Thursday, July 24, 2014

Pyöräilevä Ryhävalas

Suunnittelin ja pakkasin koko maanantain. Laukkuun heitettiin jos jonkinlaista asuyhdistelmää koruineen kaikkineen. (90% tuli takaisin käyttämättä, quelle surprise..) Laukut, rattaat, matkasänky, boogie board, ämpäreitä, märkäpuku (vaikka se olikin mieheni mielestä iha häpäsy). Aivan surrealistista koko hommassa oli se, että auto oli lähes valmiina puolilta öin, vaikka olimme lähdössä matkaan vasta tiistaiaamuna! Miracles do happen.

Tiistaina liikkeelle ja suht kivuttoman noin kuuden tunnin siirtymän jälkeen perillä, ah. Rakas Hermosa Beach. Rakas majapaikkamme, sama vanha huonekin;) Tällä kertaa oltiin melkein varustauduttu; mukana oli jopa juomia ja jotain pikkuruokaa. Huoneessamme on kunnon keittiö. Vautsi vau. Toki silti suuntasimme rannan kautta kävelykadulle syömään ja nauttimaan happy hourista. Oikeastaan meille riittäisi aina vain jääkaappi ja kahvinkeitin.

Keskiviikko oli aivan hullun hyvä päivä;  Aaamulla ensin Scotty's aamupalalle. Tarjoilija oli tosin noussut väärällä jalalla, joten varmistin, ettei mieheni kirjoita mitään 25% tippiä (on paljon runsaskätisempi tippaaja kuin minä). Good Stuff on myös nimensä veroinen aamupalapaikka, breakfast burritot vievät kielen mennessään. Sitten Hermosa Cycleryyn ja one speed cruiserit alle.

Pyöräily kuuluu Losissa meidän vakiojuttuihin; Rannassa kulkee "rantaraitti", aivan hiekan vieressä, noin parinkymmenen mailin matkan. (toki välillä joutuu kulkemaan pätkän pois hiekalta) South Bay bike paths- Santa Monica tästä  Ensin, epäilin, miten meidän sirkus saataisiin liikkeelle, mutta oivasti; esikoinen pyöräili itse, keskimmäiselle viritettiin trail-a-bike minun pyöräni perään ja pienimmän autoistuin kiinnitettiin trailerin teltan sisälle, verkon taakse. Voila. Soli siinä, fab five liikkeelle!

Pyöräilimme ensin Redondolle, (huom pienimpien kanssa Lagoon on suosittu), jossa pysähdyimme syömään supertuoreita kala-ja äyriäisherkkuja. Mahtava paikka! Suosittelen todella lämpimästi. Valitset elävistä merenherkuista omasi, friteeraavat tai höyryttävät sitten maun mukaan. En ole ikinä syönyt niin hyvää fish cevicheä, enkä niin upeita calamareja - Clam Chowder on taas ehdoton! Tänne pitää vaan osata tulla. Onneksi oli paikallinen opas mukana, joka halusi katsella vanhaa game arcadea lapsineen, trip down the memory lane;) Ruoka on varmasti hyvää myös ylemmällä tasolla, Redondo Pierillä, mutta myös varmasti kaksi kertaa kalliimpaa. Ihana meininki.


Tällä kertaa olin sitten sopivasti unohtanut vaipat, joten arvata saattaa miksi päätimme sotkea takaisin Hermosalle, emmekä jatkaneet enää etelään Torrance Beachin ja Palos Verdesin suuntaan...Öh.

Aamuliikunnan jälkeen suuntasimme boogie -tai bodyboardailemaan, as you wish. Tyttäreni ovat jo aivan huimia uimareita ja sukeltelevat isojen aaltojen alta syvemmälle. Mieheni opastamana sitten kukin vuorollaan laudan päälle; hurjan hauskaa ja taidokasta menoa aina hiekalle asti.  Mieletöntä!

No, mieheltä lahjaksi saatu surffiopetus on vielä käyttämättä, mutta päätin, että jos nuo ipanatkin, niin kyllä minäkin. Normaalisti mummoilen. Vesi oli yllättävän lämmintä, joten en sit laittanut sitä märkäpukua;) (vaikka tosiasiassa käyttäisin sitä myös spanxina;))Veteen, aallon bongaus, kauhea potkiminen ja JIHUUUUU mikä vauhti!Mahtavaaa! Mä surffaaaan!!!

Suu auki, into piukeena, kaikki tapahtui nopeasti; yhtäkkiä tössähdin hirveällä vauhdilla ja voimalla rantahietikolle sen laudan päällä, sormet jäivät laudan alle, AUTS!, Sitten toinen iso aalto pyyhkäisi yli ja olin ihan pökerryksissä. Bikinin housut olivat valahtamassa nilkkoihin, peppu oli hiekkaa täynnä. Meikit poskilla, uitettuna koirana, yritin nopeasti ylös samalla tarkistaen, että kriittiset paikat olivat piilossa. Suussa rahisi hiekka, silmiä kirveli. Onneksi se komea lifeguard ei napannut punaista kellukettaan ja pannut juoksuksi;) En sentään näyttänyt siltä, että hukun. Lauta oli mennyt menojaan. Voi perkele.

Ekasta kokemuksesta huolimatta, heti, kun kehtasin (eikä silmiä enää kirvellyt), menin veteen uudestaan ja kävi aika lailla samalla tavalla. Ensi kerralla laitan muuten sen märkäpuvun ja pidän sormet laudan päällä. Märkäpuku päällä ei tarvitse pelätä sitä, että yhtäkkiä makaa ihan ryhävalaana siinä rantahietikolla takapuoli paljaana pärskien.

Tataa!

PS Alkuillasta otimme vielä pyörät alle ja suuntasimme Manhattan Beachin laiturille jäätelölle ja illaksi taas kävelykadun huumaan. Oltiin kaikki aivan tasaraha, kuten kuvitella saattaa.

PPS Redondolla on himmeitä paikkoja;) kuten tämä. En sit ostanut mitään, vaikka mainostivat mm keijuja, öljyjä, enkeleitä, kristalleja, tuulikelloja, itkuvartioita ja tietty psychic readings. Matkakertomus jatkuu...






Monday, July 14, 2014

Keyser Söze

Että sillä lailla; rouvalla on nyt ollut sekä oikea käsi, että vasen jalka lähes toimintakyvytön. Olen stressaantunut ja päässä pyörii paljon aika isoja asioita. Huomaan, etten ole jotenkin läsnä, skarppina, vaan jossain ihan muualla. Ja sen kyllä huomaa;

Maanantaina, olin taas hakenut lapset summer schoolista ja oli kotona täysi tohina päällä; tytöille lounasta, vauvalle kiinteiden maistatusta. Ja eiku leipomaan. Uudessa raastimessani on kivasti monta teräkokoa ja sillä suurimmalla porkkanoiden kimppuun. Voimalla. Ja sitten - AU! Raastoin reippaasti oikean käden keskisormen nivelen auki. Syvältä. Tuli siinä ehkä muutama uusi hieno ärräpääyhdistelmä vahingossa opetettua lapsillekin. Kahdella kielellä.

Verta tuli ihan kamalasti, sattui, hirvitti ja rupesi pyörryttämään. Voi äiti. Viisi laastaria meni läpi, mutta oli toimittava. Lapset autoon, apteekkiin! (en edes tiedä minne pitäisi mennä, jos pitäisi mennä päivystykseen, pitänee selvittää) Apteekissa sitten korvissa suhisten, käsi antennina tykyttäen, seisoin kauhusta kalpeana. Neuvo oli antibakteerirasvaa ja tiukka laastari. Kiitti moro moikkis, äkkiä kotiin, ihan sumussa. Usutin lapset syömään tikkujäätelöä ja tein vanhana partiolaisena jätskitikusta ja teipistä lastan sormelle. Sain silti sen pirun haavan vielä muutaman kerran auki, mutta selvisin hengissä.

Tähän ihan vaan sen verran, että olen sitten aivan über-oikeakätinen. En osaa vasemmalla mitään. Pelkkä meikinpesu on hankalaa ja mieheni ei ole kovin lahjakas pitkien hiusten pesijä;) Piti opetella vasuriksi. Tuli lauantai; piti vähän järjestellä paikkoja. Siinä jotain laatikkoa kantaen pistin vauhdilla menemään- AU! en tajunnut miten pitkälle babysitterin jalat yltävät ja potkaisin sitä oikein voimalla, tai siis sen jalka meni varpaiden väliin.

Katse alas, voi apua; vasemman jalan keskivarvas osoitti sivulle. Laatikko alas, ja sen kummempia ajattelematta napsasin varpaan paikoilleen, refleksinä. AU! Voihan hemmetin hemmetti. Mies puuhasteli jotain autotallissa, jonka ovelle menin sitten linkuttaen; Et ikinä arvaa mitä nyt tapahtui! 

Koipi ylös, jääpussi päälle ja sitten tuli oikein kunnon kipu. Saattoi suusta päästä taas jotain rumaa;)Jotenkin se vilpuri näytti silti kierolta, joten päätin kuitenkin pitkän googlauksen jälkeen käydä näyttämässä. Olin varma, ettei se poikki ollut; pystyin liikuttamaan sitä ja jotenkuten kävellä linkuttamaan. Pelkäsin, että jos siinä onkin jotain kummaa, saan siitä riesan vuosikausiksi. Varvasjutuissa on kuulemma kuusi tuntia peliaikaa.

Hoitaja ja lääkäri kehuivat ripeää toimintaani. (eihä sitä varvasta voinut sivuun sojottamaankaan jättää!) Luulivat ensin, että tulin sinne käden takia...Sormi olisi kuulemma voinut tarvita pari tikkiä, mutta too late. Olin hoitanut sitä oikein eikä ole tulehtunut. Varvas ei ollut poikki ja koputtelujen, venyttelyjen ja väännön jälkeen lääkäri vain teippasi sen kiinni akkavarpaaseen. Kiitti. Takaisin kotiin. Onneksi meni vasen jalka, muuten olisi haasteellista ajaa autoa.

Nyt pitää olla juoksematta ja hyppimättä 2-3 viikkoa, voihan vitalis. Kipu kuulemma kyllä kertoo, milloin liikunnan voi taas aloittaa. Linkutan nyt hitaasti menemään oikean käden keskisormi pystyssä;) kunnes, kuten Kevin Spacey Roger 'Verbal' Kinttinä, yhtäkkiä jonain tulevana kauniina päivänä kävely muuttuu, magically, taas normaaliksi;)

Tataa!

PS Siitä porkkanakakusta; ensi kerralla leivon suoraan bettycrockerin valmisjauheesta. Niin kuin täällä on tapana.


Wednesday, July 9, 2014

Marina - Monterey Minibreak

Oltiin 4th of Julyta edeltävä viikonloppu Marinassa, Monterey Bayn vieressä, hiekkadyyneillä. Tekipä taas hyvää. Yksikin yö poissa kotoa, pois pyykeistä ja ruoanlaitosta, merituulessa, ah. Ihanan rentouttavaa.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, en pakannutkaan perjantaina, vaan makasin oudosti vellovan vatsani kanssa sohvalla koko illan. Huono olo tuli ihan puun takaa kesken iltapäivän ja jatkui koko illan. Ei auttanut Underberg, ei mikään. Todella omituista. Pelkäsin jo pahinta, eli, ettemme pääse tälle tärkeälle matkalle.

Kysessä oli meille erittäin läheisen perheen viimeinen Kalifornian viikonloppu ennen Suomeen muuttoaan. Heidän lähtönsä tulee todella kirpaisemaan, mutta Piilaakso on kuin juna-asema; ihmisiä tulee ja menee vuoden, parin välein. Lähtemisiin on vain totuttava. Ehkä siksikään ei jaksa koko ajan tutustua uusiin, kun tietää, että kohta pitää taas aloittaa alusta. Ensimmäisiin kysymyksiini kuuluukin- kauanko aiotte olla täällä?Onneksi on myös hyviä ystäviä, jotka asuvat täällä toistaiseksi, niin kuin me. Ja oikeat ystävyydet säilyvät, paikasta huolimatta. Eiks ni?

Olo helpotti lauantaiksi ja päästiin matkaan, hiukan suunniteltua myöhemmin. Perussetti; hiki päässä pakkausta, manausta, etten pakannut jo aiemmin, ja toteamus, että on ihan sama ollaanko vauvan kanssa yksi yö vai viikko, tavaraa ja tilpehööriä on saman verran. Matkasänkyä, rattaita, alustaa, vaatteita, vaippoja...Niin, ja kolme lasta on enemmän kuin kaksi...

Pakkaan omat kamat aina vikana, ja ehkä juuri siksi, olen nykyään perhematkoilla, todella kevyt pakkaaja. (olen siinä vaiheessa niin loppu koko hommaan, etten enää välitä) Kerran unohdin jopa hammasharjani, mutta lapsille oli sadat värikordinoidut vaatekerrat, pinnit ja systeemit. Voi äitiys;)

Monterey on ihanan lähellä; sinne voi ajaa joko route 1stä, maisemareittiä Santa Cruzista etelään, tai pikataipaletta;) 101 pitkin sisämaassa. Me valittiin jälkimmäinen, mieheni vastustuksesta huolimatta. Suoraan sanottuna, halusin vaan päästä äkkiä perille. Ei tuo rantaviiva mihinkään katoa, mutta aika ystävien kanssa on kullan arvoista.

Hiekkadyynit ovat aivan mahtava paikka. Sattuipa niin, että olimme olleet ihan samaisella Marina State Beachilla aiemmallakin reissulla noin vuosi sitten. Mieheni kävi jopa tarkistamassa, että rakkauskaiverruksensa on vielä seinällä, ja päivitti sinne vielä yhden nimikirjaimen lisää, ooh, sydän tähän.

Lapset nauttivat hiekkaleikeistään, me aikuiset nautimme toistemme seurasta ja maittavan picniclounaan rannalla. Sitten, oli refresh for dinner-aika, eli hirmukiireellä huoneeseen, 10minuuttia pitkäkseen, vauvan ruokinta, suihku, ranskalainen meikinpäivitys (vanhan päälle uutta) ja menox! Tarkoituksena oli istua fire pitillä, mutta parhaat paikat oli varattu; raidallisiin mexikolaisponchoihin kääriytyneet kikattelijat olivat varanneet paikat ja tuuli niin penteleesti, että vetäydyimme ystäviemme terassille ihan suosiolla. Kikattelijat olivat saattaneet käydä hakemassa eväitä vihreältä lääkäriltä ennen illanviettoa;)

Monterey Sanctuary Beach Resort on ihana paikka. Amerikkalaiseen tyyliin, huoneisiin liikutaan golfcarteilla. Muutaman sadan metrin kävely olisikin liian rasittavaa;) Me arvoimme hotellivarauksen kanssa liian kauan, ja jouduimme tien toiselle puolelle Quality Inn:iin. Nimensä veroinen  - todellista laatua;)Mutta aamupala kuului hintaan, joka on minulle ihan supertärkeä juttu. Yksi yö sinne tänne, kunhan on puhtaat lakanat ja toimivat puitteet. Aamulla on saatava kuppi kahvia, lasi mehua ja jotain murua rinnan alle, mieluiten niinku heti;)

Sunnuntaina kävimme aamupalalla täällä, taas hole-in-the-wall ja maukas! ja  iltapäiväksi suuntasimme Monterey Bay Aquariumiin. Jopa vauva tuijotti auringossa välkkyviä anjovisparvia ihmeissään ja suostui olemaan ekaa kertaa kiljumatta rintarepussa. Jee! On alkanut vierastamaan, minun mielestäni hiukka aikaisin, mutta minkäs sille mahtaa. Oli pakko ottaa kuva samassa paikassa, missä seisoin yhdeksän vuotta sitten, esikoinen samassa repussa. Nyt kolmen lapsen kanssa. Miten aika lentää! Lapset kasvavat ja itse sitä aina vaan näyttää samalta, hehheh.

Ihana viikonloppu, ihania ihmisiä, mutta katkeransuloinen jälkitunnelma. Nyt on jo hyvästelty ja se tuntui kyllä jotenkin erityisen kurjalta.

Mukavaa viikkoa. Meillä on tässä sattunut ja tapahtunut tällä välin. Hohhoijaa, siitä pian lisää!

Tataa!

PS "kalakuvat" päättivät latautua "pää alaspäin" - upeat värit ovat silti näkyvissä ;) Noita meduusoja seuratessa rupesi tekemään mieli pukeutua just noihin väreihin; ruskeisiin mokkasaappaisiin, petroolinsiniseen, crispyyn valkoiseen paitapuseroon;) Ah syysmuotia.