Amerikkalaisen aikakäsite

Tai siis sen puute. Olen tässä lähiaikoina päässyt oikein säännöllisesti tekemisiin paikallisten kotirouvien kanssa. Nämä elämäntapakotirouvat eivät handlaa aikatauluja, tai sitten suomalaisen tarkka aikakäsite on kertakaikkiaan vieras.  Oli syy mikä tahansa, minä olen hulluuden partaalla.

Jos joku on, sanotaan vaikka 45 minuuttia myöhässä, minusta olisi aihetta soittaa, tai lähettää vaikka tekstari? Ei ihmisten normaalisti anneta odottaa tuollaisia aikoja, vai annetaanko? Täällä annetaan. Sitten, kun näitä sankareita on odotettu, ei kuulu anteeksipyyntöä eikä kukaan kritisoi???!! Seriously?!!! Meinasi katketa verisuoni päästä.

Muutamat rouvat olivat vieneet lapsia retkelle, odotimme heitä koulun edessä sovittuun aikaan. Muut äidit jutustelivat rennon letkeästi keskenään, yritin samaa, mutten pystynyt; vilkuilin kelloa, jalka naputti maata, kynsi kännykän näyttöä. Kukaan ei hermostunut? En ymmärrä. Voi viilipytty. Ja jos ihan rehellisiä ollaan olisin suomalaisittain ihan yhtä hyvin voinut istua yksin autossa surffaten iltapäivälehtien lööppejä.

Minua ärsyttää, etteivät ihmiset kunnioita toisten aikatauluja YHTÄÄN. Haluan huutaa, I have a life! Mulla on kiire! People to see, places to go! Mutta ei kuulemma kannata. Nobody wants to make waves. Miten niin nobody? Aallot on kivoja.  Have you considered that if you don't make waves, nobody including yourself will know that you are alive?;)

Kun ytimessä asuu tehokas ja täsmä, tää on kuulkaa kauheata oppimista ja joustoa. Kukaan ei yleensä ole ajoissa. Valuvat paikalle ilman kiirettä milloin sattuu. Onkohan se tää keli? Kuumassa ei jaksa? Minun on mielenterveydellisistä syistä päätettävä miten aion jatkossa toimia. Pään seinään hakkaaminen ei kannata pidemmän päälle.

Mieheni sanoo, että aiheutan itselleni turhaa stressiä. Tuossa piilee pieni totuus. On turha hermostua asioista, joille ei voi mitään. God, grant me the serenity to accept the things I cannot change, The courage to change the things I can, And wisdom to know the difference.

Oppia ikä kaikki. Pitäisi varmaan aloittaa jooga tai joku meditaatio. Osaisin mennä sinne omaan onnelliseen paikkaani, hymistä peukalo ja keskisormi yhdessä, kun oikein ottaa pattiin. Nyt olen se omituista kieltä yksin autossaan juputtava nainen;)

Aika vuolas tilitys, seuraavaksi pelkkää positiivia; olen saaanut paljon aikaan ja puhkun energiaa!

Tataa!