Friday, March 28, 2014

Deep Cleaning


Pieni paniikki. Päätin vihdoin ottaa siivoojat. Suomessa meillä kävikin siivooja koko ajan, mutta täällä, jotenkin ajattelin, että siivoan itse - teenhän töitä kotoa ja on aikaa. Itse itseäni huijaten, buhahaha. En ole mitkään neat freak, joten en sit oo koko ajan kuuraamassa. Onneksi meillä käy paljon vieraita, joten joudun senkin takia viihtymään luutun varressa. Meillä on aina mielestäni suht siistiä, muttei ehkä kiiltävän, squeaky clean,  puhdasta.  Sitä paitsi, puhaltava lämmitin tai vaihtoehtoisesti ilmastointi antaa oman osansa pölyyntymiseen, unohtamatta katupölyä, siitepölyä jne . Liukuovia pidetään auki päivittäin. Niin, se katupöly....hehheh. Oli mikä oli, nyt luovutin.

Täällä suhde aloitetaan syväpuhdistuksella - deep cleaningillä. Vähän niinku, lataapa pöytään  koko historia, joka sitten puidaan kunnolla, ennen kuin päätetään tuleeko tästä mitään;) Tiimi saapuu paikalle kumihanskoineen ja kloriineineen ja kuuraa katosta lattiaan kunnolla. Kuulemma saavuttaakseen maintenance levelin. Ai, onks täällä niin likaista? No ei, mutta näin homma laitetaan aina alkuun. Arvatkaa vaan mikä paniikki! Katsastus ja arviokäynnillä tiiminvetäjä sanoi, että minun tarvitsee vain de-clutter, ja tulevat sitten. Se rikki poksahtanut iso tv oli olohuoneessa, ovenpielessä viisi jättikassia Goodwill-kamaa jne jne, mutta onhan tätä tavaraa muutenkinn liikaa. Nyt olen sitten pikkuhiljaa järjestellyt, pakannut pois ja lahjoittanut ylimääräistä tavaraa. Ollaan vasta alussa, huoh.

Pahin ongelmani on eri puolelle kotia siunautuvat "kasat." Näissä kasoissa on papereita, muistilappuja, todo-listoja, alennuskuponkeja, jokunen lehti jne jne. Ja mihin hemmettiin laitan kaksikymmentä paria aurinkolaseja,jotka nököttävät rivistössä keittiön tasolla? Niitä tarvitaan päivittäin ja vaihdetaan asujen mukaan...

Parasta tässä on se, että taas siivotaan ennen siivoojan tuloa...Ehkä inspiroidun siivoamaan myös vaatekaappini. Se on ollut todo-listalla jo kauan. En muuten tällä kertaa jätä sinne mitään, jos vielä jonain päivänä mahtuisin näihin-housuja. Jos jostain kumman syystä olen muutaman kuukauden kuluttua tosi hoikkis, ostan uudet. Nyt katson yksiä farkkushortseja, ja oikein naurattaa, onks nää nukelle?

Tässä elämäntilanteessa huomaan päivittäin asioiden jäävän  puolitiehen. Todo-listalta saan tehtyä korkeintaan kolmasosan. Siirrän  suosiolla "huomiselle", manana manana, ja niinpä tämäkin postaus tulee "after the fact" ja moni muu on onnettomana luonnoksena...Siivoojatiimi tuli ja meni. Sanalla sanottuna, they don't mess around, no pun intended;) Kuurasivat, järjestivät, petasivat sängyt uusiksi (ensi kerralla saavat vaihtaa lakanatkin), wow. Lapset kiljuivat kotiin tultuaan. Tjaa, ei täällä nyt niin likaista ollut? vai oliko.. Kyllä kiljuminen johtui osaksi viikatuista vessapapereista;) yläkuvassa.

Jopa mieheni, joka ei itse siivoa, mutta on kriittinen muiden jäljestä, oli tyytyväinen. Money well spent.
Saavat tulla uudestaan;)

Ihanaa aurinkoista keväistä viikonloppua.
Tataa!

PS Viikon kohokohtana oli koulun Variety Show. Tässä kaiken keskellä tein yksinkertaisen koreografian tytöille ja he tanssivat Katy Perryn ROARin tahtiin oman numeronsa. Minua jännitti enemmän kuin heitä. Päädyimme tuohon kappaleeseen siksi, että esikoistani kiusattiin  ja hän oppi, kantapään kautta, vihdoin puolustamaan itseään! Olen hänestä erittäin ylpeä.Tämän laulun sanat sopivat tilanteeseen kuin sialle otsatukka.

Wednesday, March 19, 2014

Ei kahta ilman kolmatta, neljättä ja viidettä

Tiedät tilanteen; yhtäkkiä pesukoneesta kuuluu omituinen ääni, eikä se ole liivin kaarituki, tiskikone päästää vedet lattialla, tv sanoo poks, peruutat auton pihan ainoaan lyhtypylvääseen...

Meillä makuuhuoneen iso TV lopetti yhtäkkiä toimintansa. Just, kun olin ajatellut siirtyä katsomaan sinne myöhäisillan ohjelmat ja leffat, samalla, kun syöttäisin poikaa. Nyt, sammun sohvalle. TVtä ei kannata kuulemma korjata, vaan ostaa uusi. Hinta on melkein sama. Tschi-tsching!

Eddien rengas tuntui ajaessa löysältä ja mieheni laittaessa paineita kohdalleen, sanoi, että meidän on kyllä ostettava autoon kokonaan uudet renkaat ennen sen myymistä. Tschi-tsching! Olemme päivittämässä autokantaa. Lapset ovat sydän syrjällään siitä, että Eddie lähtee ja onhan tuo palvellut meitä aivan mahtavasti. Eddiellä ajelen itsekin nyt joka päivä ja nautin siitä, että auto kulkee muristen, lasten kanssa on helppoa, tilaa on.

Pojan synnyttyä, vaihdoimme mieheni kanssa sängyn puolta, jotta olisin lähempänä pinnasänkyä. Totesin jo parin yön jälkeen, että selkähän tässä menee. Mieheni puoli sängystä on  ihan kuopalla. -No uskot vihdoinkin! oli vastaus. Oma puoleni on ok, siinä mitään kuoppaa ole. Vaihdoimme takaisin ja suuntasimme seuraavana viikonloppuna sänkykauppaan testimakaamaan. Ideana oli ostaa vaan uusi patja, mutta sänkyjen hinta koostuu 80-90% juuri siitä patjasta, joten koko helahoito menee uusiksi. Tschi-tsching!  ARGH.

Me odotetaan edelleen sitä sairaalalaskua, joten parit hankinnat ovat holdilla. Eddie sai uudet kumit alle, sänky on valittu, vaan ei vielä hankittu. Suurin menoerä on vielä tulossa; autojen vaihto.  AUTS jo valmiiksi. Meillä on nyt kolme autoa käytössä ja tiedän varsin  hyvin mitä pitäisi tehdä, ollakseen järkevä ja käytännöllinen, mutte(n)mme ehkä pysty olemaan. Olen jopa kerran todennut järkevän vaihtoehdon ääneen, hyvin hyvin varovasti, mieheni nyökytellessä. En varmana sano uudestaan, ettei luule, että olen tosissani. Hän suhtautuu taas tähänkin asiaan tyynesti. Minä olen hulluuden partaalla.

Alan jo selvitä suurimmasta shokista, siitä, että Rocon tie boytoynani on tullut tiensä päähän. Tiesin kyllä jo heti alussa, ettei ole pitkäjänteistä aviomiesmateriaalia, mutta shokki on silti kova. Vatsaa pistää, on tosi ahdistavaa ajatella luopumista. Kukakohan on Rocon seuraava? Niillä on sitten varmasti tosi hauskaa. Olen valmiiksi jo mustasukkainen, sillä olen kokenut uskomattoman ihania, vauhdikkaita onnenhetkiä Rocon kanssa. Onneksi käytäntö muistuttaa joka kerralla, että Rocon yhtälö on  tosi hankala, ellei mahdoton. Rocco on max neljän hengen urheiluauto, eikä liikkuminen edes vain lasten kanssa oikein toimi. Vauvakaukalo vie niin paljon tilaa, että pelkääjän paikan istuin on vedettävä tosi eteen ja selkänoja jää kivasti 90 asteen kulmaan. Joo, ei. Rocco on liian kallis siihen, että istuisi autotallissa surimman osan ajasta. Mustangille pitää antaa säännöllisesti kyytiä. Voi itku.

Kun nämä autoasiat, ovat henkimaailman juttuja, on tosi vaikea lähteä liikkeelle, kun ei tee mieli mitään. (tai no tekee, se helmenvalkoinen Tesla P85 olis edelleen kiva, mutta kun uupuu se satatonnia...) Olisinpa ihminen, joka osaisi lähestyä tätä asiaa kylmänviileästi ja käytännölliseti. hehheh. Autohan on joillekin ihan vaan kulkuneuvo. Minua ei ole rakennettu niin. Muutaman pakotetun autokauppakäynnin jälkeen pahin autokriisi on kovaa vauhtia kääntymässä autokuumeeksi.

Oikeita vaihtoehtoja on nyt korkeintaan kolme. Yhden sporttisen sedanin koeajon jälkeen alkoi jo vähän helpottamaan. Fiuh. (mutta yritän nyt aika onnistuneesti ignoorata sellaisen faktan, että vaunut kulkevat mukana seuraavat kaksi vuotta...) Tällaista projektia nyt siis. Ja jos sairaalasta tulee ns rautalapiosta takaraivoon, tyydymme vähempään. Onneksi aurinko paistaa ja on hellettä. I'll think about it tomorrow.

Aina kun silmä välttää, laitan katon auki ja hurautan menemään, ihan vaikka ruokakauppaan sitä puuttuvaa maitoa hakemaan. Until we depart, my love.

Tataa!

PS se oikea englanninkielinen sanonta meneekin ka-ching;) mutta yritin tuolla versiolla sitä kassakoneen kilinää;) ehkä tajusit kuitenkin, hehheh. En vaihda uhallakaan.





Saturday, March 15, 2014

Kukkia ja Cocktail Flats

Normaalisti raskausaikana ei voi ostaa muuta kuin kenkiä ja korvakoruja, mutta minä olen joka kerta tehnyt pari muutakin hankintaa, arvuutellen omaa kokoa. Kiva tunne vetästä kaapista päälle, tietämättä yhtään miltä vaate näyttää. Jännitystä voi hakea elämäänsä monella eri tavalla;) Nyt tuli muutama hitti, yksi miss, ainakin vielä...ne hankinnat ovat tässä:

Pakkosaada-osastoa oli tämä kokonaisuus, kuvassa; kukallinen cropped toppi, eli napapaita ja löysät housut.Hiukan kunnianhimoista juuri synnyttäneen kevätasuksi, mutta pakko ku pakko. Mutku Kim Kardashiankin ja tämä oli huippuedullinen, eli ei harmita hirveesti, jossei sit jostain syystä tuukaan hirveesti käytettyä:) Housut sujahtivat jalkaan jo heti vko synnytyksestä (lue: ostin liian isot..) Kallis versio, eli tyyli inspiraatio löytyi Ted Bakerilta. Tällaisten fadien suhteen, ostan edullista. Se täällä muuten onkin parasta; uusimmat trendit löytyvät heti edullisemminkin, muualtakin kuin henkkamaukalta.

Kuva lainattu
Ja sitten on nämä herätteet; I'm in love. Ainoa miinus, että varpaankynnet eivät vilahda. Eivät nämä muutenkaan mitkään kesäkengät ole. Kaikki, missä varpaat ovat kengän sisällä, ahdistavat kuumalla. Olenkin kulkenut näissä nyt talvella. (asteita nytkin parikymmentä ja luvassa superhelleviikonloppu!)
Mukavat ja mun mielestä tosi kivat! Saatan ostaa muissakin väreissä, esim nuo raidalliset olisivat makeet...


Tätä Vince Camutoa en voinut vastustaa, (kuvasi maailman huonoimmin ja päällä on pinkeä) oli yksi jäljellä ja sain sen niin hävyttömän halvalla, että eihän sitä kauppaan voinut jättää. Ja vaikka kuinka yritän kulkea kapeissa kynähameissa, minun on, suomalaisugrilaisen, reittä-ja-***settä- kroppani puolesta,  paljon mukavampi olla leveähelmaisessa, vyötäröä korostavassa asussa. Tämä ostos oli ihan nappi! Tässä lähdetään tyttöjen kanssa dinnerille. Miksei miehenkin;) Luonnollisesti ahdistaa neljä viikkoa synnytyksen jälkeen, öh, mutta malli on oikea!

Tummansinioranssissa mekossa ihastuin väriyhdistelmään ja malliin. Oli junioriosastolta ja ainakin vielä, päällä hiukan pinkeä, etten sanoisi...(siis ihan hiveä makkarankuori, joka päällä ei pysty hengittämään) Mutta jotenkin tuppaan ajatella että printtimekossa näyttää hoikemmalta ja, että kropan virheet jäävät jotenkin piiloon? Eli, jos hiuksiin napsauttaa illaksi vähän extraa, sitten kihartaa,jalkoihin hurjat korkkarit ja oikein kaukaa katsoo, olen ihan Fergie, hehehhehehehe. I wish.

Toistaiseksi käytössä vielä ns fatpants, eli harmaat jegginsit, jotka ovat normaalioloissa ärsyttävän löysät. Hirvittää melkein sanoa ääneen, mutta nyt tajuan miksi nää hiihtelee menemään  urheilutrikoissa;) Kiusaus on suuri...

Harmaisiin housuihin,univormun tavoin, yhdistänkin ihanan uuden Marc Jacobsini, joka on ostettu lahjarahalla itselle vähänniinku synttärilahjaksi. Toimii kokonsa puolesta mainiosti reissukassina lentokentällä ja nyt diaperbaginakin! Suunnittelin LVn Neverfullia, mutta sen tuntui niin rimpulalta, että päädyin tähän. Hyvä ostos ja huomattavasti edullisempi!Nahka on aivan huippua. (Enkä voi käyttää reilua tonnia sellaiseen laukkuun, joka ei tunnu hyvältä, vaikka olisi ollut jo vuosia pakkosaada-listalla. Bye bye Neverfull)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Poika kasvaa hurjaa vauhtia, mutta syökin koko ajan;) Päivät lentävät ohi. Saispa ajan pysäytettyä!

Kivaa viikonloppua.

Tataa!






Friday, March 7, 2014

Vauvahurmio

Elän totaalisessa vauvahurmiossa. Miehenikin sanoo, että onpa mukavaa, kun olet niin leppoisa.(omituista, enkö minä ole AINA leppoisa;)) En siis jaksa tarttua kaikkiin lillukan varsiin just nyt. Tuijottelen pikkumiestä päivät pitkät. Kamera tai puhelin räpsähtää arviolta kaksikymmentä kertaa päivässä. Kuvia otetaan edestä, takaa ja sivusta, valveilla ja nukkumassa...

Yritän vähän hillitä lepertelyä, kun muut lapset ovat vieressä, sillä mustasukkaisuus on nostanut päätään jo muutamaan kertaan. Entiselle kuopukselle tuli jo itkukin. Pyysi, että lähdettäisiin viettämään perheaikaa jonnekin, mutta, että jos kuitenkin jätettäisiin pikkuveli kotiin;) Niin, pikkuveli on kuitenkin nyt olennainen osa meidän perhettä, joten myös hän osallistuu perheajan viettoon...yritin selittää. Tyttöjen syliaika jää nyt vähiin, sillä pikkumies tuntuu syövän koko ajan. Ja silloin kun ei syö, olisi mieluiten sylissä. Kukapa ei olisi;)

Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen tästä pienestä, mutta suuresta, lisästä perheeseemme. Oikein päätä pyörityttää, kun ajattelen sitä, että olin jotenkin niin neutraali asian suhteen. Tuntui siltä, että kolmas lapsi olisi ihan kiva, mutta jollei ala kuulumaan, en jää haikailemaan. Sitten se kirja laitetaan kiinni ja keskitytään muuhun. Voi onni, että hän ilmoittikin tulostaan nopeasti, muuten olisi jäänyt ajatukseksi. Ja miten olenkin voinut pohtia asiaa niin järjellä. Eihän sitä normitilassa muista, miten kokonaisvaltaisesti vastasyntynyt vauva ottaa haltuunsa ja vie hurmioon. Nyt tajuan, ehkä jopa enemmän kuin aiemmin, iän tuomaa viisautta?;), mikä mieletön lahja lapsi on. Mitään en ota itsestäänselvyytenä. Mitään en enää kaipaa. Elämä on tässä ja nyt ja niin onnellista.

Enkä muuten valita. Sanon vaan, että raskausajan olin, näin jälkikäteen katsottuna, aika hehkeänä. Valvoin vähän, lihosin loppujen lopuksi kunnolla, mutta voin mainiosti. Nyt, näytän väsyneeltä ja olen kalpeahko;), helmikuun ihanuutta. Silmät seisovat päässä, ilme on silti ihmeellisen tyytyväinen, vähän pöllämistyneen näköinen koko tyyppi. Niskat jumissa, selkä huutaa hoosiannaa. Mutta mitä sitten! Ei haittaa! Vauva valvottaa, itkee välillä mahanpuruja, söisi ihan jatkuvasti ja pulauttelee ja kakkaa usein;mieluiten juuri vaihdettuun puhtaaseen vaippaan. Ei haittaa. Minä kantelen häntä ympäriinsä, suukottelen kuin viimeistä päivää, juttelen hänelle koko ajan, kuin tyhjäpäinen. Otan sitterissä mukaan kylpyhuoneeseen, jotta kuulen pienimmänkin inahduksen, en halua menettää hetkeäkään, sillä tiedän, että yhdessä silmänräpäyksessä hän on jo iso poika.

Tähän tilaan kuuluu myös huoli, ja hyrräävät hormonit. Vaikka järki sanoo, että vauvalle ei tapahdu mitään jos vähän itkee, niin jo parinkymmenen sekunnin itkun kuunteleminen, esim automatkalla aiheuttaa hirveän paniikin ja hien pintaan. Jos tohon penkalle äkkiä ja hätävilkut päälle ja hyppäisin takapenkille ihan vaan tarkistamaan, että kaikki on varmasti hyvin..tai kaasu pohjaan, täältä tullaan, ettekö te tupeksijat tajua, että meillä on hätä ja kiire?!

Samoin, kaikki logiikka ja järki on kadoksissa, mitä tulee syöttöihin. Istun illat täysin nuutuneena ja syötän, syötän ja syötän. Ihan sama setti kuin aiempien lasten kanssa; tankataan illat, jotta jaksetaan nukkua yöt. Ei varmaan pitäisi sanoa mitään, mutta saan onnellisesti nukuttua jopa viiden, pari kertaa kuuden tunnin pätkiä! Tällainen kolmeviikkoinen syö muuten välillä myös koko päivän...olinkin jo unohtanut sen;) ja vaikka kuinka päätän ennen lapsen syntymää, että opetetaan myös pullolle, toisin käy. Jos lähden vaikka kauppaan, sanon miehelleni, että soita sitten heti, jos lapsi haluaa syödä, tulen syöttämään! Onkohan tämä jotain pullokateutta?
Toki, annan omat extramaidot pojalle pullosta.

En siis taaskaan tee elämästäni yhtään helpompaa, mutta tutin olen sentään ottanut käyttöön. Sen suhteen idealistisuuteni on ohi. Whatever works.. It's about survival, eikö? Tämä täytyy saada! Oikein harmittaa, kun en Avila beachin reissulta ostanut tuota, kun bongasin yhdessä lastenvaatekaupassa..

Täällä siis jatketaan vauva-arkea. Välillä pysähdyn päivittelemään, etten ole saanut tänään oikein mitään aikaiseksi, vaikka aamut multitaskaan, syöttäen, itse syöden ja tietokoneella istuen. Hoidan kodin, lapset, ruoat pöytään, pyykit ja sen sellaista, minimaaliseti vielä työasioitakin. Sitten tajuan, ettei minun tarvisekaan tehdä sen kummempia. Hoidan ensisijaisesti vauvaa. On kyllä ihan tarpeellinen rauhoittumisjakso ja niin ihanaa. Itsestä kun vielä muistaisi huolehtia.

Mukavaa viikonloppua,
Tataa!

PS meillä on käynyt muutamia vieraita ja lisää on tulossa. Yksi ystävättäreni oli kirjoittanut tämän korttiin. Kiitos, että jaoit tämän kanssani! Olen lukenut tämän monta kertaa, enkä ikinä pääse loppuun asti ilman kyyneliä, en tälläkään kertaa. Tässä. Tämä täytyy laittaa raameihin.

Someday, he'll be a big time movie star or a fifth grade teacher.
Someday, he'll marry and have a few kids. 

Maybe he won't.
Someday, he'll change the world as we know it. Or maybe he'll travel, send postcards from China, phone you from Paris. 

Someday, he is going to be a big, strong man able to carry you in his arms.
One day, he'll have his own hopes and dreams, not knowing that once upon a quiet time, you closed your eyes and made a wish to one day have him in your life.