miniBreak

Nyt on vietetty pari hyvin ansaittua vapaapäivää oman perheen kanssa. Tekipä hyvää.
Suuntasimme liikkeelle keskiviikkona vihdoin puolilta päivin, (miten se onkin niin vaikeaa vierottautua läppäristä?)ja suuntasimme kohti Central Coastia, keskirannikkoa.

Meiltä määränpäähän ajelee ripeästi 101:stä, tai sitten voi valita  maisemareitin, upean, route ykkösen. Jos joku suunnittelee reissua tänne, route 1 on must! Jylhät kalliomaisemat, rannikko, hylkeet, majakat, on aivan upea kokemus, mutta matkaan kannattaa varata kunnolla aikaa. Los Angelesista San Franciscoon rannikkoa pitkin siirtymä vie helposti koko päivän. Saman matkan päästelee sisämaata, esim highway 5:sta, pätsikuumassa aavikossa, tylsää suoraa reittiä, noin 5-6 tunnissa.

Me aloitimme matkanteon 101:stä pitkin, mutta rumat tietyöt saivat minunkin pääni kääntymään route 1:selle. Eiku sinne. Lisäsimme noin kolme tuntia matkan pituuteen, mutta katto auki, merituuli hiuksissa, kurvailtiin (loputtomalta tuntuvaa) kiemuraista rantareittiä nauttien;). Mieheni pakotti meidät kuuntelemaan ACDCtä, Mötley Crueta ja Van Halenia, josta syntyi melkein kapina. Minun iPod oli takaluukussa, eikä mikään radioasema oikein kuulu siellä, eikä löytynyt ainakaan T-Mobile verkkoa! Panic!

En päässyt vaihtamaan musiikkia, sillä ohituspaikkoja on vain muutamia ja edessämme etanavauhtia ajaneet eivät hyödyntäneet turnouteja, jotka ovat nimenomaan sitä varten, että hidas väistää, nopeammat pääsevät ohi. Emme halunneet pysähtymällä riskeerata sitä, että se hattupäinen minivani kuski pääsee taas edelle....

Big Surin kohdalla koin taas kauhunhetkiä, ne kapeat sillat ovat korkeanpaikan kammoiselle horroreita, vaikka maisemiltaan henkeäsalpaavan upeita. Pysähdyimme ihastelemaan elephant seals rykelmää San Simeonin kohdalla, josta lähtee myös liittymä Hearst castleen, mutta kaikilla alkoi olla niin nälkä ja matkaväsymys, että halusimme vaan perille. Jääköön linna seuraavaan kertaan, tai sitä seuraavaan;)

Mieheni oli varannut hotellimme (!) enkä edes oikein tiennyt minne olimme menossa. Hyvin omituista kontrollifriikille. On ollu vähän muita hommia...Hotelli resort oli kiva yllätys. Lapset nauttivat erityisesti taas omasta porealtaasta. Asiakaskunta oli enimmäkseen pariskuntia ja hymiseviä meditaatiojoogatyyppejä. Renew, relax, rejuvenate;) Hotellin ohjeita ja sääntöjä lukiessa mietin, olimmekohan me kuitenkaan nyt oikeassa paikassa; hiljaisuus klo 9pm-9am, poreallasta ei saa käyttää klo 11 jälkeen illalla, jne jne.

Olimme muutaman mailin päässä ihanan söötistä Avila beachista. Sinne boardwalkille dinnerille, tänne. Ihanan iso terassi, melkein hiekalla. Hyvää ruokaa ja taas enemmän kuin tarpeeksi;) Jälkkärijätskit ja hand made fudget haettiin täältä. Pari hassunhauskaa kylttiä jäi yhdessä kaupassa häiritsemään, mutten enää palannut niitä ostamaan. Mikä siinä muuten on, että kaikissa pikkukaupungeissa fudge on niin POP?

Vietimme aikamme rannalla, sekä Avilassa, että Pismo beachilla. Hotelleja ja motelleja on muuten ihan joka lähtöön ja hintaluokkaan. Tuonne voisi ajella aivan varmasti ilman varauksiakin, ex tempore. Pismo beachilla vallitsi melkein losimainen tunnelma, minikoossa.Tykättiin. Ja onneksi olimme liikkeellä avoautolla. Rantakaupungeissa riitti avomustangeja ja camaroita. We have come to the right place;) Vain tatuoinnit puuttuivat, meiltä.

Lounastimme täällä Cool Cat cafessa, perussettiä. Illastimme täällä, nachosipsit pöytään suoraan uunista, ja elämäni parasta salsaa. Kiitos! Kaikki yelpistä bongattuja. Splash jäi ikävä kyllä käymättä, mutta maukkaita clam chowdereita syötiin kupillinen jokaisessa muussa paikassa. Clam chowderista on tullut lasten suosikki.

Erityisen eksoottinen aamiaiskokemus löytyi täältä, jossa ruoka oli kyllä herkullista ja omistaja erityisen sympaattinen täti, mutta atmosfööri niin järkyttävä, että meinasin kääntyä ovelta. Oma hotellimme suositteli lapsiperheille tämän paikan allasta ja vesiliukuja, ettemme olisi olleet metelöimässä meditoivien tätien ja toisiaan kelluttavien pariskuntien kiusaksi oman resortimme ihanassa lämmitetyssä altaassa. Mut ei sit menty tonne. Kuva on hiukan vääristävä... Eikä me sitä paitsi metelöity siellä oman resortin altaalla, en tosin kyllä myöskään hyräillen kelluttanut isokokoista miestäni.

Herkkuoverdose löytyi täältä, lapset haistelivat ilmaa joka kerta kun ajoimme tästä ohi ja sinne oli lopulta päästävä aamupullalle;) Niin, korvapuustiahan ei voi enää syödä ilman tuorejuustokuorrutusta.

Kaiken kaikkiaan kiva reissu. Hyvä, että lähdettiin. Vois mennä uudestaankin.
Nyt koulu saa alkaa;)

Tataa!

PS oli siellä fudgen lisäksi muitakin herkkuja. Lasten ilmeet olivat maksamisen arvoisia, kun ilmoitin heille, että mato, heinäsirkka tai skorpioni on syötävä, jos haluaa jätskin. Saa toki ottaa suklaakuorrutuksella, mutta naturellejakin  on tarjolla. Yksi vaan. Se riittää;)