Tuesday, April 30, 2013

Hauskaa vappua!

Me otettiin vappuun varaslähtö jo viime lauantaina yksien ystävien luona suomalaisporukassa, sittemmin saimme vieraita Suomesta, joten kyllä täällä kuplivalla kilistellään. (ja suu tungetaan täyteen tuttifrutti mixiä, merkkareita, panttereita ja fasun sinistä, oooooh, joulu).

Eipä sitä muuten ole taas pitkään aikaan katsonut asuinseutuansa ulkopuolisin silmin ja kyllä meidän kelpaa. Aikaa on vain muutama päivä, mutta näillä mennään. Nautitaan. Ilma auringossa 45, allas 25, kyllä tarkenee. Talviturkkikin on nyt heitetty;)

Vappu on aina kuulunut omiin lemppareihin. Esikoisen synttäriserpentiinit jätetään meillä esille kahta viikkoa ennen vappua ja sitten juhlapäivänä lisätään koristeita. Ja vaikka siellä kotona huhtikuussa kinokset saattavat olla korkeitakin, jotenkin ne aina vapuksi häipyvät ja tarkkasilmäinen bongaa hiirenkorvia. Kevättakki päälle, pikkukengät jalkaan, serpentiinit kaulaan ja vappulounaalle. Ihana juhlaperinne, hauskoja muistoja. Hengessä mukana, trööt trööt. Nauttikaa kaupungin kuhinasta!

Jonain vuonna on ehkä taas lehahdettava paikalle ihan livenä,
Tataa!

Thursday, April 25, 2013

I'd rather be at home playing with my iPad

Olen siis omantoimenohella partiolaisryhmän johtaja. Tyttöjen Daisies-ryhmässä on kahdeksan jäsentä, i'iltään 5-6 vee. Viimeisimmät kokooontumisemme ovat olleet hiukan rauhattomia ja joukossa on, kuten aina,  yksi vapaan kasvatuksen helmi...

Kuten lapsille ja aikuisille lupasin, viettäisimme aikaa myös ulkoillen, vaellellen luonnossa. Tähän mennessä ulkoilumme on rajoittunut koulun ympäristöön, mutta eilen oli vuorossa off-site. Itse sonnustauduin koitokseen täydessä urheiluvarustuksessa; dryfit-trikoota ja fivefinger kenkää. Näiden ipanoiden kanssa tulee aina hiki;) Tässä lienee hyvä paikka kertoa, että tämänkertainen avustajani, yhden partiolaisen äiti, ilmestyi paikalle korkokengissä... Kävi sitten kuitenkin vaihtamassa jalkineensa ;) Ulkona oli kuuma, muttei onneksi pätsi, kuten aiempina päivinä. Olin laittanut viestiä vanhemmille, että pakkaavat mukaan hattua, aurinkosuojaa, mukavat kengät, eväitä ja juotavaa. Ja tietty autoistuimet matkaa varten. Kuten arvata saattaa, osalta puuttui turvaistuin, osalta eväät. Olin onneksi pakannut extrapulloja vettä ja oli mukana ylimääräinen istuinkin.

Autoihin pakkautuminen oli ensimmäinen säätö; kumpaan autoon ja kuka kenenkin viereen. Oma tyttäreni mökötti, kun ei päässyt parhaan kaverinsa viereen kolmannelle istuinriville, vaan joutui istumaan omalla istuimellaan. Maailmanloppu.

Matkalla auton desibelit nousivat sfääreihin. En kuullut tyttöjen kiljumiselta omia ajatuksiani. Taisin tosin heittää vettä myllyyn kurvaillessani Eddiellä mutkaista pikkutietä;) Tytöt nostivat kätensä ilmaan ja leikkivät olevansa vuoristoradassa?! Kun aurinkorasvat oli läträtty, lunchbagit ja vesipullot koottu, oli aika aloittaa vaellus. Ylämäkinousua olisi täällä luvassa sellaiset 0.8 mailia, eli vajaat puolitoista kilometriä.

Puolessavälissä matkaa, parin vesi- ja välipalapysähdyksen jälkeen mietin olinko sittenkin ottanut liian kunnianhimoisen tavoitteen, mutta hyvässä ryhmähengessä, (lue: one more climb, one more great effort and we will see the magnificient view and have lunch! Daisies don't quit!) päätimme nousta huipulle asti.

Yksi kerrallaan, noukin lapsilta heidän kantamuksensa, vedin perässäni kädestä pitäen, yritin puhua luonnon ihmeellisyydestä, bongata liskoja ja perhosia... Toimin vetojuhtana, muulina, you name it, ihan sama, kunhan sekalainen karavaanimme liikkui eteenpäin;)

Kun vihdoin saavutimme huipun, lapset olivat ihmeissään ja itsestään tosi ylpeitä. Yes, we can! Oli aika istua alas syömään eväitä, lukea tarina liittyen seuraavan merkin suorittamiseen. Eihän kukaan minua jaksanut kuunnella, perhosia pörräsi ympärillä, yksi iso haukkakin tuli moikkaamaan ja jättimäinen toukka oli tosi kiinnostava. Posket punaisina, silmät kiiltäen, hiukan hikisinä nauttivat saavutuksestaan! Mikä ilo.(ja helpotus)

Alastulo olikin toinen juttu. Ruoan ja levon jälkeen näissä ipanoissa riitti energiaa kuin pienessä kylässä. Minulta lähti ääni heitä paimentaessa...Eipähän ollut mountain lionin, puuman, kohtaamisesta vaaraa, sen verran meteliä pidimme. Yritin parhaani mukaan pitää ryhmän koossa, mutta karkailivat alas rinteitä juosten, lopputuloksena yhdet rikkinäiset housut, kolmet verta vuotavat polvet. Olisi pitänyt olla valjaat mukana, ja laastaria!(duh, ensi kerralla, ensi kerralla) Normaalisti lapset tottelevat, mutta ryhmän hellllmi, ei tottele mitään, ikinä. Joudun joka kerta sanomaan (napakalla äänellä), tämä koskee myös sinua XX. Kaikki muut kuuntelevat ja noudattavat ohjeita, ainakin suurin piirtein. Aika rasittavaa.

Metsäosiolla, polun reunassa lojui ISO lisko, nauttien lämmöstä. Koko ryhmä hiipi liskon ympärille ihmettelemään. Rohkeimmat tökkäsivät liskoa sormellaan ja juuri, kun sanoin, että lisko on kuollut, se ponkaisi hirveällä vauhdilla eteenpäin. Voi kiljumisen ja naurun määrää! Säikähdin itsekin, ja kesti hetken ennen kuin sain suoristettua selkäni käkättelyltä ja jatkettua matkaa.  Kertakaikkiaan mainio yhteinen kokemus.

Olisi ollut erityisen hauskaa, jos Google maps:in tyypit olisivat taas osuneet paikalle kameroineen ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, etten kuullut tätä; I need to go. Number two. Now. Huhhuh;)

Tällainen reissu.

Tataa!

PS matkalla  huipulle oli huomattavissa pientä vastustusta; millloin oli nälkä, jano, kuuma,väsy, en jaksa kävellä, on hiki. Yksi aina tosi totinen kiinalaistyttö tarpoi eteenpäin kiukun voimalla;) Kun kysyin, onko kivaa? Sain vastaukseksi -I would rather be at home playing with my iPad.

Matkalla alas kaikilla oli jo tosi kivaa ja retken päätyttyä kysyivät milloin mennään uudestaan. Jaa, jos ei nyt kuitenkaan ihan heti;)

Monday, April 22, 2013

Fun in the sun!

Lähiympäristöstä löytyy aika makeita paikkoja, mutta liian usein viikonloppuisin hoidetaan rästihommia tai käydään muuten vaan "asioilla" . Tänne muutettuamme olin täysin vakuuttunut, että tekisimme lyhyitä irtiottoja koko ajan tutustuaksemme asuinpaikkamme ympäristöön paremmin, mutta eihän tuollaiset suunnitelmat ikinä toteudu, meillä ainakaan. Lähikaupungit olivat ennestään tuttuja eikä sitä yksinkertaisesti jaksa aina lähteä, eihän me Suomessakaan koluttu lahtia, turkuja ja tampereita viikonloppuisin;) Perjantaina onneksi jaksettiin!

Santa Cruz on kiva paikka, mutta siellä olemmekin käyneet usein. Nyt oli vuorossa Capitola. Ilma oli kuin morsian, takaluukussa cooleri, rantaleluja, bodyboard ja varmuuden vuoksi pieni overnight bag. Capitola on karkki! Ihana pieni surffikaupunki, pastellisävyisine kauppoineen, pienine viini- ja cava-baareineen, rantakuppiloineen. Aina meren äärellä asuneena rakastan viimaa, suolan tuoksua ja aaltojen kohinaa. Lounaan jälkeen parkkeerattiinkin hiekalle leikkimään. Täältä haluan vuokrata beach housen kesällä viikonlopuksi! Tänne me palataan.

Sitten jatkoimme kohti Monterey Bayta. Lasten kanssa matkustaessa, sitä joutuu välillä tekemään yllättäviä varikkopysähdyksiä ja päädyimme Rio Del Marin Sea Scapeen. WOW. Tänne taidammekin karata joskus kahdestaan romanttista viikonloppua viettämään! Mikä kotoisa, nukkekotimainen pikkualue. Täällä ei tapahdu mitään rikollista ikinä. Hälyytysajoneuvo tulee paikalle siksi, että jonkun kissa on puussa.

Sitten kohti Montereyta. Mieheni istui konffapuhelua, minä päästelin menemään Route ykköstä. Marina State Beachin kohdalla käännyin kohti dyynejä ja merta. Osuimme paikalle juuri, kun mies lähti riippuliitämään, aika kivannäköistä puuhaa. Siellä me sitten juoksenneltiin, lapset etsivät rapuja ja simpukankuoria, minä uutta ajopuun palaa. Löysinkin ison möhkäleen; mieheni tokaisi siihen, että ota vaan, jos jaksat kantaa itse;) Ei varmaan tajunnut, että ottaisin haasteen vastaan. Siellä se möhkäle nyt komeilee altaan reunalla ja odottaa mitä sille keksisin;)

Dyyneihin oli ilmestynyt "kalliomaalauksia",ihmiset olivat kaivertaneet taidettaan hiekkaan, joten mieheni kävi kaivertamassa myös omat nimemme sydämin. Iik. Romantillista.

Monterey Bay on tunnettu hienosta akvaaariostaan, joka on kyllä näkemisen arvoinen, mutta kyllä tässä satamakaupungissa riittää muutenkin tunnelmaa. Merilevä haisee, hylkeet haukkuvat taustalla. Laiturilta lähtee Whale watching tours, taisimme luvata lapsille reissun. Montereyn Fisherman's Wharf tapailee samanlaista tunnelmaa kuin San Franciscon Pier 39, pienemmässä mittakaavassa. Kalaruoat ovat herkullisia ja takuutuoreita, ostereita saa joka paikasta, clam chowder on MUST. nami.

Ex tempore hotelliyö olisi tavallaan kiinnostanut, mutte päädyimme tällä kertaa ajamaan kotiin yöksi. Olimme saamassa seuraavana päivänä rakkaan ystävämme päiväksi kylään, emmekä halunneet kiirehtiä aamulla lähdön kanssa.

Lyhyt, ihana irtiotto. Viikonloppu tuntui oikeasti pitkältä. What a difference a day makes;)
Kivaa viikkoa.
Tataa!

PS nyt googlaan märkäpukuja. Bodybordaus ja surffailu on opittava ja merivesi on aina kylmää. Ajatus biksuista valahtaneena polviin ei myöskään hotsita;)

Friday, April 19, 2013

Sinun aika, minun aika, meidän aika

Satuin "vilkaisemaan"  Real Housewives of Orange Countya;) Siinä, Heather, joka asuu Newport Beachin linnassaan plastiikkakirurgi-miehensä ja neljän lapsensa, (sekä kokkien, taloudenhoitajien, nannyjen  jne) kanssa, sanoi miehelleen, että tämä voisi urheilla aamuisin ja näin ollen viettää iltaisin enemmän perheaikaa. Mies närkästyi tästä kysyen, odotatko minun heräävän aamulla kello 5? Meinasi mennä vedet väärään kurkkuun. Mahtavaa! Just tuota keskustelua käytiin meillä taas viime viikonloppuna.

Vaikka väitänkin olevani moderni ja itsenäinen, minun on aina ollut jotenkin vaikea ottaa kuuluisaa omaa aikaa nimenomaan urheiluun. Kun lapset olivat pieniä, en raaskinut viedä heitä päiväkotipäivän päätteeksi kuntosalin lapsiparkkiin, joten en sitten ollut sutjakassa kunnossa. So what. Kaikkea ei voi saada. Sitä paitsi, nyt kun lapset ovat jo vähän isompia, olen onnellinen siitä, että olen viettänyt heidän kanssaan paljon paljon aikaa, ja vietän edelleen. Itse olen ollut, ja olen, oman äitini kanssa aina läheinen, joten yritän viljellä samaa. (Myönnettävä tosin on, että välillä on hermo ihan totaalisen loppu)

Olen yökyöpeli, en aamunvirkku. Silti, jos halusin urheilla, heräsin ollakseni kello 7 alkavalla spinning-tunnilla. Se oli ihanaa, vaikken siitä säännöllistä tapaa saanutkaan aikaiseksi, lämmin peitto oli liian kova vastus. Minä hain lapset päiväkodista, joten alkuillan jumppatunnit olivat pois laskuista. Viikonloppuisin minua ei saanut salille kirveelläkään. Viikonloppu oli perheaikaa.

Nykypäivään; jollen urheile aamuisin, en urheile ollenkaan. Joskus harvoin raahaan itseni iltatunnille, mutta normisti aika kuluu lasten läksyjen ja ruoan laiton parissa. Mieheni sen sijaan ei pysty urheilemaan aamuisin. Hän tulee kotiin alkuillasta ja paukkaa sitten salille tai pyörälenkilleen. "Onneksi" ei enää treenaa triatloni mielessä, silloin oli poissa aina monta tuntia kerralla.

Siitä se sitten lähti; Onko ok, että toinen on pitkän työpäivän päätteeksi illat urheilemassa? Montako kertaa viikossa tämä "pitää sallia"? Ja kuka minä olen liikuntaa kieltämäänkään, itsehän sporttailen päivällä, lasten ollessa koulussa. Se aika "ei ole keneltäkään pois." Mutta milloin toinen on kotona, perheen kanssa. Ja mitä se tarkoittaa? Mies kysyykin pragmaattisesti; mitä toivot minun tekevän täällä kotona? Haluan, että olet läsnä. Haluan, että olet täällä meidän kanssa. Ja toisaalta, eihän toisen liikunnasta voi suuttua. (voihan) Liikuntahan on hyväksi ja elää parempikuntoisena pidempään. En minä mitään rapakuntoista möhömahaa halua hoidettavaksi sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. (hui mikä ajatus)

Silti. Tuntuu tosi tyhmältä suuttua toisen poissaolosta, vaikka toinen huolehtii hyvinvoinnistaan. Olenko minä siis tässä se itsekäs? Lauantaisin meillä on tapana paukata salille koko perhe. Siitä minä tykkään. Urheillaan samaan aikaan, eikä loppuperhe odottele yhden kotiinpaluuta.

Eli, itsestään huolenpito on tärkeää ja suositeltavaa. Sen on kuitenki tapahduttava ajalla, jolloin se ei vaikuta muun perheen mahdollisiin suunnitelmiin tai yhdessäoloon;) Aika selvää, eikö?hehehe

Takaisin Newport Beachille: Heatherin mies vastasi, mitä sinä odotat minun tekevän? Heräävän kello 5 aamulla? Teen muutenkin pitkää päivää töissä. Heather vastasi siihen, Kyllä! jos aiot urheilla usein, sinun on tehtävä valintoja ja joustettava. Sitä paitsi meillä on kuntosali kotona!

Positiivinen ongelma. Me vaimot haluamme viettää enemmän aikaa miestemme kanssa. Haluamme myös, että miehemme viettävät enemmän aikaa lasten kanssa ja me kaikki yhdessä! Haluamme oikeasti jakaa arkea, eikä vaan teoriassa;) Sitä paitsi joku muukin saisi joskus rakentaa legoilla, pelata muistipeliä, leikkiä barbeilla ja ratkoa tokaluokkalaisen matematiikkaa;)

Kivaa viikonloppua läheisten parissa.
Tataa!

PS Lapsilla on nyt loma. Se on visusti vietetty kotona, puuhastellen kaikenlaista mukavaa lähialueella. Keskiviikko-iltana mieheni lähti salille ja otti ipanat mukaan; minä halusin harjoitella koreografioita rauhassa. Lapsiparkin eteisessä kuopus sai kohtauksen. Itku ja niiskutus alkoi, eikä mieheni kymmenen minuutinkaan yrityksen jälkeen saanut ipanaa jäämään parkkiin. (tihihihihi) Sanoi, että on ikävä daddya eikä halua jäädä sinne ja miksei hänkin voi olla lomalla? (Taisin itsekin kommentoida jotain alkuviikosta..)No, simsalabim, nyt on perjantai putsattu kalenterista ja me suunnataan rannalle. Pakkaan mukaan hammasharjat ja pyyhkeet, jos satumme jäämään jonnekin yöksi, mitään varauksia ei ole tehty, joten mennään sinne minne nenä osoittaa. Jipiiiiiiii!!!!

Tuesday, April 16, 2013

Mini-me

Kun yhdeksän vuotta sitten syksyllä selvisi, että vatsassani kasvaa tyttö, olin aivan hyperinnoissani, että saan mini-me:n. Ostin Baby Diorilta Pariisista kamalan kalliin mekon, ja laskin päiviä siihen kun katseemme kohtaisivat. Nyt, tuo valkotukkainen sorja tyttö on kahdeksan vuotta. Hän on hyvin empaattinen, reilu ja kiltti eikä vahingoittaisi kärpästäkään. Hyvä jos puolustautuu, kun tempperampi pikkusisko mesoo. Välillä oikein ihmettelen hänen rauhallista asennettaan. Eipä ole ainakaan minulta periytynyt.

Kun lapset olivat pienempiä, kirjoitin heille joka vuosi kirjeen; miten he olivat kehittyneet ja miten olin päässyt äitinä kasvamaan ja kokemaan. Pelkäsin ihan kauheasti, että minulle sattuu jotain vakavaa, enkä ole itse kertomassa heille minkälaisia he olivat pieninä. Siksi säilytän myös aina käden ulottuvilla,  keittiön tasolla, Paulo Coelhon päiväkirja/muistikirjaa, johon olen jo vuosia kirjannut lasten hauskoja letkautuksia. Nyt on palattava kirjeiden kirjoittamiseen, lapset kasvavat ja kehittyvät niin nopeasti! Kirjeet aion antaa heille tulevaisuudessa lahjaksi, sitten joskus.

Osa syy kirjoittamiseen on se, ettei kaikkea hauskaa voi mitenkään muistaa ja toiseksi, että olen pikkusisko. Ensimmäisen lapsen jutut muistetaan aina, mutta auta armias toisen, saati sitten kolmannen...Mitä hauskaa minä tein? Vanhemmat vastaavat yleensä ympäripyöreästi, No, sinä nyt teit vaikka mitä hauskaa! Olen jo nyt, syyllistynyt tuohon itsekin....

Eräällä ystävättärelläni on useampi sisarus. Ensimmäisen vauvakirja, on niin täynnä, ettei kirja mene kiinni. Lehtileikkeitä ja vanhoja piirustuksia pursuaa välistä. Toisen kirja on jo litteämpi. Ei pursua mistään. Kolmannen kirjassa lukee nimi, syntymäpituus-ja paino ja yhdelle sivulle on teipattu hiuskiehkura. Että sillä tavalla. Me ollaan naurettu näille jutuille, mutta kyllä sitä välillä tuli aikuisiällä vähän hölmö olo. Eikö nuo omatkaan vanhemmat muista minusta mitään?

Vakuuttelen itselleni, että on ihan kiva, kun lapset kasvavat. Vaikkei ole yhtään kivaa. Mutta minkäs sille voi? Osaan kyllä arvostaa perheaikaa täällä, kun olen tehnyt vähemmän töitä kuin Suomessa. Sitä paitsi, minua ei haittaa yhtään, että me tytöt ollaan lähes aina yhdessä. Nytkin, kun ovat lomalla, olimme aamupäivällä kampaajalla ja pedikyyrissä. Kahdeksanvuotias pääsi ekaa kertaa varpaankynsien lakkaukseen kodin ulkopuolelle ja pieni tättähäärä siinä siivellä. Kertaakaan eivät valittaneet, vaikka piti odotella ja haisi väkrylle tärpätille;) Täällä me painellaan yhdessä menemään, kädet käsissä.

Illalla on luvassa kakkua ja illallinen tytön itse valitsemassa ravintolassa. Joskus tärkeisiin hetkiin täytyy pysähtyä, huokaista ihastuksesta, pyyhkästä kyynel ja ottaa paljon paljon valokuvia. Aurinkoiset terveiset.

Tataa!









Friday, April 12, 2013

Everyone's doing it!

Asun nyt litistävien ja kohottavien alusvaatteiden maassa, missä tarjonta ylittää kysynnän. Minua naurattaa aina peffahousut, siis ihonväriset, "housuliivit", joissa on valmiina pyöreät pakarat. Mahtavat olla kuumat, mutta piknikillä mukavat, kun on oma tyyny mukana;)tihihihi. Minä selviän, ikävä kyllä,  ilman peffaimplantteja. (kuva lainattu, kuvassa Spanxin mid thigh body suit)

No nythän on niin, että hellettä piisaa. Pukeutumisessa se tarkoittaa mekkoja, mekkoja ja jälleen kerran mekkoja. Ohuet puuvillaiset jumpsuititkin ovat jo olleet käytössä. Jostain olen kuullut, että kun oikein ohuen, supermukavan puuvillatrikoisen mekon, tai jumpsuitin, vetää pukukopin halogeeneissa päälle, sen läpi saattaa näkyä jotain ihmeellistä; ei suinkaan sutjakkaa, vaan omituisia epätasaisia muotoja. Allergiaa? Vai kenties pikkulihaksistoa? Enivei, tähän ongelmaan on ratkaisu(ja) ;) (niin, ja aito ladyhan ei ikinä osta mitaan vuoritonta, joten huoli on turha...)

Aikoinaan, aes. aikaa-ennen-spanxia;), mallit catwalkilla ja starat punaisella matolla käyttivät kekseliäästi litistää-puristaa sukkahousujen yläosia pitämässä kurvinsa kurissa. Nips vaan polven yläpuolelta fiskarseilla poikki ja avot, toimii! (vai miten se raivola rysäpöksy meni, karsi sikapuukol loitoseks;))Sehän on nimittäin universaalisesti nätti näky, kun lonkan tai vyötärön kohdalla on pomppu; läskeihin uponnut alushousun vyötärönauha....Mutta jos siis kekseliäästi uusiokäyttää sukkiksen yläosan housuliivinä, voila, poistuu pomppukin;)Muuton yhteydessä heitin yhdet jos toisetkin nätisti leikellyt sukkahousun housuosat roskikseen. Tai siis enhän minä sellaisia tarvitse, tällaisena sutjakkaana sporttikissana. Miau;)hehehehe

Muistan myös ne lukuisat tyttöjen etkot, joissa ähisten ja puhisten otettiin paketista uudet muokkaavat sukkikset. Eihän niitä meinannut saada päälle, kun ne olivat niin tiukat ja naurua piisasi. Auta armias kun sormi meni sitten sukkiksen läpi ja ne oli hetkessä hajalla. Samperin samperi. Muotinäytöksissä mallit käyttivät aikoinaan ihonvärisiä sukkiksia alla, mustia päällä, oli nopeampaa vaihdoissa ja toimii muuten talvella, jollei halua esiintyä 80 denierissä, vaan hakee Kate ja Pippa Middletonin sheer black tights-linjaa tai suosii kuviollisia sukkahousuja. Eikä tule kylmä;)

Täällä muokkaavia alusvaatteita löytyy Targetin omasta mallistosta lähtien lähes kaikkialta. Aina voi maksaa enemmän ja ostaa  Victoria's Secretin tai  Maidenformin tuotteita, mutta kallein ei välttämättä ole aina paras.  Lue vaikka! Ikävä kyllä itselleen paras löytyy sovittamalla. Sinne siis pukukoppiin ähkimään;)

Täytyy muuten sanoa, että ihan hiukka itsevarmemmin painelee ohuessa liehuvassa mekossa menemään, kun takapuoli ei hylly eikä jatka liikettä muun vartalon jo pysähtyessä. Eikä tarvita Keiju-margariinia, kun mekko jo sujahtaa päälle;)

Ja kun tällä osastolla pysytään; et oikeastaan tarvitse yksiäkään valkoisia arkialusvaatetta; osta vain ihonvärisiä ja mustia. Ihonväriset t-paitaliivit näyttävät valkoisten paitojenkin alla paremmalta kuin valkoiset...Testaa vaikka! Hepeneet ja muut sitten erikseen;) Tai siis jos alusvaatteet on jaoteltu perinteisesti, arki, juhla, hepene jne kuten joillakin kuulemma on.

Perinteinen pallogrilli tai päärynä, kaikki kaipaavat joskus vähän kohotusta;)
Hauskaa viikonloppua, tiukasti pakattuna.

Tataa!

PS kurkkaa täältä todistusaineistoa..

Tuesday, April 9, 2013

Relax!

En oikein kestä olla paikoillani, ja kun tässä pari viikkoa sitten tuntui siltä, että aikaa on vaikka lampaat söis, päätin toimia. Ilmoittauduin toiseen zumbakoulutukseen ja Stanfordiin opiskelemaan.

Stanford;  campus on henkeäsalpaavan upea. Olin täysin pöllämystynyt ja vähän nolottikin. Asumme parinkymmenen minuutin päässä ja olin ensi kertaa paikalla. Tänne tuon perheeni piknikille ja patsastelemaan! Oikein vatsasta kouraisi paikan mahtavuus. Samaan aikaan tuli hirmuinen ikävä opiskeluaikoja Saksassa. Pysähdyinkö silloin parikymppisenä kertaakaan ihastelemaan maisemia, tajusinko ollenkaan miten upeassa paikassa olin? (hiustyyli oli ainakin toodella tyylikäs, ystävättäreni postasi just pari vanhaa kuvaa faceen. auts.)

Seuraavat kymmenen viikkoa saan siis leikkiä osa-aikaista opiskelijaa. Luennon, tai ehkä paremmin workshopin, vetää todellinen brändiguru. Miehellä on mieletön kokemustausta sekä uskomattomia tarinoita Andy Warholista, Beatlesista, Niken ja GAPin perustajista. Istuin siellä tyhmä virne naamalla, kyselin kaikenlaisia kysymyksiä, nauroin ääneen. Hän haastaa ajattelemaan eri tavalla ja on suorasukainen. Hän sanoi; I will put you on the spot and you might need a Kleenex. Muutama tyyppi valahti valkoiseksi, minä tykkään. Mahtavaa. Fanitan. Tiedän, ettei ainakaan motivaatiota tule puuttumaan! Saan kaikupohjaa parille startup idealle ja ideoita omaan työhön. Mikä mahtava päätös palata koulunpenkille! Ideasta saan kiittää miestäni. Suukko.

Tuli sellainen tunne, että minun on täytynyt joskus tehdä jotain oikein, että saan tavata näin upeita, ainutlaatuisen inspiroivia ihmisiä polullani.

Seuraavana aamuna oli aika ravita ruumista ja mieltä;  Zumbakoulutukseen! Sali oli täynnä neonväreihin pukeutuneita, vihreää mönjää juovia, ruskettuneita zumbaohjaajia. Raskas, monen tunnin tanssirupeama, mutta aivan huikea päivä! Sama setti kuin viimeksi, ensin tanssitaan ja hikoillaan, sitten verkottaudutaan, kuunnellaan luentoa, ja taas mennään. Kaikki kolmet vaihtovaatteet tulivat tarpeeseen. Opimme flamencoa, vatsatanssia, tangoa, socaa, sambaa ja quebraditaa. Upeita rytmejä, haastavia liikkeitä. Hihkuin ääneen. Illalla istuin sohvalla jääpussit polvilla, aivot turvoksissa uusista jutuista. Pakko päästä pian opettamaan!

Zumbaajat ovat kyllä oma lajinsa; porukassa on aina muutama zumbahihhuli. Eräs rouva oli päästä varpaisiin zumbareleissä; korvakorut, kengät, varmaan alusvaatteetkin, you name it. Suu vaahdossa hehkutti kuinka haluaa jakaa zumban iloa ja opettaa myös ilmaiseksi minkä kerkiää. Overdose. Näin ei ehkä saisi sanoa, mutta into ylitti taidot...melkein pelottava tapaus, huitoi joka suuntaan. Toisaalta, jos tällaiset tyypit on palkattu tanssiopettajiksi, minulla ei ole mitään hätää. Vedän ensimmäisen tuntini pian. Kiitos tämän koulutuksen, soittolistalta löytyy nyt myös tango, flamenco ja vatsatanssi. Samban jätän vielä väliin. Örk.

Jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti, hengaisin näiden ihmisten kanssa enemmänkin. Energia ja ilo on tarttuvaa. Tapahtumia, jam sessioneita, on koko ajan, samoin erilaisia retriittejä. Harkitsen vakavasti vihreän mönjän juomista, vaikka perjantaina koulutuksen jälkeen kädessä komeilikin kylmä viognier;). Onneksi on blenderi valmiina, kun satun terveelliselle tuulelle. Oli kiva huomata, että zumbaohjaajissa on myös minun tyyppisiä ihmisiä; leipätyö muualla, mutta innokkaalla harrastusasenteella mukana. Meillä pysyy vielä jalat maan päällä;) toistaiseksi.

Lauantaina olin aika räähkä. Polvia pakotti, mutta vastoin järkeä hilpaisin taas zumbatunnille, jonne meinasin kertakaikkiaan kuukahtaa. Tuntui, että olisin ollut kotona vain varikkopysähdyksillä muutaman päivän ajan, joten lähdimme viettämään perheaikaa San Franciscoon, California Academy of Science:een. Tosi mukava paikka, Heureka on steroids;) ja aivan upeat akvaariot, pingviinit, sademetsä jne. Kallis, mutta kiva. (aikuisten liput taisivat olla 35, lasten 25 paikan päällä, joten ne kannattaa ostaa etukäteen netistä!)

Nyt harjoittelen uusia tansseja, myös alkaneet opinnot ja uudet työjutut laittavat aivot ylikierroksille. Olenkin nyt sitten iloisesti herännyt kolmena yönä putkeen tasan kello 4:00. En meinaa millään nukahtaa uudestaan. Tämän siitä saa, kun ei osaa rentoutua. Pitää muka koko ajan olla tehokas ja tuottava. Ei kuulosta järkevältä.

Huomenna pitäisi olla superhelle. Ehkä otan itselleni hyvän kirjan käteen ja olla möllötän paikallani pari tuntia ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa.

Kivaa viikkoa, Tataa!

PS hyvä ystävättäreni on henkisempi olento; joogaaja. Taidan kovatempoisten tanssirytmien sijaan lähteä hänen kanssaan venyttelytunnille hengittelemään.



Sunday, April 7, 2013

Amerikkalaisen aikakäsite

Tai siis sen puute. Olen tässä lähiaikoina päässyt oikein säännöllisesti tekemisiin paikallisten kotirouvien kanssa. Nämä elämäntapakotirouvat eivät handlaa aikatauluja, tai sitten suomalaisen tarkka aikakäsite on kertakaikkiaan vieras.  Oli syy mikä tahansa, minä olen hulluuden partaalla.

Jos joku on, sanotaan vaikka 45 minuuttia myöhässä, minusta olisi aihetta soittaa, tai lähettää vaikka tekstari? Ei ihmisten normaalisti anneta odottaa tuollaisia aikoja, vai annetaanko? Täällä annetaan. Sitten, kun näitä sankareita on odotettu, ei kuulu anteeksipyyntöä eikä kukaan kritisoi???!! Seriously?!!! Meinasi katketa verisuoni päästä.

Muutamat rouvat olivat vieneet lapsia retkelle, odotimme heitä koulun edessä sovittuun aikaan. Muut äidit jutustelivat rennon letkeästi keskenään, yritin samaa, mutten pystynyt; vilkuilin kelloa, jalka naputti maata, kynsi kännykän näyttöä. Kukaan ei hermostunut? En ymmärrä. Voi viilipytty. Ja jos ihan rehellisiä ollaan olisin suomalaisittain ihan yhtä hyvin voinut istua yksin autossa surffaten iltapäivälehtien lööppejä.

Minua ärsyttää, etteivät ihmiset kunnioita toisten aikatauluja YHTÄÄN. Haluan huutaa, I have a life! Mulla on kiire! People to see, places to go! Mutta ei kuulemma kannata. Nobody wants to make waves. Miten niin nobody? Aallot on kivoja.  Have you considered that if you don't make waves, nobody including yourself will know that you are alive?;)

Kun ytimessä asuu tehokas ja täsmä, tää on kuulkaa kauheata oppimista ja joustoa. Kukaan ei yleensä ole ajoissa. Valuvat paikalle ilman kiirettä milloin sattuu. Onkohan se tää keli? Kuumassa ei jaksa? Minun on mielenterveydellisistä syistä päätettävä miten aion jatkossa toimia. Pään seinään hakkaaminen ei kannata pidemmän päälle.

Mieheni sanoo, että aiheutan itselleni turhaa stressiä. Tuossa piilee pieni totuus. On turha hermostua asioista, joille ei voi mitään. God, grant me the serenity to accept the things I cannot change, The courage to change the things I can, And wisdom to know the difference.

Oppia ikä kaikki. Pitäisi varmaan aloittaa jooga tai joku meditaatio. Osaisin mennä sinne omaan onnelliseen paikkaani, hymistä peukalo ja keskisormi yhdessä, kun oikein ottaa pattiin. Nyt olen se omituista kieltä yksin autossaan juputtava nainen;)

Aika vuolas tilitys, seuraavaksi pelkkää positiivia; olen saaanut paljon aikaan ja puhkun energiaa!

Tataa!

Tuesday, April 2, 2013

Zumbapaniikki!

Otin sitten yhteyttä ryhmäliikuntajohtajaan ja pyysin mahdollisuutta pyrkiä sijaisopettajaksi. Kuulostaa leppoisalta. Eikö? En nyt kuitenkaan ole varma, olenko ihan täysin sisäistänyt mitä tämä tarkoittaa, mutta pyörä on jo lähtenyt pyörimään.

Ensin, minut haastatellaan ja syynätään. Sitten, jos luoja suo, saan koe-esiintyä tarkkailevan silmäparin alla. Koe-esiintyminen tarkoittaa kokonaisen tunnin vetämistä. Herravarjele. Eihän mulla ole koossa kuin muutama biisi. Nyt tarttis kaksitoista koreografiaa ja päälle pari lämmittelybiisiä, cooldown ja loppuvenyttelyt. (luulin pärjääväni kymmenellä, max.)Olen sitä paitsi hirveä puupökkelö, en taivu mihinkään suuntaan. Osallistujathan kuolevat nauruun kun minä yritän venytellä. Mihinköhän minä olen oikeasti ryhtymässä? Olikohan tää nyt kuitenkaan ihan viisas idea...

Ei auta; leuka ylös ja kohti uusia haasteita. Nyt on liian myöhä perua. Move out of your comfort zone. You can only grow if you are willing to feel awkward and uncomfortable when you try something new. Eka tapaaminen on sovittu ja koe-esiintyminen olisi joskus kuun lopussa. Paniikki ja härtslaagi. Ei oo nimittäin yksi tai kaksi kertaa kun olen luokan edessä yhtäkkiä kokenut brainfreezen ja unohtanut omat askeleet ja olen tähän mennessä ohjannut aina vain yhden tanssin kerralla.

Googlasin ihan hullun lailla vinkkejä tulevaan, ja tässä oiva kokoelma. Kuten arvata saattaa tunnelmat ovat hiukan kaksijakoiset. Samaan aikaan tosi kivaa ja aivan kamalaa. Itse itseäni vakuuttaen, etten kuolla kupsahda silkasta kauhusta.

1) Try to seem like you have your shit together. Joo, ole rohkea. Teeskentele, ellet ole. Kukaan ei huomaa eroa. (paitsi jos kädet tärisee niin, etten saa painettua ipodia päälle) Onneksi musiikki vie mukanaan, yleensä.

2) Ole ohjaaja, eli; Don't start following a really convincing student in the front row.  Buhahaha. Mun zumbainspis opettajani, guruni, on aina tunnilla, kun harjoittelen uusia juttuja. Teen just tota. Seuraan häntä välillä ja ihmettelen miten hän näyttää pal paremmalta kuin minä tanssiessaan, eikä oma kroppa taivu ollenkaan samalla tavalla, enkä pysty hyppäämään yhtä korkealle. Sitten, yhtäkkiä havahdun ja menen ihan lukkoon, brainfreeze. Missä mä olinkaan, apuaaa. Onneksi olen jo tottunut mogailemaan luokan edessä...

3) Hiukset. Jos olet ikinä katsonut yhtään zumbavideota, ne timmit yliruskettuneet naiset tanssii aina tukka auki. Kauheeta. Jos menen mille tahansa tunnille ja hiuslenksu katkeaa, se on katastrofi. Pidän siis jumppakassissa aina extra pinnejä ja lenksuja. Jännittää ihan tarpeeksi pirteässä ponnarissa, tukka ojennuksessa. Tukka silmillä, niska hiessä-combo olisi suuremman luokan katastrofi.

4) Look good and have fun. OWN it; It’s your class, do what makes you look good. If you look good, you’ll have fun. If you have fun, your students will too. Tämä on todettu useampaan kertaa. Siksi eri opettajilla onkin erityyliset tunnit, tanssit ja musiikki. Musiikki on se juttu. Jollei minua hymyilytä, ei hymyilytä muitakaan;) En oikein osaa sambata, joten en vahingossakaan aio sambata. Sekoan aina nopeissa kohdissa enkä välttämättä halua näyttää idiootilta. Ainakaan ekalla kerralla..

Tulen siis kaksi ensi viikkoa harrastamaan paljon, ja taas paljon, olohuoneessa tanssimista. Osa musiikistakin on vielä hakusessa, sillä jokaisessa omassa biisissä pitää olla se juttu. iTunes on kovassa käytössä. Helmiäkin on löytynyt. Lainaan toki jo olemassa olevia tansseja muilta ohjaajilta ja osa musiikista on sellaista täytebiisikamaa;). Kaikkea en lähde kehittämään itse. Silloin olisin soseessa. No, soseessa olen kyllä nytkin. Onneksi olin jo valmiiksi ilmottautunut uuteen zumbakoulutus-sessioon. Se on nyt perjantaina. Ehkä saan sieltä hurjasti itsevarmuutta ja ideoita. Wish me luck. Sitä tarvitaan.

Täytyy viedä rekrytoida muutama tuttu tunnille, että sieltä löytyy edes ystävällisiä naamoja yleisön joukosta. Turvaksi.

Tataa! Zumbaaa! hehheh

PS ja mitä mä laitan päälle?!