Sinun aika, minun aika, meidän aika

Satuin "vilkaisemaan"  Real Housewives of Orange Countya;) Siinä, Heather, joka asuu Newport Beachin linnassaan plastiikkakirurgi-miehensä ja neljän lapsensa, (sekä kokkien, taloudenhoitajien, nannyjen  jne) kanssa, sanoi miehelleen, että tämä voisi urheilla aamuisin ja näin ollen viettää iltaisin enemmän perheaikaa. Mies närkästyi tästä kysyen, odotatko minun heräävän aamulla kello 5? Meinasi mennä vedet väärään kurkkuun. Mahtavaa! Just tuota keskustelua käytiin meillä taas viime viikonloppuna.

Vaikka väitänkin olevani moderni ja itsenäinen, minun on aina ollut jotenkin vaikea ottaa kuuluisaa omaa aikaa nimenomaan urheiluun. Kun lapset olivat pieniä, en raaskinut viedä heitä päiväkotipäivän päätteeksi kuntosalin lapsiparkkiin, joten en sitten ollut sutjakassa kunnossa. So what. Kaikkea ei voi saada. Sitä paitsi, nyt kun lapset ovat jo vähän isompia, olen onnellinen siitä, että olen viettänyt heidän kanssaan paljon paljon aikaa, ja vietän edelleen. Itse olen ollut, ja olen, oman äitini kanssa aina läheinen, joten yritän viljellä samaa. (Myönnettävä tosin on, että välillä on hermo ihan totaalisen loppu)

Olen yökyöpeli, en aamunvirkku. Silti, jos halusin urheilla, heräsin ollakseni kello 7 alkavalla spinning-tunnilla. Se oli ihanaa, vaikken siitä säännöllistä tapaa saanutkaan aikaiseksi, lämmin peitto oli liian kova vastus. Minä hain lapset päiväkodista, joten alkuillan jumppatunnit olivat pois laskuista. Viikonloppuisin minua ei saanut salille kirveelläkään. Viikonloppu oli perheaikaa.

Nykypäivään; jollen urheile aamuisin, en urheile ollenkaan. Joskus harvoin raahaan itseni iltatunnille, mutta normisti aika kuluu lasten läksyjen ja ruoan laiton parissa. Mieheni sen sijaan ei pysty urheilemaan aamuisin. Hän tulee kotiin alkuillasta ja paukkaa sitten salille tai pyörälenkilleen. "Onneksi" ei enää treenaa triatloni mielessä, silloin oli poissa aina monta tuntia kerralla.

Siitä se sitten lähti; Onko ok, että toinen on pitkän työpäivän päätteeksi illat urheilemassa? Montako kertaa viikossa tämä "pitää sallia"? Ja kuka minä olen liikuntaa kieltämäänkään, itsehän sporttailen päivällä, lasten ollessa koulussa. Se aika "ei ole keneltäkään pois." Mutta milloin toinen on kotona, perheen kanssa. Ja mitä se tarkoittaa? Mies kysyykin pragmaattisesti; mitä toivot minun tekevän täällä kotona? Haluan, että olet läsnä. Haluan, että olet täällä meidän kanssa. Ja toisaalta, eihän toisen liikunnasta voi suuttua. (voihan) Liikuntahan on hyväksi ja elää parempikuntoisena pidempään. En minä mitään rapakuntoista möhömahaa halua hoidettavaksi sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. (hui mikä ajatus)

Silti. Tuntuu tosi tyhmältä suuttua toisen poissaolosta, vaikka toinen huolehtii hyvinvoinnistaan. Olenko minä siis tässä se itsekäs? Lauantaisin meillä on tapana paukata salille koko perhe. Siitä minä tykkään. Urheillaan samaan aikaan, eikä loppuperhe odottele yhden kotiinpaluuta.

Eli, itsestään huolenpito on tärkeää ja suositeltavaa. Sen on kuitenki tapahduttava ajalla, jolloin se ei vaikuta muun perheen mahdollisiin suunnitelmiin tai yhdessäoloon;) Aika selvää, eikö?hehehe

Takaisin Newport Beachille: Heatherin mies vastasi, mitä sinä odotat minun tekevän? Heräävän kello 5 aamulla? Teen muutenkin pitkää päivää töissä. Heather vastasi siihen, Kyllä! jos aiot urheilla usein, sinun on tehtävä valintoja ja joustettava. Sitä paitsi meillä on kuntosali kotona!

Positiivinen ongelma. Me vaimot haluamme viettää enemmän aikaa miestemme kanssa. Haluamme myös, että miehemme viettävät enemmän aikaa lasten kanssa ja me kaikki yhdessä! Haluamme oikeasti jakaa arkea, eikä vaan teoriassa;) Sitä paitsi joku muukin saisi joskus rakentaa legoilla, pelata muistipeliä, leikkiä barbeilla ja ratkoa tokaluokkalaisen matematiikkaa;)

Kivaa viikonloppua läheisten parissa.
Tataa!

PS Lapsilla on nyt loma. Se on visusti vietetty kotona, puuhastellen kaikenlaista mukavaa lähialueella. Keskiviikko-iltana mieheni lähti salille ja otti ipanat mukaan; minä halusin harjoitella koreografioita rauhassa. Lapsiparkin eteisessä kuopus sai kohtauksen. Itku ja niiskutus alkoi, eikä mieheni kymmenen minuutinkaan yrityksen jälkeen saanut ipanaa jäämään parkkiin. (tihihihihi) Sanoi, että on ikävä daddya eikä halua jäädä sinne ja miksei hänkin voi olla lomalla? (Taisin itsekin kommentoida jotain alkuviikosta..)No, simsalabim, nyt on perjantai putsattu kalenterista ja me suunnataan rannalle. Pakkaan mukaan hammasharjat ja pyyhkeet, jos satumme jäämään jonnekin yöksi, mitään varauksia ei ole tehty, joten mennään sinne minne nenä osoittaa. Jipiiiiiiii!!!!