Beach after beach after beach

Labor day, paikallinen wappu, hehheh, tuli taas yllättäen;) Itse maanantain tein töitä, niinkuin työläisten päivänä kuuluu. Rock'n'Roll. Ja kun en ikinä muista tätä maanantaivapaata, niinpä en osaa ajoissa suunnitella perheelle mitään extraa. Enkä siis suunnitellut.

Päätimme viettää pitkää viikonloppua perheen kesken, syödä hyvin ja nautiskella. (ensin ajattelin vihdoin varata surffikoulun, mutta joku mummoilujännityspelko yllätti ja se surffaus taitaa kyllä jäädä käyttämättä tänä vuonna. Ensi vuonna sitten, kun en enää ajattele äitihormoneissa haita ja kaikkia muita vaaroja ja mahdollisia tapaturmia, kun varvaskin on nyt kunnossa;)

Launtai meni täydellisen lauantain kaavalla; ylös, extra hidas ja täyteläinen aamupala, sitten koko perheen voimalla kuntosalille, zumbatunti, asioiden hoitoa, leffaa, hyvä ruokaa, viiniä, myöhäisillan sauna ja uinti. Kiitos, nam.

Sunnuntaina suuntasimme rannikolle. Sama juttu taas; minä halusin käydä Natural Bridges state beachilla, yläkuvassa, pikapysähdyksellä ja syödä hyvän lounaan jossain, mutta mieheni halusi ajella Route 1stä tuntikaupalla. Nouuuuuu! Täysin kärsimättömänä ihmisenä selvisin päivästä silti aika hyvin;) Onneksi( ? ) toinen tyttäreni kärsii samasta oireesta, joten me sitten valitamme autossa kuorossa;) hihihi.

Ajoimme ensin Santa Cruziin, sinne Natural Bridges beachille. Voi mikä pettymys. Olen bongannut aivan upeita kuvia tuttujen fb sivuilta ja odotukset olivat korkealla. Ranta on pieni, hiekka ei näyttänyt kovin puhtaalta ja voi hyvää päivää mikä haju! Pelikaaneja ja muita merilintuja asustelee ja kakkelee isolla kivellä. Ja sen kyllä huomaa;) En luovuta. Aion tuonne joskus takaisin, mutta ehkä keskellä viikkoa? Rauhallisempaan aikaan? tjaa. Näkemisen väärti. Me emme halunneet jäädä siihen hajuun.

Sitten olikin lounasaika ja yelpattiin itsemme tänne: Mission St BBQ. Ei mikään idunpurijan paikka, vaan ihanan rähjäinen, mutta puhdas, aito amerikkalainen diner, jossa etusijalla on ruoka. Verhon roolia hoitivat eriväriset ja kokoiset kankaiden palat, jotka oli kiinnitetty ikkunoihin pyykkinarun tavoin. Pihalla savusi jättismoker. Kuvassa komeilee maukas rib sandwich.

Asiakaskunta ei ollut höyhensarjalaista, joten heti ovelta tiesi, että jep, ruoka on varmasti hyvää ja sitä saa tarpeeksi.;) Oh, miten hyvää lihaa, maukas coleslaw ja perunasalaatti. Minä en osannut valita, joten tilasin kaikki sliderit, ihan lintuna kun aina syön; nautaa, kanaa ja nyhtöpossua (nyhtöpossu on kyllä niin hurmaavan hauska sana, etten pääse siitä yli ollenkaan). Suussasulavan hyviä lihoja ja erikoisen makea bbq-sauce, jonka ystävä olen ollut vasta hyvin vähän aikaa.

Täydellä vatsalla kohti beacheja. Päätimme ajella vähän aikaa rannikkoa, löytääksemme parhaat rauhalliset rannat. Davenport beachille palataan vielä picnicille ja matkan varrella oli yksi, kite surfereiden suosima ranta. Näitä rantoja oli matkan varrella koko ajan. Samoin hyviä vista pointeja, eli näköala pysähdyspaikkoja.

Majakoiden ystävinä pysähdyimme myös Pigeon Pointilla katselemaan maisemia ja syöttämään vauvaa;) Poika on kyllä mahtava matkakumppani; ei valita, kunhan on mukana meiningeissä. On varsinainen päivänpaiste ja hymypoika. Rannalla, siristeli kovassa tuulessa ja maiskutteli ilmaa kieli ulkona;) voi suloisuutta.

Muutaman tunnin seikkailun jälkeen suuntasimme takaisin päin, route ykköseltä route 84sta 280:lle. Metsätien varrella on kyllä sellaista hökkeliä, että luulisi asukkaan olevan joku noitapahanen. Woodsidella pysähdyimme paikalliseen aivan ihanaan bakeryyn ja vetäisimme kakkuöverit. Lämpimät suositteluni, Salted brownies ja Triple chocolate mousse cake olivat tarpeeksi makeita, minullekin.

Olipa taas kiva päivä tutustua läheisiin rantoihin ja upeisiin maisemiin. Merituuli teki tehtävänsä, tai se kakku, ja kaikki lapset nukkuivat kotimatkan. Meitäkin ramasi. Totuus on, ettei näihin jylhiin maisemiin, merituuleen, rantaviivaan ja aaltoihin kyllästy ikinä. If you are lucky enough to live by the sea, you are lucky enough;)

Tataa!

Fun in the sun!

Lähiympäristöstä löytyy aika makeita paikkoja, mutta liian usein viikonloppuisin hoidetaan rästihommia tai käydään muuten vaan "asioilla" . Tänne muutettuamme olin täysin vakuuttunut, että tekisimme lyhyitä irtiottoja koko ajan tutustuaksemme asuinpaikkamme ympäristöön paremmin, mutta eihän tuollaiset suunnitelmat ikinä toteudu, meillä ainakaan. Lähikaupungit olivat ennestään tuttuja eikä sitä yksinkertaisesti jaksa aina lähteä, eihän me Suomessakaan koluttu lahtia, turkuja ja tampereita viikonloppuisin;) Perjantaina onneksi jaksettiin!

Santa Cruz on kiva paikka, mutta siellä olemmekin käyneet usein. Nyt oli vuorossa Capitola. Ilma oli kuin morsian, takaluukussa cooleri, rantaleluja, bodyboard ja varmuuden vuoksi pieni overnight bag. Capitola on karkki! Ihana pieni surffikaupunki, pastellisävyisine kauppoineen, pienine viini- ja cava-baareineen, rantakuppiloineen. Aina meren äärellä asuneena rakastan viimaa, suolan tuoksua ja aaltojen kohinaa. Lounaan jälkeen parkkeerattiinkin hiekalle leikkimään. Täältä haluan vuokrata beach housen kesällä viikonlopuksi! Tänne me palataan.

Sitten jatkoimme kohti Monterey Bayta. Lasten kanssa matkustaessa, sitä joutuu välillä tekemään yllättäviä varikkopysähdyksiä ja päädyimme Rio Del Marin Sea Scapeen. WOW. Tänne taidammekin karata joskus kahdestaan romanttista viikonloppua viettämään! Mikä kotoisa, nukkekotimainen pikkualue. Täällä ei tapahdu mitään rikollista ikinä. Hälyytysajoneuvo tulee paikalle siksi, että jonkun kissa on puussa.

Sitten kohti Montereyta. Mieheni istui konffapuhelua, minä päästelin menemään Route ykköstä. Marina State Beachin kohdalla käännyin kohti dyynejä ja merta. Osuimme paikalle juuri, kun mies lähti riippuliitämään, aika kivannäköistä puuhaa. Siellä me sitten juoksenneltiin, lapset etsivät rapuja ja simpukankuoria, minä uutta ajopuun palaa. Löysinkin ison möhkäleen; mieheni tokaisi siihen, että ota vaan, jos jaksat kantaa itse;) Ei varmaan tajunnut, että ottaisin haasteen vastaan. Siellä se möhkäle nyt komeilee altaan reunalla ja odottaa mitä sille keksisin;)

Dyyneihin oli ilmestynyt "kalliomaalauksia",ihmiset olivat kaivertaneet taidettaan hiekkaan, joten mieheni kävi kaivertamassa myös omat nimemme sydämin. Iik. Romantillista.

Monterey Bay on tunnettu hienosta akvaaariostaan, joka on kyllä näkemisen arvoinen, mutta kyllä tässä satamakaupungissa riittää muutenkin tunnelmaa. Merilevä haisee, hylkeet haukkuvat taustalla. Laiturilta lähtee Whale watching tours, taisimme luvata lapsille reissun. Montereyn Fisherman's Wharf tapailee samanlaista tunnelmaa kuin San Franciscon Pier 39, pienemmässä mittakaavassa. Kalaruoat ovat herkullisia ja takuutuoreita, ostereita saa joka paikasta, clam chowder on MUST. nami.

Ex tempore hotelliyö olisi tavallaan kiinnostanut, mutte päädyimme tällä kertaa ajamaan kotiin yöksi. Olimme saamassa seuraavana päivänä rakkaan ystävämme päiväksi kylään, emmekä halunneet kiirehtiä aamulla lähdön kanssa.

Lyhyt, ihana irtiotto. Viikonloppu tuntui oikeasti pitkältä. What a difference a day makes;)
Kivaa viikkoa.
Tataa!

PS nyt googlaan märkäpukuja. Bodybordaus ja surffailu on opittava ja merivesi on aina kylmää. Ajatus biksuista valahtaneena polviin ei myöskään hotsita;)

"Wie Un-cool"

Nyt on kova paikka. Tajusin, etten ole cool, sanan oikeassa merkityksessä. En siis vaalee ja viilee, vaan vaan vaalee. "Ich bin so un-cool", sanoisi saksalainen masentuneella äänellä.

Ajelin työtapaamisiin Santa Cruziin. Santa Cruz on cool paikka. Siellä asuu surffareita ja fitness tyyppejä. Kaikilla on tatuointeja ja makeita autoja. Ihmiset ovat rentoja, ja aika hyvännäköisiä. Monet pyöräilevät cruisereillaan vuoden ympäri, ottavat rennosti, auton katolla matkustaa surffilauta, pickupin lavalla koira tai pari. Mielestäni yksi maailman kauneimmista naisista on sieltä kotoisin. Marisa Miller.

Istuin hetkeksi kahville ja katsoin ympärilleni. Ohi kulki sellaisia huolettoman tyylikkäitä ihmisiä, boho chic. Heitin-tämän-vain-päälleni-nopeasti, mutta sen väri korostaa aika upeasti pisamaista naamaani, vihreitä silmiäni, paksua auringossa kiiltelevää tummaa tukkaani(jota en ole ikinä värjännyt), sekä 180-senttistä treenattua varttani, jonka olen saavuttanut surffaamalla, lentopalloa pelaamalla ja paddleboardaamalla koko ikäni. Ai, en ole ikinä ajatellut olevani kaunis. Haluan olla terve, siksi liikun. Minulle oli täysi yllätys, kun minut castattiin malliksi. Joo, sääreni ovat metrin pituiset, kaikki huhut ovat totta. murmurmurmurmmurmurmurmurmurmurmurmurmur
Nojoo, ohi kulki myös pissalta haisevia kodittomia. Eivät kaikki Santa Cruzista kotoisin olevat ole Millereitä.

Takaisin toteamukseeni. Siellä ajellessani tajusin, että mustangi tai ei, olen konservatiivinen ja jokseenkin tylsä. Olen se suomenruotsalainen kotirouva, joka istuu helmet kaulassa käsilaukkuaan puristaen Hells Angelsien klubitalolla. Minulta puuttuu tietty swag. Kun sanoin kotiintultua asiasta jotenkin järkyttyneenä miehelleni hän vain tokaisi, Niin, ethän sä ole ikinä ollut cool. Olet quirky. MITÄ?!!!Mä olen aina kuvitellut olevani nimenomaan cool. Voi mähmä.

Huomaan viileyteni puuttumisen kyllä Losissa ja nykyään siis myös Santa Cruzissa, missä vallitsee samanlainen tunnelma. Muut nauttia käkättää, minä käsidessaan. Muut bodysurffaavat, meikkis vetää pelastusliiviä päälle ja spf 50:ttä. Aallot ovat liian isoja, pelottaa. Minä mummoilen ja vähän paheksunkin surffareiden rentoa elämäntyyliä ja siihen liittyviä muita harrastuksia, ainakin salaa. Ja lika vähän inhottaa, samoin hiekka, jos sitä jää kenkään. Ja niissä makeanvärisissä vanhoissa surf shack- taloissa varmaan vetää.

Crossfittaajien joukossa huomaan tietyn pidättyväisyyteni. Nämä ovat täällä ihan oma lajinsa. Aika hc porukkaa. En harrasta, (ainakaan vielä), teen yhtä työjuttua. Pukeudunkin liian siististi, vaikka yritän olla pukeutumatta. Olen korkeintaan vähän rock.(kehuivat niittisaappaitani, jee) Minä olen "ainoa", jolla ei ole tatuointeja. Salilla haisee hiki, mikä on vähän inhottavaa. Kun eräskin valmentaja yhtäkkiä tarttui olkapäihini ja oikaisi asentoni, menin ihan lukkoon, enkä osannut olla yhtään cool. Ja kun hän päätti (ihan tahallaan) vaihtaa paitaansa nenäni edessä, kahdesti, kaivelin käsilaukkua. Classic.

Tarkemmin ajateltuna...Seisoin muutamia vuosia sitten leffateatterin edessä Losissa. Mieheni oli parkkeeraamassa autoa. Keikuin sinä katukiveyksellä, kun eräs aika mukiinmenevä tumma mies, jolla oli sitä swagia, käveli ohitseni, mittaili katseellaan ja sanoi yhtäkkiä "How you doing" Hämmennyin niin totaalisesti, että vastasin spontaanisti "Great fine." ?!?! Oikeesti. Siitä sekunnin toivuttuani lähdin hypähdellen parkkipaikalle;  H-y-p-ä-h-de-l-l-e-n laukka-askelin, aikuinen ihminen, voi hyvä luoja.  Jos se mies sattui todistamaan toimintani, ajatteli varmaan, että minkäköhän sätkyn tuokin sai. Not Cool. Kun näin mieheni, repesin ulvovaan nauruun. Vedet silmissä, naama punaisena yritin selittää mitä oli tapahtunut. Mieheni totesi vaan viileästi, että mahtoi olla hyvännäköinen mies. Minua naurattaa tuo kohtaus vieläkin. Ehken siis olekaan cool. "Great fine"??

"Imperfection is beauty, madness is genius and it's better to be absolutely ridiculous than absolutely boring.” Marilyn Monroe. Right? Ainakin toi ridiculous- kohta?

Täälle viileys-asialle täytyy tehdä jotain. Mutta tatuointia en ota ikinä. Tatuoinnit on niin un-cool. Että Cowabunga dudes, hang lose!;) tai-jotain-sinne-päin. Ihan tyytyväisenä siis ajelin takaisin espoo-tyyppiseen suburbiaan, omieni joukkoon.

Tataa!

PS Hyvää itsenäisyyspäivän viikonloppua. Tänään nostetaan 95-vuotiaalle Suomi -neidolla malja hienossa seurassa. Paremp myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä laitan helmet kaulaan;)