The Spanish Inquisition;)

Kidutusta. Istua nyt hiljaa kolme tuntia. Kirjoitan tätä odotushuoneessa. Yritän kaikin keinoin tehdä tästä mielenkiintoisempaa kuin mitä se on; nököttää tuntikausia epämukavalla tuolilla ja aina välillä joku tunkee neulan käsivarteen. On nälkä ja väsyttää. Se sokerilitku oli pahaa. Ja lämmintä. Makuna aina niin kamala Fruit Punch. yäk.

Suurin kauhuni on, että sisään tulee joku, joka haisee pahalle. Sitten kun se joku lähtee, haju jää. Minun super hajuaistini on nyt  On Steroids. Tunnin jälkeen, sisään astui ukko, jonka kaikki kamppeet haisivat homeelle, märälle koiralle. Siis sille, kun vaatteet jättää märkänä myttyyn...antakee armoo. Ei onneksi istunut ihan viereen, mutta pienessä odotushuoneessa lemu tunki sieraimiini silti. Kuvanottohetkellä huoneessa oli ihanan ilmavaa, hetkellisesti.

Olin odotushuoneen ainoa oman rotuni edustaja. Muut olivat aasialaisia, enimmäkseen vanhuksia. He tulivat labraan pareittain sisaruksensa  tai lapsensa kanssa. Yksi vanhempi täti tuijotti vatsaani koko ajan. Poika tietty teki samaan aikaan voltteja, niin, että maha muljahteli puolelta toiselle. Minua ahdisti ja tunsin levottomuutta. Yritin blokata tuijotuksen milloin läppärillä, milloin Läckbergillä. On myönnettävä, että mutisin jotain suomeksi välillä, kun otti pattiin se tuijotus...

Viimeksi kun olin täällä, yksi parikymppinen mimmi hölötti kovaan ääneen puhelimeensa. Saan sellaisesta näppylöitä. (15 tuntia syömättä, juomatta, aiheuttaa tiettyä kireyttä;))Toinen suosikkini on, (tiedätkö tyypin?) se lentomatkustaessa,  maha karrella puhelimeen huutava  mies;  Moi, Ollaan jo koneessa! – Just laskeuduttiin, päästään kohta ulos koneesta – Odottelen vielä laukkuja  AARRGGHH!! Jos puhuisi yhtään lujempaa, ei koko puhelinta edes tarvitsisi. Vastapuoli kuulisi muutenkin...

Tämä hölömimmi yritti olla ystävänsä tukena sanoen ainakin kahdeksan kertaa, kuinka toisen ei pidä sietää tiettyä käytöstä joltain kolmannelta osapuolelta ja kuinka hänen pitää puolustaa tapaansa elää vanhemmilleen ja kuinka hänen vielä kotona asuvan veljensä olisi syytä maksaa vuokraa.  Aina välillä puri kynsiään naks naks. Olin tulla hulluksi ;) Lisään joulupukin listalle isot muhkeat noise cancelling headphones-kuulokkeet.  

Jos ne oikeasti aikovat hyväksyä kännyköiden käytön lentokoneissa, muunkin kuin tekstarit, alan matkustamaan Atlantin yli laivalla;) Sillä on sanomattakin selvää, että viereeni istuutuu se mahakas mies-tyyppi, tai pahimmassa teiniangstissaan kieriskelevä niinku ja sit niinku- tyyppi.  Se on jämpti.

Ihmisiä tuli ja meni. Rupesin tarkastelemaan kenkiä. Masokistista lempipuuhaa. Laitoin puhelimen äänettömälle ja  nappasin kuvan tietokoneen ruudusta vain saadakseni selville kuuluuko kameran ääni äänettömällä, kuuluuhan se. Bummer. Olisi tullut "hyvä" kokoelma new balance tossujen, karvatossukas+ sukka-yhdistelmien ja muiden hirvitysten kuvia;) Mikä rumien kenkien kavalkaadi pienessä tilassa samaan aikaan. Mitäpä sitä ei ajan tappamiseksi keksisi...

Kävin siis aamulla kolmen tunnin sokerirasituskokeessa. Nyt sitten jännitetään tuloksia. En jaksa uskoa, että olisi jotain vikaa. Tunnin kokeen arvokaan ei ollut kuin ihan vähän koholla. En itse asiassa edes ymmärrä miksi olen täällä. Varmuuden vuoksi? Ja en minä nyt välttämättä mitään kuuden kilon sokerivauvaa halua, mutta silti. Jotenkin sitä luulisi, että minulla olisi jotain oireita, jos sokerit olisivat koholla, mutta wait and see. Olen hardcore herkuttelija enkä kakskymppinen, joten kaikki on mahdollista.

Tuntuu siltä, etten ole lähiaikoina muuta tehnyt kuin lääkärissä juossut.  Ja naistenhuoneessa;)  Onneksi joululoma koittaa ensi viikolla, matkustamme pois kotoa, pois perus huushollaamisesta. Yksi ystävällinen tuttu osasi kertoa, että Floridassa on kuulemma hyviä keskos-osastoja.  Kiitos, jos nyt kuitenkin selviytyisin takaisin kotiin yhtenä kappaleena... Sitten saa poika pikkuhiljaa tullakin. Olo on välillä valasmainen ja kankea. En tunnista peilikuvasta näkyvää möhömahaa;) Luulen näyttäväni paljon paljon sutjakkaammalta;)

Tataa!

 

PS anteeksipyynnöt kaikille kielipoliiseille. Kirjoitus on tässä postauksessa poukkoilevaa, ilman säntillistä aikamuotoa.

Valkoiset jauheet pussissa

Joillekin onnekkaille raskausajan himot, cravings, ovat urbaania legendaa. Voi kuinka monta kertaa olen naureskellut haluan nuolla rappausta-tyyppisille jutuille. Eipä muuten juurikaan naurata, kun himo osuu omalle kohdalle ja onkin totista totta.

Se alkaa ihan puun takaa ja yltyy tosi pahaksi. Tosi äkkiä. Uskon vakaasti siihen, että kroppa tietää ja kertoo mitä tarvitsee. Sitä on sitten saatava missä tahansa ja mihin kellon aikaan tahansa. Minun kroppani haluaa OMOa.

Himot yllättivät ensimmäisen raskauden aikana, joskus kuudennen kuukauden paikkeilla. Olin mittaamassa jauheista Omoa (vai oliks se BioLuvilia?) kuppiin. Tuoksu oli kertakaikkiaan vastustamaton. Teki mieli maistaa. Hammastahna vaahto maistui paremmalta kuin ikinä, nielasin. Samoin spearmint Xylitol jenkki. Rupesin kuljettamaan pienen pienessä Minigrip pussissa päivittäin pillereitä; mahdollisimman laimean mintun makuisia jauhoisia pillereitä. 2 Calcichewta, 12 Rennietä, erilaisia xylitolpastilleja. Illalla viimeisimmäksi laitoin Rennien suuhun, kun olin jo sängyssä. Mieheni kyseli- Ai, närästääkö noin pahasti? En vastannut. Eikä välttämättä edes närästänyt. Se vain sattui olemaan yksi päivän kohokohdista; maata hiljaa paikoillaan, Rennie suussa sulaen. Nautinto.

Varmistelin apteekkarilta josko esim Rennien syönnistä olisi jotain haittaa..entä fluoritabletit? Nekin ovat hyvin jauhoisia, isoja imeskelytabletteja. Yritin myös syödä Fazerin Euca Mentholeita, mutta eivät olleet tarpeeksi jauhoisia. Himoni on hyvin tarkka ja nirso. Sain myös ostettua placeboja, mutta ne olivat pahoja. Eivät toimineet ollenkaan samalla tavalla;)

Calcichewta sai syödä vain kaksi tablettia päivässä, joten, jos puhelin sattui soimaan sillä aikaa kun imeskelin kalkkitablettia, annoin soida. Nobody comes between me and my Calcichew. Nytkin, tätä kirjoittaessa, alkaa leukaperät nykimään. Vesi herahtaa kielelle. Ihan Pimeetä.

Miten tämä ihan sama omituinen mikä-lie-jauhoisen-laimean-minttukalkin-himo on taas iskenyt? Lääkäri sanoi, että niin, vauvahan ottaa sen minkä tarvitsee. Sinulle jää loput. Luulisi, että minun jogurtin, maidon ja juuston kulutuksella saisin tarpeeksi kalsiumia, muttei kai sitten.

Olen löytänyt paikallisen korvikkeen. Antacid/Calcium peppermint flavor. Voi kuulkaa, avasin purkin jo autossa matkalla kotiin. BINGO. Just oikea koostumus ja maku. I'm in love. Ja tällä kertaa muuten närästää ihan oikeasti paljon ja monta kertaa päivässä. Saan syödä uusia herkkujani maksimissaan seitsemän tablettia päivässä. Yritän pitää annostuksen vähemmässä.. Olen kuin mikäkin hc addikti. Katson aamulla kellosta, että jos syön jo näin aikaisin yhden, ei jää loppupäiväksi kuin kuusi...Eipä tässä tällä erää muuta.

Tataa!

PS tänään juhlitaan Thanksgivingiä, Kiitospäivää. Esikoiseni halusi aamiaispöydässä kerrata kaikki kiitollisuutensa aiheet. Aika liikuttavaa. Me suuntaamme ystävien järjestämille juhlille rannalle ja istumme vasta huomenna perheen kesken kiitospäivän aterialle. Silloin saa kukin vuorollaan kertoa, mistä on kiitollinen.

Sukuloimme jo viime viikonloppuna, siitä lisää tuonnempana. Black Friday alet alkavat viimeistään puolilta öin. En aio suunnata shoppaaamaan hullun kiilto silmissä tänäkään vuonna, klo 3 aamulla, mutta, kuten mieheni serkku sanoi; You gotta experience it at least once. Just to say you have. OK, ensi vuonna sitten.

Matkalla

Kotona, ihan räähkänä. Vaikka matkustaminen onkin aina yhtä mukavaa, ei itse matkustamisen takia, vaan uusien kokemusten takia, kotiin on ihana tulla. Tosin eilen, ehdin olla kotona kaksi tuntia, pyykäten ja töitä tehden, lasten kanssa puoli tuntia, jättäen heidät taas itkien kotiin, kun minä viiletin terveet elämäntavat- koulutukseen illaksi. Olin nukahtamispisteessä, herännyt kalifornian aikaan kello 02, ihan hirveässä päänsäryssä ja huonolla omallatunnolla. Ei järkevää, mutta zumbatyönantajani vaatii tiettyjä koulutuksia. Onneksi pääsimme suunniteltua aikataulua aiemmin kotiin, jotta ehdin antaa ja saada haliterapiaa.

Jouduin harmikseni toteamaan, että, kyllä, minulla on silmäpussit. Hirveetä kattoo.
Ja mikä muu on hirveetä kattoo ovat seuraavat asiat; nämä ovat minulle lentomatkustaessa ne todelliset horrorit, olematta hirveysjärjestyksessä;

Edessäni istuu useimmiten ihminen, jolla on likaiset hiukset. Raapii toistuvasti päänähkaansa kynsillään, raaps raaps. Makes my skin crawl!! Toinen suosikeistani on miehet, jotka matkustavat lyhyissä shortseissa. örk. Kolmas on täysin hoitamattomat jalat sandaaleissa, mieluiten keltaiset pitkät paksut kynnet. Neljäs on haju; ei siis sellainen, oho-dödöni-on-hiukan-pettänyt-haju, vaan en-ole-ikinä-käyttänyt-dödöä-ja kaikki-vaatteeni-haisevat-hielle, silmiä kirvelee, meinaan oksentaa. Yritän hengittää pelkästään suun kautta siinä kovin hyvin onnistumatta.

Ehkä hiukan pöpökammoisena käytän suht säännöllisesti käsidesiä. Ns lentokenttäkädet ovatkin minulle megakammo. Toinen ihanuus on raitiovaunun kaide, se pystykaide, josta pidetään kiinni, kun seisotaan, joka on vähän rasvaisen liukas. Kylmiä väreitä ja puistatuksia. Ajatus siitä, miten paljon pöpöjä asuu lentokenttien jokaisella pinnalla on lähes mahdoton. Siksi seuraava ihmistyyppi onkin minulle überhorror: Kynsienpurijat.

Sellainen istui käytävän toisella puolella Nykistä San Franciscoon. Antakee armooo! Peukalo tai etusormi oli koko ajan suussa, sitä jyrsittiin eri kulmista. Kun kynnet oli syöty ja naps naps lakkasi kuulumasta, söi varmaan kynsinauhansa vereslihalle. Istuin pää toiselle puolelle käännettynä kuulokkeet korvilla ja väitän silti, että kuulin sen maiskutuksen. Onneksi nukuin osan matkasta. Muistan aina, kun joku lääkäri sanoi minulle teininä; kynsien alla asuu enemmän bakteereja, kuin Euroopassa on asukkaita. Kiitos. Oma sormi ei mene suuhun.

Nyt kun sain purettua angstini, on myönnettävä, että New York on aika makea paikka, kirjoittelen siitä tosi pian. Hauskaa viikonlopun jatkoa,

Tataa!

Ai ei suklaa kelpaa?!

Kosteusvoide loppui. Ja vanulaput ja -puikot ja hammastahna. Miten kaikki loppuukin aina samaan aikaan? Ja miten on mahdollista, että kun käyn kaupassa ja seison kosmeosastolla muistan aina yhden vähemmän kuin ostoslistassa, joka nököttää keittiön tasolla kotona...

Ostin cocobutter- rasvaa, vaikka normisti haluankin jotain raikkaamman tuoksuista, joka ei taistele hajuveden kanssa. Rakastan läträtä kosteusvoiteilla ja kuten olen aiemminkin sanonut, tuoksut ovat tosi tärkeitä. Tämä tuntui just hyvältä.

Kosteusvoiteiden kulutus on kasvanut meillä räjähdysmaisesti siitä asti, kun lapset alkoivat rasvata itse itseään. Mina neuvon: kädet, jalat, naama ja peppu, mutta myös maha, ja erityisesti napa, rasvataan moneen kertaan... Olen myös tullut siihen lopputulokseen, että kannattaa ostaa jättipönikkä, eikä lapsille jotain ja itselleni toista, sillä se minun rasvani kulkeutuu jostain kumman syystä aina tyttöjen kylppäriin, samoin kuin joskus myös hammastahnani ja hiusharjani...(byebye Biotherm ja laitan tulevaisuudessa muuten munalukon vaatehuoneeni oveen)

Noniin, kävin rauhassa illalla pesemässä hiukset, päätin antaa niiden ilmakuivua, kun samaan aikaan keskittyisin rasvaamiseen. Olin vasta puolivälissä kun mieheni havahtui iPadin takaa: "Hyi kamala, mikä on tämä hirveä haju? Mitä hemmettiä sä laitat jalkoihisi?" Hiukan närkästyneenä vastasin, että tää on mun uutta suklaarasvaa. "Haisee ihan halvalta suklaajäätelöltä tai samalta kuin vetäisi kaakaojauhetta nenään. Hyi hitto, toi hajuhan leijailee koko kämppään. Mua aivastuttaa." Mietin, että ollaanpas sitä nyt herkkiä ja erikoisella tuulella ja jatkoin rasvaamista. Todellinen zen kotispa:ssa, tuhahtelin..

Menin edeltä sänkyyn. Mieheni seurasi myöhemmin ja ulvoi,  löytäisin tänne silmät sidottuina tän kamalan hajun perusteella. Jääks toi lemu lakanoihin?

Yön pikkutunteina esikoinen oli kömpinyt viereeni. Aamulla hän sanoi siskolleen. "Ootsä haistanut äitiä? Haisee ihan kamalalle." Toinen tuli luokseni työhuoneeseen, haistoi ja sanoi, "Joo, hyi, sun haju jää näihin huoneisiinkin."

Jaahas. Se oli sit siinä. Oli pakko uskoa. Jos haluan minkäänlaista lähikontaktia muun perheen kanssa, on tuon purnukan hävittävä. Se olikin sitten eka ja vika kerta. Miten tässä nyt näin kävi?(Noissa cocobutter rasvoissa on muuten eroja.. .harmi, ettei niitä voi kunnolla haistella etukäteen;)Eiku takaisin kauppaan ja kotiin turvallinen tummansininen Nivean pumppupullo kainalossa.

Tataa!

ps tämä rasvakeskustelu sikisi uuden haaran. Kysyin mieheltäni, onko sulla toiveita mitä laitan päälle sun juhliin? Olen varannut kampaajankin. Tähän mieheni vastasi, ethän ole varannut myös meikkiä? -Mitä, miten se tähän liittyy?  - No aina, kun käyt jossain meikattavana, näytät joltain Pat Benatar cirka 1984. Ihan liikaa meikkiä! Mun mielestä oot paremman näköinen ilman. Tai sit jotain tosi luonnollista.  Jäin hetkeksi vähän suu auki, mutta sitten alkoi naurattamaan. Siihen mieheni tokaisi lungnisti.  - Kuule, mä täytän 40. Nelikymppisenä saa sanoa just mitä ajattelee eikä tartte paljon teeskennellä, ja vinkkasi silmää. AHA. No, tulipa sekin sitten selväksi;) Ai että mua nauratti. Naurattaa oikeastaan vieläkin. On noi ukot hassuja ja kiva, että on tuota mieltä, eikä päinvastoin.

Ehkä pitäisikin säilyttää tuo cocobutter, jos haluan joskus ihan omaa aikaa, maata rauhassa sängyn päällä ja lukea kirjaa;) Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Haju.

Pienenä tunnistin perheenjäsenteni pyyhkeet haistamalla. Pyyhkeet olivat samanlaisia ja niiden koukkupaikat piti muistaa. Kaikki oli järjestyksessä. Minä en niitä tietenkään muistanut, joten nousin korokkeelle ja haistelin. Oman tunnisti aina siitä, ettei se haissut miltään.

Kaikilla on kotonaan ominaishaju. Kyläilemään mennessä tuo haju tervehtii samalla, kun ovi aukeaa. Joillakin se haju on hyvä, toisilla ei. Mieheni vitsailee, että jos olisin supersankari, kykyni olisi superhajuaisti. Ei kovin seksikästä, eikä aina hyvä asia. No, meillä ei mielestäni tietenkään ole mitään hajua, vaikka haistankin sen aina ensimmäiset pari minuuttia, kun palaamme matkoilta.

En voi ostaa mitään, minkä hajusta en pidä. Käytän siis kaupassa paljon aikaa haistellen. Ennen ostopäätöstä haistelen pyykinpesuaineet, huuhteluaineet, suihkugeelit ja käsisaippuat. Shampoot ja hoitoaineet ovat erittäin tärkeitä samoin kuin kaikki muotoilutuotteet. Hajusteettomista en perusta. Eri maiden lentokentilläkin on tietyt hajut; Saksassa haisee ihan erilaiselta kuin Usassa. Voittaisin mestaruuksia hajumuistikilpailuissa.

Olen kylmän viileästi jättänyt käyttämättä mieheni minulle lahjoittamia hajuvesiä ja miettinyt mielessäni. "Tältäkö hän toivoo minun tuoksuvan?" Hui kamala. Parfyymin vaihto on ihan hirveä rumba. Siksi jämähdänkin usein yhteen ja samaan "päätuoksuun" vuosikausiksi ja kevätkesäisin ruiskin vapautuneesti kaikenmaailman hedelmäisiä glitteri body splashereita.(Victoria's Secretistä saa loistavia) Enkä voisi ikinä ostaa hajuvettä, josta tulee mieleen joku tuttu. Hajut ovat tärkeitä ja hyvin henkilökohtaisia.

Konttimme saapui tänään ja tavaramme purettiin. Avasin muutaman laatikon ja sieltä se tuli. Meidän Kotihaju. Suorastaan liikuttavaa. Vaatelaatikoita avatessa minua tervehti pikkujätin ja comfort spring freshin sekoitus. Oi mikä ihana jälleenhaistaminen. En olekaan vielä löytänyt täältä sitä Oikean Tuoksuista pesuainetta.

On toki hiukan katkeransuloista nähdä puolet omaisuudesta pakattuna varastossa, eikä vielä uudessa kodissa, mutta alan kotiutua. Tämä on nyt entistä todellisempaa. Me asutaan täällä, hajuineen kaikkineen.

Tataa!