BFFs

Viime syksynä tuli vähän lunta tupaan. Osa ihan syystä, toisaalta siitä syystä, että jotkut pienet asiat saivat ihan järjettömät mittasuhteet, menivät henkilötasolle ja sitten oikein hyökättiin jengissä. Jep jep. Joskus olisi hyvä osata suhteuttaa asioita, mutta oh well, pikkusielujahan löytyy. Ehkä nämä ihmiset olivat sitten tosi tyytyväisiä, kun saivat aiheutettua paljon pahaa mieltä. Aina ei voi voittaa.

Samaan aikaan tajusin, kuinka rikas on se, joka voi tosta noin vaan soittaa jollekin hyvälle läheiselle ystävälle. Sellaiselle, jolle ei tarvitse kertoa mitään taustoja, selitellä tilanteita, sellaiselle, jolle voi vaan soittaa ja avautua. Tulla oikein aktiivisesti kuunnelluksi. Olla heti samalla aaltopituudella ja kirjaimellisesti samalla aikavyöhykkeellä. Saada hyvää palautetta, kritiikkiä, ymmärrystä, kenties myös lohtua ja jonkun järkevän neuvon. Olisin todella kaivannut juuri sitä.

Anyhoooo, hengissä selvittiin ilman tuota luksusta, ja olin vihdoin marraskuussa pääsemässä viettämään kokonaista päivää omien voimaannuttavien ystävättärieni kanssa, jotka olen tuntenut kohta 30 vuotta ja keitä kaipaan säännöllisesti.  Tämä poppoo on täynnä vahvoja, mielipiderikkaita naisia. Yhdessäoloomme kuuluu aina itkua ja naurua. Ystävyytemme on rikasta myös sillä tavalla, että olemme kaikki eri aloilla. Luvassa olisi ihana päivä, vaikka yksi puuttuikin etäisyyden takia.

Olemme ottaneet tavaksi kirjata suunnitelmia; ensimmäinen tehtiin 25-vuotiaina; mitä tehdä, saavuttaa elämän eri osa-alueilla ennen kuin täyttää 30 ja tätä traditiota on jatkettu. Viimeisin, sinetöity kuori oli minulla, joka avattaisiin riittimenoin yhdessä, hurmaavassa neljänkympin iässä. Ensimmäisen kuoren avaaminen, hienossa kolmenkympin iässä oli muuten aivan riemastuttava kokemus.

Matkalla lentokentälle maha kääntyi ympäri; se kirjekuori!! Se jäi sohvapöydälle - Nyt en kestä! Vauvalla on kaikki kamppeet ja vähän extraa, tyttöjen tavarat oli suurin piirtein pakattu, miehellekin olin pakannut jotain, mutta omat vaatteet heittelin kasaan viime hetkellä ja "se tärkein" jäi. Mutta, miehenihän olisi tulossa tyttöjen kanssa perästä, joten -  No hätä! Kirjekuori ehtisi sopivasti perille päivää ennen juhlia. No problemo.

Opastin skypen välityksellä; KELTAINEN kirjekuori, joo, löytyi, se on nyt laukussa. Huh!
Loppuperhe saapui, minä sormet syyhyten laukulle: Vedin kuoren ulos - Ei Voi Olla Totta! VÄÄRÄ KIRJEKUORI!

Kun olin ulvomiseltani hiukan rauhoittunut, mieheni kysymys oli tavallaan ihan validi ;)
-Siis kuinka monta salaista sinetöityä kirjekuorta rouvalla oikein on?! hehehe. -Eiku tää on yks mindmappaus kirjekuori, siinähän lukee, että sen saa avata vasta 2015! Se on mun ja S:n ja L:n, äh. Oikean päällä lukee fab forty- juttuja! Eivät nuo miehet tajua näitä naistenjuttuja. Mä en kestä! JA kuten kuvasta näkyy, alla oleva on selvästi RUSKEA, yllä oleva keltainen;)  eikö? No, kuori pysyy sinetöitynä, kunnes tapaamme joukolla seuraavan kerran. Ehkä ensi kesänä? (höyrytän sen salaa auki kuitenkin ennen sitä hehehe)

Illalla teimme muutaman keskinäisen lupauksen. Myös sellaisen lupauksen, jos joudumme joskus tilastoihin. Rintasyöpätilastoihin. Toivottavasti emme joudu, emmekä tule ikinä tekemään tällaista videota.  Mutta jos joku saa diagnoosin joskus, kaikki ovat mukana.

Vaikka me ei soitella päivisin, viikottain, kuulla toisistamme edes joka kuukausi, jotkut eivät ole edes facebookissa, kröhöm kröhöm, you know who you are...yhteenkuuluvuuden tunne on voimakas. Tarvittaessa olemme läsnä, auttamassa, tukemassa heti ja 100% sesti. Kun kerroin hiukan kokemuksistani, vastaanotto oli mahtava; heti tuli kunnon tujaus tukea ja kunnon laidallinen jotain muuta;) ah ja ai että, kun pääsi oikein nauramaan ihmisten käyttäytymiselle. Olemme myötäeläneet toistemme ylä- ja alamäet, teini-iästä tähän päivään ja näin uskon, että tulemme myös tekemään, hamaan tulevaisuuteen. Kiitos. Priceless. You are my people.

Voi elämä, että meitä naurattaa vanhat tempaukset; joku mustaa aina jonkun yksityiskohdan, jonka muut ovat jo tyystin unohtaneet;) Eikä me tietty nykyäänkään mitään pakasteita olla; sattuuhan sitä. Kaikenlaista.

Iso halaus ja torvensoittoa. It's like coming home. Every time. Kun mainitsen esikoiselleni, että äidillä on tyttöjen ilta hän sanoo: Aina kun te olette yhdessä kaikki puhuu kovaan ääneen samaan aikaan ja sitten kaikki nauraa. Niin. Niin tehdäänkin. I Love You.

Tataa!

PS Olin viime viikon Vegasissa, CESissä, eli maailman suurimmassa kuluttajaelektroniikan tapahtumassa. Reissusta lisää pian!

PPS alempaa kirjekuorta on käytetty jo kolmesti; ekan kerran vuonna 1998, sitten se suljettiin ja avattiin vuonna 2000. Uusi tehtiin samalla ja se kirjattiin avattavaksi vuonna 2007. Kuori kuitenkin unohtui ja oli jäänyt ystävättäreni muuttolaatikon pohjalle autotalliin ja se löytyi vahingossa vasta vuonna 2011, jolloin mind map taas päivitettiin ja sen saa avata ensi kesäkuussa. Meillä ole harmainta hajuakaan mitä me sinne nelisen vuotta sitten kirjattiin;) Kutkutus on suuri.