Mikä mieletön inspiraatio!

Yleensä tämä tunne valtaa minut viimeistään huhtikuussa. Helsingin kadut ovat juuri paljastuneet lumen alta, korot kopisevat, sulanut lumi haisee. Kukkapisteet ovat palanneet katukuvaan, ostan iloisen värisiä krysanteemeja ja monivärisiä tulppaaneja ja julistan kevään tulleeksi. Askel on kevyt. Vaihdan saappaat pikkukenkiin, vaikka viima pureekin vielä nilkkoihin. Kaikki näyttää paremmalta. Vappukin on tulossa. Pohdin aiemmin mitä tekisinkään, jos asuisin sellaisessa ilmastossa, että aurinko paistaisi useammin. Olisiko myös energiatasoni huipussaan?

Kevät on täällä hiukan erilainen ja todella kaunis. Hedelmäpuiden kukkaloistoa riittää joka puolella; lukemattomia kirsikkapuita ja magnolioita. Myös fauna pysäyttää. Jään joka kerta katsomaan, kun kolibri tulee pörräämään sitruunapuumme ympärille ja olen aivan varma, että paikalliset oravat syövät hessun superpähkinöitä, sillä ne vipeltävät suomiserkkuunsa nähden valonnopeudella. Uteliaana tutkin uutta puutarhaani ja googlailen mikä pensas tekee minkäkin väristä kukkaa. Ja kyllä, energitaso on aika kohdallaan.

Mieheni on jonkinmoinen esteetikko, joka saattaa innostua jostakin muotoilusta, huonekalun yksityiskohdasta tai esimerkiksi kasveista. Hän toimikin Suomessa virallisena puutarhurinamme. Minä seisoin mielelläni taka-alalla, kun eri kukkalajikkeiden yhdistelmiä ja niiden kukinta-aikoja mietittiin. Jaksoin innostua vain pioneista, joita pihallamme riitti, sekä kesäkukista, joita piti olla paljon.

Kävimmekin sitten eilen mieheni innoittamana japanilaisessa puutarhassa.
Paikka oli ihmeellinen. Oli kuin olisi yhtäkkiä astunut eri maailmaan. Tuntui siltä, että siellä pitäisi kuiskata. Tunnelma oli samaan aikaan hauras ja voimakas. Bambumetsä oli yksinkertaisuudessaan hieno, samoin upeat muotooon leikatut puut ja pensaat, vesielementit ja lyhdyt. Jos joskus tarvitsen rauhallisen paikan nauttia teetä ja lukea kirjaa, tiedän minne mennä. Odotin toki näkeväni samurain, geishan tai vähintään Kung Fu pandan;)

Magnolioiden hurmiossa suuntasimme taimitarhalle. Puutarhamme on täällä tyypillinen; puksipuuta ja monia muotoon leikattuja pensaita. Perennioita ei ole. Kukat ostetaan siis erikseen ja ne laitetaan ruukkuihin. Olen jo vuosia sitten joutunut toteamaan, etten osaa päättää minkä värisiä kukkia haluan ja ihailenkin monen tuttavan tapaa ostaa joka vuosi tyylikkäitä hortensioita (jotka itse onnistun tappamaan alta aikayksikön) ja valkoisia pelargonioita ja yhdistellä niiden kanssa muratteja. Minä olen monta vuotta hankkinut monivärikukallisia rönsyileviä miljoonakelloja ja yhdistellyt pinkkiä, valkoista ja fuksianpunaista pelargoniaa toisissa ruukuissa. Innostun kukkaloistosta aina uudestaan. Nappailen kukista myös yllättävän paljon valokuvia. Niin ihania ovat.

Innostuin siis täälläkin. Kun olin valmis, Eddien takaluukku pursusi väriä; pinkkiä, keltaista, lilaa, oranssia, valkoista ja punaista. Hymy oli korvasta korvaan, kun hiekkalaatikkolapiota käyttäen istuttelin uusia ihanuuksia pikkuapulaisteni kanssa seitsemään eri ruukkuun. Nyt tuntuu ja näyttää keväältä. Kyllä on tosi mukavaa ja ilo pienestä kiinni.

Tataa!
ps tässä on magnolia. eikö olekin mahtava?