Touhusunnuntai Tahoella

Sunnuntai valkeni upeana; järvi kiilteli, vuoret kohosivat sen ympärillä, ilma oli just sopivan kipakka. Kaunis, ellei täydellinen aamu. Eiku aamupalapaikan valinta ja menoks. Not.
Kuusivuotias sai raivarin; huuto-itku-kirkumisraivarin. Me kaikki muut oltiin jo vaatteissamme valmiina ja todella nälkäisinä, kun tämä tapahtui. Alkuperäinen syy taisi olla, että farkut eivät olleet hyvät ja verkkarit tuntuivat löysiltä eikä pieni osaa vielä kunnolla solmia nauhoja. Katastrofi. Täysin ymmärrettävästi, hehheh. Kuusivuotiaan psyykkeestä vielä lisää tuonnempana.

Kun (hänen) hyperventilointi, niiskutus, hiki ja syke(molempien) oli laskenut ja nenä oli pyyhitty, pääsimme liikkeelle. Hävetti muuten ihan hiukkasen näyttää päätä hotellihuoneen ulkopuolella, kun tiesin, miten mekkala oli kuulunut ulos saakka..eh. Kiljusen perhe mikä kiljusen perhe. Päädyimme syömään tänne. Nappivalinta. Melkein ostin giftstoresta itselleni paidan(!). Ollaankohan me asuttu täällä jo liian kauan? Ja jos ikinä perustan kahvilan tai dinerin, kopioin sisustusideoita täältä.

Mahat täynnä oli aika siirtyä seuraavalle rastille. Mieheen kovasti iskenyt, ja oma, hiukan jo hiipuva flunssa esti suuret vaellussuunnitelmat, joten enimmäkseen ajelimme paikasta toiseen. Maastosta löytyy mahtavia reittejä, erilaisine korkeuseroineen, muttei olisi ollut viisasta lähteä puuskuttamaan edes viittä kilometriä siinä kunnossa. Sen sijaan, pidimme ikkunat auki, kun kurvailimme kauniissa ja jylhissä maisemissa;) Sitä paitsi government shutdownin takia vaihtoehdot olivat rajoitetut. Tai no, tavallaan...meriselityksiä.

Kun kävimme pohjoisrannikolla, ihastuimme ratsain liikkumiseen ja löysimme sopivan paikan, joka järjestää hevosvaelluksia näköalapaikoille. Onnistuimme saamaan ajan heti. Muiden lähtiessä uljaina kohti vuorenrinteitä, minä lähdin kahvin ja uusimman Peoplen hakuun. Boring. Se pinnasänky viittaus selvitettäköön; odotan vauvaa. Tästä aiheesta kirjoitan varmasti tuonnempana lisää;)

Päivämme meni siis ihanassa ulkoilmassa, kävellen ja välillä kiipeillen. Lieneeköhän joku hormonihäiriö, mutta minua hirvitti kaikki korkeat paikat entistä enemmän. Koko perheen päiväunien jälkeen päädyimme syömään tänne. Todella hyvää ja maukasta. Valkosipulikeitto vei kielen mennessään, samoin Seafood fettucine. Suosittelen!****

Sitten matkan paras hetki. Jo tavaksi muodostunut, "syödään jälkkäri sitten kotona" perinne, apua, kuulostan ihan omilta vanhemmiltani;) Untuvaliivit päällä lähdimme kävellen hakemaan herkkuja kaupasta, mina ja tytöt. Mies jäi olut kädessä katsomaan Sunday night footballia...quelle surprise. Muutama plus aste, illan pimeys, ulkovaloja, ihanuutta. En ollut tajunnutkaan miten kaipaan Suomen syksyn tuomaa pimeyttä ja ilman raikkautta. Iltakävelyitä hyvien ystävättärien kanssa juoruillen, posket punaisina. Villasormikkaiden käyttö on aliarvostettua.

Jos ihan rehellisiä ollaan iski kauhea joulukuume ja yhtäkkinen koti-ikävä.

Annoin lasten valita jälkkärin, joten donitsit ja jätticookiesit kassissa palasimme hotellille herkuttelemaan. Lasten mielestä on ihan parasta, että lomalla saadaan syödä jäätelöä suoraan purkista, koko perhe istuen samalla sängyllä yöpuvuissa. Ja, onhan se ihanaa.

Tataa!


PS näillä vuorilla liikkuu karhuja.
Onneksi emme sentään törmänneet Gummi Bärcheneihin;)