Ystävyys

Melkein kaikilla meidän  hyvillä ystävillä on lapsia. Useimmiten näiden ihmisten, ja heidän jälkeläistensä, kanssa pystyy viettämään aikaa koko porukalla, muutamaa aivan horror esimerkkiä lukuunottamatta. Vuosien aikana on ollut tosi karseeta huomata miten eri arvoja kodeissa vaalitaan, eikä vaan arvoja vain myös kuria, tai siis sen puutetta. Minun on aina vaikea käsittää miten joidenkin fiksujen ja kivojen ihmisten lapset voivat olla ihan hirveitä, tottelemattomia kauhukakaroita. Ja näitä riittää.

Pienemmässä mittakaavassa on myös sääli, jos lasten hyvien kavereiden vanhemmat ovat tosi pönttöjä. Sellaisia, joiden kanssa pystyy just ja just juomaan kupin kahvia, mutta ei illastaisi mistään hinnasta. Se kuppi kahviakin tekee joskus tosi tiukkaa.

Meillä oli vieraita viimeiset viisi päivää. Yhteisiin vuosiimme mahtuu monta yhteistä ajanviettoa ja yhteensä viisi lasta. Luulenpa, että kaikkia hiukan jännitti miten yhteiselo sujuu kahden vuoden tauon jälkeen, mutta pelko oli turha.

Me aikuiset meinasimme pakahtua onnesta, kun seurasimme tätä 5-9 vuotiasta viisikkoa touhuissaan. Kaikki lapset hymyilivät ja nauroivat koko ajan. Kukaan ei ollut hetkeäkään paikoillaan, muttei myöskään kuriton. Joskus, tiettyjen lasten vierailujen aikana, käyn keittiössä mumisemassa  mantrana ”kunhan mitään ei mene rikki, aina voi siivota”, mutta tällä kertaa en ollut edes huolestunut. Eivät saaneet aikaan edes riitaa, paitsi nyt sisarusten välille pientä kinaa, ja sitä ei lasketa. Telmivät, uivat, leikkivät, pelasivat, piirsivät, nyhjäsivät kiinni toisissaan samanlaisissa marimekon raitayöpaidoissaan, nukkuivat samassa huoneessa sulassa sovussa, kai muutama suukkokin vaihdettiin. Hurjaa.

Aikuisetkaan eivät tapelleet;) Oli niin mahtava nähdä pitkästä aikaa ja todeta, että onpa kerta kaikkiaan kivaa ja mukavaa. Vaikka asutaan maailman toisella puolen eikä olla äärimmäisen säännöllisesti yhteydessä, ystävyys jatkuu just siitä mihin se on jäänyt. Me rouvat ollaan vaan tietty entistä upeampia;)  Sitä vaan on oma itsensä ja niin kotonaan kun on hyvä ystävä jonkun kanssa. Puhua voi mistä vaan, toiseen voi luottaa, aina ei tarvitse olla täysissä pukeissa, ei taidettu meikatakaan päivään, kahteen;)

Harvoin voi tiivisohjelmaisen viisipäiväisen rupeaman jälkeen sanoa, että olisittepa vielä muutaman päivän, mutta nyt jäi sellainen tunne. Ehdittiin viinitiloille, ukot pääsivät kukkuloille mountain bikeillaan lenkille, Santa Cruzin boardwalk tuli nähtyä, samoin Santana Row, premium outletit ja paikalliset shoppausparatiisit. Lapset saivat nauttia altaassa puljaamisesta oikein urakalla eikä pidetty kiirettä minkään kanssa. Me naiset päästiin shoppaamaan vasta viime metreillä; maut menevät yhteen, joten kivaa oli, vaikka tulos poikkesi ostoslistasta hiukan..

Parhaat ystävämme ovat vielä siis Suomesta. En tiedä kuinka kauan menee ennen kuin löydämme paikallisia korvikkeita, mutta eipä sitä jaksa enää samalla tavalla tutustuakaan. Kevyemmät versiot, kuten satunnaiset kahvittelut ja grillailut riittävät pitämään sosialisen elämän kunnossa.

Nyt ne vieraat ovat jo Suomessa ja minä istun taas hirveässä stressissä tietokoneen ääressä järjestellen yhden startupin ensi viikkoista lanseerausta. Miten aika lentääkin, kun on hauskaa! Muistoja on luotu, valokuvia otettu todisteeksi, liian vähän tosin. Ainoan ryhmäkuvan nappasi lähtöpäivänä airport shuttlen kuski, alakenosta tietty, kiitos kaksoisleuoista;) Kun eron aiheuttamat kyyneleet on pyyhitty, hauskojen päivien jättämissä tunnelmissa jaksaa taas arkea eteenpäin.

Kivaa viikkoa.
Tataa!