Hello again Los Angeles

Tänäkin kesänä selvittiin Losiin lomailemaan. Tai, no, mieheni oli töissä muutaman päivän, minä lasten kanssa. En melkein kehtaa kirjoittaa mitä tehtiin, sillä me ollaan näköjään NIIN kaavoihin kangistuneita, ettei keksitä mitään uutta; sama hotelli, samalla beachilla, sama polkupyörävuokraamo, samat kalaruoat, sama tuju Bloody Mary ja Margarita happyhourilla... mutkun mutku, siitä me vaan tykätään, joten yhtä hyvin voisi lukea tämän tai tämän postauksen...öh.

Eli aurinko paistoi, aallot olivat mahtavat, tytöt koko ajan boogie boardiensa kanssa vedessä, surffareita, lifeguard torneja, hasselhoffeja punaisine kelluvine apuvälineineen jne jne -  mutta yhtään reissua ei tämä perhe tee, ettei jotain jännittävää tapahdu, joten mennäänpä asiaan.

Automme ei ole ikinä ollut näin täynnä kamaa. (Parannamme näemmä omaa tavaraennätystä joka reissulla;))Tällä kertaa päätimme ottaa myös omat pyörät mukaan. Pyöräteline ei kanna kuin kaksi, joten kolmannesta otettiin etupyörä irti ja ladattiin kaikkien kamppeiden päälle takakonttiin. Pienimmälle päätettiin vuokrata traileri paikan päältä. Näillä mennään. Paree olla tulematta joku pakollinen tarve päästä käsiksi johonkin tavaraan takaluukussa matkan aikana...

Kun olimme ajaneet sellaiset 20 mailia, autot rupesivat hidastamaan kohdallamme moottoritiellä ja osoittelivat auton taakse. Kojelaudassa kaikki näytti normaalilta - me oltiin ihmeissämme. Kerran avasin ikkunan ja viereinen kuski karjaisi- Autonne savuaaa! Jaa, sepä mukavaa, ja eiku seuraavasta

exitistä ulos...

Olin käyttänyt autoni pari pvää aiemmin öljynvaihdossa ja se oli haissut ajon jälkeen pahalle. Savusikin edellisenä päivänä vähän, mutta mieheni vain tokaisi, että ovat sössineet jotenkin, jättäneet korkin auki tms. Tarkisti ja sanoi kaiken olevan ok - öljyn pitää vaan palaa pois ja soon sit siinä. No, kun pysähdyimme, koko auton alusta oli öljyn peitossa, samoin osa moottorista. Voi vitalis. Yelpistä ensimmäinen autopaja ja sinne!

Ehdin siinä jo miettiä kaikenlaisia vaihtiksia. Ehtisikö mies lentäen Losiin vielä tänään?
Mitä hemmettiä me muut nyt tehtäisiin ja mitä jos mun auto on ihan sökö. Lapsille näytettiin iloista naamaa, vaikka teki mieli huutaa ja pidättää hengitystä. 

Onneksi ei ollut valuttanut kaikkea öljyä pois. Mitään aktiivista vuotoa ei löytynyt ja kun moottori ja alusta saatiin pesetettyä ja kuivattua, tilanne näyttikin yhtäkkiä ihan hyvältä. Korjauksien jälkeen, ajoimme 10mailia ja pysähdyimme tarkistamaan tilanteen- taisi muutamat rukoukset tulla sanottua- ja tadaa! kaikki ok.

Oli pakko tarkistaa, että uskalsimme lähteä ylittämään Pacheco Passin. Vaihtoehtoisesti oltaisiin oltu ihanasti tien pientareella, kuumuudessa, keskellä vuoria kolmen lapsen kanssa. Mutta, perinteitä kunnioittaen, tällä tempauksella varmistimme sen, että olimme Losissa taas parhaaseen ruuhka-aikaan....

Seuraavat päivät vietimme perinteisesti, perinteisessä hotellissa. Tällä kertaa ikkunamme oli suoraan rannalle, enkä enää suostu muuhun huoneeseen menemäänkään. Syötiin merisiilit ja clam chowderit, ihanat poket ja calamaret. Ja sotkettiin pyörillä menemään.

Tiistaina huusimme Golden State Warriorsit NBA Finaalin voittoon ja viikonlopuksi siirryimme mieheni kavereille. Ei sielläkään ihan tylsää ollut; rouva, joka ei ole mikään kodinhengetär, onnistui hälyttämään paikalle palomiehet aamupalaa tehdessään. Talon isäntä lähti ostamaan fire pit:iä mieheni kanssa, jolloin jonkun tekstaavan naisen Mini valui isännän auton etulokarin alle parkkipaikalla ;)?! Eikä kyseessä ole mikään monster truck, mutta hyvänkokoisille renkailla varustettu Tahoe.

Kun me sitten illalla istuttiin tulen äärellä ja kipinää lensi kuivalle ruoholle, mies tokaisi, ei talo kipinästä syty palamaan -  ei voinut muuta kuin nauraa. Positiivisena asiana; siinä tulen räiskeessä oli niin kiva, että rupesimme suunnittelemaan c(l)amping reissua! Josko telttaan(mökkiin) yhdeksi yöksi?

Saas nähdä!

Tataa!

PS Los Angeles ei kyllä ole Los Angeles ilman tiettyjä asioita. Törmäsin taas samaan- niin kuin aina; mikään ei ole yksioikoista. Joku juo kahvinsa tummalla roastilla, joku vaalealla. Jääkaapista löytyy soija-, manteli- ja lehmänmaitoa. Coffee matea on myös monen makuista. Yksi juo cokista vain Zerona, toinen dietina tai tavallisena, mutta ilman kofeiinia. Joku juo kahvia, mutta vain Starbucksin valmiita jääkahveja, joita myydään tetroissa. Minä meinasin välillä, että juon pelkkää viiniä tässä seurassa ja koko ajan, että kestän nämä erikoisuudet;)

Ja ihanille lukijoille- nyt on taas monta luonnosta valmiina. Viimeiset kymmenen viikkoa kolmen lapsen kanssa ei oikein antanut omaa aikaa kirjoitella. I'll be back soon!

Beach Party

Mikkihiirimanian jälkeen takaisin beachille. Ah mikä rauha.

Lauantaina oli ystävättäremme syntymäpäivät; miten onnistummekin aina samaan aikaan paikalle;) Ensin suunnitelmissa oli pokeri-ilta, mutta vaihtui vauhdissa beach partyyn. Molempi parempi;) Pokeri-iltakin olisi tosin ollut hauska. Lapset innostuivat läiskimään korttia ihan tosissaan joulun aikaan Floridassa. Taisi keskimmäinen oppia huijaamaankin.

Amerikkalaiset don't fool around, mitä varusteluihin kuuluu. Täällä piknikit ovat totista puuhaa; jokaisen autotallista löytyy retkituolit, ainakin puoliteltta, iso pyörilläkulkeva cooleri, vaikka tämä olisi tietty vielä hienompi;), järjetön määrä kaikenlaista tilpehööriä, astioita, ottimia, retkipöytiä, minigrilli, muovialustallisia huopia jne jne. Me ollaan tässä ihan noviiseja ( lue: en kestä taas sitäkin tavaramäärää) Mutta pikkuhiljaa sitä tavaraa tuntuu kertyvän. Piknikit ovat osa kalifornialaista elämäntyyliä ja kelihän on läpi vuoden sellainen, että ulkona viihdytään.

Nämä juhlat alkoivat aamupäivästä ja "telttakylä" oli helppo bongata jo kaukaa. Oli isompi ruokateltta, johon tarjoilut oli katettu. Ne oli tietenkin catrattu paikallisesta trendipaikasta. Ison teltan ympärille oli pystytetty neljä muuta telttaa. Oli vilttejä, retkituoleja, paddle boardeja, boogie boardeja, coolereita, kenkiä, lapsia ja aikuisia, upea cruiser lahjapyörä rusetteineen, lahjakasseja ja kaikenlaista muuta. Set uppia oli tehty aamupäivällä monta tuntia. Minä mietin mielessäni, että ai kauheeta mikä roudaaminen takaisin päin. Hiekka rahisee autossa vielä kuukausia;) PMA - positive mental attitude, buhahaha. Keskityin siis olennaiseen.

Päivä oli ihan kiva. Oli mukavan pilvistä, eli vauvaa ei tarvinnut pitää koko ajan teltassa, eikä käännellä vaunuja hysteerisesti pois päin auringosta. Tämä kuva on tosin Huntingtonilta;) Ja kun en satu olemaan supermodel-kunnossa, pystyi helposti välttelemään myös bikineissä esiintymisen. Virallinen syy oli tietty se, etten uskalla kokeilla paddle boardaamista näin isossa aallokossa. En varsinkaan kokeneemman suppaajan kaatumisen jälkeen.  

Se meni suurinpiirtein näin: Synttärisankari meloi kaksoissiskonsa kanssa rohkeasti liikkeelle. Päätyi kuitenkin ottamaan ison aallon väärin ja vetämään sellaiset wipe outit, että katsojatkin säikähtivät. Tämän lisäksi iso lauta lensi aaltojen yli, päin erästä rouvaa, joka uitti pientä tytärtään rantavedessä. Hän ehti juuri ja juuri nostaa lapsensa syliin turvaan ja kääntää laudalle selkänsä. Lauta pamahti pahannäköisesti-ja kuuloisesti päin rouvan selkää. Onneksi selvisi mustelmilla. Joo, en lähde kokeilemaan. Tää on nyt nähty.

Viihdyimme rannalla oikeastaan koko päivän, mutta aiemmat kokemukseni taas vahvistuivat; LA on kyllä sisäänpäin lämpenevä paikka. On suorastaan erikoista, ettei sankari tai hänen miehensä ottanut hommakseen esitellä kenellekään. Porukkaa tuli ja meni, päätyivät juttelemaan ja naureskelemaan keskenään. Tyyliin - ollaan tunnettu kauan ja ollaan tyytyväisiä just näin. Asutaan samoilla alueilla, niin kuin aina ollaan asuttu. Ulkopuolinen elämä on turhaa. 

Ketään ei oikein kiinnosta. Kukaan ei kysy sinulta mitään. Ovat täysin wrapped up omassa elämässään. JA kun et kerran asu alueella, What's the point, eikö? Tyyliin - Jos me ei vaikka enää koskaan tavata, pitäiskö minun jollain tavalla kiinnostua sinusta tai sinun elämästä?  Omatoimisena paukkasin eri porukoihin höpöttelemään ja toki tunsin joitain ihmisiä ennestään. Sankari, joka sattuu myös olemaan vauvamme yksi kummitäti esitteli kyllä poikaamme, sinne sitten perään kuikuilemaan;) You are on your own. Tuntui siltä, että me ollaan nyt luotu puitteet kivalle yhdessäololle, ole ystävällinen ja viihdytä itse itseäsi. Piste.


Mieheni tapasi vanhoja tuttujaan ja he muistelivat tietty menneitä ja röhöttivät yhteisille jutuilleen ja tutuilleen, jotka olivat tehneet kuka mitäkin hauskaa. Jep jep. Nyt taas tiedän miltä miehestäni tuntui Suomessa 12 vuoden ajan, kun puhuimme jostain Lapin reissusta vuonna 1989. Sillä erotuksella, ettei ensimmäisinä vuosina ymmärtänyt sanaakaan suomea....

Kun juhlat olivat ohi, olin ihan tyytyväinen. Oli kiva taas palata hotellille perheen kesken ja rantakadulle syömään. Seuraavana päivänä oli luvassa pitkä paluumatka Pohjois-Kaliforniaan.

Tataa!

PS nyt ovat koulut taas alkaneet ja työt, enenevässä määrin. Arki on alkanut siis vauhdikkaasti. Pikkuhiljaa postailen siis ja todella vanhoja juttuja, mutta bear with me. Kyllä tästä taas vauhtiin päästään!

Hey Mickey!

Mihin viikot menevät? Fiuh aika lentää ja postaukset jäävät puoliväliin; palaan koulujen alettua takaisin ruotuun, ensi viikolla;) Nyt Anaheimiin:

Nopea aamupala ja liikkeelle. Mukavana Super8 plussana, saimme jättää auton ilmaiseen parkkiin hotellin alueelle, joten reippahasti kävelimme Disneyn shuttlelle. Saanen huomauttaa, että olimme liikkeellä kello kahdeksan! Woot Woot! Jonkun sortin ennätys. Varmasti.

Toontown

Anaheimin alkuperäinen Disneyland oli minullekin uusi tuttavuus. Olemme onnistuneet välttelemään tätä kamalan ihanaa lapsikohdetta kaikki muut Losin reissut;) En jotenkin näe järkeä viedä esim  3-vuotiasta Disneylandiin, sillä suurin osa jää silloin kokematta, ainakin laitteista, eikä ihan pieni osaa arvostaa (?) Disneylandin yksityiskohtia ja tunnelmaa. Ja meidän lapset pelkäsivät kaikkia hahmoja pienempinä. Pääsymaksukin on melkein 100 dollaria per nuppi, joten huvi ei myöskään ole ihan ilmaista. Mutta, kukin tyylillään. Ja vietiinhän me sinne kyllä vajaan 6kk ikäinen. Eli, kun sitten tulevaisuudessa pyytelee sinne, sanotaan vaan, että sähän olet jo ollut Disneylandissa, etkö muista?;)

Jungle Cruise

Me olimme suunnitelleet hyökkäystaktiikan, eli laitteet, joihin ehdottomasti halusimme.  Ensin suunnattiin Frontierlandiin, sieltä, Tomorrowlandiin jne jne. Aamulla ysin aikaan selvisimme laitteisiin 5-10 minuutin jonottamisella. Holy mama. Disneyllä on käytössä ilmainen fast track-systeemi; nimen voi käydä jättämässä listaan ja antavat ajan, jolloin tulla takaisin ja pääsee melkein koko jonon ohi. Ab Fab. Käytimme tätä keinoa monessa suositussa laitteessa, mm Space Mountainissa. Huom, Disneyn  fast track on ilmainen, toisin kuin muissa huvipuistoissa!

Liisa Ihmemaassa

Space Mountain. Olen yrittänyt tähän laitteeseen kolmessa eri Disneylandissa, ekan kerran 17-vuotiaana, sitten reilut 20-kymppisenä, aina onnistumatta. Seriously. Se hemmetin laite on aina kiinni, huollossa tms. Nyt, melkein juoksin sinne kahden mikkihiirikorvaisen tytön kanssa fast trackit kädessä ja tsädäm, laite oli juuri mennyt kiinni. Yritin sinne päivän aikana kolme eri kertaa ja suutuin, sillä olin halunnut sinne aamulla, mutta se ei sopinut jonkun muun suunnitelmiin. mur. Neljännellä kerralla se oli auki ja pääsin vihdoin kiljumaan tähtien sekaan. Mahtavaa. One thing to check of my bucket list;) Lapset menivät vielä toisen kerran into piukeena. Jee!

On myönnettävä, että vaikka olen hurjapää ja pää alaspäin roikkuminen on hauskaa, inhoan pimeitä paikkoja ja sitä, että oikein kunnolla säikähtää. Niinpä en juurikaan välittänyt edes Matterhornista, jossa joku Bigfoot hyppää eteen karjuen ja silmät kiiluen;) ja siinä kelkan kyydissä, kolinassa, tuli selkä kipeäksi. Mummoilua.

Pirates of the Caribbeaniin oli karmea, melkein tunnin jono, joten työntekijät ehdottivat jättämään vaunut parkkiin ja koko perhe kyytiin. Tuntui olevan tapa. Kokemus oli aivan fantastinen, sillä vauva ehti siinä jonossa väsyä ja tulla nälkäiseksi niin, että kun astuimme laivaamme, pieni huusi rintarepussaan suoraa huutoa, kunnes simahti. Jep. Loistoidea. Minä siinä tosi iloisena ja ennen kaikkea rentona. Ei tullut hiki, eikä mennyt yhtään hermo kireälle, kuten kuvitella saattaa...

I am your Father

Lounaalla katsoimme upean live shown: Darth Vaderin ja Sith Darth Maulin sekä muutaman Star trooperin ja jedioppilaan taistelukohtauksen. Tuli oikein kylmät väreet, vanhana Star Wars fanina. Ehkä juuri tästä syystä, mieheni oli pakkosaada se muki..

Menemättä kaikkiin Disneyn yksityiskohtiin, Frozenin Annaa ja Elsaa olisi päässyt tapaamaan 210 minuutin jonottamisella. Juu, ei sit menty. Helinä-keijunkin luokse oli yli tunnin jono. Jepjep. Mikin tapasimme sattumalta, juuri kun olimme kävelemässä Main Streetiä ulos ja jonotimme puolisen tuntia valokuvaan hänen kanssaan. Oli pakko. Ihan Klassikko.

Disney on aina Disney. Ansaitsen mitalin, että jaksoin siellä iltakuuteen (!!) vaikka tein lähtöä kello kolmesta eteenpäin, tyyliin- eiköhän tää ole jo nähty... Mieheni oli sitä mieltä, että lähdimme aikaisin. Olisihan meidän pitänyt katsoa vielä kulkue ja ilotulitukset. Argh, kiitos, ei. Onneksi lapsetkin olivat ihan tasaraha. JA ei se sieltä minnekään katoa. Jos niikseen tulee, mennään uudestaan. Jos asuttaisiin lähempänä, liputtaisin kausikorttien puolesta tuonnekin.

Miinuksena, moni laite oli päivän aikana rikki. Luulisin noilla pääsylippuhinnoilla olevan varaa pitää laitteet kunnossa? Tai ehkä joka ilta ei kannata räjäyttää taivaalle miljoonaa, jos vaikka puolella selviäisi?;) Onpa kyynistä;). Harmittaa, etten päässyt Peter Pan laitteeseen. Se olisi ollut kiva näyttää lapsille, jos se on niin kiva kun muistan.

Gift shopit ovat aivan ihania Disneyllä. Tässä pieni osa killuttimia, charms. Pikkutyttöjen unelmapaikka, ja niin, onhan noi ihania isompienkin mielestä. Eri teemojen mukaan, voi ostaa vaikka mitä, personoituna. Onneksi meillä on tapana ostaa vain magneetti tai avaimenperä muistoksi. Nyt mukaan lähti Mikkihiiren korvat ja pientä krääsää. Oma mopo meinasi lähteä ihan käsistä. Onneksi järki esti. Tällä kertaa.

Tataa!

PS Otimme fast trackit Indiana Jonesiin. Isomman tytön kanssa tunneleita pitkin maan alle. Pokka piti pimpelipom, vaikka inhotti ihmispaljous ja ahdisti olla maan alla. Olimme seuraavina menossa jeepin kyytiin, kun laite meni rikki. Edelliset ihmiset jäivät kyydin sisälle jumiin(yäk mikä ajatus). Odotimme 15 minuuttia, laite saatiin päälle, mutta se jumiutui uudestaan. Odotimme vielä toiset 15 minuuttia, mutta sitten security sulki laitteen ja poistuimme ilman paniikkia exitin kautta. Esikoiselle tuli pettymyksestä itku. Kyllä minuakin harmitti, mutta toisaalta, korkean ja ahtaan paikan kammoisena, olin salaa tyytyväinen, ettemme ehtineet kyytiin, ollaksemme jossain maan uumenissa laitteen sanottua POKS. Ensi kerralla Indiana, ensi kerralla....

Pyöräilevä Ryhävalas

Suunnittelin ja pakkasin koko maanantain. Laukkuun heitettiin jos jonkinlaista asuyhdistelmää koruineen kaikkineen. (90% tuli takaisin käyttämättä, quelle surprise..) Laukut, rattaat, matkasänky, boogie board, ämpäreitä, märkäpuku (vaikka se olikin mieheni mielestä iha häpäsy). Aivan surrealistista koko hommassa oli se, että auto oli lähes valmiina puolilta öin, vaikka olimme lähdössä matkaan vasta tiistaiaamuna! Miracles do happen.

Tiistaina liikkeelle ja suht kivuttoman noin kuuden tunnin siirtymän jälkeen perillä, ah. Rakas Hermosa Beach. Rakas majapaikkamme, sama vanha huonekin;) Tällä kertaa oltiin melkein varustauduttu; mukana oli jopa juomia ja jotain pikkuruokaa. Huoneessamme on kunnon keittiö. Vautsi vau. Toki silti suuntasimme rannan kautta kävelykadulle syömään ja nauttimaan happy hourista. Oikeastaan meille riittäisi aina vain jääkaappi ja kahvinkeitin.

Keskiviikko oli aivan hullun hyvä päivä;  Aaamulla ensin Scotty's aamupalalle. Tarjoilija oli tosin noussut väärällä jalalla, joten varmistin, ettei mieheni kirjoita mitään 25% tippiä (on paljon runsaskätisempi tippaaja kuin minä). Good Stuff on myös nimensä veroinen aamupalapaikka, breakfast burritot vievät kielen mennessään. Sitten Hermosa Cycleryyn ja one speed cruiserit alle.

Pyöräily kuuluu Losissa meidän vakiojuttuihin; Rannassa kulkee "rantaraitti", aivan hiekan vieressä, noin parinkymmenen mailin matkan. (toki välillä joutuu kulkemaan pätkän pois hiekalta) South Bay bike paths- Santa Monica tästä  Ensin, epäilin, miten meidän sirkus saataisiin liikkeelle, mutta oivasti; esikoinen pyöräili itse, keskimmäiselle viritettiin trail-a-bike minun pyöräni perään ja pienimmän autoistuin kiinnitettiin trailerin teltan sisälle, verkon taakse. Voila. Soli siinä, fab five liikkeelle!

Pyöräilimme ensin Redondolle, (huom pienimpien kanssa Lagoon on suosittu), jossa pysähdyimme syömään supertuoreita kala-ja äyriäisherkkuja. Mahtava paikka! Suosittelen todella lämpimästi. Valitset elävistä merenherkuista omasi, friteeraavat tai höyryttävät sitten maun mukaan. En ole ikinä syönyt niin hyvää fish cevicheä, enkä niin upeita calamareja - Clam Chowder on taas ehdoton! Tänne pitää vaan osata tulla. Onneksi oli paikallinen opas mukana, joka halusi katsella vanhaa game arcadea lapsineen, trip down the memory lane;) Ruoka on varmasti hyvää myös ylemmällä tasolla, Redondo Pierillä, mutta myös varmasti kaksi kertaa kalliimpaa. Ihana meininki.


Tällä kertaa olin sitten sopivasti unohtanut vaipat, joten arvata saattaa miksi päätimme sotkea takaisin Hermosalle, emmekä jatkaneet enää etelään Torrance Beachin ja Palos Verdesin suuntaan...Öh.

Aamuliikunnan jälkeen suuntasimme boogie -tai bodyboardailemaan, as you wish. Tyttäreni ovat jo aivan huimia uimareita ja sukeltelevat isojen aaltojen alta syvemmälle. Mieheni opastamana sitten kukin vuorollaan laudan päälle; hurjan hauskaa ja taidokasta menoa aina hiekalle asti.  Mieletöntä!

No, mieheltä lahjaksi saatu surffiopetus on vielä käyttämättä, mutta päätin, että jos nuo ipanatkin, niin kyllä minäkin. Normaalisti mummoilen. Vesi oli yllättävän lämmintä, joten en sit laittanut sitä märkäpukua;) (vaikka tosiasiassa käyttäisin sitä myös spanxina;))Veteen, aallon bongaus, kauhea potkiminen ja JIHUUUUU mikä vauhti!Mahtavaaa! Mä surffaaaan!!!

Suu auki, into piukeena, kaikki tapahtui nopeasti; yhtäkkiä tössähdin hirveällä vauhdilla ja voimalla rantahietikolle sen laudan päällä, sormet jäivät laudan alle, AUTS!, Sitten toinen iso aalto pyyhkäisi yli ja olin ihan pökerryksissä. Bikinin housut olivat valahtamassa nilkkoihin, peppu oli hiekkaa täynnä. Meikit poskilla, uitettuna koirana, yritin nopeasti ylös samalla tarkistaen, että kriittiset paikat olivat piilossa. Suussa rahisi hiekka, silmiä kirveli. Onneksi se komea lifeguard ei napannut punaista kellukettaan ja pannut juoksuksi;) En sentään näyttänyt siltä, että hukun. Lauta oli mennyt menojaan. Voi perkele.

Ekasta kokemuksesta huolimatta, heti, kun kehtasin (eikä silmiä enää kirvellyt), menin veteen uudestaan ja kävi aika lailla samalla tavalla. Ensi kerralla laitan muuten sen märkäpuvun ja pidän sormet laudan päällä. Märkäpuku päällä ei tarvitse pelätä sitä, että yhtäkkiä makaa ihan ryhävalaana siinä rantahietikolla takapuoli paljaana pärskien.

Tataa!

PS Alkuillasta otimme vielä pyörät alle ja suuntasimme Manhattan Beachin laiturille jäätelölle ja illaksi taas kävelykadun huumaan. Oltiin kaikki aivan tasaraha, kuten kuvitella saattaa.

PPS Redondolla on himmeitä paikkoja;) kuten tämä. En sit ostanut mitään, vaikka mainostivat mm keijuja, öljyjä, enkeleitä, kristalleja, tuulikelloja, itkuvartioita ja tietty psychic readings. Matkakertomus jatkuu...