Isä

kuva lainattu

Isänpäivää vietetään täällä kesäkuun toisena viikonloppuna, joten marraskuussa eivät kaupat korttitarjonnassaan pursunneet. Kortti piti tehdä itse jos aikoi. Kortti jäi tekemättä, mutta kyllä me skypessä puhuttiin ja jouluna taas tavataan. Isänpäivä sai miettimään omaa isää ja isäsuhdetta. Kiitospäivä kun ei perinteisesti kuulu suomalaiskansallisiin juhlapyhiin, ajattelin amerikkalaisen juhlapyhän hengessä silti vähän niinku kiittää.

Minun isäni on aina ollut hyväntuulinen, mutta tosi ankara, kävelevä tietosanakirja. Hän on pelkällä olemuksellaan luonut tietyn kunnioituksen ilmapiirin, mutta osannut aina myös rentoutua. Enpä tiedä montakaan asiaa, joissa en olisi voinut, tai voisi vieläkin, kääntyä isän puoleen. Isä on korvaamaton apu.Hän on aina tehnyt paljon töitä, liikaakin. Isältä olen perinyt intohimoni autoihin ja monta monituista muuta luonteenpiirrettä.

Isä on aina tukenut ja puskenut eteenpäin. Ohjannut, tai oikeastaan ehdottanut suuntaa, ei navigoinut puolesta, eikä vienyt perille. Itse on pitänyt hoitaa kesätyöpaikoista alkaen kaikki. Hyvä niin. Avuttomuuskerhoon ei ole ollut pääsyä.

Jos, ja kun olen kompastunut, on autettu takaisin jaloilleen, muttei pidetty kiinni. On annettu kaatua. On ollut tiukat linjat ja rajapyykit, joiden sisällä toimitaan. Kovapäiselle ipanalle oikein sopivaa;)

On sitä kapinoitukin. Aika harvoin olen tosin isän kanssa viitsinyt kunnon kilpasille lähteä, sillä lopputulos ei välttämättä ole ollut minulle suotuisa. Toki niitä uusia rajoja joskus parikymppisenä haettiin. Kutsuttakoon sitä vaikka kasvuksi.

Niistä luonteenpiirteistä; isän kanssa ei ole ihan helppo riidellä, onneksi ei ole tarvettakaan. Hermojen menetys tapahtuu molemmilla nimittäin ihan samaan aikaan. Ja soon sit siinä;)

Nyt olen muuten tarpeeksi vanha ja viisas myöntääkseni, että joskus olisi kannattanut kuunnella isää enemmän. Joissakin asioissa olisi voinut tehdä ja toimia toisin, mutta sitten taas toisaalta, elämä perustuu päätöksiin. Kun joku ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ken tietää missä olisin nyt, missä maailman kolkassa  ja millä urapopulla, jos olisin valinnut toisin. Näin on oikein hyvä. Katumusta en harrasta.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän  tutustun isään ihmisenä. Meillä onkin tapana istua pitkät illat ruokapöydän ääressä aina yhdessä ollessa. Jutellen ummet ja lammet elämästä, ajankohtaisista asioista, muistellen, sekä kuunnellen isän juttuja milloin mistäkin. Hänen aktiivisemmasta ajastaan työelämässä riittää keskusteltavaa.

Olen saanut tavata mitä mahtavimpia ihmisiä, todistanut aitoa dedikoitumista, rajatonta sympatiaa ja ehdotonta jämäkkyyttä. Periaatteita ei puutu. Oikeudenmukaisempaa ihmistä en tiedä.(raivostuttavuuteen asti;) )

Kukaan ei nuorru vanhetessaan ja välillä olen huolissani. Olen siinä onnellisessa asemassa, että molemmat vanhempani ovat aktiivisia ja hyvässä kunnossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Pari pikkusäikähdystä pitävät realiteetit mielessä.

En pidä isääni sankarin asemassa, mutta arvostan häntä kovasti, puolustan henkeen ja vereen ja olen ylpeä hänen saavutuksistaan. Saattaa olla, että olen joskus nuorempana jopa verrannut jotain poikaystävää isääni eikä moni epeli ole sitten yltänyt samoihin suorituksiin. Eli Sayonara. Reilu peli...

Kun muutin Saksaan opiskelemaan, isä vei lentokentälle. Se oli kamalaa. Tippa silmässä halata heiheit. Isä on nytkin se, joka vie ja hakee lentokentältä. Lentokenttään littyy isän kanssa aina voimakas tunnelataus. Vaihto-oppilasvuosi, opiskelemaan lähtö, muutto Kaliforniaan.  Nyt siellä halataan heiheit omien lasten kanssa. Lähtö ei helpotu. Ikinä.

Kavereita me ei olla, sanan varsinaisessa merkityksessä. Isä on minulle aina isä. Hyvin rakas sellainen. Kiitos Isä.

PS Nuorimmaiseni on nyt jo piiitkään ollut tosi rakastunut omaan isäänsä. Oman viehätysvoiman testaus ja kaikenlainen keimailu kuuluu oleellisesti hänen ikäänsä. Suusta kuuluu milloin mitäkin; minulle uhotaan sanoen, this in MY husband.  Paras tähän mennessä on ollut Daddy and I are meant to be! ja siihen perään, että Boys can born babies too, you know!..Jaahah. Vauvantulossa taitaa olla vielä sulattelemista. Ei ole helppoa luovuttaa kuopuksen asemaa toiselle.