Lapsen logiikkaa

Olimme olleet tuttavillamme kyläilemässä, kun esikoiseni kertoi varovasti ja vähän innostuneesti, että perheen 11-vuotias poika juo kaljaa. Mitä?! Mistä se sen oluen otti? Minkänäköinen pullo se oli? Oliko joku jättänyt pullon tai tölkin auki? Esikoiseni vastasi siihen, että se oli sellanen punainen tölkki. Punainen?Hhmmmmm. En muistanut nähneeni punaisia kaljatölkkejä coolerissa. Yleensä ne ovat valkoisia, kullanvärisiä, vaaleita.  - Oletko varma, että se oli kaljaa? - Joo-o, sellasta kuplajuomaa.  - Ettei se vaan ollut kokista?Punainen tölkki, valkoisia kuvioita, tummanruskeaa juomaa  - Ai niin, se oli kokista, sitähän  se olikin.   - Kulta pieni, kokiksella ja kaljalla on vissi ero. Voi äiti ja huhhuh. Olin jo ottamassa puhelinta käteen;)

Olin töissä, lapset täällä kummitädillään hoidossa. -Äiti, me saatiin kaljajätskiä eikä tykätty. Jaa, oliskohan se ollut taas sitä kolaa?- Joo, sitä se olikin, kolamehujäätä.

Enää en edes hätkähdä. Ruskeat kuplajuomat menevät sekaisin. Muistan, kun omassa lapsuudessani mietin, oliko se lohikäärme vai krokotiili, jota ei oikeasti ollut olemassa;)

TV uutisissa puhuttiin Manningin tuomiosta, 130 vuotta vai-mitä-se-nyt-oli. Esikoiseni näytti kauhean huolestuneelta.  - Äiti, saako vankilassa ruokaa?  -Saa, varmasti ainakin kolme kertaa päivässä, ellei jotain välipalojakin. -Saako sitä ruokaa millon vaan?  - En tiedä, eiköhän sielläkin ole aika tarkat ruoka-ajat.- Oot sä ollut ikinä vankilassa?  - En, mutta meidän täytyy käydä joku päivä Alcatrazissa katsomassa millaisia vankilat ovat.- Toi setä sai 130 vuotta vakoilusta. Mut äiti, mä nään vakoja koulussa koko ajan.- Mitä ?!? -Niiin, siis butt cracks, vakoja. Jotkut ei vedä housuja ylös kunnolla ennen kun vasta vessan ulkopuolella. Onks se vakoilua? Kesti hetken, ennen kuin tajusin kysymyksen - Voi kulta, ei ole;) Vakoilu on spying in English! Peppuvaon näkeminen ei ole vakoilua;) -Aijaa, en mä tienny..

Aika helpottuneen oloinen ipana lähti jatkamaan leikkejään,säästyi vankilatuomiolta;) Aika liikkis. Ja tavallaan kauhean looginen.

Tataa!

PS me ollaan suhailtu alkuperäisistä suunnitelmista poiketen paikasta toiseen, tavattu lukematon määrä ihania tuttuja. Minä olen päässyt viettämään myös muutaman tosi kivan illan kaupungilla aikuisten kesken. Nyt ollaan ihan töttöröö koko porukka ja aika valmista kauraa kotiin lähtöön. On ollut ihanaa, mutta omaan kotiin alkaa olla kova kaipuu.

Ystävyys

Melkein kaikilla meidän  hyvillä ystävillä on lapsia. Useimmiten näiden ihmisten, ja heidän jälkeläistensä, kanssa pystyy viettämään aikaa koko porukalla, muutamaa aivan horror esimerkkiä lukuunottamatta. Vuosien aikana on ollut tosi karseeta huomata miten eri arvoja kodeissa vaalitaan, eikä vaan arvoja vain myös kuria, tai siis sen puutetta. Minun on aina vaikea käsittää miten joidenkin fiksujen ja kivojen ihmisten lapset voivat olla ihan hirveitä, tottelemattomia kauhukakaroita. Ja näitä riittää.

Pienemmässä mittakaavassa on myös sääli, jos lasten hyvien kavereiden vanhemmat ovat tosi pönttöjä. Sellaisia, joiden kanssa pystyy just ja just juomaan kupin kahvia, mutta ei illastaisi mistään hinnasta. Se kuppi kahviakin tekee joskus tosi tiukkaa.

Meillä oli vieraita viimeiset viisi päivää. Yhteisiin vuosiimme mahtuu monta yhteistä ajanviettoa ja yhteensä viisi lasta. Luulenpa, että kaikkia hiukan jännitti miten yhteiselo sujuu kahden vuoden tauon jälkeen, mutta pelko oli turha.

Me aikuiset meinasimme pakahtua onnesta, kun seurasimme tätä 5-9 vuotiasta viisikkoa touhuissaan. Kaikki lapset hymyilivät ja nauroivat koko ajan. Kukaan ei ollut hetkeäkään paikoillaan, muttei myöskään kuriton. Joskus, tiettyjen lasten vierailujen aikana, käyn keittiössä mumisemassa  mantrana ”kunhan mitään ei mene rikki, aina voi siivota”, mutta tällä kertaa en ollut edes huolestunut. Eivät saaneet aikaan edes riitaa, paitsi nyt sisarusten välille pientä kinaa, ja sitä ei lasketa. Telmivät, uivat, leikkivät, pelasivat, piirsivät, nyhjäsivät kiinni toisissaan samanlaisissa marimekon raitayöpaidoissaan, nukkuivat samassa huoneessa sulassa sovussa, kai muutama suukkokin vaihdettiin. Hurjaa.

Aikuisetkaan eivät tapelleet;) Oli niin mahtava nähdä pitkästä aikaa ja todeta, että onpa kerta kaikkiaan kivaa ja mukavaa. Vaikka asutaan maailman toisella puolen eikä olla äärimmäisen säännöllisesti yhteydessä, ystävyys jatkuu just siitä mihin se on jäänyt. Me rouvat ollaan vaan tietty entistä upeampia;)  Sitä vaan on oma itsensä ja niin kotonaan kun on hyvä ystävä jonkun kanssa. Puhua voi mistä vaan, toiseen voi luottaa, aina ei tarvitse olla täysissä pukeissa, ei taidettu meikatakaan päivään, kahteen;)

Harvoin voi tiivisohjelmaisen viisipäiväisen rupeaman jälkeen sanoa, että olisittepa vielä muutaman päivän, mutta nyt jäi sellainen tunne. Ehdittiin viinitiloille, ukot pääsivät kukkuloille mountain bikeillaan lenkille, Santa Cruzin boardwalk tuli nähtyä, samoin Santana Row, premium outletit ja paikalliset shoppausparatiisit. Lapset saivat nauttia altaassa puljaamisesta oikein urakalla eikä pidetty kiirettä minkään kanssa. Me naiset päästiin shoppaamaan vasta viime metreillä; maut menevät yhteen, joten kivaa oli, vaikka tulos poikkesi ostoslistasta hiukan..

Parhaat ystävämme ovat vielä siis Suomesta. En tiedä kuinka kauan menee ennen kuin löydämme paikallisia korvikkeita, mutta eipä sitä jaksa enää samalla tavalla tutustuakaan. Kevyemmät versiot, kuten satunnaiset kahvittelut ja grillailut riittävät pitämään sosialisen elämän kunnossa.

Nyt ne vieraat ovat jo Suomessa ja minä istun taas hirveässä stressissä tietokoneen ääressä järjestellen yhden startupin ensi viikkoista lanseerausta. Miten aika lentääkin, kun on hauskaa! Muistoja on luotu, valokuvia otettu todisteeksi, liian vähän tosin. Ainoan ryhmäkuvan nappasi lähtöpäivänä airport shuttlen kuski, alakenosta tietty, kiitos kaksoisleuoista;) Kun eron aiheuttamat kyyneleet on pyyhitty, hauskojen päivien jättämissä tunnelmissa jaksaa taas arkea eteenpäin.

Kivaa viikkoa.
Tataa!

 

 

 

Huitsin Nevadassa

Lomamme tarkoituksena oli viettää perheaikaa. Leikkiä paljon. Hotellimme parkkipaikka oli täynnä mahtavia lumikinoksia. Lapset kiipeilivät niissä ihan apinoina. Menin kerran mukaan kiipeilemään ja laskemaan pyllymäkeä. auts. Satuin katsomaan ylös hotellin ikkunaan. Intialainen perhe oli kerääntynyt osoittelemaan meitä sormilla. Nauroivat, pyörittelivät päitään ihmetellen. Joillekin lumikinos on vain lumikinos, meille se on kiipeilyteline, potentiaalinen lumilinna ja pyllymäki. Elämässä pitää olla hauskaa! Pienin osallistuja halusi peffamäen lisäksi pulkkamäkeen. Toisin kuin Suomessa, niitä ei ollutkaan hiihtokeskuksien yhteydessä, vaan erikseen, ja tietty maksullisina.

Viimeinen aamu Kalifornian puolella valkeni aurinkoisena. Ehdotin pulkkamäkeä, tubingia ja sitten rauhaisaa siirtymistä Nevadan puolelle. Pienin, oikea one-linereiden expertti huudahti "Mommy, you're a genius!". No, vähintäänkin...

Paikkoja kannattaa googlettaa Snow Play, Tubing ja sledding- nimillä. Me päädyttiin tänne. Omia pulkkia ei saa käyttää, mutta niitä on paljon tarjolla. Tubingiin oli iso jono ja mäki aika nössö, pulkkamäki oli ok, erilliset väylät ylöskävelyyn ja laskuun. Meidän perhe leikki siellä kypärät päässä. Onneksi, nämä eivät nimittäin osaa ohjata pulkkiaan ja laskevat suoraan päälle. Ah, se tunne, kun ukko tömähtää oikein vauhdilla kantapäiden ja pohkeiden välimaastoon ja kaatua rojahdat hänen päälleen...mahtavuutta. (tälviisiin: istuvat pulkkiin ja ottavat vetonarusta kiinni, sitten "ohjailevat" pulkkaa narua vetämällä, siis puhleeeez, se on pulkka-ei hevonen..tassut hankeen!.)

Lumileikkien jälkeen suuntasimme postikorttimaisemissa Nevadan puolelle kasino resorttiin, missä tapasimme ystäväperheemme ja jatkoimme leikkimistä sisätiloissa;). Pohjois Lake Tahoelta ajaa Renoon vain reilut puoli tuntia.  Isossa billboardissa hymyili sellainen ei-niin-hehkeä-kaunotar. Ei ne vähän edustavamman näköistä daamia olis tohon löytäneet, johon mieheni, This is the difference between Vegas and Reno:)tihihihihi

Tähänhän kuuluu sanoa, että What happens in Reno stays in Reno, ollaanhan uhkapelien luvatussa osavaltiossa, gangsta style, mutta ei meillä nyt niiin hurjaa ollut. Mukana 5-11-vuotiaita lapsia ja nuoria aikuisia;) Toki paljetteja, mekkoja ja korkokenkiä siellä huppareiden joukossa. Oli muuten kaikennäköistä hiihtäjää taas liikkeellä. Pyjamahousu-hupparisakkia, pitkien iltapukujen seassa. Ei mikään muodin mekka. Yllätys.

Kävelipä joku high roller, mustassa smokissaan, rusetti auki- meidän normaalien kuolevaisten joukossa, kerran. Tuli sellainen Frank Sinatra- viba. Näille high rollereille oli varattu kasinon neljä ylintä kerrosta, jonne ei päässyt kuin avaimella, eli jäi sitten näkemättä, muuta kuin tämä vilahdus ylellisyydestä ja tyylikkyydestä.

Neuvostoliiton kokoiset kasinot ovat aika bling bling. Kun saavuimme toppa-asuissamme aulaan, kymmenien ja taas kymmenien jättimäisten kristallikruunujen alle, pienin huudahti kädet levällään "This is the Life!". Täytyy myöntää, että olin vähän innoissani itsekin.(tuli sellainen täpinä, että tekisi mieli juoksennella ympäriinsä vähän-niinku- Kevin-Home-Alone-elokuvassa)

Kohteessamme oli mm 50 ratainen hohtokeilarata, leffateatteri, game arcade, ravintoloita, spa osasto, golf bunkkeri ja range etc etc. Eli, kun tekemistä kerran riitti,  me emme astuneet jalallammekaan ulos koko aikana. Ruotsinlaiva meininkiä, ilman keinumista ja Tukholmaa;) Loputtomiin jatkuvat käytävät aiheuttivat meissä aikuisissa pientä Hohto-maniaa ja kikattelua...Kohta Danny ilmestyy nurkan takaa polkuautollaan..redrum...redrum

Non-smoking Kaliforniaan verrattuna aika shokki; sisällä, pelialueella, sai polttaa. No huhhuh. Tavallaan aika siistii, tavallaan ei. No, me söimme hyvin, joimme hyvin, keilasimme kaikki yhdessä, kävimme katsomassa Hotel Transylvanian ja hotellin shown, jossa Lady Gaga, Madonna, Michael Jackson ja the Artist formerly known as Prince esintyivät;) Innostuin yksikätisistä ja neljän dollarin panoksella voitin 75 dollaria. Cash out ja karkuun;) Alla tunnelmia:


Ilmava, tyylikäs, skandinaavinen.
Ottaisin heti lastenhuoneeseen!

Näkymä huoneestamme,
Summit Tower,  kerros 22

Upeita valaisimia riitti.
Tällaisen rykelmän haluaisin
toteuttaa kotonani.
Asuisinpa linnassa...



Upeita kristallikruunuja aulassa
ja kaikissa käytävissä.
Bling Bling

Ja jottei totuus unohtuisi; wine tasting automaatti.
Se siitä elegantista tyylikkyydestä;)




.

Tataa!

Dirrrrty Girls

Kaikkea sitä pitääkin keksiä! Bongasin Dirty Girl mud run- mainoksen muutamia kuukausia sitten netissä, kun etsin paikallisia juoksutapahtumia. Tämän nähtyäni, innostuin heti.
Mieheni oli puhunut Tough Mudder- kisasta, johon en edes kuvittele ikinä osallistuvani, mutta tämä naisille suunnattu vitonen kuulosti tarpeeksi pähkähullun hauskalta idealta toteuttaa. Sitä paitsi, oli aika taas lenkkeillä;)

Päätin kutsua koolle tiimin. Pahaa aavistamattomat ystävättäreni joutuivatkin leikkimieliseen tilanteeseen, jossa sanoin vain Sanokaa Joo?! Trust me. JOO; neljän sisukkaan ja aivan fantastisen suomalaisnaisen voimin sitten rekisteröidyttiin ja eiku kisaamaan.

Tutustuttuani kisan reittiin, alkoi hirveä paniikki ja mummoilu. Hyi kamala, vesieste on ekana, siinähän kastuu, hyi, pitää kiivetä seinän yli, apua, en uskalla, tulee korkeanpaikan kammo. Tunnelin läpi ryömiessä iskee ahtaan paikan kammo ja  kynsien alle menee mutaa. Yäk.Onneksi tämän hurjan temppuradan suoritusta ei ajasteta ja jokaisen esteen kohdalla lukee myös:"Go Around, we won't tell anyone" Päätin jo etukäteen, että huumorilla sitten, kiljutaan ja käkätetään, mennään omaa tahtia. Yhdessä, tiiminä, ketään ei jätetä, kannustetaan autetaan! (lue: pusketaan verenmaku suussa perkele)

Juoksupäivä valkeni aurinkoisena. Vatsanpohjassa lenteli lauma perhosia. Ihan hurjissa täpinöissä saavuimme perille ja kokoonnuimme perheinemme. Kamalinta oli nähdä yltäpäältä mudassa olevia naisia juoksevan maaliviivan yli, kun oma paita hohti vielä valkoisena;)  Pompahtelimme innosta. Huddle, kimppahali! Starttiviivalla into oli ihan huipussaan; musiikki soi, MC huudatti, innosti, tanssitti, silmiin oikein kirahti vedet, kun ampaisimme juoksuun. Wohoooo, täältä tullaan!

Juoksu oli mahtava! Hölkkäsimme ripeään tahtiin, juttelimme, naureskelimme. Pidimme yllä just sopivaa vauhtia. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua;) Joka puolelta kuului naisten naurua, juttelua, kiljumista. Mukana oli jokaisen kokoista ja ikäistä temmeltäjää. Mahtava fiilis; kyllä energiset naisporukat ovat voittamattoman upeita! Ylävitosia ja rapaa lensi. Kaikki kannustivat toisiaan. Ikäväksemme todistimme myös muutaman kunnon loukkaantumisen.

Ensimmäinen mutaeste mentiin käsi kädessä varovasti, seuraaviin laskeuduttiin rohkeasti jo mahalleen. Se tunne, kun kengät täyttyvät mudalla ja joka askeleella sitä lörpsähtää varpaiden välistä. jaiks...

Verkkojen ali piti ryömiä, seinien yli kiipeillä. Vaikein ja pelottavin oli monta metriä korkean köysiverkon ylitys. Siinä pelotti. Oikeasti. Muu oli helppoa ja hauskaa. Kun loppu jo häämötti, halusimme hidastella. Nytkö tää jo loppuu? Vikaan mutaesteeseen heittäydyimme oikein kunnolla uimaan. Mahtavaa! Nälkä kasvoi syödessä.

Sitten pakollisia hauskoja valokuvia, edestä, takaa, sivusta, räps räps. Ennen ja jälkeen, eikö? Harmi, että liikuimme valonnopeudella, sillä perheemme eivät ehtineet paikalle, vaikka me hidasteltiinkin. Olivat järjestäjät sanoneet, että reittiin menee ainakin 15 minuuttia kauemmin. Eivät tienneet, että suomalaisella sisulla painetaan kovaa!

Olin vitsaillut, että paikalla on toki huuhtelumahdollisuus, mutten tiedä onko suihku vai painepesuri. hehheh. No, tästä alkoikin päivän extremein osuus; asettauduimme satojen muiden, kuivuneeseen mutaliejuun sonnustautuneiden, naisten kanssa kiemurtelevaan jonoon. Totuuden valjettua ei oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa; meidän ohjattiin telttaan, jonka lattia oli mutavellissä. Laukku sitten siihen, läts.

Vaatteet pois ja suihkuun. Whaaaaaat?! Ei ollut suihkua. Oli pressuilla rajattu alue, jota naispoliisi valvoi kädet puuskassa. Asfaltin päällä kiemurteli putkia, joista noin metrin välein suihkusi jääkylmää vettä 50 sentin korkeuteen. Voi hyvä isä. Ei muuta kun mukaan kyykkimään ja pyllistelemään. Nauratti ihan vietävästi. Enpä ole muuten ikinä aiemmin nähnyt yhtä monta amerikkalaista naista samaan aikaan alasti. Toiset toki yrittivät jotenkin roiskia vettä vaatteet päällä, toiset pestä itseään alusvaatteissa. Good Luck. Mutaa oli joka paikassa. Huhhuh.

Kokonaiskokemuksena aivan ykkönen! Tämä on ehkä koettava uudestaan... Ensi kerralla isompi joukkue, taas perheet mukaan, isot viltit, paljon coolereita, retkimeininkiä! Mieheni ehdotti myös retkisuihkua... Puun oksalle vaan letkua ja tankki aurinkoon lämpenemään. Kannatetaan!


Tataa!

ps oli muuten huvittavaa, että lapsia selkeästi inhotti ja ärsytti äitien mutalieju-look. Vuoroin vieraissa! Kyllä äiditkin tahtoo heilua! Heti tapahtuman tapahtuman jälkeen tuli mieleen, että mitäs sitä seuraavaksi keksisi?;) täällä kun voi sään puolesta harrastaa vaikka mitä...palataan asiaan.

Täti täyttää vuosia

Amerikantäti tykkää reissata, joten synttäreitä piti päästä viettämään muualle. Suuntasimme tunnin matkan päähän, ihanaiseen San Franciscoon. Valitsimme parvekkeellisen hotellin suoraan Fisherman's Wharfilta, jotta voisimme lasten nukahdettua vielä istua kahdestaan iltaa.

Lähtö oli yhtä kaoottinen kuin aina. Kun haluaa pakata kaikkien tavarat ja asettaa lähes mahdottoman aikataulun, kiire, stressi ja hermoloppu on vakio. "Ihan sama, kunhan päästään liikkeelle!" huusin aika monta kertaa yrittäessäni pakatessa värikordineerata vaatteitamme. Lähtöhetkellä tavaraa sitten riittikin, olin kuuntelematta vastannut "Ihan sama!" aika moneen lasten pyyntöön; ison pinkin matkalaukun lisäksi Eddien kyytiin pakattiinkin sitten, unilelua, kirjaa, lääkärinlaukkua ja muuta pikkunyssäkkää. Onneksi on tilaa.

Hotellimme oli tosi kiva. Perille päästyämme suuntasimme heti fiilistelemään Pier 39:lle. Aina yhtä viehättävä paikka. Katseltavaa riitti aikuisille ja lapsille ja lounas oli ihana nauttia kuumassa auringonpaisteessa terassilla. Alcatraz, merileijonat, kulho maukasta clam chowderia ja kunnon drinkki. Keli oli mitä mahtavin ja kaikilla hyvä mieli. Päälle vielä Mrs Fieldsin lämpimiä white chocolate macadamian, chewy chocolate fudge ja chocolate chip cookies ja olo hipoi täydellisyyttä.

Parin tunnin varikkopysähdyksen jälkeen olimme valmiita illan viettoon.
Vanhoina "omatoimimatkailijoina" emme varanneet pöytää etukäteen, sillä olimme sitä mieltä, että mennään vaan jonnekin kivaan paikkaan. Ravintolavalikoimahan on aivan mahtava. Ensin pakollinen cable car-kokemus. Oli alkuilta ja pimeää. Lapsia pelotti. Itse huutelin tekopirteänä, että täähän on kuin Linnanmäellä! Jihuuuuu!! (niin kuin onkin, se 50-luvun koliseva puuvuoristorata;)

Sitten, suunnitellusti Chinatown, onneksi, sillä cable car lopetti toimintansa sen pysäkin kohdalle. Vikoja tulee kuulemma koko ajan ja tällä kertaa me taisimme olla ainoat tyytyväiset asiakkaat. Chinatown on illalla tosi makean näköinen paikka ja sinne täytyy palata vielä pian ostoksille. En lähtisi seikkailemaan pikkukujille. Turisteja ja liikennettä piisaa, mutta on siellä myös hämärämmän näköistä kulkijaa. Puristin pikkulaukkuani ihan mummona.

Pitkän kävelyn jälkeen tuli nälkä. Piti löytää ravintola. Heti. En edes muista kuinka monessa ravintolassa kävimme. Jono oli kaikkialla vähintään puolesta tunnista kahteen. Puolen tunnin jonoissa oli LIVE Jazz bändi, eikä ihan lapsiystävällinen meininki. Kaikilla oli jo aika nälkä ja lapsia alkoi väsyttää. Siinä me tintattiin paikasta toiseen ruoan toivossa tyllit ja glitterit vilkkuen. Aikuisten välillä saattoi havaita pientä kireyttä ja voi olla, että hampaiden välistä suhahti muutama tiukka lausahdus. Burger King rupesi näyttämään hyvältä ja korkokenkäkin alkoi painaa.

Lopulta löysimme italialaisen kuppilan, joka sai kelvata. Täydellä vatsalla alkoi taas olla kivaa ja paluu hotellille sujui Bullittin hengessä, tai ainakin se tuntui siltä. Perheen tytöt kikattivat takapenkillä, kun taksikuski pisteli alamäkiä menemään Steve McQueenin tyyliin. Olen varma, että automme haukkasi ihan kunnolla ilmaa parissa hypyssä;)

Lapset sammuivat kuin saunalyhdyt ja aikuiset jatkoivat iltaansa. Kokonaisuudessaan hauska reissu ja ensi kerralla ollaan taas viisaampia mutta nyt, ainakin monta kokemusta rikkaampia;) Sunnuntaina väsytti, lienee ollut meri-ilma.

Kohti uusia seikkailuja.
Tataa!

ps tämä kiersi joskus muutama vuosi sitten naistenpäivänä tekstarina ja vaikkei edellinen mikään villi reissu ollutkaan, aina pitää pyrkiä siihen, että on hauskaa;)

Elämän ei pidä olla vain matkantekoa hautaa kohti, tarkoituksena saapua turvallisesti perille viehättävässä ja hyvin säilyneessä kropassa. Ehdottomasti mieluummin sivuluisua viinilasi kädessä, suklaapatukka toisessa, vartalo totaalisen loppuun kaluttuna ja huutaen: Jihuu, mikä kyyti!