Monday, March 12, 2012

Harrastuksia

Kiireiset muutamat päivät takana. On tullut urheiltuakin sen verran, että ihan balanssin takia oli hyvä käydä tyttöjen kanssa ulkoilemassa; viinibaarissa ja illallisella käkättelemässä. Säät hellivät ja lasten tennisharrastus etenee hyvin. On tosi kivaa, että kaupungin kenttiä löytyy joka kulmalta; ei muuta kun varauksia tekemään. Taisi se tenniskärpänen puraista vähän tätiäkin, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, sillä ohjattujen tuntien lisäksi, olemme nyt harjoitelleet keskenämme. Valmennennustuntien aikana, kun on välillä vaikeaa pitää suu kiinni kentän reunalla... Niinpä vaellamme iso pallokori olalla omalle kentälle samoja motoriikka- ja lyöntiharjoituksia kertaamaan. Jos hyvin käy, saan itselleni pelikaverin ihan pian.

Kesään valmistaudutaan myös uimalla. Kalifornian lain mukaisesti allastamme ympäröi aita, joten toistaiseksi uimataidottomat lapsemme pysyvät turvassa. Nyrkkisääntönä pidän sitä, että allasalueella liikutaan vain pelastusliiveissä, ennen kuin uimataito on hallussa. Eihän siihen mene kuin sekunti, kun joku on altaassa. Seuraavat kaksi kuukautta vietämmekin kaksi kertaa viikossa uimakoululla. Jos olisi sitten kesän tullen helpompi hengittää.

Aluettamme ympäröi korkeat kukkulat; suomalaisena on hyvä päästä luontoon ja kun seurassa on toinen suomalainen, siellä vaeltelu käy melkein huvituksesta. Juoksulenkkejäkin olen tässä taas muutaman viikon suunnitellut, mutta liikkeelle täytyisi ampaista kukonlaulun aikaan aamulla, jotta olisi helppo hengittää. On siis jäänyt suunnitteluasteelle.
Helsinki MidNightRunista on mahtavat muistot, löytyisipä täältäkin sellainen reitti, jossa olisi kilometrin välein sambatyttöjä tsemppaamassa. Muuten tuo kyseinen juoksu saattaa jäädä elämäni ensimmäiseksi ja viimeiseksi kympiksi.

Ymmärrän toki, miksi mieheni välillä tuskaili Suomessa kelien takia. Täällä astuu ovesta ulos, ihmisiä kävelee, pyöräilee, juoksee. Keli kutsuu tekemään, olemaan aktiivinen. Autotallissa nököttääkin uusi pyörä ja triatloneita suunnitellaan. Onnea matkaan. Minä toivon maailmanlopun harmaata sadepäivää. Sellaista lohduttoman harmaata, jolloin mistään ei löydy pilkahdustakaan sinistä taivasta. Ei kirkastumisen toivoakaan. Merimiehen housuja ei saisi tekemälläkään. Silloin voisin röhnöttää sohvalla, hyvällä omallatunnolla, tekemättä mitään.

Tataa!

No comments:

Post a Comment