Viheliäinen Vompatti

Olo on kuin tyhjällä ilmapallolla. Kaksi viikkoa meni ihan siivillä, vaikkei me "mitään tehtykään". Olimme sopineet, ettemme kuumalla kelillä istu tuntikausia autossa, emmekä näin tehneet. Pisimmät reissut teimme tuttuun Santa Cruziin ja Half Moon Baylle. Sää suosi lomasuomalaisia ja suunniteltua staycationia; lämpö kohosi neljänkympin paremmalle puolelle, fiilis oli rento ja rakastava.

Oli ihan mielettömän hauska osallistuttaa vanhempiani meidän perheen uuden elämän arkeen. Tennistunnit ja uimakoulut, ruokakaupat ja muut. Amerikankävijöinä mikään ei ollut ihan uutta, mutta kyllä gallonan maitotönkkä aiheutti huvittuneisuutta aamiaispöydässämme. Parilla viinitilalla käytiin ja naureskeltuamme Picchetin varoitusmerkille, villien riikinkukkojen ja sisiliskojen lisäksi, isäni melkein astui käärmeen päälle. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riitti.

Voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen ruoista, joita söimme. Nautiskelijoina herkuttelimme  äyriäisillä, lihalla, kalalla, etanoilla, simpukoilla, you name it. Urheilut jäivät niin sanotusti vähemmälle. öh. Vietimme myös kahdet syntymäpäivät, joten kakkujakin syötiin ihan huolella. Äidin kanssa tehoshopattiin; oli vähän ihmeissään itsekin, että joutui tekemään päätöksiä niin nopeasti, mutta teimme aivan mahtavia löytöjä. Uusi matkalaukkukin piti hankkia;) Yksi iltapäivä oli pyhitetty autokaupoille. Kiersin niitä isän kanssa muutaman tunnin ja mietimme eri vaihtoehtoja. Minun täytyy palata koeajamaan; siitä sitten lisää. Kuume nousee ja minusta on kuulemma tulossa kestämätön kuski; ulvon aina nähdessäni tiettyjä autoja ja teen kuulemma ärsyttäviä moottoriääniä..Omasta mielestäni olen viileä. Äärettömän viileä, etten jopa yybercool.

Vauhdikkaista tilanteista; Takapihallemme on ilmestynyt uusi elukka. Viheliäinen Vompatti, siis opossumi. Se on kissan kokoinen, kamalalla rotan hännällä varustettuna ja se löntystää aidallamme iltaisin. Minä en pidä siitä. Se puistattaa minua joka kerta. Haluan, että se vaihtaa reittiään. Laitoin siis iltaisin ns vompattivalon päälle ja omalta paikaltani ruokapöydästä kuikuilin aika ajoin pihalle. 

Se katosi muutamaksi illaksi, tullakseen taas esille, viimeisenä iltana. Ehtimättä ajatella, huusin VOMPATTI!, pomppasin ylös pöydästä ja ampaisin liikkeelle. Muut taisivat vähän säikähtää äkkinäistä liikettäni... Tarkkaa toimintasuunnitelmaa ei ollut, mutta pihalla oli sopivasti iso korillinen sitruunoita ammukseksi. Siinä adrenaliinihuumassa en kuitenkaan huomioinut kaikkea, ja vetäistessäni takapihan liukuoven auki, en tajunnut, että screendoor, verkko-ovi, oli kiinni. Säntäsin siis suoraan, vauhdilla ja voimalla verkko-oveen, irroittamalla sen samalla kiskoiltaan.

Siinä sitten seisoin pihalla, maksimekossa, ruutukuvio painautuneena naamalle, puolitoista metriä leveää verkko-ovea kannatellen, sydän vimmatusti hakaten. (Onneksi en mennyt sen läpi ja rikkonut sitä...) Viheliäinen Vompatti käänsi päänsä hitaasti melua kohden ja jatkoi sitten matkaansa puiden taakse. Olin näkevinäni vahingoniloisen hymyn sen inhottavalla pitkulaisella naamalla, kun tuijotin sen kulkua hölmistyneenä ovi kädessä. Ensi kerralla olen valmis. This means war;)

Tataa!