Saturday, January 31, 2015

Proof of Life

Täällä ollaan, mutta sellaisten muutosten kourissa, että päässä pyörii. Pienin meidän arkeen vaikuttava asia ei suinkaan ole muistisairaan anopin tilan heikentyminen, joten kirjoittelen siitä pian lisää. Kun muistisairaudesta tulee puhe, ikävän moni kertoo omakohtaisia kokemuksia esimerkiksi Alzheimerista. Palaan asiaan itsekin. On hurjaa tajuta, että ihminen on enää läsnä fyysisesti.

Eli, joka elämänalueella tuulevat muutosten tuulet. Välillä asiat näkee positiivisesti, välillä ei. Joskus on äitiä ikävä. Joku joskus sanoi, että juuri kun on tottunut johonkin olotilaan, tuntee olonsa oikein mukavaksi, on aika kääntää kaikki päälaelleen. Step outside your comfort zone. No, toivottavasti se joku oli oikeassa, että parempaan ollaan menossa;)

Change is the only constant. You can say that again...
Mukavaa Viikonloppua! Palaan asiaan pian.

Tataa!

PS huomenna onkin sitten taas Super Bowl - jeee. Odotan ruokaa ja mainoksia;) ja löhöilyä perheen kesken.

Wednesday, January 21, 2015

Harmaata ja hempeetä

ARGH tammi-helmikuu on kyllä vähän ankeaa, vaikka mielestäni talvi on täällä jo taittunut kevääseen;)Olen tainnut kirjoittaa tästä aiemminkin. Ja huom, tämä on nyt sitten täysin pinnallista valitusta. En tosin muista olleeni mitenkään ahdistunut asiasta Suomessa, sillä tähän aikaan vuodesta oli yleensä lunta, hanki kimalteli kuin timanttipeitto, oli kirpeä pakkanen ja aurinko alkoi vihdoin näyttäytyä. Pääsi viikonloppuisin jäälle kävelemään, vetämään lapsia pulkassa. Kotiin tultua posket punaisina, nenä vähän vuotaen, eteiseen riisuttiin kerros toisensa jälkeen vaatteita, isoon kasaan. Sitten ruoanlaittoon, lapsille kuumaa kaakaota, itselle ehkä lasi punaviiniä. Nyt tuli koti-ikävä.

No, täällä ei ole hankia eikä jäätä. Mutta on flunssasta toipunut olmi yskivä eukko, joka kaipaa kovasti freesausta. Kuvaa ei kaunista naamassa olevat pienet naarmut, joita poikani tuottaa vahingossa, käsien heiluessa, innostuessaan. Note to self- leikkaa ja viilaa kynnet pari kertaa viikossa! Yleensä, alan käyttää vaaleankeltaisia ja pinkkejä villapaitoja siinä helmi-maaliskuun aikana, mutta täällä on "heittäydyttävä kevääseen" jo nyt. Sitä paitsi ei täällä mitään villapaitoja tarvita. Viikonlopuksi luvattu yli 20 astetta lämpöä. Parhaana asuna toimii säiden puolesta collegepaita, farkut ja nilkkurit.

Niin, ja on sitten ollut vähän itsesäälissä kiemurtelua ja kuolemanpelkoa. Olen siis mielestäni paljon nuorempi kuin mitä oikeasti olenkaan. Ehkä johtuu henkisestä kypsymättömyydestä tai Scarlett-asenteesta "I can't think about that right now. If I do, I'll go crazy. I'll think about that tomorrow." Kun sitten kasvohoidossa sain sen 15 vuoden tuomion, kampaajani tokaisi tuossa, että kun rupeat harmaantumaan, laitetaan raitoja vaaleammalla. Siis apua. Nytkö alkaa se todellinen taistelu vanhenemista vastaan, olenko siis siinä iässä?

No, kauhukseni bongasin päästäni harmaan hiuksen. Siitä ei voinut erehtyä - se oli pitkä ja jouhimainen. Tästä on nyt muutama kuukausi. Olin vielä sen verran hormoneissani, että jämähdin ihmeelliseen tilaan; tuli ihan tippa silmään. Tuijotin sitä jouhta, ajattelin laittaa jonnekin talteen. Sitten iski kauhea kuolemanpelko, aloin ajatella, että olen niin vanha pienen vauvan äidiksi, etten varmaan näe, kun hän kasvaa aikuiseksi. Olin aivan kauhusta kankeana. Nyttemmin, olen ihan vauhkona tutkinut päätäni ja kyllä- siellä kasvaa harmaita hiuksia, vaikka kampaajani nauroi minulle ääneen, kun kysyin häneltä, että onko minulla harmaata? Olen elämäni ehtoopuolella.

Lisätään tähän allöttävä voimat vievä flunssa ja kamala tämän vuodenajan kalpeus. Olo ei ollut kovin hehkeä (edes se temporary tattoo ei auttanut;)). Ja kun sitten heräsin vihdoin henkiin, tyhmän jälkitaudin kourista (syytän Vegasin ilmastoa;)), olin maanantaina täynnä tarmoa. Pakatessani autoa, totesin, että tjaa, rengas onkin tyhjä ja siinähän se syy möllötti  - jättimäinen ruuvi. Eikä ollut eka kerta. ARGH. Taas suunnitelmat uusiksi. Kyllä otti pattiin. Olin niin valmis kiireiseen tehokkaaseen viikkoon.

Kun peilistä katsoo väsynyt ja kalpea akka, on kaksi vaihtoehtoa. Voi ajatella, että peli on pelattu, vetää päälle mustaa ja mököttää ihan kummituksena TAI tarttua itseruskettavaan suihkepulloon ja meikkihuiskuun ja ryhtyä taisteluun ankeutta vastaan. Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun.

Totesin, että nyt kun en enää ole kenenkään ruoka, on tiukasti istuvan läskin lähdettävä.  Ja jos kerran tukkakin harmaantuu, pitää olla entistä upeampi muuten;) hehheh. Tiedät tyyppejä; joku on niin upeakroppainen, että ihan sama mitä niillä on päällä, tai millainen tukka, kaikki näyttää upealta. Sitten on joku, joka saattaa olla tosi pyylevä, mutta on niin täynnä elämää, että on vaan kerta kaikkiaan upea. Ja jonkun ihmisen kaikki muistaa esim upeista hiuksista.  Omalla kohdalla none of the above.

Minä yritän siis jokakeväistä piristystä; tukkaan vaaleaa, ripsiin tummaa, itseruskettavaa koipiin, aurinkopuuteria, huulikiiltoa ja pastellisävyjä päälle. Ystävättereni antoi minulle lahjaksi ihanan hempeän vaaleanpunaisen rannekorun, jota käytän nyt koko ajan. Tuosta collegestakin on muodostunut yksi lemppareista. Ja arvatkaa vaan, että kuten joka kevät, tekisi mieli leikata hiukset paljon paljon lyhyemmiksi. Hmmmmm...

Tataa!

PS energittömänä käännyn aina comfort foodin puoleen. Eli uuniruokia, juustoja, pehmeitä voimakkaita makuja. Tässä yksi meidän perheen suosikeista- tätä söi myös vauva;)
Kotijuustocurry, nam, nam. (Täällä ostan intialaista Paneer juustoa Costcosta)
Tarvitset: kotijuustoa, tomaattimurskapurkin, pakastepinaattipaketin, kookosmaitoa tölkin, currytahnaa, öljyä ja basmatiriisiä. (joskus heitä sekaan viipaloitua kanaa)
Kuumenna öljy ja currytahna pannulla tai paistokasarissa, tahnaa mukaan maun mukaan.  Lisää tomaattimurska, pinaatti ja kookosmaito, anna kiehua noin 5 minuuttia. Kuutioi juusto ja laita pannulle, hauduta. Riisin kypsennät normaalisti. Itse en ole tarkka ajasta, annan hautua pitkäänkin, on tosi hyvä ja lempeä ruoka. Syötiin viimeksi eilen tätä. Kuvaa en laita, kun tuo ruokastailaus ei ole ominta osaamista, mutta ruoka vie kielen mennessään. Maistuu myös helppona herkkuna hiihtolenkin päälle.






Thursday, January 15, 2015

Tädillä on tatska!

Tiedät tunteen, kun bongaat jonkun pakko-saada-trendihärpäkkeen. Mieleni on jotenkin siirtynyt täällä jo kevääseen, valoa tulvii ikkunoista, putsaan, pelkistän, kierrätän, roudaan vaatteita ja tavaraa sekä Goodwill:iin että tutuille, haluan puhtaita pintoja ja tilaa. Joulukoristeetkin on vihdoin korjattu pois, joten on uuden aika- ja itseruskettavan;) (heti kun selviän tässä edellisen flunssani jälkitaudista)

Nyt on kyseessä tatuoinnit. Korutatuoinnit. Bongasin taas jostain tv-ohjelmasta tai muotilehdestä ja eiku googlaamaan ja tilaamaan; Jee! Olin ihan lapsellisen innoissani, kun tavara saapui; heti kokeilemaan! Mieheni luuli, että olin tilannut lapsille jotain ja tyttäreni huudahtivatkin heti: Hei, noi on noita hot jewels! - Ai mitä? Olin ihan ulalla siitä, että näitä markkinoidaan lapsille;)  Pitäisi varmaan katso Disney-kanavaa useimmin;) Tilaamani merkki oli jotain muuta, mutta ah miten ihania! Totaali hurahdus!

Lapsille ja aikuisille. Rannekorutatskat ovat niin pitkiä, että leikkasin niistä rannekorun lisäksi sormuksen. Lapsille riittää puolikas. Rannekoru kesti 5 päivää suht siistinä, kuten kuvissa, monet suihkut ja muut- Zumbassa erityisen hauska! Lapset liottivat kylvyssäkin ja tiukasti istuu;) Sormuksena tatska ei menossa pysynyt kuin vajaat kaksi päivää. Näitä käyttävät siis täällä kohta kaikki ala-astelaiset ja minä;) Aivan ehdoton tämän kevään ja kesän juttu!

Ja ei täälläkään nyt mikään helle ole, olen siis ehkä vähän aikaisin likkeellä, mutten voinut vastustaa kiusausta! Korut näyttävät hiukan päivettyneellä iholla varmasti aivan upeilta, ranteeseen ja nilkkaan täytyy laittaa monta kerrallaan, samoin kaulaan! Mutta nyt on vielä aika olmi meininki ja säästellään.

Tataa!

PS kun eka pakkaus loppuu, tilaan näitä heti lisää ja taidan lähettää ystävättärelleni Suomeen. Vaikka sieltä saa näitä varmasti myös? (tai sitten tämä on jo ihan vanha juttu, hihihi) mutta jos onnistuisin löytämään eri designeja. Jipii. Pienet on ilot tässä puolikuntoisena. Yritän löytää positiivista energiaa ajattelemalla hellepäiviä, päivettynyttä ihoa ja ihania metallinhohtoisia tatuointeja auringonvalossa;) sitten takaisin köhimään ja niistämään.

Tuesday, January 13, 2015

BFFs

Viime syksynä tuli vähän lunta tupaan. Osa ihan syystä, toisaalta siitä syystä, että jotkut pienet asiat saivat ihan järjettömät mittasuhteet, menivät henkilötasolle ja sitten oikein hyökättiin jengissä. Jep jep. Joskus olisi hyvä osata suhteuttaa asioita, mutta oh well, pikkusielujahan löytyy. Ehkä nämä ihmiset olivat sitten tosi tyytyväisiä, kun saivat aiheutettua paljon pahaa mieltä. Aina ei voi voittaa.

Samaan aikaan tajusin, kuinka rikas on se, joka voi tosta noin vaan soittaa jollekin hyvälle läheiselle ystävälle. Sellaiselle, jolle ei tarvitse kertoa mitään taustoja, selitellä tilanteita, sellaiselle, jolle voi vaan soittaa ja avautua. Tulla oikein aktiivisesti kuunnelluksi. Olla heti samalla aaltopituudella ja kirjaimellisesti samalla aikavyöhykkeellä. Saada hyvää palautetta, kritiikkiä, ymmärrystä, kenties myös lohtua ja jonkun järkevän neuvon. Olisin todella kaivannut juuri sitä.

Anyhoooo, hengissä selvittiin ilman tuota luksusta, ja olin vihdoin marraskuussa pääsemässä viettämään kokonaista päivää omien voimaannuttavien ystävättärieni kanssa, jotka olen tuntenut kohta 30 vuotta ja keitä kaipaan säännöllisesti.  Tämä poppoo on täynnä vahvoja, mielipiderikkaita naisia. Yhdessäoloomme kuuluu aina itkua ja naurua. Ystävyytemme on rikasta myös sillä tavalla, että olemme kaikki eri aloilla. Luvassa olisi ihana päivä, vaikka yksi puuttuikin etäisyyden takia.

Olemme ottaneet tavaksi kirjata suunnitelmia; ensimmäinen tehtiin 25-vuotiaina; mitä tehdä, saavuttaa elämän eri osa-alueilla ennen kuin täyttää 30 ja tätä traditiota on jatkettu. Viimeisin, sinetöity kuori oli minulla, joka avattaisiin riittimenoin yhdessä, hurmaavassa neljänkympin iässä. Ensimmäisen kuoren avaaminen, hienossa kolmenkympin iässä oli muuten aivan riemastuttava kokemus.

Matkalla lentokentälle maha kääntyi ympäri; se kirjekuori!! Se jäi sohvapöydälle - Nyt en kestä! Vauvalla on kaikki kamppeet ja vähän extraa, tyttöjen tavarat oli suurin piirtein pakattu, miehellekin olin pakannut jotain, mutta omat vaatteet heittelin kasaan viime hetkellä ja "se tärkein" jäi. Mutta, miehenihän olisi tulossa tyttöjen kanssa perästä, joten -  No hätä! Kirjekuori ehtisi sopivasti perille päivää ennen juhlia. No problemo.

Opastin skypen välityksellä; KELTAINEN kirjekuori, joo, löytyi, se on nyt laukussa. Huh!
Loppuperhe saapui, minä sormet syyhyten laukulle: Vedin kuoren ulos - Ei Voi Olla Totta! VÄÄRÄ KIRJEKUORI!

Kun olin ulvomiseltani hiukan rauhoittunut, mieheni kysymys oli tavallaan ihan validi ;)
-Siis kuinka monta salaista sinetöityä kirjekuorta rouvalla oikein on?! hehehe. -Eiku tää on yks mindmappaus kirjekuori, siinähän lukee, että sen saa avata vasta 2015! Se on mun ja S:n ja L:n, äh. Oikean päällä lukee fab forty- juttuja! Eivät nuo miehet tajua näitä naistenjuttuja. Mä en kestä! JA kuten kuvasta näkyy, alla oleva on selvästi RUSKEA, yllä oleva keltainen;)  eikö? No, kuori pysyy sinetöitynä, kunnes tapaamme joukolla seuraavan kerran. Ehkä ensi kesänä? (höyrytän sen salaa auki kuitenkin ennen sitä hehehe)

Illalla teimme muutaman keskinäisen lupauksen. Myös sellaisen lupauksen, jos joudumme joskus tilastoihin. Rintasyöpätilastoihin. Toivottavasti emme joudu, emmekä tule ikinä tekemään tällaista videota.  Mutta jos joku saa diagnoosin joskus, kaikki ovat mukana.

Vaikka me ei soitella päivisin, viikottain, kuulla toisistamme edes joka kuukausi, jotkut eivät ole edes facebookissa, kröhöm kröhöm, you know who you are...yhteenkuuluvuuden tunne on voimakas. Tarvittaessa olemme läsnä, auttamassa, tukemassa heti ja 100% sesti. Kun kerroin hiukan kokemuksistani, vastaanotto oli mahtava; heti tuli kunnon tujaus tukea ja kunnon laidallinen jotain muuta;) ah ja ai että, kun pääsi oikein nauramaan ihmisten käyttäytymiselle. Olemme myötäeläneet toistemme ylä- ja alamäet, teini-iästä tähän päivään ja näin uskon, että tulemme myös tekemään, hamaan tulevaisuuteen. Kiitos. Priceless. You are my people.

Voi elämä, että meitä naurattaa vanhat tempaukset; joku mustaa aina jonkun yksityiskohdan, jonka muut ovat jo tyystin unohtaneet;) Eikä me tietty nykyäänkään mitään pakasteita olla; sattuuhan sitä. Kaikenlaista.

Iso halaus ja torvensoittoa. It's like coming home. Every time. Kun mainitsen esikoiselleni, että äidillä on tyttöjen ilta hän sanoo: Aina kun te olette yhdessä kaikki puhuu kovaan ääneen samaan aikaan ja sitten kaikki nauraa. Niin. Niin tehdäänkin. I Love You.

Tataa!

PS Olin viime viikon Vegasissa, CESissä, eli maailman suurimmassa kuluttajaelektroniikan tapahtumassa. Reissusta lisää pian!

PPS alempaa kirjekuorta on käytetty jo kolmesti; ekan kerran vuonna 1998, sitten se suljettiin ja avattiin vuonna 2000. Uusi tehtiin samalla ja se kirjattiin avattavaksi vuonna 2007. Kuori kuitenkin unohtui ja oli jäänyt ystävättäreni muuttolaatikon pohjalle autotalliin ja se löytyi vahingossa vasta vuonna 2011, jolloin mind map taas päivitettiin ja sen saa avata ensi kesäkuussa. Meillä ole harmainta hajuakaan mitä me sinne nelisen vuotta sitten kirjattiin;) Kutkutus on suuri.