. Opettaa kärsivällisyyttä. (kärsivällisyys my ass) Niin, ja olis minulla kyllä tosi kivoja golfhanskoja ja muutama ihan sitä varten ostettu puserokin, ja pilkullinen aurinkolippa;) Jos antaisin golfille aikaa, handicappini olisi alhainen(uhoa). Olen nähnyt hetkellisen vision siitä, miten hyvin voisin pelata, jos viitsisin keskittyä. En kuitenkaan kestä sitä etten ole heti tigermainen luonnonlahjakkuus super pro master, joten mailat pölyttyvät autotallissa. Palaan tuon harrastuksen pariin ehkä sitten kypsemmällä iällä...

"Approach Love and Cooking with Reckless Abandon" Rakastan ruoanlaittoa ja nyt joku urpo pata yrittää heittäytyä hankalaksi. Yleensä onnistun näissä jutuissa! En kestä. Tää ei jää tähän. Game on. Pitää kokeilla, tuunata. Soittaa äidiltä neuvoja. Suuuuperärsyttävää.

Ajattelin vielä tehdä tuossa pöllössä padassa maailman parasta paahtopaistia ja tarjota sitä, niin kuin äiti, piparjuurikerman ja keitettyjen (tai valkosipuli)perunoiden kanssa. Enivei, en voinut kuvitella, että tästä, hei, mahtava idea, tuossahan kaikki valmistuu simsalabim- esineestä tulikin ärsyke ja haaste. (Keittiössä touhutessani, eleissäni, tavoissani toimia huomaan usein ja yhtäkkiä, että musta on tullut meidän äiti. Ei ihan huono asia, huomio vaan.)

Ja toi nimi ärsyttää entistä enemmän. Lausun sen liioitellun saksalaisittain ihan tahallaan. Kuulehan Schlemmertopf  - Du gehst mir langsam auf den Wecker!!

Kokkaillaan,
Tataa!

PS kokeilin vielä kookosmaidossa tehtyä kanaa. Mosautin sekaan tosi ärtsyä masalatahnaa, kunnolla currya ja valkosipulia, sekä suolaa. Mukana oli myös kolme amerikan isoa perunaa ja sipulia. Kun sitten purnasin asiasta äidilleni skypellä, se valkeni minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta, ei perhana, se onkin peruna, ei pata!! Pottu kerää suolat!

Pelkkä äidin läsnäolo liukasti ajattelua, just niin kun golfissa; seison rangella lyömässä, mieheni ampuu kolme korillista minun yhden korini aikana. Kuuluu vain Fiuh, kun mailani leikkaa ilmaa osumatta palloon. Purnaan. Hiljaa. Hermo on ihan loppu. Haluan viskata rautaseiskani John McEnroe-tyyliin kenttään ja lähteä klubitalolle kuoharille. Sen sijaan kävelen autolle hiljaa noituen ja soitan tutulle prolle, varaan yksityistunnin. Kun pro seisoo vieressäni kuuluu kaunis, kirkas Ping, osun joka kerta ja pallo lentää suoraan kauniissa kaaressa 100 metriä. Terve.

Monday, March 11, 2013

Wannabe viherpeukalona

Ympyrä sulkeutuu. Melkein tasan päivälleen vuosi sitten sain kevätinspiraation ja haimme jättikärryllisen kukkia. Lämpötilat nousevat kahden kympin paremmalle puolelle, eikä hallaöistä ole pelkoa. Tyttäreni opetti, että maaliskuu "comes in like a lion, goes out like a lamb", kevättä ja kesää siis luvassa. Viime vuonna onnistuin tappamaan upeat kukkani kesäkuuhun mennessä ja hainkin uuden satsin keskikesällä...vähän noloa. Ja tuo kuva ei muuten ole omalta pihalta;)

Innoissani latasin läjäpäin kukkia ja lannoitetikkuja kärryihin. Innostun aina niin herkästi. Mieheni vihjaili, etten olisi kastellut aarteitani tarpeeksi ja ehkä väitteessä on ripaus totta. Nyt ehdotti, että tökkäisin sellaiset automaattikastelijat jokaiseen ruukkuun, jollen aina itse muistaisi...Aurinko porottaa kuumasti, päivittäin, ei suomalainen puurtarhuri siihen ole tottunut. On siis täysin inhimmillistä tehdä virheitä ekalla kerralla. En ostanut (vielä) niitä automaattikastelijoita.

Moniväriasetelmien ystävänä mukaan lähti samaa ihanaa kukkaa kuin viime vuonna, tuota leinikkiä. Olen aivan rakastunut tähän kukkaan, muistuttaa pionia, joka on ehkä ykkössuosikki. Nyt tsemppaan näiden hoidossa!

Tänä keväänä perustin myös "pienen yrttitarhan." Kolme ruukkua nököttää keittiön ikkunan ulkopuolella ja niissä kasvaa minttua mojitoihin;), korianteria salsaa ja guacamolea varten, sekä tietysti basilikaa. Nähtäväksi jää, kuinka monta satoa näistä korjataan. Ainakaan en voi unohtaa niitä, kun ne nököttävät nenän edessä tiskatessani;)

Nyt voin taas istua kahvi kuppi kädessä pihalla ja tuijottaa kukkaloistoa. Saatiin sunnuntaina siivottua autotallikin, raivattua tilaa, heitettyä kamaa pois ja avattua vikat muuttopaketit;) Täällähän voisi golfata läpi vuoden, mutta minäpä purin vasta nyt omia mailoja. Osa bagin mailoista on muuten edelleen muoveissa. Todellinen hardcore harrastaja...

Kevät on niin energistä aikaa. Aivan ihanaa. Vielä kun saisi kaikki perheenjäsenet täysin terveiksi.
Tataa!

PS olen metsästänyt Revlonin POSH- kynsilakkaa kuumeisesti. Se on mielestäni paras vihreä, ja tietty kaikkialta loppu. Hätäpäissäni nappasin sitten China Glazen In the limelightin. Jos ei siis luonnostaan omista viherpeukaloa, yritetään kompensoida vihreillä kynsillä;) Jos ne auttaisivat kukkien hoidossa;)

Sunday, March 10, 2013

Monogrammi mania

kuva lainattu
Se alkaa aina ihan puun takaa, yllättäen; pakko-saada-mania. Vuosia taaksepäin bongasin Pottery Barn Kidsin monogrammi reput. Ne oli saatava. Anoppi varoitteli, että sittenhän kaikki tietävät lasten nimet ja ei ole turvallista, mutta me asuttiin Suomessa, eikä meidän lapset liikkuneet missään yksin. Nämä olivat päiväkotireppuja ja ihan nappi ostos ja mahtava lahjaidea. Suunnittelin hankkivani heille myös perässävedettävät monogrammatut carry-onit, mutta ajatukseksi on jäänyt. Ehkäpä tuossa anopin huolessa olikin vinha perä.

Kaikki personoitu kiinnostaa. Lähipiiri onkin saanut monogrammattuja lahjoja, eikä loppua näy;) Kännykässä on roikkunut ties millaista killutinta, joulukuuseenkin ostin kaikkien nimikirjaimet. Nyt hurahdin Jonathan Adlerin monogrammityynyihin. Bongasin ne Fashion Policesta. Voi vitsit, että ne näyttäisi kivoilta meidän familyroomissa. Kaikilla olisi oma, customoituna, tietty. Ne on vähän kalliita, mutta ne on sitä pakko-saada-osastoa. Vielä joku päivä ostaa höläytän, tai teetän jossain samantapaiset? Ha!

Tämä monogrammimania saa kyllä vähän omituisia piirteitä. Jos olisin miljonääri, meillä nukuttaisiin näissä lakanoissa Tilaisin monogrammi Uggit lapsille ja minulle. Me pyyhittäisiin naamat monogrammipyyhkeisiin. Ei tarttis paljon arpoa mikä on kenenkin pyyhe, saati sitten muki tai kotiavain. Kaikki personoitaisiin. Mikään off the shelf-ratkaisu ei kelpaisi. Teetin uuden kotiavaimen, siitäkin tuli sitten tosi yllättäen pinkki. Olisi ihan häpäsy kulkea tylsät metallinväriset avaimet taskussa, eikö?

Mahtava kauppakin löytyi, Toss Designs. Sieltä saa myös ostaa erikseen silitettäviä merkkejä. Minä olisin halunnut N-kirjaimen, vaan eivätpä teekään kaikkia aakkosia. Murinaa. Näinpä aion löytää jostain muualta. On nimittäin aika tuunata vanhat Longchampin Le Pliagetit edustuskuntoon! Kun sitten menin sivuille tarkistamaan kuntosalikassini koon siellä oli tällainen. Hauska idea. Ikävä kyllä minun Longchamp kiintiöni on ollut täynnä jo pitkään. Keräilin niitä ihan jengissä joskus 90-luvulla ja tupsahdin lentokentän MBoxiin aina kun oli aikaa. Sieltä on hankittu carry-onit ja tietokonelaukut, aina tarttui jotain mukaan. (Täällä näet Longchampin keikkuvan eurooppalaisen tai aasialaisen käsivarrella. On täällä vielä ihan pop.)

Tossilta lähti mukaan ihania säilytyskasseja. Laitoin pinkin kilpikonnakassin vierashuoneeseen tyynykassiksi. Näyttäisi myös tosi kivalta jos sisällä olisi torkkuperittorullia... Mieheni huutaa hoosiannaa, hänen mielestään kaikkien tilpehöörien pitäisi olla kaapeissa, ovien takana piilossa. Tylsää.

Jos olisin yhtään käsityöihminen, tuunaisin vaatteitani enemmänkin. Nyt tyydyn leikkaamaan farkkuja shortseiksi;) Muutama vuosi sitten ostelin isoja silitettäviä kangasmerkkejä joilla sitten koristelin pari jakkua, mutta siihen se jäikin. Niin, ja ne merkit alkoivat repsottaa ja irrotin ne sitten kokonaan. Olisipa sitä käsityöihminen! Tai siis jos olisi taitoa tahdon lisäksi;)

Kevät on vaarallista aikaa. Luonnon herätessä herää myös oma uudistushalu, joka heijastuu osaksi sisustusjutuissa, osaksi siinä, että haluan leikkauttaa hiukset lyhyeksi. Viime kerrasta onkin jo neljä vuotta...Jos selviän tänä keväänä muutaman tyynyn ostolla, olen tyytyväinen. Ikävä kyllä haluaisin verhoiluttaa keittiön tuolit uusiksi ja olohuoneen sohvatkin näyttävät jotenkin aikansa eläneiltä. On aika vaarallista tehdä töitä kotoa; sitä ehtii tutkailla kotiaan aika monesta kulmasta tepastellessa ympäriinsä nappi korvassa...

Aurinkoista viikkoa.

Tataa!

PS miten unohdinkin kertoa, että on lapsillakin nykyään aikamoiset oltavat; Lego-kaupassa rakennetaan oma ukkeli. Kolme customoitua ukkelia lähtee mukaan kymmenellä dollarilla. Tytöt pääsivät rakennushommiin ennen joulua. Hauskaa oli. Toivottavasti tuo reunimmainen tarhapöllö ei ole mikään etiäinen siitä millaista pojan kloppia aiotaan tuoda tulevaisuudessa näytille...




Wednesday, March 6, 2013

Kävelevä keuhkokuume

Vaikka Jennifer Lawrence onkin hotinta hottia, ja aika hauskan oloinen tyyppi, en olisi kaivannut hänen sairastamaansa tautiaan meille.

Mieheni ei yleensä sairasta, tai ainakaan myönnä sairastavansa. Yskii, köhii, on selvästi puolikuntoinen räähkä, mutta töistä ei jäädä sairastamaan eikä lääkäriin mennä uhallakaan. Asiasta ei sovi myöskään huomauttaa. Sitten harvoin, kun joku tauti ottaa ukosta niskalenkin, se on menoa. Tällä kertaa ensin yski ja köhi kolmatta viikkoa, ennen kuin kuume kaatoi. Siinä sitten vielä sinnitteli muutaman päivän henkihieverissä ennen kuin meni hakemaan diagnoosia; kävelevä keuhkokuume. Ai mikä on keuhkokuumeen ja kävelevän keuhkokuumeen ero? No kai sitten se kävely. Pysyy vielä tolpillaan.

Itse huhhaan helpotuksesta, vaikka jos tämä on tarttuakseen, ollaan kaikki ihan soseessa, tai siis keuhkokuumeessa. Huhhaan helpotuksesta myös siksi, etten ehkä olisi kauaa kestänyt miehen tapaa sairastaa.. Jos joku kuulee, pieni toivomukseni on, että noi dropit puree heti. Kai mies sterotyypillisimmillään uikuttaa ja mankuu. Omani ei uikuta, ei mangu, muttei myöskään pysty tekemään mitään. Mitään.

Korjaus; pystyy silti naputtelemaan läppäriä, ripottelemaan sen sata lasia, kuppia, lautasta,  haarukkaa, lääkepakkausta, foliolevyn palasta ja nenäliinaa pitkin erilaisia pöytätasoja ympäri taloa, pelaamaan videopeliä ja makaamaan sohvalla. Pystyy just ja just lämmittämään itselleen ruokaa, mutta jälkiä ei voi siivota, koska jos edes ajattelen pyytää jotain, kuulen -Et sä tajuu miten huono olo mulla on?

Sänky ei ole lepoa varten, mieluiten maataan sohvalla, vaikka siinä tulee selkä ja niska kipeäksi ja kamalan kuuma. TV on päällä, kuorsaus kuuluu. Kuumehikoilevan pään alle on rytätty hienoin, ei normaalia vesipesua kestävä koristetyyny, aarrgghhh, vaikka tuon sängystä kunnon tyynyliinallisen, paremman tyynyn. Vaaleita torkkupeittoja on lattioilla. Ilmaa voisi leikata. Avaan ikkunoita vaivihkaa. Suihkussa käydään neljä kertaa päivässä, ja siellä viihdytään mieluiten parikymmentä minuuttia kerralla. Märkä pyyhe retkottaa suihkujen välissä sängyn päiväpeiton päällä "kuivumassa." 

Haluan vaan, että mies paranee, pronto ja äkkiä. Onneksi oli eilen koko päivän työjuttu San Franciscossa, ei tätä kestäis sivusta katsottuna enää erkkikään. Ja sit olis toinenkin toivomus, elekää antako meille muille tätä tautia! Olis vähän muita suunnitelmia kuin sairastaa...

Tataa!

PS huolimatta kirjoituksen sävystä olen kyllä ihan sympaattinen ja hoivaava;)

Monday, March 4, 2013

Bye bye Morocco, Hello Brazil!

Naistenlehtien suurkuluttajana innostun aina uudesta. Käsilaukuistakin löytyy aina omituisia lehdistä revittyjä sivuja, jotka toimivat ostoslistoina. Ellen olen ympäröinyt tuotetta, saatan kaupassa katsoa sivua ihan hoo moilasena tajuamatta ollenkaan mitä minun nyt oli pitänyt ostaa... varmaan jotain tosi tärkeää...

Luin marokkolaisöljystä pari vuotta sitten; löysin silloin öljyn, sekä moroccon oil shampoota ja hoitoainetta Englannista ja tilasin kamalan kalliilla hinnalla Suomeen. Josko näillä karhea luonontaipuisa pörhöni tasottuisi. No, niiden tuotteiden tuoksu ei ollut mieleinen ja ne taisivat olla liian raskaita suomalaiseen tukkaani, vaikka tilasin light versiot.

Se öljy toimii hyvänä kosteuttavana yön-yli-hoitona ja antamaan latvoille kiiltoa. Mm Saimi Nousiainen hehkutti jossain lehdessä, että moroccon oil on luonnonkiharan paras muotoilutuote. Tjaa. Ei ainakaan mun hiuksille. Yritin käyttää sitä ja diffuusoria, mutta eipä tulos ollut kummoinen. Innostuin myös sen kanssa kerran; tippa liikaa ja tulos on ihan liimatukka. Uusi pesu, kiitos.

Brasilian blowout on ärsyttänyt ajatustasolla. Tiedän, etten kuitenkaan tuntisi oloani kotoisaksi lättätukassa, joten olen luopunut ajatuksesta, toistaiseksi;) Sitten törmäsin Brasilian Blowout sarjan Volume mainokseen. Hmmmmm, kuohkea, pinnaltaan sileä tukka ilman pörhöä? Joo! Tilaukseen.

Mahtava tuote! Jo shamponeeratessa(oikea sana?;)) hiukset "turpoavat" (liekö keratiinia vai joku hengenvaarallinen kemikaali?) Hoitoaine puolestaan selvittää ja siloittaa jättäen hiukset ilmaviksi. Vaikka käytän Redkenin lämpösuojaa, sekään ei pysty taistelemaan volume tuotteita vastaan. Hiuksista tulee ihanan kimmoisat, bouncy hair, jeee! Elämän pieniä iloja;)

Tataa!

PS aika epätoivostahan tää on. Yritän vängän väkisin suomalaista tukkaani kaiken maailman eksoottisilla aineilla tuuheuttaa ja paksuntaa. Jos tässäkin toimisi lähiaines-aate, että koivun mahlaa, sammalta ja jäkälää vaan päähän ja sillä siisti:) Ehkä joku puolukka-mustikka-lakka-naamio? hihihihi

Friday, March 1, 2013

Hio ja höylää

Päätin, että kun täytän 35, aloitan ihonhoidon järeämmillä aseilla. Synttärit tuli ja meni pariinkin kertaan ja olin edelleen suunnitteluasteella. Tänne muutettuani tajusin, että auringolle jatkuvasti altistuessani saatan yhtäkkiä muuttua rusinaksi ja päätin toimia. Vanhenemista ei pysty pysäyttämään (pöö), mutta jos sitä pystyisi edes jarruttamaan? Jos näyttäisi suurin piirtein tältä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin?hehheh. Hirveän huolissani en osaa olla, sillä oma äiti näyttää aika iättömältä, jos se geeniperimä jotenkin auttais, tosin elän pal pal epäterveellisemmin.HyiHyi.

Ehdot ovat nämä; piikkejä tai neuloja en kestä eli minuun ei saa ruiskuttaa mitään. Veitselläkään ei saa muokata, mutta muita juttuja pitää kokeilla. Sitten joskus. Ehkä sitten kymmenen vuoden kuluttua...

Vuosia sitten kävin tässä,  Visia-ihoanalyysissa. Suosittelen kaikille, etenkin auringonpalvojille - OMG. Näytin ihan kuolleelta siinä negatiivikuvassa, toi esille auringon aiheuttamat ihonalaiset vahingot, juonteet, oikeat rypyt ja ihon epäpuhtaudet. Ihoa verrataan sataan samanikäiseen saman ihotyypin ihmiseen ja annetaan pisteitä. Tulokseni olivat silloin tosi hyvät. Ihan oikeita ryppyjä taisi silloin olla kolme, muut luokiteltiin juonteiksi. Nyt en uskaltaisi enää mennä ja toisaalta kiinnostaa ihan hirveästi.

Nykyään ei pitäisi enää varmaan edes nauraa, käkättelemällä ne silmienympärys harakanvarpaat vaan syvenevät. Otsaankin on tullut ryppyjä ja luomet ovat raskaat. Mitä seuraavaksi?

Buukkasin kauan suunnittelemani mikrohionnan. Ihan pliisujuttu joillekin. Minulle eka kerta. Suomessa joku kosmetologi sanoi, ettei minulle kannata mitään hiontaa tehdä. Iho on kuulemma liian pintakuiva, kosteutat vaan. En usko, että kosteutus riittää. (Viime viikolla läträsin hiihtoloman päätteeksi jonkun anti-aging naamion kanssa. Se piti puhdistaa 10-15 minuutin kuluttua, mutta heti kun olin levittänyt sen kasvoilleni kuului vain lurps, ja ihoni imaisi koko naamion. Oli vähän jano.)Kokeillaan hiontaa. Jos vaikka juonteisiin purisi?

Tiedät sä muuten sen tyypin, joka käyttää Pirkan perusvoidetta ja sanoo, että samaa kreemiä se on, toinen on vaan kalliimmassa pakkauksessa. Ja tän tyypin iho näyttää hyvältä...No mä tunnen, mutten uskalla itse ryhtyä samaan. Olen jo vuosia ollut Dermalogican uskollinen käyttäjä, enkä vaihda. Toimi tai ei.

Lähdinpä rönsyilemään - takaisin höyläpenkkiin. Siellä jännittyneenä makasin, kun valitsivat timanttihiomakoneen kärkiä. Ja hui, olipa kertakaikkiaan epämiellyttävä kokemus. Paine oli ensin liian kova. Tuntui juuri siltä mitä tekivät, hiekkapaperilla hioivat kuollutta solukkoa pois. Jaiks! Illalla iho punotti kiristeli ja aamulla läträsin sille kaikenmaailman ultra calming tippaa ja päälle hirmukertoimet. Mutta nyt, Tsadam - nyt tuntuu hyvältä. Hehkun. Onneksi siis ostin neljän kerran kortin alennuksella. Käyn kuukauden kuluttua toisen kerran ja syksyllä taas kahdesti. Hoidatan naaman ja dekolteen, paree tulla tuloksia. (Useat hoidattavat kuulemma myös peppuaan...joo, tohon en lähde)

Aurinkoista viikonloppua! Minä aion käydä puutarhalla hakemassa kukkia pihalle. Kevät on tullut.
Tataa!

PS päässäni soi kosmetologin mantra, käytä hattua, lisää aurinkovoidetta kahden tunnin välein, käytä korkeita suojakertoimia, vältä aurinkoa, käytä hattua, lisää aurinkovoiteita kahden tunnin välein...