Thursday, March 14, 2013

Schlemmertopf, my Frenemy

Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että joku uunipatahässäkkä olis kiva. Kävin Kokkipuodissa, Chez Mariuksessa ja paikallisessa Sur la tablessa hypistelemässä kaikenlaisia Le Creusetin punaisia patoja, mutten sitten kuitenkaan ostanut. Järkeilin asiaa samalla tavalla kuin fondue-pannun ja racletten kanssa; missä ihmeessä minä sitten tuotakin möhkälettä säilyttäisin? Muuttomiehemme ratkaisivat ison upean lasisen boolimaljamme säilytysongelman hajoittamalla sen palasiksi...

No, kävipä kuitenkin sitten niin, että meille muutti 3,7 litrainen Schlemmertopf. Schlemmertopf on ruma. Schlemmertopf ärsyttää minua nimenä ja aina kun ajattelen sitä, näen sen lapsuudenkotini keittiön altaassa veden alla odottamassa. Äiti osaa tehdä siinä padassa vaikka mitä; mahtavasti maustettuja herkkuja. Liha tippui haarukasta. Savipata oli meillä aikoinaan viikonloppuna uunissa tuntikausia.

Minä olen tehnyt padassa nyt kaksi kertaa ruokaa; ensin kanaa, sitten sekalaista lihapataa. Ensin kokeilin, idioottina, jonkun toisen reseptiä (tuossa kuvassa). Seurasin suurin piirtein jopa määriä, toki heitin sekaan muutaman extra valkosipulin kynnen. Pata oli uunissa noin kaksi tuntia, tuoksu oli huumaava, nälkä kurni, uuniin mennessä näytti kauniilta. Lopputulos: ei maistunut miltään. AARRGGHHHHHH. Minä, joka en käytä suolaa missään, ripottelin suolaa suolaa enemmän suolaa saadakseni maut esille. Miten tässä nyt näin kävi? Tän piti olla helppoa! Kaikki mausteet ja ainekset pataan ja muutaman tunnin muhinan jälkeen oh la la, mitä makuja. Lihapataan laitoin lihaliemikastikettakin ovelana mukaan; ei toiminut. Onkohan meidän versiossa joku valmistusvirhe ja mausteet imeytyvät savipataan?

Otin padalta pataan.

Nyt suhtaudun tähän julmettuun pataan samalla tavalla kuin golfiin; en ole siinä hyvä, mutta tekee hyvää harjoitella ihan nöyrästi. Opettaa kärsivällisyyttä. (kärsivällisyys my ass) Niin, ja olis minulla kyllä tosi kivoja golfhanskoja ja muutama ihan sitä varten ostettu puserokin, ja pilkullinen aurinkolippa;) Jos antaisin golfille aikaa, handicappini olisi alhainen(uhoa). Olen nähnyt hetkellisen vision siitä, miten hyvin voisin pelata, jos viitsisin keskittyä. En kuitenkaan kestä sitä etten ole heti tigermainen luonnonlahjakkuus super pro master, joten mailat pölyttyvät autotallissa. Palaan tuon harrastuksen pariin ehkä sitten kypsemmällä iällä...

"Approach Love and Cooking with Reckless Abandon" Rakastan ruoanlaittoa ja nyt joku urpo pata yrittää heittäytyä hankalaksi. Yleensä onnistun näissä jutuissa! En kestä. Tää ei jää tähän. Game on. Pitää kokeilla, tuunata. Soittaa äidiltä neuvoja. Suuuuperärsyttävää.

Ajattelin vielä tehdä tuossa pöllössä padassa maailman parasta paahtopaistia ja tarjota sitä, niin kuin äiti, piparjuurikerman ja keitettyjen (tai valkosipuli)perunoiden kanssa. Enivei, en voinut kuvitella, että tästä, hei, mahtava idea, tuossahan kaikki valmistuu simsalabim- esineestä tulikin ärsyke ja haaste. (Keittiössä touhutessani, eleissäni, tavoissani toimia huomaan usein ja yhtäkkiä, että musta on tullut meidän äiti. Ei ihan huono asia, huomio vaan.)

Ja toi nimi ärsyttää entistä enemmän. Lausun sen liioitellun saksalaisittain ihan tahallaan. Kuulehan Schlemmertopf  - Du gehst mir langsam auf den Wecker!!

Kokkaillaan,
Tataa!

PS kokeilin vielä kookosmaidossa tehtyä kanaa. Mosautin sekaan tosi ärtsyä masalatahnaa, kunnolla currya ja valkosipulia, sekä suolaa. Mukana oli myös kolme amerikan isoa perunaa ja sipulia. Kun sitten purnasin asiasta äidilleni skypellä, se valkeni minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta, ei perhana, se onkin peruna, ei pata!! Pottu kerää suolat!

Pelkkä äidin läsnäolo liukasti ajattelua, just niin kun golfissa; seison rangella lyömässä, mieheni ampuu kolme korillista minun yhden korini aikana. Kuuluu vain Fiuh, kun mailani leikkaa ilmaa osumatta palloon. Purnaan. Hiljaa. Hermo on ihan loppu. Haluan viskata rautaseiskani John McEnroe-tyyliin kenttään ja lähteä klubitalolle kuoharille. Sen sijaan kävelen autolle hiljaa noituen ja soitan tutulle prolle, varaan yksityistunnin. Kun pro seisoo vieressäni kuuluu kaunis, kirkas Ping, osun joka kerta ja pallo lentää suoraan kauniissa kaaressa 100 metriä. Terve.

No comments:

Post a Comment