Thursday, June 28, 2012

No jos toiki ni kyl mäki

pakko käyttää vanhaa
lainattua kuvaa, kun ei tässä
paniikissa löydä uutta;)
Se tunne, kun on tosi tyytyväinen itseensä. Olen äärimmäisen viisas; tiedän kotisohvalla kaikki vastaukset wheel of fortunissa, vaikka näen taulut vain hetken. Huutelen jeopardyn vastaukset heti (toisin kuin studiossa, jossa tilanne on hiukan toisenlainen ja se nappulan painaminenkin on ajoitettava just oikein... kokemuksen syvällä rintaäänellä)

Olen hypännyt Lapissa karaokelavalle ventovieraiden ihmisten sekaan antaen hiukan potkua heidän Tiktakin Lopeta- tulkinnalleen,(joo, jotenkin kamalaa, tiedän) Tämä on muuten mun lempparitiktakki ;) Terkut upeille ystävättärilleni, jihuuuu!

No, tässä pienoisessa zumbahuumassa oli vähän samaa asennetta. Olen suvereeni, osaan kaiken, voisin vetää tän tunnin silmät sidottuna. Ja ennen kuin ehdin miettiä, hiukan opetella omia juttuja, liikkeitä, valita musiikkia, miettiä haluanko reggaetonia ja hiphoppia vai olenko enemmän sinut pehmeiden latinorytmien kanssa, olin jo kävellyt ohjaajan, joka treenaa kolmesta neljään tuntiin päivässä, jolla on vahva tanssitausta ja, joka vetää tunteja työkseen ja joka on ihan kone, luokse kertomaan, että mulla on nyt sertifikaatti, eli mitäs seuraavaksi?

Pahaksi onnekseni, hän otti minut ja innokkuuteni iloiten vastaan ja kertoi tarvitsevansa yhdelle tunnilleen apuopea. Ja heti, kun olisin valmiina, saisin vetää omia juttuja hänen tunnillaan

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Minä ja suuri suuni. Aina kun näen hänet, hän katsoo minua kysyvästi ja kysyy; joko nyt? oletko valmis? Yritin sönkätä, että tarvitsen vähän lisää aikaa, pitäisi leipätyö hoitaa ja jännittääkin. Ei auta. En pysty enää käymään millään zumbatunnille rennonletkeästi nauttimassa tanssimisesta. Seuraan hyeenan lailla askelkuvioita, suu viirussa teen tarkkaa työtä ja tsemppaan täysille, etten tee virheitä. Nyt se lusikka on sitten otettava pikkukätöseen.(ja ihan hyvä, muuten ne kurssirahat olisi voinut saman tien heittää kaivoon) Mutta voihan vitalis, soseessa ollaan. Pakoa ei ole.

Nyt mietin kuumeisesti Sitä Kappaletta, josta tulee esikoiseni. Sitä kappaletta, johon teen ekan oman koreografiani. Harkitsen vakavasti Pink:iä tai Michael Jacksonia, mutten ollut aiemmin tajunnutkaan, että zumbasta voi tulla stressiä, luulin sen vain lievittävän sitä...

Onnea vaan itselleni.
Tataa!

ps jos Idolsit ja Popstars kisat olisivat olleet kartalla silloin kun minä olin nuorempi, siellä olisin ollut satavarmasti kiekumassa, laulan nimittäin myös esimerkiksi Bohemian Rhapsodyn todella upeasti. Varsinkin siinä kello 03 aikaan...

Saturday, June 23, 2012

Humpuukia ja humputtelua

En ole mikään lasten lomakohteiden fani. Muumimaailmassa olimme kerran pari vuotta sitten. Tuli tehtyä kaksi reissua samalla kertaa; ensimmäinen ja viimeinen. Lasten mielestä parasta oli rantakeinut. jepjep. Sanoin jo siellä; nauttikaa nyt, me emme tule tänne enää koskaan.

Serenan kylpylä on toinen kauhistukseni, jos vaan voin, en palaa sinnekään enää koskaan. Erään naapurimaan lapset terrorisoivat pienempiä, vanhemmat eivät komentaneet yhtään. Olin niin hermoromahduksen partaalla ja kauhuissani, että meidän piti lähteä kokonaan pois. Titi-nalle huuma on onnellisesti ohitettu. Koko setti aiheuttaa kylmiä väristyksiä, osaan vieläkin kaikkien laulujen sanat, se riittää. Riitta-tädin janefondaaminen on todistettu livenä kaksi kertaa, Ikaalisiin en aja. Ikinä.

Muumiristeily oli positiivisempi kokemus, kuin mitä olin odottanut. Lasten ehdoilla, muumidiskossa ja iltashowssa. Kun astuimme lasten leikkimaailmaan, yksi poika tosin pissasi juuri pallomereen. Päivä Tukholmassa vietettiin Gröna Lundin huvipuistossa ruotsalaisen ystäväperheen kanssa ja avot, hyvin meni. Kaikilla oli kivaa.

Täällä, olen aivan rakastunut paikalliseen huvipuistoon; Great Americaan. Ja, kuten Only in America, sinne sai ostettua päivälipun hinnalla kausikortin.  Olemme olleet siellä nyt kaksi kertaa ja aiomme käydä siellä varmaan vielä kaksikymmentä kertaa;) Mahtava paikka. Minä lähtisin sinne mielelläni joku ilta viettämään datenitea mieheni kanssa.  Käveltäisiin käsi kädessä laitteesta toiseen, joissa sitten kiljuisin ääneni käheäksi. En tiedä innostuuko..

Lapset ovat kokeneet siellä "monta ekaa"; ekan hattaran, ekan kerran kaksikerroksisessa karusellissa, jossa hevoset menevät ylös alas (mutteivät lähde piirrettyyn maailmaan, kuten Maija Poppasessa, vaikka kuinka antaisi pohkeita. pöö mikä pettymys), eka kunnon vuoristorata ja tukkijoki kokemus. Pääsin ketjukaruselliinkin pitkästä aikaa. Kun silmät laittoi kiinni, aikamatkasin Lintsille parinkymmenen vuoden taakse ja näin jo allani sen ison kallion, jonka päällä ketjukaruselli aikoinaan pyöri.

Great Americassa on kaikenlaista; pikkulastenmaailma, Snoopy planet(upean retroa, Ressu on ihana), vesipuisto liukuineeen, lasten altaineen, aaltoaltaineen ja tietty kaikki hurjat aikuisten laitteet. Kaikkialla on puhdasta, henkilökuntaa on tarpeeksi. Sydän syrjälläni seurasin kuinka tyttäreni kiipesivät kohti vesiliukumäen suuta,  mutta joka liukumäen suulla on lifeguard, pilli suussa. Turvallisuudesta huolehditaan tosissaan. Joka paikassa. Pilliin puhalletaan heti, jos joku ipana ei toimi ohjeiden mukaisesti. Mittatikkua käytetään joka käänteessä ja pelastusliivit ovat altaiden äärellä pienemmillä pakolliset. M-a-h-t-a-v-a-a. Aikuinen voi siis oikeasti jopa hetkeksi rentoutua, kun lapset ovat omissa touhuissaan. (minä tosin vahdin ekalla kerralla silmä tarkkana joka liikettä)

Lastenaltaalla istuessani bongasin nuo cabanat, HEI, täällähän voisi pitää mahtavat poolpartyt. Vuokraavatkohan tätä aluetta yksityiskäyttöön...Tuollainenhan pitäisi hankkia oman altaan reunalle..hmmm

Kivointa kaikessa, että huvipuisto on lähellä, eikä siellä tarvitse viipyä koko päivää kerralla. Kaikkia laitteita ei tarvitse kiertää, tai hysteerisesti miettiä mitä jäi näkemättä. Tullaan uudestaan! Kun paikalle pärähtää keskellä viikkoa, ei siellä ole juuri jonojakaan. Mahtavatkohan omat lapset edes tajuta miten onnekkaita ovat. Minä pääsin Linnanmäelle kerran kesässä ja se oli yksi vuoden kohokohdista.

Juhannuksen jatkoa.
Tataa!

ps käytiin katsomassa Brave 3Dnä, ekassa mahdollisessa näytöksessä, perjantai aamupäivänä. Tätä odotettiin niin. Elokuva oli aika hurja, ja mutta itse tarina odotettua laihempi. Hurjia karhuja ja taistelukohtauksia riitti. Tytöt toki tykkäsivät paljon, mutta kiipesivät välillä syliin, kun meno äityi hurjaksi. Parhaat kohtaukset oli nähty jo moneen kertaan trailereissa. Tämä täti itki loppukohtauksessa niin että piti istua aloillaan jokunen tovi, jotta kehtasi astua päivänvaloon.

Tuesday, June 19, 2012

Juhannushöystö

Juhannuksesta; tämä juhannus juhlitaan eri tavalla kuin yleensä. Toisaalta, aika moni juhannus on vietetty täälläkin, mutta jos saisin valita, olisin ystävien kanssa Inkoon saaristossa.  Tykkään siitä lähtöä edeltävästä kepeästä tunteesta, ruokalistojen ja asujen suunnittelusta, ja erityisesti siitä, kun vihdoin istuu ulkona ison pöydän ääreen hyvien ystävien kanssa, eikä ole kiire minnekään. Pöydässä sen tuhannen erilaista ruokalajia, sillä jokainen on tehnyt jotain erilaista; omia suosikkejaan.

Täällä ei just ole nyyttäreitä tiedossa, mutta sörsseleiden fanina; itse tehty salsa (maissisalsa tai perinteisempi tomaattisalsa) kuuluu suosikkeihini dippinä ja höystönä lähes minkä tahansa ruoan kanssa, ihanat ruokaisat salaatit, kuten mm; peruna- feta- aurinkokuivattu tomaatti-punasipuli- chorizomakkara- salaatti ja grillattu halloumijuusto rucola pedillä, uudet perunat ja kokoelma sillejä, (minipullot akvaviitteja). Voi pojat, tässä on vakavanlaatuinen ruokaikävä Suomeen.

Täällä, meksikolaisruokien taivaassa;) olen ruvennut tekemään tulista artisokkadippiä, jota tarjoankin lähes kaikille vieraille... Ei ehkä se terveellisin, mutta oi miten maukas. (Terveysintoilijat älkööt siis vaivautuko) En pääse tekemään tätä ystävilleni tänä juhannuksena, mutta tässäpä ohje. Käy höystönä tai tortillasipsien kanssa dippinä, sekä grillattujen hampurilaisten välissä. Kiitos, nam.

Sekoita isossa kulhossa majoneesi, artisokan sydämet (itse käytän öljyssä säilöttyjä) jalopenot ja parmesan lastut. (Alkuperäisen reseptin mukaan koko sose on majoneesia, mutta itse "kevennän" sitä laittamalla puolet joko kreikkalaista jogurttia tai kermaviiliä.)  Olen suurien linjojen ystävä enkä turhan tarkka, joten en mittaa annoksia. Mutta olivat muistaakseni suurin piirtein näin:

2 cups mayo (1 cup on n. 275ml)
1 cup artichokes
1 cup (tai vähemmän) jalopenos
1 cup parmesan flakes

Maistamalla, kokeilemalla, tiedät haluamasi tulisuuden. Itse heittelen sekaan vielä valkosipulijauhetta tms, riippuen millä tuulella olen. Jos parmesan lastuja ei löydy, korvaan juustorasteella. Sekoita pilkotut jalopenot, artisokat ja juustolastut majoneesimössöön. Jätän artisokat sellaisiksi n. sentin palasiksi, ovat kivoja sattumia ;)  Uuni lämmitetään n. 180 asteeseen ja koko mönjä kaadetaan uunivuokaan, pinnalle vielä juustoraastetta. (Itse käytän aina lasista, aika syvää torttuvuokaa, jonka nostan sitten suoraan pöytään) Dippi on valmis, kun se kuplii ja juusto on kivasti sulanut. Menee sellaiset 20 minuuttia, riippuen laitatko setin kylmään vai kuumaan uuniin.

Helppo ja hyvä, kannattaa kokeilla, maistuu sekä kylmänä, että lämpimänä. Tästä on tullut yksi meidän suosikeista, maistuisi varmaan esim huikopalana kokolla..

Tataa!

ps tässä on joutunut jättämään muutaman postauksen luonnosvaiheeseen, kun on pitänyt tehdä töitä. On se kumma, kun työt tulevat harrastusten tielle;)

Friday, June 15, 2012

Guns and Ammo

Satuinpa bongaamaan neonvärisen kyltin, jossa luki Gun Show. Naurahdin ääneen ja sanoin: Ai, kiva, mennääks tonne viikonloppuna? Minkäköhänlaista porukkaa tuolla käy? Mun täytyykin ostaa uusi uuzinainmillimiiter, ihan niin kuin Arnoldin...

Sitten minulle kerrottiin taas jotain mielenkiintoista: Mieheni ei nyt ollut ihan varma saako näiltä "messuilta" ihan kaikkia noita automaattiaseita, mutta "hyvä puoli" on kuulemma se, että aseen saa heti käteen. Normaalioloissa, asetta, vai-oliko-se-aseenkantolupaa, saattaa joutua odottamaan hetken.

Mitä? Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt miehelleni?

Hold on, wait a minute - siis voin ostaa aseen ja sujauttaa sen käsilaukkuuni, kantaa mukana? No, right to bear arms, eli lupa kantaa asetta on kirjattu jo perustuslakiinkin. En kuitenkaan saisi kantaa mukanani ns concealed weapon, eli piilossa olevaa asetta, ilman sille erikseen annettua lupaa (concealed weapon licence ei sitten Kaliforniassa irtoa ihan helposti. Ei kuulemma edes Queen Elizabethille;) No, saanko pitää asetta autossa? Joo-o, saat kyllä, mutta se ei saa olla ladattu tai esim hanskalokerossa. Sen pitää olla piilossa, ehkä jopa lukollisessa lippaassa, esim takaluukussa. Aha.

Tästä "innostuneena" googlailin vähän ja löysin aivan kamalan pelottavia keskustelupalstoja. Siellä kehottelivat toisilleen, että kannat asetta vaan, oli lupa tai ei. Jos joku hullu sitten hyökkää kimppuusi, oletpahan varustautunut. Mamma mia. Täällä ei siis kannata ihan turhasta käydä sanomassa, ties minkä tussarin vetävät esille.

Minut valtasi hyvin omituinen tunne.

Kymmenen vuotta sitten olimme Losissa pelaamassa minigolfia myöhään illalla. Alue ei ehkä ollut se turvallisin. Jäimme hetkeksi hengailemaan parkkipaikalle pelin jälkeen.(halusin ihan turistina kuvata jotain) Viereemme ilmestyi sekalainen seurakunta lökäpöksyjä. Míeheni sanoi aika nopeasti, noniin, nyt mennään, "they are packing." Pikkugangstoilla oli lökärissä käsiase. Nousimme autoon, enkä sanonut juuri mitään.

Näitä asioita on muuten turha alkaa miettimään, muuten tulee hulluksi, eikä uskalla tehdä mitään tai mennä minnekään. Paranoidiksi en ala. Kentuckyssa on ymmärtääkseni eniten aseita per capita, Kalifornia yltää vasta sijalle 44. Asuinalueemmekin on varsinainen lintukoto, mutta kyllä uutisissa kerrotaan melkein päivittäin ampumatapauksista lähikaupungeista.

Täällä pääsee ja joutuu myös keskustelemaan aivan ihmeellisistä asioista. Tämäkin aihe on jotenkin very bizarre. Aihe tuli myös uniin, mutta hätiin riensi  Jason Statham. Ei paha.

You are not in Kansas anymore, Dorothy.
Mukavan turvallista viikonloppua.

Tataa!

Tuesday, June 12, 2012

Mission Impossible

U-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a. Narahdan tähän kerta toisensa jälkeen.

Sanon ipanoille: Tee XYZ, niin saat jäätelön, kun mennään kauppaan.(terkut kaikille ravintoterapeuteille ja kasvatuspedagogeille, joo, lahjon lapsiani herkuilla, såååsååå)

Kaupassa kävelemme jätskialtaan luo. Tai siis minkä jätskialtaan? Täällä jäätelöt pidetään pystyissä pakkaskaapeissa. Parasta kaikessa- JÄÄTELÖITÄ EI MYYDÄ YKSITTÄISPAKKAUKSISSA. Oikeesti. Irtojäätelöä et saa, vaikka polkisit jalkaa. Tämä on suomalaiselle jätskinsyöjälle karmea kohtalo. (tähän ei lasketa ben&jerry's tms minimaalisen pieniä tylsiä pikareita, puhun nyt kingis-jättis-päärynälipsi-tyyppisestä ratkaisusta)

Ainoa vaihtoehto on ostaa vähintään 6, yleensä 12, tai enemmän, tikkua, tuuttia tai ice cream sandwichia. Siis wtf. Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa olen mennyt samaan lankaan, seisonut kaupassa huuli pyöreänä. En vaan pysty sisäistämään tällaista älyttömyyttä. Tavallisen paketoidun irtojäätelön saa vaan ja ainoastaan huoltoasemalta tai esim SevenElevenistä. Revi siitä. Tulee pingviiniä ikävä...

No, lasten(ja äidin) iloksi käymme sitten aina joskus esim Baskin & Robbinsilla, tai Cold Stone Creamerissa jätskiannoksella. (kuten tänään;) Kotiinkin olen nyt ostanut tötteröitä, kermavaahtoa ja erilaisia strösseleitä. Tehdään ne tuutit sitten itse.

Pitipä vaan kertoa tällaisesta ankeudesta, jonka kourissa täällä yritetään selvitä;)

Tataa!

Sunday, June 10, 2012

Z niin kuin ZUMBA

Zumbaa edeltävä viikko oli hiukka väsyttävä; ipanat olivat levottomia ja hiukan puolikuntoisia. Pienin oppi vähän aikaa sitten uimaan ja "kostoksi siitä", sai uimarin korvan, eli sellaisen kivuliaan korvakäytävän tulehduksen ja uimakiellon viikoksi. Sitä korvakipua sitten valvottiin. Äiti oli loppuviikosta vähän väsynyt.

No, valitus ei auttanut, kun kampesin itseni lauantaina ylös klo 6. Kassiin muutamat treenivaatteet, evästä, muistiinpanovälineet ja hyvää mieltä. Jännitti ja mietin kauhuissani ekaa tankotanssikokemustani; olin auttamattomasti salin vanhin ja lihavin. Eipä olisi kovin moni minun joutsenelle dollareita heitellyt;)nauratti sitä paitsi ihan kauheesti...Toivottavasti tässä ei käy samoin.

Tunnin ajomatkan jälkeen olin perillä. Salilla parveili kaiken näköistä, kokoista ja rotuista tyyppiä. Mukana myös miehiä. Nimeä paperiin, matskut kainaloon, koulutus alkakoon. Tässä vaiheessa kerrottakoon, etten siis ollut tavallisella zumbatunnilla; olin jo jonkin aikaa miettinyt zumbaohjaajan tutkintoa ja kun sitä nyt vaan kerran eletään, täytyi ryhtyä tuumasta toimeen. Kilpailuviettisenä en myöskään kestä kohdallani keskivertoista suoritusta, jos jostain oikein tykkään, siinä täytyy olla hyvä.

Päivä oli pitkä ja tosi raskas. Aamu aloitettiin normaalitunnilla, ja siitä eteenpäin päivä jatkui sekoituksella luentoja, tanssia, ryhmäesiintymisiä, ohjauksen opettelua. Oli hyvä, että mukana oli muutamat vaihtovaatteet; ensin kauhea hiki, sitten kylmä, sitten taas hiki. Moottori piti käynnistää aina uudelleen ja uudelleen. Iltapäivällä kahden aikaan tuntui siltä kuin olisi jäänyt rekan alle. Kaikki lihakset olivat jäykkänä, väsytti. Ei auttanut itku markkinoilla; hymyä huuleen ja taas salsan, merenguen, cumbian ja reggaetonin pariin. Olin siellä the odd one out - olmi skandinaavi, joka ei osaa laulaa mukana...parhaiten synkkasi yhden perulaisen ja barbadokselta kotoisin olevan naisen kanssa. He olivat molemmat tanssiopettajia jo valmiiksi ja syntyneet näiden rytmien tahdissa. Mahtavaa porukkaa!

Kotimatkalla, serfikaatti pelkääjän paikalla, olin väsynyt, mutta onnellinen. Lemppari radioasemani ei kuulunut vuoria ylittäessäni, mutta joku latinokanava(ja uskonnolliset kanavat, jotka kuuluvat aina ja kaikkialla)pärähti soimaan. Kuuntelin musiikkia yhtäkkiä ihan eri tavalla, jammailin istuimessani, laskin rytmejä, mietin toimisiko tämä salsana vai merenguena...

Tästä se työ vasta alkaa; olisi valittava musiikki, suunniteltava noin kymmeneen kappaleeseen koreografia, plus warm up ja cool down. Huhhuh. Sitten pitäisi löytää mentori, olen itse asiassa löytänyt jo, nyt pitäisi vaan uskaltaa lähestyä häntä ja päästä luokan eteen harjoittelemaan ohjausta. kääk. Toisaalta; ihana haastaa itseään ihan uudella alueella ja kehittyä. Tuntisuunnitelmaa kehitellessäni, yksi asia on varma; warm up vedetään Fintelligensin, tahdissa ja cool downissa käytän Myrskyluodon Maijaa, Karita Mattilan versiona. Saatan jopa laulaa mukana;) (tihihihi)

Tataa!

Thursday, June 7, 2012

Mitä laittais, mitä söis?

Suomessa ruoanlaitto oli helppoa. Kauppojen hyllyt olivat täynnä tuttuja tuotteita, jääkaapissa oli aina hätävaraksi tuorepastapakkaus, pinaattilettuja ja kevytkymppi nakkeja. (ajatella, eineksiä, härreguuuud)

Kun mietin otsikkoa tälle postaukselle se tuli minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta; mitä tänään syötäisiin That's it!Maailmanlaajuisenverkon avulla pääsen sinne vaikka nyt, heti, katsomaan arkisia ruokaohjeita. Olenpa hölmö. Täällä olen nääs kamppaillut tietyn ruokaidentiteettikriisin parissa jo kuukausia.

Ekat kolme kuukautta "syötiin ravintolassa." Sitten muutettiin ja sain kaikki omat kattilat, pannut, mausteet ja tarvikkeet. Sitten se vasta tenkkapoo tulikin. Parin viikon päästä tein jääkaapin oveen listan tutuista arkiruoistamme; lihamakaronilaatikko, santa fe chicken, mureke, lohilaatikko, kanapasta, spagetti, uunitortillat jne Siinä ne nyt möllöttää, mutten kuitenkaan tee täällä samoja ruokia kuin kotona, Suomessa. Toki teen kotiruokaa joka päivä, mutta jotenkin on ote vähän vielä hukassa.

Ruokarepertuaaristani puuttuu kokonaan keitot, kuumalla ei tee samalla tavalla mieli rakastamiani uuniruokia, munakasta en laske kunnon ruoaksi. Nyt olen ryhdistäytynyt ja tehnyt 5 litran kattilaan jättimäisen nakkisopan pari kertaa. Kaikki tykkäävät. Itsekin matkaan maustepippurin tuoksuissa aina omaan mummolaan saakka. Ajattelinkin pitää epäviralliset suomiruokaviikot.

Kauan varjellut Puruveden savumuikut syödään joku ilta perunoiden ja voin kanssa,hapankorput menivät jo, mutta Ikean mätitahna ja mäti maistuu hyvältä vaikka crackereiden päällä. Fasun siniset loppuivat, mutta Milka schokoladea ja Lindtin suklaata saa joka paikasta. (Hershey's milk chocolate on aivan kamalaa sontaa, mutta olen pakon edessä joutunut uhraamaan vartaloni sille)

Maanantai oli sadepäivä, keitin lapsille iltapalaksi mannapuuroa. Olisipa täällä mehukeittoa! Tuli kauhea ikävä mansikka-ja mustikkakeittoja. Mikä aliarvioitu aines. Meillä saattoi mennä osa purkista homeeseen, mutta nyt kun saisin litran mehukeittoa, se ei ehtisi paljon vanheta. (kätevä emäntä ystävättäreni, kiitos L, ehti jo opastaa skypessä tee-se-itse- mehukeittokiisselin. suattaapi olla, että jopa kokeilen, vaikka periaatteesta vastustan kaikkia mehustusjuttuja. ajatusta on kehiteltävä...)

Ruokamatkailin mielessäni Suomeen. Näin viettäisin suht täydellisen ruokapäivän: aamun aloittaisin kauppatorilla kahvitellen. Munkkipossu ja kahvi, ja/tai ehkä karjalanpiirakka munavoilla. Lounaaksi söisin saaristolaispöydän antimet, graavilohta, sillejä, savusiikaa, saaristolaisleipää ja uusia perunoita(paljon voita), lasissa rutisevan kuivaa kylmää valkoviiniä. Käsilaukusta napostelisin lakua ja salmiakkia, niitä suklaakuorrutettuja lakuja ja noitapillejä. Herneitä ja suomalaisia mansikoita olisi torilta myös mukana. Jääkaapista kroukkisin leipäjuustoa ja joisin mehukeittoa suoraan purkista.

Illalla, saunan jälkeen jossain mökkimaisemassa, söisin taas alkuun kalaa ja sitten pöytään kannettaisiin hyvää grillilihaa, kanttarellikastikkeella, salaatteja ja lopuksi joku äklömakea kakku, mansikoita, suklaata. Voi äiti. Ehkä tässä onkin matkustettava Suomeen; ihan jo ruoan takia.
Sitä paitsi lapset kaipaavat maksalaatikkoa;)

Tataa!

ps Lucky You, joka luet tätä siellä päin maailmaa! Kaikki herkut ovat ihan käden ulottuvilla.

Saturday, June 2, 2012

Joie De Vivre

Kävästiin siis kahdestaan ulkoilemassa. Syötiin sushia täällä, mitä taideteoksia ja makuja! Suosittelen.(Myöhästyttiin happy hourilta, se on arkisin kello seitsemään saakka.)

Massut täynnä suuntasimme sinne, mistä kuului eniten naurua ja musiikkia. Päädyimme tänne. Mikä mahtava meno, mitä tyyppejä! Astuimme suoraan "latinokortteliin"; live bändi soitti salsaa, naislaulajalla oli ihanan rosoinen ääni. Hikisiä ruskettuneita ihmisiä, punaisia kynsiä, kultakoruja. Vaikka macho ain't mucho, katselin näitä miehiä huuli pyöreänä. Mitä passionataa, mitä lanneliikkeitä, mitä jalkatyöskentelyä! Pituutta 150cm sulka päässä, ohentunutta tukkaa ja paljaita päälakia, tatuointeja, raskaita koruja, rintakarvoja, valkoisia hammasrivistöjä, mahaa ja hikeä. Ja mitä itsevarmuutta.

Nämä latinomiehet pyörittivät käsivarsillaan toinen toistaan upeampia naisia. Yksikin tanssitti itseään kahta päätä pidempää runsasmuotoista rouvaa, muitta mutkitta upotti päänsä naisen muhkeaan rintamukseen ja puristi isoa peppua. Taisivat olla ennaltaan tuttuja;)

Entä naiset sitten? Va-va-vooom.
Paksuja hiuksia, juurikasvua, isoja renkaita korvissa, kultakäätyjä ja ristejä kaulassa, runsaita muotoja, upeita kulmakarvoja ja pitkiä ripsiä. Jokaisella ihonmyötäistä päällä, kokoon katsomatta. Aivan upeita otuksia; peppua, rintaa ja mahamakkaraa ja sellaista ylitse pursuavaa naiseutta, jota ei suomalainen pulliainen käsitä. Nämä ovat ihan eri rotua kuin me, ja miten loistokkaasti he kantavat itsensä! Tuijotin näitä otuksia ihaillen, jalkani naputtaessa ujosti tahtia.

Baariin saapui pariskunta. Nainen ohjasi ukkonsa suoraan tanssilattialle, alkoi keimaillen salsata, mies heilui coolisti vieressä, käsi naisen uumalla. Törmäsivät pari kertaa meidän pöytään, nainen lauloi koko ajan mukana ja iski minulle silmää, väläytti hymyn. Meidän pöytä oli ihan tahmea, ja törmäyksien takia juomamme loiskahtivat yli reunojen ja tahmeus vaan lisääntyi, muttei haitannut yhtään. Yleensä muuten haittaa... Kaikista näistä ihmisistä pursusi sellainen elämänilo, että oksat pois. Siemailin margaritaani ja nautin meiningistä. Olisinpa enemmän tuollainen! (mahamakkara löytyy, riittääks se?) En uskaltautunut tähän porukkaan tanssimaan, vaikka latinorytmit ovatkin muka hallussa. Suomalaisena olisin kaivannut ehkä vielä toisen margaritan rohkaisuksi...

Illan päätteeksi sain hirmukimmokkeen matkustaa Etelä-Amerikkaan. Mieheni sukulaisella sattuu olemaan hotellinrähjä jollain rannalla Costa Ricassa; eiku sinne! Mukaan pakkaisin sandaaleja, isoja värikkäitä korvakoruja ja hulmuavia helmoja. Ryhtyisin matkan ajaksi paljon paljon boheemimmaksi kuin olisin ikinä luullut pystyväni. Ja jos jonkun rouhean kapakan lasissa olisi vielä edellisen käyttäjän huulipunan jämät, ei haittaisi.

Tämä bakteerikammoisen uhma huvitti miestäni silmin nähden. Tuollaisesta matkakohteesta löytyisi varmaan myös muutama "mitä ikinä teet, älä katso ylös"- naistenvessa ;).(Niitä löytyy muuten aika monta Roomasta ja Barcelonasta, jaiks!)

Tai no jaa, ehkei minusta ihan tuohon olisi. Saattaisi paremminkin olla aikamoinen käsidesisirkus edessä ja hermo lopussa;) Ajatuksena tosin aika kiva leikki. Lisään ehdottomasti bucket-listaan.
Viikonlopun jatkoa,
Tataa!