Friday, March 30, 2012

Etelän Hetelmät

Hehkutin sitä kuinka mahtavaa olisi asua paikassa, jossa olisi kaikkia hedelmiä tarjolla läpi vuoden. Kuinka ihan Marthana pyöräyttäisin aamuisin röykkiöisestä hedelmäkoristani mitä eksoottisempia smootheja. No, siinä niitä nyt sitten on. Kivan näköisiä ovat, mutta onko niitä pakko syödä?

Vadelma on kamala. Ne pirulliset pikkusiemenet menevät hampaan koloon. Vadelman voi syödä vain länttäämällä sen kitalakea vasten littanaksi ja nielaisemalla äkkiä. Mansikka on ok, kunhan se on makea suomalainen mansikka, jonka äiti on perannut. Mieluiten söisin Hälvän mansikkaa, joka on pakastettu ja sokeroitu ja jota voi lusikoida puolijäisenä suoraan tupperwaresta suuhun. Nyt tuli ikävä. Appelsiinia en syö, ellei joku kuori sitä minulle. Omena on ok, jos sen saa kuorittua vanhanaikaisella perunankuorimisveitsellä niin, että koko kuori lähtee kerralla pitkäksi kiharaksi. Omena kuorineen; kuoren pala hampaan väliin ja sitten hammastikulla tonkimaan. Omenasose on hyvää lettujen ja jäätelön kanssa. Lime maistuu Coronassa, sitruuna ruoissa. Marjat ovat useimmiten liian kirpeitä. Hui. Puistattaa, kun ajattelen punaista viinimarjaa. Flavonoideja? Ihan sama. Yäk, en syö.

Banaaneista tykkään, mutta syön ne kuulemma väärin. Avaan banaanin nipistäen sieltä päästä, jossa ei ole kahvaa ja otan kovan osan pois. BTW, apinat syövät banaanit niin, eivätkä ne voi olla väärässä. Tässä todiste kaikille vääräuskoisille ja niille tutuille, jotka ovat nauraneet minulle vuosikausia. HA! (sillä kaikki mitä löydät maailmanlaajuisesta verkosta, on totta;))

Noniin. Olen vihdoin päättänyt alkaa ostaa paljon hedelmiä kotiin, jotta söisin niitä mm suklaan sijaan. Vähän huonolta näyttää...Kevät tulee vauhdilla, ilmat lämpenevät ja mieheni puhuu poolpartyista. Halleluja. Minulle se tarkoittaa oleskelua vähintään tunika biksujen päällä joku eksoottinen drinkki kädessä altaan reunalla. Varpaita ehkä uittaisin. Olen tässä samalla joutunut miettimään suhtautumistani eri ruokavalintoihin ja polkenut jalkaa. En haluaisi millään uskoa, etten voi syödä mitä huvittaa ja olla hoikka. Niin elin elämäni ensimmäiset 30 vuotta. Mitä on tapahtunut?

Meillä oli aina kotona hedelmiä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, en oikein ikinä syönyt niitä. Kehotettiin kyllä. Kaikki ystävättäreni syövät hedelmiä innoissaan, jopa puhuvat niistä. Sangen omituista. Minä en edes tiedä mihin aikaan mikäkin hedelmä on sesongissa, paitsi, että talvella se mummo vetelee potkulaudallaan ja huutelee Jaffat tulloooo!

Minussa taitaa asua pieni rekkamiestyyppinen äijä (ja apina). Ikinä en oo hedelmiä syönyt, enkä syö. Ja sen kyllä huomaa....

Hauskaa Viikonloppua.
Tataa!

Thursday, March 29, 2012

Apua, Ne ajattelevat

Olen äitinä joutunut toteamaan, että se aika on mennyttä, jolloin olin absoluuttisen viisauden ääni. Minua haastetaan päivittäin. Jollen heti tajua jotain hyvin poukkoilevaa finglishillä kerrottua tarinaa, "äiti on vähän tyhmä." Pienempi ilmoittaa kylmänviileästi rakastavansa isäänsä enemmän.

Ne, joiden-kovalevyllä-on-vielä-paljon-tyhjää, muistavat kaiken. Kaiken.

Jään nykyään yhtä helposti kiinni kuin joskus 15-vuotiaana, kun yritin selitellä miksi olin kotiintuloajasta myöhässä. Ne kyselevät omituisia: Miksi sanot, ettet osta meille enää ikinä jäätelöä ja sitten ostatkin? Mikset suuttunut siskolle yhtä paljon kuin minulle, kun hän rikkoi samanlaisen hiuspannan?  Ei näihin kyselyihin oikein voi vastata, että, Emmä vaan tiedä, en ehtinyt ajatella? En ollut sillä tuulella? Piti tehdä jotain muuta?! Hilfe. Sanonnat eivät myöskään toimi. Kerran karjaisin, että nyt otat itseäsi niskasta kiinni! Pieni seisoi hämmentyneen näköisenä eteisessä ja otti itseään kirjaimellisesti niskasta kiinni. Nyt palaa hihat! aiheuttaa sen, että lapsi nostaa äkkiä kätensä ylös ja tarkistaa. ARGH.(tai siis en tietenkään karjaissut; lempeästi kehotin)

Meillä oli tässä männä iltana aika kova meno. Mieheni oli poissa ja olin itse jotenkin naatti. Lapsilla taas oli energiaa kuin pienessä kylässä. Öfköörs. Oli kuin olisin puhunut seinille; mitään mitä pyysin tekemään ei tapahtunut. Alkoi mennä hermot. Istutin säihkysilmät alas ja kertasin pari elämän perusasiaa. Kuten sen, että niin kauan kuin ette osaa solmia omia kengännauhojanne, te tottelette minua.(tuo ei enää toimi kunnolla, joten tämä variaabeli muuttuu vuosien myötä; niin kauan kuin ette tee omia ruokia, tienaa omia rahoja ja niin kauan kun asutte tämän katon alla! jne jne) Oli aivan tuhoontuomittu yritys puhua vanhempien kunnioittamisesta ja kiitollisuudesta, sillä siinä hysteerisessä kikatuskiljumistilassaan, ne nieleskelivät vielä nauruaan, nostelivat muikistellen olkiaan ja vilkuilivat kulmien alta toisiaan ovelina. Edes uhkailu ei purrut.

Käytöstapojen ja muutamien sääntöjen kertauksen jälkeen esikoiseni katsoi minua pää vinossa ja kysyi: Onko teillä aikuisillakin sääntöjä? Asioita, mitä te ette saa tehdä? Vastasin empimättä: On. Maailma on täynnä sääntöjä, joita aikuiset noudattavat. (He vaan sattuvat asumaan paikassa, jossa valtio olen minä)

Luen niille kirjoja omasta lapsuudestani, kuten Camilla Mickwitzin Jason ja Emilia kirjoja. Kirjojen oivaltava ja yksinkertainen tyyli puhuttelee. Asiat esitetään selittelemättä. Pidän myös Unipuu ja Unilintu kirjoista hyvänyön satuina. Nämäkin siis mahtavaa 70-lukua. Enivei. Illan päätteeksi oli sadun aika. Ne valitsivat saduksi Unipuu kirjasta Vauvojen vallankumouksen. Tarinassa vauvat ovat kyllästyneet siihen, että aikuiset määräävät, joten heti kynnelle kyettyään, ne nousevat vastarintaan. Tässä sadun viimeisiä virkkeitä vapaasti referoituna:

Vauvat antoivat isille ja äideille yövettä pienissä pulloissa ja sitten he menivät itse sohvalle istumaan ja katselemaan televisiota. He rapistelivat lehtiä ja televisio oli niin kovaa, ettei äiti saanut nukuttua. Sitten he soittivat puhelimella naapurin vauvoille. Ja he kävivät vessassa ja kolistelivat keittiössä. Ja he valvoivat oikein myöhään ennen kuin menivät nukkumaan.

hehheh.

Tiedossa tooodella hauskat teinivuodet näiden viisastelijoiden kanssa ;)
Tataa!

Monday, March 26, 2012

Sade suosi shoppailua

Tennistunnit peruuntuivat sateen takia ja oli piiitkään jo tehnyt mieli vähän shoppailla. En edes vielä omista kirkkaanvärisiä farkkuja. Häpäsy.
Viime keväänä tungin itseni kirkkaanpunaisiin pillifarkkuihin, mutta jouduin hämmästyksekseni toteamaan, etten näyttänyt niissä samalta kuin Gwyneth Paltrow, ja jätin ne tuhahtaen kauppaan. Tänä keväänä ne on saatava, tyypillisestä suomalaisugrilaisesta vartalonmallistani huolimatta. Farkkujen lisäksi kaipasin uusia ballerinoja ja ehkä jonkun kivan topin.

Ostoksilla käyminen on täällä aivan mahtavaa. Teen löytöjä koko ajan. En edes muista milloin olisin ostanut vaatteita täydellä hinnalla. Se ei ylipäätään kannata. Tarjonta hipoo ylitarjontaa ja alennukset saattavat olla parhaimmillaan 70%.

There is no bodytype that won't benefit from the right dress.Tämä lausahdus oli liimattuna entisen työhuoneeni seinälle. Nyökyttelen nytkin sitä lukiessani ja sairastan todellista mekkomaniaa. Ennen kuin muutimme, matkustin tänne aina kahden amerikan ison tyhjän matkalaukun kanssa. Tavarat oli pakattu keskikokoiseen matkalaukkuun ison matkalaukun sisälle;)Saldoni oli parhaillaan 8 smart casual tai juhlamekkoa. Olivat niiiiin ihania. Yksi roomalaistyylinen iltapuku on nyt odottanut yli kaksi vuotta sopivaa tilaisuutta tulla kaapista;) Sain inspiraationi JLolta tästä ja kun törmäsin tyylikopioon, mukaanhan se lähti. Hinnasta tosin puuttui ainakin yksi nolla. Tokkopa mahtuu enää edes päälle.

Kun tässä nyt tunnustetaan, ei se lauantaikaan nyt ihan järkevin ostosreissu ollut, mutta selittelin itselleni, että otan vaan nyt nää (lapset olivat mukana ja oli toimittava nopeasti) ja palautan sitten, jolleivat olekaan hyviä. Buhahahahaha. En ikinä palauta mitään. Enemmän harmittaa, jollen osta jotain kuin se, että ostan.

Suomessa pidin vuosia kotikirppareita; kutsuin tuttuja meille, muutin koko asuntomme vaate-,laukku- ja kenkäkaupaksi, tarjosin kaffet, kuoharit tai muut. Kämppä täyttyi alusvaatteisillaan juoksevista naisista ja kovaäänisestä naurusta. Kaikilla oli hauskaa ja toisia rohkaisten, asuja yhdistellen jokaiselle lähti mukaan, joskus vielä laput roikkuen, ihania asuja. Mikä on itselle vanhaa tai ei enää mahdu näyttääkin jollakin toisella upealta. Terveisiä rakkaat ystäväni, jotka autoitte raivaamaan tilaa vaatehuoneeseeni myös muuton alla. Olisi pitänyt myydä teille enemmän takkeja. Täällä kaapissa seisoessa niistä ei ole iloa kellekään;)

Siis, lauantaihin. Saldoni oli neljä toppia ja kahdet ballerinat, ja toki lapsille uudet shortsit. Tepastelin näissä kaksissa ballerinoissa enkä yksinkertaisesti osannut päättää kummat otan. Leopardiballerinat minulta löytyykin kaapista, mutta (kuten täydellisiä pilottilaseja, help me Angelina!!)etsin täydellistä leopardiparia. Anne Kleiniin voin aina luottaa. Vähän häiritsi tuo aamutossutupsu, mutta kengät istuivat jalkaan kuin hanska. The search is over! Harmaat Michael Korsit oli vaan pakko saada. Otin siis molemmat. Huom - säästin yhteensä yli 100 dollaria.

Löydöistäni innostuneena videoskypesin rakkaan ystävättäreni kanssa suu vaahdossa. Sain toimeksiannon; eilen illalla könysin vaatetankoja uudelleen ja tein mahtavia löytöjä myös hänelle. Nyt ajattelinkin perustaa sivutoimena personal shopper & stylist palvelun;) Toimisin vähän niinkuin Villeroy&Boch Luxissa yllätyslaatikkoineen. Eihän sitä koskaan tiedä...

Tataa!

Friday, March 23, 2012

Kamala onkin Ihana

Jos joku olisi muutama kuukausi taaksepäin sanonut, että istun perheineni tukkukauppa Costcon edessä, hodari kourassa, olisin kuollut nauruhalvaukseen. Istua nyt siinä parkkipaikan vieressä, kolkoilla punaisilla maahanpultatuilla pirttipenkeillä? Syömässä makkaraa? Oletko hullu?

No, siinähän me istutaan harva se kerta nykyään. Todella lihaisan oloinen iso hodari maksaa juomineen 1,50$ ja jättimäinen softice 1,35$ (puolen litran muovimuki pursotetaan kukkuroilleen suklaavaniljajätskiä ja sekaan läntätään lusikka. nam.) Koko perhe ruokitaan alle 10 dollarilla. Ja kaikille maistuu.

Turha pingottaminen on heitettävä romukoppaan. Mitä sitten, jos atmosfääri ei ole täydellinen joka aterialla. (Ei nyt mennä hodari-jätski yhdistelmän ravintoarvoihin ;)) Olen tässä taas joutunut pysähtymään ja miettimään, että se taidan olla minä, ei muut. Nämä ihmiset elävät paljon vapaammin. Vapaudella tarkoitan nyt vain sitä, että heitä eivät turhat säännöt, käytöstavat ja toisten ajatukset kahlitse. He eivät myöskään ajattele, mitä joku toinen ajattelee, sillä se ei voisi heitä vähempää kiinnostaa. Ja toisaalta, todennäköisyys sille, että he ikinä törmäävät toisiinsa uudestaan on minimaalisen pieni. Toisin kuin Espoossa; erehdypä kerran näyttämään liikenteessä kansainvälinen käsimerkki tai normaalia pidempi töötti jollekin eteesi tunkevalle urpolle ja siellä saat kohta seistä ylpeänä maantien ritarina tämän törttöilijän kanssa saman päiväkodin pihalla. Hyvää päivää, kirvesvartta, nääs nääs.
Olen kuullut näin tapahtuneen.

Suhteellisen rento mieheni nauttii silmin nähden tilanteesta, kun joudun, ajoittain pitkin hampain, luopumaan tiukasti vaalimistani periaatteista. Minua tietenkin vähän ärsyttää hänen mairea hymynsä. Come over to the dark side, kuuluu hänen lempisanontoihinsa. Itse pidän itseäni ihan rentona, mutten kai sitten olekaan. Annan kaikkien kukkien kukkia, mutten meidän pihalla. Meidän pihalla kukkivat vain ja ainoastaan tarkkaan värikoordinoidut ruukkukukat;) Vanhoista, hyvistä käytöstavoista pidän kiinni, etenkin ruokaillessa, sillä vain opittuja sääntöjä voi rikkoa. Mutta on myönnettävä, että tässä yhteiskunnassa, jossa syödään lippis ja takki päällä, on annettava myös lapsille välillä eri vapauksia.Suomalais-amerikkalaisen perheen kirouksia. Sissos.

Joskus on luovuttava vanhasta, jotta uutta mahtuu tilalle? When in Rome?
Hurjana hetkenä voisin myös kutsuta tätä henkiseksi kasvuksi? Tällä menolla minusta tulee aivan mieletön henkinen amatsooni. (terveisiä vaan Kirkkonummelle;))

Mahtavaa Viikonloppua.

Tataa!

ps luin tämän jostain, aika tosi.
Elämä on kompromissi kahden asian välillä: sen mitä itse tahtoo ja sen mitä toiset tahtovat.

Tuesday, March 20, 2012

Amerikkalaistuminen osa 1

Kunnon amerikantädin kuuluu näyttäytyä ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Muutaman kuukauden jälkeen oli pakko pysähtyä tekemään tilannekatsaus missä oikein mennään. Ensin ulkonäköasiaa:  kirkkaanpunaisia kynsiä harrastan edelleen vain satunnaisesti ja pidän lyhyinä. Kuontaloltani en muistuta Tuksua;) Meikki ei myöskään ole vahvistunut, joskin itseruskettavien käyttö on alkanut tänä vuonna aiemmin.

Lapsia en enenevässä määrin nipistele, eikä poolboyn kanssa ole sutinaa. Pool"boy"mmehan on parhaat päivänsä nähnyt käppänä, joka saisi härtslaagin, jos lipuisin silmää iskien paikalle korkein koroin, biksuissa ja läpikuultavassa kaftaanissa lemonade-tarjotin ojossa. Iso lierihattunikin meni ihan ruttuun muutossa, joten se on korvattava uudella. Jääköön siis tuon scenen toteutus muille, jos huumori kestää ;)

Laulavia postikortteja olen ostellut; löysin aivan mahtavan kortin, joka lähetettiin ennen joulua hyvälle ystävättärelleni Suomeen. Kortin kannessa oli Ryan Seacrest, julistaen seuraavan American Idolin. Kun kortti avattiin, itse äänitetty laulu pärähti soimaan. Voi että meillä oli hauskaa sitä äänitettäessä. Myös vastaanottaja kuulemma tykkäsi;) En löytänyt kyseistä korttia netistä, mutta tämä tuote saattaa löytyä ensi vuoden joulupaketeista Suomeen... hihihihi Only in America

Eräs miespuolisista kavereistani kysyi minulta vuonna 1988: Myydäänkö hajuvettäsi gallonissa? Eli hajuvesiasiaa olen jäävi kommentoimaan. Tuoksut ovat edelleen ihania. Anteeksi vaan kaikki astmaatikot.

Avoauto on ostoslistalla. Ja mikä ilmestys! Näin liikenteessä tällaisen vaaleanpunaisen Cadillacin. Ai että oli hieno. Joku noissa Cadillaceissa vetoaa, vaikka niiden rateissa näkee usein, niin sanotusti, elämän ehtoopuolella olevia kuskeja. Toisaalta, olen mersunainen, en siis nuorekkainta tyyppiä. Mummoilevana minulle sopii klassinen ja hyvälaatuinen. Minussa asuu arvokas vanha rouva(lue: tiukasti permanentattu amerikantäti)

Allergioista johtuen meille ei siunaudu koiraa, vaikka puudeliristeytyksellä voisimmekin ottaa eri duudeleita. Yhdellä tutulla on kaksi cockerdoodelia, ja labradoodelia on kehuttu, mutta jotenkin tuo kikkarakäkkärä ei vetoa. Allergioita tai ei. Jos koiran hankinta olisi ajankohtainen, ottaisin sinisilmäisen weimaranerin. Weimaraner (weimarinseisoja) on mielestäni täydellisen koiran ilmentymä. Piste. Samaan aikaan on myönnettävä, että käyn huokailemassa täällä aika usein. Katseemme kohtasivat tällaisen vaaleanruskean pennun kanssa muutama viikko sitten, ja jäi vähän vaivaamaan ;) Kyllähän tuollainen minipiski sopisi tädin kainaloon aika kivasti.

Jatketaan taas.
Tataa!

ps kävin ystävättäreni kanssa muodollisesti urheilemassa, jonka jälkeen suuntasimme kahvittelemaan. Treenitamineissa. Jollemme olisi puhuneet suomea, olisivat luulleet paikallisiksi. Niin hyvin sovimme joukkoon lenkkareinemme. Pelottavaa.

Friday, March 16, 2012

P niinkuin Pisnes

Kun käsillä on aikaa, voi miettiä peruskysymyksiä, kuten mikä minusta tulee isona? Voi leikkiä aika monella ajatuksella. Kotiäidiksi minusta ei ole. Tää on niin nähty.

Saan helposti aika lennokkaitakin bisnesideoita ja tuotteitakin löytyy jos jonkinlaista, mikäli sitä perustaisi perinteisen import/exportin. Kaipaisikohan mulletoi kilpailijaa? Kaikkia suunitelmiani en voi tässä toki paljastaa, ettei mene miljoonat sivu suun. Mutta jos lähtee liikkeelle siitä, mistä oikeasti tykkää ja mitä tekisin, jos kaikki olisi mahdollista. Palaan tähän: What would you do today if you knew you wouldn’t fail? Ja vastaus on helppo. Palaisin muodin, vaatteiden ja designin pariin. En toki ole viimeisiä vuosiani niiden parissa aikaani työkseni viettänyt, tai siis saanut siitä palkkaa;) Kiinnostukseni vain on kova ja mallistojen myötä sitä innostuu aina muutaman kuukauden välein uudestaan. Seuraan trendejä suurella intohimolla. Mieheni toppuuttelee; on ensin tehtävä "oikeita töitä", ennen kuin saan alkaa humputtelemaan.

Leipätyöni on toistaiseksi muualla, ja olenkin tässä perustanut oman firman. Aika perussettiä. Konsultointia. Jos tämä lähtee lentoon, rahoitan sillä vielä oikean intohimoni ja teen jotain ihan muuta...Rätei ja lumpui siis ainakin sivutoimena; apajat ovat mahtavat ;)

Enivei, kävin eilen illalla San Franciscossa, Stubb ja Startupit, Finnvasion - kiertueen viimeisellä virallisella keikalla. Mukaan tarttui seuraavia ajatuksia; oliko Nokian notkahdus loppujen lopuksi hyvä asia? Nyt media antaa tilaa myös lupaaville startupeille ja tekijöitä on markkinoilla. Omankin kokemuksen mukaan softan kehittäjistä on aina pulaa. Vai onko kyse uudesta sukupolvesta ja mindsetin muutoksesta? Sormella osoitettiin siihen, että viimeisen viiden vuoden aikana, 75% early stage startuppien rahoituksesta on tullut valtiolta. Ok. Mutta missä on mentorointi? Olisiko järkevämpää rahoituksen sijaan/rinnalla valmentaa? Palkata oikeat ihmiset heti, sen sijaan, että lähdetään rahoittamaan ideaa, mutta ei huolehdita siitä, että idea osataan lanseerata, "pakata", myydä ja markkinoida oikein. Unohtamatta viestintää;) Ja missä luuraavat suomalaiset enkelit? Ei se raha sukan varressa kasva. Raha täytyy saada liikkeelle!

Jaha. Aivot ovat valmiit uusiin koitoksiin. Hihat on kääritty ylös. Hauskat käyntikortit tulivat postissa. Täytyykin seuraavassa postauksessa humputella, ettei mene ihan pisnekseksi. Itse asiassa, tarkoituksena oli tänäänkin postata tänne jotain ihan muuta, mutta eilisestä saamani intoenergia puski startup-asiat pinnalle. Kivaa lähteä taas rohkeasti luomaan uutta;) Tämä on jo toinen oma yritykseni. Voin kohta tituleerata itseäni serial entrepreneuriksi ;) Fab. Pitäkää peukkuja!

Hauskaa viikonloppua.
Tataa!

Monday, March 12, 2012

Harrastuksia

Kiireiset muutamat päivät takana. On tullut urheiltuakin sen verran, että ihan balanssin takia oli hyvä käydä tyttöjen kanssa ulkoilemassa; viinibaarissa ja illallisella käkättelemässä. Säät hellivät ja lasten tennisharrastus etenee hyvin. On tosi kivaa, että kaupungin kenttiä löytyy joka kulmalta; ei muuta kun varauksia tekemään. Taisi se tenniskärpänen puraista vähän tätiäkin, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, sillä ohjattujen tuntien lisäksi, olemme nyt harjoitelleet keskenämme. Valmennennustuntien aikana, kun on välillä vaikeaa pitää suu kiinni kentän reunalla... Niinpä vaellamme iso pallokori olalla omalle kentälle samoja motoriikka- ja lyöntiharjoituksia kertaamaan. Jos hyvin käy, saan itselleni pelikaverin ihan pian.

Kesään valmistaudutaan myös uimalla. Kalifornian lain mukaisesti allastamme ympäröi aita, joten toistaiseksi uimataidottomat lapsemme pysyvät turvassa. Nyrkkisääntönä pidän sitä, että allasalueella liikutaan vain pelastusliiveissä, ennen kuin uimataito on hallussa. Eihän siihen mene kuin sekunti, kun joku on altaassa. Seuraavat kaksi kuukautta vietämmekin kaksi kertaa viikossa uimakoululla. Jos olisi sitten kesän tullen helpompi hengittää.

Aluettamme ympäröi korkeat kukkulat; suomalaisena on hyvä päästä luontoon ja kun seurassa on toinen suomalainen, siellä vaeltelu käy melkein huvituksesta. Juoksulenkkejäkin olen tässä taas muutaman viikon suunnitellut, mutta liikkeelle täytyisi ampaista kukonlaulun aikaan aamulla, jotta olisi helppo hengittää. On siis jäänyt suunnitteluasteelle.
Helsinki MidNightRunista on mahtavat muistot, löytyisipä täältäkin sellainen reitti, jossa olisi kilometrin välein sambatyttöjä tsemppaamassa. Muuten tuo kyseinen juoksu saattaa jäädä elämäni ensimmäiseksi ja viimeiseksi kympiksi.

Ymmärrän toki, miksi mieheni välillä tuskaili Suomessa kelien takia. Täällä astuu ovesta ulos, ihmisiä kävelee, pyöräilee, juoksee. Keli kutsuu tekemään, olemaan aktiivinen. Autotallissa nököttääkin uusi pyörä ja triatloneita suunnitellaan. Onnea matkaan. Minä toivon maailmanlopun harmaata sadepäivää. Sellaista lohduttoman harmaata, jolloin mistään ei löydy pilkahdustakaan sinistä taivasta. Ei kirkastumisen toivoakaan. Merimiehen housuja ei saisi tekemälläkään. Silloin voisin röhnöttää sohvalla, hyvällä omallatunnolla, tekemättä mitään.

Tataa!

Thursday, March 8, 2012

Äimän käkenä

Uskallan väittää, että tunnen mieheni ja olen itsekin nähnyt jonniin verran muailmaa, mutta, nyt, täällä hänen kotikonnuillaan, jään välillä katsomaan häntä pitkään. Haluaisin huutaa, että tajuatko ollenkaan miten monimuotoisessa ympäristössä olet saanut kasvaa? Tämä mainos on hyvin kuvaava.

Ei tätä osavaltiota myöskään turhaan kuvailla sanoin; California, the land of fruits and nuts ;)hehehhee. Ei siis ihme, että mösjöö on aika viileä ja rauhallinen, ei turhasta hötkyile. On päässyt todistamaan jos jonkinlaista tallaajaa pienestä pitäen.

Toisaalta, hän hiljentyi ilta-auringossa kallion nokkaan eräänä juhannuksena noin kymmenen vuotta sitten Inkoon saaristossa ja sanoi; Now I get it. Pitää meitä suomalaisia aika onnekkaina puhtaine vesinemme, mökkeinemme, saunoinemme.

Palataanpa tänne; aina kun ajamme kohti San Franciscoa näemme tämän, The Flintstone house. Talo näkyy hyvin interstate 280 varrelta. En ikinä ehdi ottaa siitä kuvaa, mutta niska meinaa nyrjähtää, kun kuikuilen sitä. Usutan lapsiakin ihmettelemään ja joka kerta se vain säväyttää. Katso itse. Jonkun koti. Mutta osataan sitä muissakin osavaltioissa ;) Upea kokoelma avautuu tästä. Only in America

Toinen maamerkki, joka on aina yhtä jännittävä ja upea on Golden Gate bridge. Muutaman elokuvan nähneenä innostun siitäkin joka kerta. Kuvittelen James Bondin ja sen ilmalaivan keikkumaan sillan ylle;) ja ovat muutamat muutkin leffat hyödyntäneet tätä uljasta rakennelmaa propsina. Vähän aikaa sitten tajusin, että Presidio, niin kuin se leffa, on kuvattu sillan kupeessa, alueella nimeltään, kuinkas muutenkaan, Presidio. Tällaiset faktat esitetään minulle hyvin rauhallisesti, tyyliin, etkö tiennyt? Olen aivan täpinöissäni myös joka kerta mieheni kotikaupungissa, Los Angelesissa, missä olemme lomailleet reilut kymmenen vuotta. Innostus ei laannu.

Vähän aikaa sitten, juuri kun olin saanut taas yhden kyselytuntini pidettyä, bongasin kasinokyltin. Sen verran tiedän, että uhkapeli on Kaliforniassa laitonta. Siksi Las Vegas on rakennettu Nevadan puolelle. Miten täällä olla möllöttää yhtäkkiä kasino? Vastaukseksi sain kylmän viileästi: Must be Indian land.

Ja siis niinku mitä? Edessäni seisoi yhtäkkiä Paul Newman sinisine silmineen puoliverisenä apassina;) Sain onneksi tähänkin heti selityksen.
Intiaanireservaateissa, kuulostaa paljon jännittävämmältä, kuin mitä todellisuudessa kuulemma on,(täytyypä käydä pällistelemässä ja raportoida sitten)vallitsevat omat sääntönsä. Siksi esimerkiksi uhkapeli sallitaan. Eri vapauksia on myös esimerkiksi Alaskan eskimoilla; he saavat kalastaa valaita. Jaha. No tulipa sekin selväksi. Minusta tämä on hyvin jännittävää.

Suomen Lappi ja joulupukki, porot tupeksimassa murtsikkaladulla, Kaivopuiston vappu; valkolakit ja kymmenet tuhannet trenssit, juhannuksen yötön yö, vihdasta jääneet koivunlehdet paljaissa pepuissa juoksemassa kiljuen uimaan, hyttysparvet ilta-auringossa, pääskyset, jotka taituroivat veneen keulan edessä, lukemattomat järvet ja ABC asemat, elokuiset tummat ja lempeät kesäyöt, syksyiset rapujuhlat, räntäsateet, eukonkannot, kossu ja kaamos. Riittää sitä eksotiikkaa meilläkin. Vuoroin vieraissa ;)

Tataa!

ps taidanpa googlata lähimmän amish kylän;)

Sunday, March 4, 2012

Mikä mieletön inspiraatio!

Yleensä tämä tunne valtaa minut viimeistään huhtikuussa. Helsingin kadut ovat juuri paljastuneet lumen alta, korot kopisevat, sulanut lumi haisee. Kukkapisteet ovat palanneet katukuvaan, ostan iloisen värisiä krysanteemeja ja monivärisiä tulppaaneja ja julistan kevään tulleeksi. Askel on kevyt. Vaihdan saappaat pikkukenkiin, vaikka viima pureekin vielä nilkkoihin. Kaikki näyttää paremmalta. Vappukin on tulossa. Pohdin aiemmin mitä tekisinkään, jos asuisin sellaisessa ilmastossa, että aurinko paistaisi useammin. Olisiko myös energiatasoni huipussaan?

Kevät on täällä hiukan erilainen ja todella kaunis. Hedelmäpuiden kukkaloistoa riittää joka puolella; lukemattomia kirsikkapuita ja magnolioita. Myös fauna pysäyttää. Jään joka kerta katsomaan, kun kolibri tulee pörräämään sitruunapuumme ympärille ja olen aivan varma, että paikalliset oravat syövät hessun superpähkinöitä, sillä ne vipeltävät suomiserkkuunsa nähden valonnopeudella. Uteliaana tutkin uutta puutarhaani ja googlailen mikä pensas tekee minkäkin väristä kukkaa. Ja kyllä, energitaso on aika kohdallaan.

Mieheni on jonkinmoinen esteetikko, joka saattaa innostua jostakin muotoilusta, huonekalun yksityiskohdasta tai esimerkiksi kasveista. Hän toimikin Suomessa virallisena puutarhurinamme. Minä seisoin mielelläni taka-alalla, kun eri kukkalajikkeiden yhdistelmiä ja niiden kukinta-aikoja mietittiin. Jaksoin innostua vain pioneista, joita pihallamme riitti, sekä kesäkukista, joita piti olla paljon.

Kävimmekin sitten eilen mieheni innoittamana japanilaisessa puutarhassa.
Paikka oli ihmeellinen. Oli kuin olisi yhtäkkiä astunut eri maailmaan. Tuntui siltä, että siellä pitäisi kuiskata. Tunnelma oli samaan aikaan hauras ja voimakas. Bambumetsä oli yksinkertaisuudessaan hieno, samoin upeat muotooon leikatut puut ja pensaat, vesielementit ja lyhdyt. Jos joskus tarvitsen rauhallisen paikan nauttia teetä ja lukea kirjaa, tiedän minne mennä. Odotin toki näkeväni samurain, geishan tai vähintään Kung Fu pandan;)

Magnolioiden hurmiossa suuntasimme taimitarhalle. Puutarhamme on täällä tyypillinen; puksipuuta ja monia muotoon leikattuja pensaita. Perennioita ei ole. Kukat ostetaan siis erikseen ja ne laitetaan ruukkuihin. Olen jo vuosia sitten joutunut toteamaan, etten osaa päättää minkä värisiä kukkia haluan ja ihailenkin monen tuttavan tapaa ostaa joka vuosi tyylikkäitä hortensioita (jotka itse onnistun tappamaan alta aikayksikön) ja valkoisia pelargonioita ja yhdistellä niiden kanssa muratteja. Minä olen monta vuotta hankkinut monivärikukallisia rönsyileviä miljoonakelloja ja yhdistellyt pinkkiä, valkoista ja fuksianpunaista pelargoniaa toisissa ruukuissa. Innostun kukkaloistosta aina uudestaan. Nappailen kukista myös yllättävän paljon valokuvia. Niin ihania ovat.

Innostuin siis täälläkin. Kun olin valmis, Eddien takaluukku pursusi väriä; pinkkiä, keltaista, lilaa, oranssia, valkoista ja punaista. Hymy oli korvasta korvaan, kun hiekkalaatikkolapiota käyttäen istuttelin uusia ihanuuksia pikkuapulaisteni kanssa seitsemään eri ruukkuun. Nyt tuntuu ja näyttää keväältä. Kyllä on tosi mukavaa ja ilo pienestä kiinni.

Tataa!
ps tässä on magnolia. eikö olekin mahtava?

Thursday, March 1, 2012

Ihmeelliset ilmiöt

Paikallinen demografia näkyy palvelutarjonnassa. Uteliaasti kurkin aina kulmakarvahoitoloihin ja nostan hattua niille ykk-tyypeille, jotka kädet mahan päällä ristissä, autuaan rauhallisina makoilevat tuoleillaan. Intialainen nainen touhuaa siinä lankansa kanssa ja tulos on mahtava. Threadingiin en uskalla, sojotti muutama kulmakarva tai ei. Väittävät olevan lähes kivutonta. Niin varmaan. Kiljahtelisin kivusta vedet silmissä.

Kynsisalongeissa viihdyn. Ja pakko taas mainita; en tajua, miten joku verkkarilenkkariyhdistelmä, kahdenkymmenen sentin juurikasvu permanentissaan, kauhtuneessa olemuksessaan käy hoidattamassa kynsiään parin viikon välein. (ja huom verkkari ei tarkoita söpöä veluuriasua) Ei mene tajuntaani ei millään. Hienoa, että huolehtii itsestään kynsihoitojen muodossa, mutta eikö ne geelikynsien glitterit jää jotenkin muun olemuksen alle? Taas siis tämä sama juttu häiritsee minua. Ensi kerralla kysyn suoraan. Excuse me ma'am, ollako mattopyykiltä tulossa vai onko tämä teidän jokapäiväinen asunne? Jos jälkimmäinen, miksette keskittyisi muihinkin ulkoisiin osa-alueisiinne samalla tarmolla kuin noihin hurjiin kynsiinne? Takuuvarma tapa hankkia uusia ystäviä;)

Kynsisalongissa on aina mielenkiintoista. Miinuksena myrkkyjen pistävä haju ja työntekijöiden vieras kieli. Puhuvat jatkuvasti keskenään, enkä ymmärrä sanaakaan. (tekee hyvää olla välillä siinäkin asemassa) Min en ainakaan suomalaisena siellä huonossa kunnossa olevia koipia kehtaisi näytellä. Ties mitä puhuisivat keskenään;)

Sormien kynsien geelilakkaukseen olen ollut tosi tyytyväinen, en tosin saanut kunnon opastusta miten kynsiä viilataan ja muutamasta kynnenpäästä on lohjennut ärsyttävästi lakkaa. Maksoin huvista noin 30 dollaria plus tipin. Ei paha. Menen uudestaan.

Kerran sisään astui ultrasöpö mulattityttö. Hänen äitinsä oli jo manikyyrissä, joten isä antoi tytölle kymmenen dollarin setelin. Tyttö nousi varpailleen saadakseen hyvän värisen kynsilakan hyllystä ja lähestyi tomerasti yhtä manikyristiä. Minä istuin hierovassa tuolissa pedikyyrissä, laskin lehden syliini ja seurasin tilannetta. Manikyristi nousi tuoliltaan, kiersi tavaroineen pöydän toiselle puolelle, kävi tottuneesti lattialle risti-istuntaan ja nosti tytön matalalle pallille. Ei tainnut olla paikalla ensimmäistä kertaa. Tyttö oli juuri täyttänyt kolme, minä nostin leukani navan korkeudelta painaen suun samalla kiinni.

Ei Amerikkaa ihan turhaan kutsuta kaksijakoiseksi. Kaksivuotiaat käyvät pedikyyrissä, TVssä pyörii uberjärkyttävä ja samalla koukuttava Toddlers and Tiaras. Naiset kulkevat hiukset moitteettomina, kynnet huoliteltuina. MUTTA miten käyttäydytään;
tässä oiva esimerkki. Sorry Jessica. Muistan vaihto-oppilas vuoden aikana, tennistreenien jälkeen pukuhuoneessa; itseään kilpaa puunaavat amerikattaret järjestivät samalla röyhtäily-ja paukkukilpailuja. Itse vetäsin hiukset poninhännälle ja sipaisin sinisestä Niveapurkista huulirasvaa. Kisoihin en osallistunut, oli minusta tosi kamalaa. Omituisen sulkeutunut pohjoismaalainen kun olen.

Ja saahan tätä kansanhuvia ihan julkisestikin. The Floor is yours Cameron!

Tataa!
ps tulipa omituinen postaus, mutta samaan aikaan kiharapilveä, korkokenkää ja huulipunaa, sekä röyhtäilyä että paukkua, jaksan ihmetellä. Minä valitsen hiukan luonnollisemman olemuksen ja sivistyneemmät tavat. So sue me. Kiitos ja anteeksi.