Best Dressed

Ja taas yhdet Oscarit jaettu, olipa tylsiä pukuja. Kaikki ihan samanlaisia! Ja puolella naisväestä hiukset auki toispuoleisesti. Stailistit vaihtoon. Minua alkoi naurattamaan, kun kerta toisensa jälkeen tähtöset lipuivat lavalle metalleissaan. Camoon, löytyi sieltä kevään trendeistä muutakin, olispa jollain ollut vaikka Lucy Liun Golden Globen tavoin kukkaa, tai jotain...

Pukupettymysten lisäksi en osaa arvostaa Jennifer Lawrencen suoritusta Silver linings Playbookissa. Elokuvan käsikirjoitus ja toteutus oli niin hyvä, että sen on täytynyt vaikuttaa valintaan. Hän ei minusta sinänsä ollut mitenkään loistava. Hyvä joo, ei loistava. (hän oli Winter's Bonessa paljon parempi)

Ehdolla olevista elokuvista on katsomattakin vielä Zero Dark Thirty, Les Mis, Life of Pi ja Amour. Argokin nähtiin vasta viime lauantaina. Onneksi Oscar-ehdokas elokuvat tulevat nopeasti nettiin vuokrattaviksi, ettei tarvitse lähteä leffaan moneen kertaan.



On the Red Carpet, arrivals

Uniikkia tai ei, Naomi Watts ei ole mielestäni koskaan näyttänyt paremmalta. Bongasin hänet nopeasti sunnuntai-iltana ja jäi jotenkin mieleen. Ainoa, joka sai aikaan todellisen wow-efektin. Hooray for fortyfour!

Jos olisi luvassa jotkut iltapukujuhlat, kopioisin tyylin heti! (ja näyttäisin just tolta, hehheh) Korut presiis, meikkikin on täydellinen;luonnollinen, hehkuva. Ykkösvalinta, hands down. WOW. Yksinkertaisesti WOW.


Vanity Fair After Party

Upea luonnollinen meikki



 



Jihuuuuu

Tauon jälkeen takaisin. Olipa kiva hiihtoloma!(oppisinpa joskus myös nukkumaan lomalla) Kun kyseessä on meidän perhe, aina sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa seuraamme liittyi uusi ällöttävä jäsen sekä meno- että paluumatkalle; matkapahoinvointi. Auts.

Karautimme liikkeelle keskiviikkoaamuna, suuntana tuttu Lake Tahoe. Alunperin olisimme halunneet Bear Valleyyn. Bear Valley on hiukan lähempänä kuin Tahoe, mutta mökkitarjooma on surkea. Joten, takaisin Tahoelle. Suoritin hirmu etsimisen ja hintavertailun, jotta oikea paikka löytyi. Halusimme ehdottomasti mökin hot tubilla. Paras hinta-laatusuhde löytyi Incline Villagesta, Nevadan puolelta. Sinne siis!

Matkalla vuorten yli pieni valitteli vatsakipua. Puristaako housut, onko huono olo? (Vuorille nousu kestää reilun tunnin, noustaan noin kolmeen kilometriin) Kun matkaa oli jäljellä reilut kymmenen mailia, pieni oksensi. Äkkiä bensikselle, lumella pesu ja takaisin autoon. Sen kummemmin kuvailematta, onneksi olimme melkein perillä. Mökki oli tosi kiva; kotoisa, tarpeeksi tilava ja toimiva. Pienenä miinuksena, että vedet olivat poikki kun pääsimme perille ja yksi matkalaisista kaipasi epätoivoisesti suihkua...

Incline Village sijaitsee Lake Tahoen pohjoisella rannalla. Siellä kannattaa ajaa Lakeshore bulevardi päästä päähän; sen varrella on hiukka hulppeita "mökkejä". Muutaman mailin päässä ovat Chrystal Bay ja Kings Beach. Molemmat ihan sööttejä kyläraitteja, mutteivät vedä vertoja Truckeelle söpöydessään. Paikalliset ajavat myös aika hurjaa vauhtia jo parhaat päivänsä nähneillä pickupeillaan. Kävimme tulopäivänä beachilla, katselemassa maisemat ja keräämässä jättimäisiä käpyjä matkamuistoiksi. Tuntui hassulta kävellä rantahiekalla.

Olisimme halunneet käväistä katsomassa Kummisetä elokuvan talon, Fleur du Lac, mutta se on nykyään yksityisen omistuksessa eikä autossa matkailu enää oikein hotsittanut. Lake Tahoe on siis järvi, jolle Fredo vietiin iltaongelle...

Mt Rose ja Diamond Peak olivat lähimmät hiihtokeskukset. Toki Northstarkin sijoittuu vajaan puolen tunnin matkan päähän. Olin varannut lapsille taas etukäteen hiihtotunnit, jotta me aikuiset pääsimme kahdestaan laskemaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, keli oli täydellinen, hissijonoja ei ollut, lasku sujui. Leijuin noin metrin maan päällä ja hymyilin kuin puuhevonen kuutamolla. Laskiessani vauhdilla alas muutamia mustia, hihkuin ääneen, olin niin onnellinen. Doesn't get better than that! Taivaallista.

Mt Rose on best kept secret, Tahoen korkein base resort. Paikalliset kehuivat, ettei hissijonoja ole ikinä oikein nimeksikään eikä siellä onneksi käy paljon kalifornialaisia;) Sain laskea YKSIN alas ihan haasteellisiakin mustia. Unbelievable! Seikkailunhaluiselle sieltä löytyy myös mustat Chutes . Itse en uskaltanut kokeilla. Hiihtopäiviä tänä vuonna kokonaiset neljä, eli mummoilin loukkaantumispelossa. Toista se oli ennen vanhaan.  Muut hiihtäjät olivat enimmäkseen paikallisia ja kalifornian puolelta tulleita. Oli sinne tosin veli venäläinenkin löytänyt.

Huipulta on mahtava näkymä Renoon. Siellä se meidänkin casino komeili. BTW - casinot tarjoavat tosi edullisia hiihtopaketteja! Me halusimme tällä kerralla ehdottomasti mökin, mutta saatamme joku kerta asua casinohotellissakin, tulevaisuudessa. Cannot beat the price! Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa;)

Matkan parhaana antina pidän sitä, että kuopus oppi laskettelemaan. Ensin kiukutteli ja vähän hirvittikin, kun kurvailimme alas, mutta sitten hiffasi jutun juonen ja lähti menemään.  Mikä loiste pienen silmiin syttyi! Huusi Jihuu, ja paineli menemään. Aivan fantastista. Ehkä parasta oli kuitenkin todistaa, kun oma lapsi kokee mielettömän onnistumisen elämyksen. (ja joo, otan tästä mielelläni pienen kunnian;) selkä on tuusana.)

Nyt pitää taas kiirettä; olisi rästitöitä, vähän uusia kivoja haasteitakin. Minua vaivaa kuitenkin post ski depression, hehheh, eli lasku lähti kulkemaan niin hyvin, molemmat lapsetkin olivat niin intona, että mäkeen on vielä päästävä. Mittari näyttää pariakymmentä lämpöastetta, mutta vuorilla on vielä maalis-huhtikuuhun lunta. Yritän parhaani mukaan keskittyä olennaiseen, enkä lähde googlaamaan seuraavaa viikonlopun hiihtoreissua, mutta vaikeeta on. Jos saisin valita, en muuta tekisikään kuin kurvailisin alas lumisia rinteitä. Oh dreams.

Kivaa viikkoa.
Tataa!

Gotta Love a Garage Sale!

Kuinka monta sataa kertaa bongaan jotain kivaa sisustuslehdestä, lukeakseni, että kyseinen uniikki design huonekalu on pelastettu roskalavalta, löydetty kirpputorilta tai aution talon vintiltä. Toisaalta, jos joskus dyykkaisin (yäk, en dyykkaa) voisin myös itse löytää jotain ainutlaatuisen ihanaa.

Kirpputoreilla käyn pakon sanelemana. Hirvein kokemukseni oli Valtterin kirppiksellä Helsingissä, missä tavaroita vietiin suoraan laatikoistani, ennen kuin sain kaiken esille. Sinne ukot häipyivät lasten vaatteet ja lelut kainalossaan ihmismassan sekaan. Yritin huudahtaa jotain perään, mutta sinne meni. Never again.

Nella ja Nuttu on tosi kiva, Espoossa. Vein sinne hysteerisiä kasoja lasten vaatteita, kenkiä  ja tarvikkeita, ostin myös jotkut Omolta tuoksuvat puserot nuorimmaiselleni. Olimme juuri muuttamassa, joten ne, joita en saanut myytyä, lahjoitin sinne ota tästä-kasaan. Oli muuten tosi puhdas ja kiva paikka!

Suomessa harrastimme jonkin verran huutokauppoja. Mukaan tarttui muutama lipasto, kerran joku taulu ja taidelasia. Sisustuksessa en kestä mitään matchy matchy- meininkiä, vaan haluan yhdistellä modernia ja antiikkia, erilaisia pintoja ja sielukkaita huonekaluja. En suostu luopumaan eteisen lipastostamme, jota mieheni vihaa. Lakkapinnassa näkyy vähän elämän jälkiä. Hyvä niin. Sillä vanhalla lipastolla olisi varmaan monta mielenkiintoista tarinaa kerrottavanaan.

Jos aikaa olisi rajattomasti, ja tietty hiukan ylimääräistä rahaakin, kunnostaisin huonekaluja. Lähtisin Eddiellä Alamedan antiikkikirppikselle tekemään löytöjä, tulisin kotiin, levittäisin pressun takapihalle ja ryhtyisin hommiin. Vuorokaudessani olisi poikkeuksellisesti 48 tuntia;)

Sattuipa viime lauantaina, että naapurillamme oli Garage sale. Alueellemme tyypillisesti, vanhempi pariskunta muuttaa pienempään taloon ja myivät tarpeettomaksi jääneitä tavaroitaan pois. Näitä garage ja estate sale- tapahtumia diggailen. Katsastan aina astiat, kynttilänjalat ja sivupöydät, sellaiset tavarat, jotka pystyy helposti pesemään. Lamppujakaan ei voi koskaan olla liikaa, eikä lyhtyjä? Haluaisin myös altaan reunalle jotkut massiiviset lepotuolit..

Zumba oli peruttu, lähdin naapuriin.(toki sitä ennen käväisin kysymässä miten pääsisin viralliseksi sijaiseksi, jottei zumbaa tarvitsisi perua. Nähtäväksi jää, ottavatko minut listoilleen. scary;)

Mikä mahtava saalis! Mieheni sai kauan kaipaamansa tosi pro:n,  pyöritettävän, kahden vohvelin raudan, (sunnuntaina testattiin, toimii loistavasti. ikävä kyllä...)ja minä schlemmer topfin. Täytyy googlailla ja kysellä äidiltä takuuhyviä reseptejä savipataa varten. Ainiin, molemmat tavarat olivat vielä alkuperäisissä laatikoissa ja täysin käyttämättömiä. Näiden lisäksi mukaan lähti halvalla Thulen suksiboxi. Lake Tahoe, here we come!

Yksi lempparipaikoistani on Consignment store; voisin käydä siellä ainakin kerran viikossa. Haluan löytää jotain uniikkia, jonkin kalusteen tai tavaran, joka puhuttelee. Vanhoissa kalusteissa näkyy ja tuntuu myös ihan erilainen käsityön jälki. Ei mitään Ikeaa. Myynnissä on sekä uutta, että vanhaa. Consignmentin valikoima vaihtuu koko ajan, joten jos jotain haluaa, siihen pitää tarttua kiinni heti. Huutokauppameininkiä. Yläkuvassa oleva lamppu tarttui mukaan viime syksynä. Oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sopii familyroomimme messinkisten juttujen kanssa kuin nenä päähän. Ongelmana on se, että usein ihastun johonkin tavaraan, ostan sen ja vasta kotiin tultua alan miettiä sille sopivaa paikkaa;) Mutta aina se paikka löytyy, kuten nytkin.

Olenko muuten sanonut, että suorastaan rakastan vaihtoautoja? Jättimäiset parkkipaikat neonvärisinä hintalappuineen ja ilmapalloineen ovat aivan vastustamattomia. Mieheni ei niissä jaksa kierrellä, ellemme ole ostamassa. Omituinen tyyppi. Minun mielestä vaihtoautoja täytyy seurata koko ajan, ettei joku aarre mene sivu suun! Netti ei kerro kaikkea. Yksilöt on nähtävä livenä. Tarvetta tai ei. Kurvaankin niille jatkuvasti ihan harrastuksen vuoksi. Aivan sairaan kivaa!

Suuntaamme taas lumille, meillä kun on täällä nyt hiihtoloma, samaan aikaan kuin Etelä-Suomessa. Tekee niin hyvää päästä touhuamaan toppahousuissa. Löysin kivan vuokramökinkin, ulkoterassilla tönöttää hot tub, sisällä nautitaan olosta takkatulen äärellä. Aion tällä kertaa, tapojeni vastaisesti, pakata ajoissa. Tänään pitäisi vielä pyykätä ja tehdä ostoslistaa. Palataan siis pian.

Tataa!

PS Loppuun tosi surullinen tarina. Appivanhemmilla oli himokkini, Eamesin mustanahkainen lounge tuoli. Muistan sen Losin vierailuilta appiukon työhuoneesta. Minulla oli suunnitelma tuolle vanhalle tuolille; se tulisi vielä pääsemään uuteen kotiin, meille(!), missä se pääsisi paraatipaikalle. Kun he sitten muuttivat tänne pohjoiseen, en nähnyt tuolia missään. Osa huonekaluista oli autotallissa, joten en huolestunut. Kun sittemmin raivasimme anopin autotallia, ei se tuoli ollutkaan siellä. Kamala tunne valtasi minut. Missä se tuoli on?!Paniikki. Mieheni vastasi siihen, että ei sitä ole ollut enää vuosiin. Vanhempani taisivat myydä sen jossain garage salessa ennen muuttoaan. ARRGGGHHHHH - ei oo todellista!! Design klassikko myyty pihanurmikolta hävyttömän halvalla! AARRGGHHHH Nyt täytyy sitten säästää tonnikaupalla tai ruveta vahtaamaan paikallista huuto.nettiä;) tai kierrellä garage saleja toivoen, että joku luopuu omastaan tosi tosi edullisesti. Vieläkin harmittaa. Toisaalta, en olisi oikein voinut aikoinaan myöskään ilmoittaa, että tuo tuoli on sitten varattu minulle;)

Valentinet ja virukset

Amerikanvahvistuksessa on se hyvä puoli, että Valentinesia vietetään takuuvarmasti. Joitain vuosia taaksepäin sain korulahjojakin. Nyttemmin olen suomalaisittain opastanut säästämään ne rahat. Minulle riittää ihan vaan yhdessäolo. No, saan silti jonkun rakkauskortin, kukkia, suklaata ja illallisen. Ihan kivaa.

Tänä vuonna olin itse auttamattomasti myöhässä. En postittanut yhtään korttia Suomeen enkä ostanut mitään. Perästä päin sitten..

Amerikkalaiset taas ovat aivan korttihulluja ja kortteja onkin kaupoissa ihan liikaa ja joka lähtöön. Sopivan löytämiseen menee hirveästi aikaa, enkä kestä niitä olet jumalan lähettämä ihme, jota ilman kuihtuisin- jargoneita.  No, löysin kyllä ihan kivan sellaisen I guess I'll keep you around- kortin ja kyllä miestä nauratti. Niitä ihan supersiirappisia kortteja en enää pysty edes lukemaan ja laulavia kortteja on kertynyt aika riittävästi;) Tekeeköhän tämä minusta epäromanttisen vai realistin vai molemmat;) Ehkä suosin sanoja ja tekoja, enkä jonkun Hallmarkin wannabe-runoilijan juttuja. Kuulostaapa karulta;)

Lapset antavat pienen krääsän jokaiselle luokkatoverille. Viisikymmentä Spiderman, Avengers ja sormustatuointi härpäkettä lähti kouluun mukana. Ja opettajille tietty sydänsuklaarasiat. Puuh. Hirvee homma ja ihan turhaa tavaraa ja tuhlausta. Tästä on sitten ihan turha valittaa, kuuluu olennaisesti kulttuuriin...

Itse päivänä vietiin ipanat anopille ja suunnattiin dinnerille. Valentinessa parasta onkin se, ettei tarvitse itse kokata ja saa vetästä jotain kivaa päälle. Emme tehneet pöytävarausta, joten se mahdollisuus oli olemassa, että joutuisimme odottamaan tovin martini kädessä baarin puolella;) Joskus täytyy uhrautua.

Useat lataavat Valentineen hirveitä odotuksia. Minä suhtaudun päivään takuuvarmana, kivana date nightina. Tekee hyvää käydä kahdestaan kävelemässä käsi kädessä. Toivon, että joku kerta osuisimme paikalle, kun jälkiruoasta tai shampanjalasista löytyisi timanttisormus. Me ollaan nääs sen verran vanhoja ja väsyneitä, että mennään drinksulle, syömään ja tullaan sitten ajoissa kotiin makaamaan sohvalle. Kyllä me hyvä punaviini juotiin ja suklaita syötiin, mutta jo kotiasuissa, nauhoitettua Modern familya katsellen;)

Meno on ollut viimeiset päivät aika tasaista; meillä kuulostaa ihan keuhkoparantolalta, kolme neljästä yskii karseaa limayskää ja toinen lapsista sai 40-asteen kuumeen sopivasti perjantaina, kun loma alkoi. Tietty. Nyt sitten pidän kaikki sormet ja varpaat ristissä, etten minäkin sairastu, kun pitäisi suunnata hiihtämään parin päivän päästä. ELI, kun olen tässä hoivaillut vuoroin ketäkin, minussa itää joku hirveä combo-ödeema, joka kaataa lähtöä edeltävänä iltana kuumeessa sänkyyn. Ja siis toivottavasti ei. Summa summarum, ollaan syöty suklaata ja vähän sairasteltu.

Ensi viikolla on saatava puhtia peliin! Tällaista hissuttelua ei kestä erkkikään.

Tataa!

PS Girl Scout cookies myynnit alkoivat. Siellä me puolikuntoisen lapsen kanssa seisoskeltiin ruokakaupan edessä lauantaiaamuna kello 9. En ole ikinä tajunnutkaan, mikä mieletön succé nämä keksit ovat! Samalla huokaan helpotuksesta, ettei meidän tarvitse lähteä kiertämään ovelta ovelle omia keksejä myymään tai aina sopivan tilaisuuden sattuessa pakottaa tuttuja ostamaan. Huh. Oma pikkupartiolaisteni ryhmä on vielä liian nuori tähän puuhaan. Huh. Nyt positiivisuutta peliin ja porukka terveeksi!

Vaateostoksilla kitumarketissa

En ikinä innostunut jonottamaan H&M:n edessä, vaikka kuinka olisi ollut Lagerfeldin smokkipaitaa tarjolla. Pärjäsin hyvin ilmankin. Versace for H&M sykäytti, mutten kiiruhtanut sinnekään. Sitäpaitsi näiden rajoitettujen sarjojen hankinta on kuulemma raakaa toimintaa; vain kyynärpäätaktiikalla ja todellisella röyhkeydellä saa haluamansa;) En ole valmis tappelemaan kenenkään kanssa rievuista. Hullut päivät ovat tarpeeksi hardcorea.

Marni for H&M luomukset katsastin viime keväällä, mutta jätin kauppaan. Niitä oli muuten tarjolla piiiitkään. Taisi silkkimekkoja riittää aletangollekin. Jason Wu for Target oli kiva, mutta mitään ei pitkän hiplailun jälkeenkään tarttunut mukaan (Nyt Jason Wu on kovassa nousujohteessa puettuaan Michelle Obaman jo toisen kerran presidentin virkaanastujaisten iltaosuuteen) ja Missoni for Target-kampanjan missasin, tavallaan onneksi. Luulen, että olisi nyt ihan tarpeeksi sahalaitaa. Sitä sahalaitaahan oli tarjolla myös Lindexillä viime syksynä. Siitäkin myöhästyin, kun yritin tilata tyttärilleni tunikoita, vain tunteja kampanjan avauksen jälkeen. Oh well, jaksaako sahalaitaa vuositolkulla katsella? Ehkä.

Emme asu muotitietoisten mekassa, joten ajattelin, ettei täällä tarvitsee rynnätä aamuvarhain ostoksille. Joulun paikkeilla  Revenge TV-sarjan tyypit esiintyivät kivassa mainoskampanjassa, Neiman Marcus + Target. Tarjolle tuli tosi makeita eri suunnittelijoiden luomuksia ja tavaroita.
En raaskinut ostaa tyttärilleni Marchesan mekkoja; 100 dollaria kipale, hinta tuntui muutenkin omituiselta, asioidessa paikallisessa marketista, vrt CM tai Prisma;) Siinä olisi Marchesan mekko matkustanut liukuhihnalla maitopurkin ja pesuaineen kanssa....Jos olisin ollut Neiman Marcus-atmosfäärissä, hinta olisi tuntunut sopivammalta, ja kasvavalle lapselle silti liian kalliilta. (mikään ei estä tiputtamasta mustikkapiirakkaa Marchesalle...olisin ehdottomasti ostanut kermanvalkoiset pliseeradut, käsin kuvioidut ihanuudet, ei käytännöllisin valinta)

Kampanja kuitenkin osui ja upposi, tässä linkki lookbookiin; ostin Carolina Herreran travel bagsit - suurin on nyt läppärin suojuksena.(pienimmästä tulee kyllä mieleen Miina Äkkijyrkän lehmät;)) Tory Burchin lunch boxin - odottaa partioryhmäni ekaa eväsretkeä;) ja Tracy Reesen paljettitopin. Harmittaa, etten ostanut Altuzarran tarjotinta ja siihen Tory Burchin settiin kuulunutta termaria...

Tammikuun Instylessa oli ihana kukkamekko. Prabal Gurung for Target; pakko-saada-osastoa. Ihan harmitti, kun TV-mainokset alkoivat pyörimään; se mun mekko keikkui siinä pääosassa. Laittaisin sen päälle moneen kertaan ensi kesällä,  Suomessakin... Tuotteet tulivat myyntiin sunnuntaina, oli muuta menoa, en muistanut ennen kuin myöhään illalla. Oli jo yökkäri päällä, jalat sohvalla. Päätin jättää ostokset aamuun. Ponkasin paikalle ennen yhdeksää ja kas, kukkamekon kuva komeili taulussa, rekki komeili tyhjänä. Himpura.

Kysymys herää, kuka ne osti? En lähes ikinä näe hyvin pukeutunutta, trendikästä paikallista. Oikeesti, elintoiminot melkein pysähtyvät kun bongaan jonkun eurooppalaisittain tyylikkään, muotitietoisen tapauksen. Pysähdyn aina tuijottamaan tyhmä virne kasvoilla. Ja mitä ostetuille mekoille tapahtuu? Minne ne katoavat? Trokaavatko ne eteenpäin kovalla hinnalla? Kuuleman mukaan ainakin aasialaisnaiset hamstraavat tiettyjen suunnittelijoiden tuotteita ihan huolella. Good for them.

Matkalla ulos, leuka rintaan painettuna, ohi viuhahti joku hikisesti kakskymppinen kahden Prabal Gurungin kenkälaatikon kanssa...AHAA! Josko nämä onkin jotain sweet sixteen mekkoja? Pitäiskö minun ajaa paikallisen high schoolin ohi kevätjuhlien aikaan?:)

Tästä pikabongauksesta innostuneena lähdin tarkistamaan kenkäosaston Gurungit. Makeita olivat, hinnatkin kohdallaan, maksimissaan 50 dollaria, mutta ihan muovisia, ei siis kauppoja. Onneksi kuitenkin menin, löysin sattumalta tyttärelleni ihanat moonbootsit ensi viikon hiihtolomalle, vika pari, super ale! Jipii!

Ensi kerralla jos haluan jotain, menen ihan mummona heti, kun kauppa aukeaa ja kahmaisen haluamani. This calls for dedication. Ja eihän tässä mitään järkeä ole;)

Tataa!

PS en minä ihan ilman Gurungia ulos kävellyt. Kompromissina ostin himoitsemani mekon kukkakuosia pitkähihaisen puseron, viimeisen kappaleen. Nyt kun vielä olisi samaa kuosia tuo bleiseri...

Turhake

Kuva lainattu

Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa; nuorimmainen on absoluuttisen rakastunut isäänsä, daddyyn.

Perinteinen Oeidipus, tai siis Electra kompleksi, tytöillä. Mieheni on sanonut jo kauan, että enkö huomaa kuinka tytöt haluavat olla kuten äitinsä. Emmäoomitäähuomannu;)

Toki samaistuminen on ollut kartalla; 5-vuotiaan oli pakko saada samanlaiset kirkkaan väriset farkut, hiukset samalla tavalla, kynsilakan sävy on tärkeä. Prinsessajutut ovat ihan passé. Nyt kuljetaan muodin mukaisesti ja laitetaan huulirasvaa korvasta korvaan.

Pienin on aina ollut tarkka mitä päälleen laittaa. Taistelin lukemattomat aamut sukkahousu-tunika yhdistelmää päälle ennen päiväkotia. Hänen suurin inhokkinsa oli POPin oranssi joutsentunika, mistä taas itse pidin kovasti. Jouduin vaihtamaan omatkin vaatteet, kun tuli niin hiki siinä mekastaessa... Onneksi tajusin, että vaatteista kannattaa sopia edellisenä iltana ja laittaa valmiiksi esille tai jättää oma pukeutuminen ihan viime tippaan.

Tultiin koulusta yksi päivä.  -Otahan kengät pois sisällä - En voi, it will ruin my fashion ?!? Muljautteli silmiään päässä kekottavan panamahatun alta. (hattuvillityskin periytyy) Pikkusen nauratti. Ja toisaalta, tuolle ei pidä nauraa, siitä pieni vasta sisuuntuu. Olen siis lähes päivittäin tukehtumispisteessä, kun yritän pidätellä reaktioita. Pokka pitää pimpelipom. Hän on nykyään myös tosi tärkeä, oikea VIP; kieputtaa hiuksiaan sormen ympärille ja murisee, kun peritty otsan pyörre aiheuttaa luonnon taipuisissa hiuksissa epätoivottua käytöstä;) Been there done that, sillä erolla, että en muista miettineeni hiuksiani sen erityisemmin kuin vasta teini-iässä..

Sanoo keimaillen - My husband, asettuu mieheni viereen sohvalle, silittelee hauista ja poskea, lepertelee pää kenossa, suikauttaa suukon poskelle. Sivusta seurattuna ajoittain jopa aika hämmentävää, mutta kehitykselle tosi tärkeää saada testata viehätysvoimaansa turvallisessa ympäristössä. Kun minua suukotetaan tai halataan, kintussa on heti kiinni 120-senttinen blondi, huulet törröllä. Kun mieheni lähtee, pieni juoksee usein vielä autotallin ovelle huutamaan - I love you! En ole varmaan ihan väärässä jos väitän, että mieheni nauttii saamastaan huomiosta täysin siemauksin. Ja minua huvittaa.

Kerran saavuimme kotiin isomman kanssa ja mieheni käveli vastaan silkkihuivi sidottuna harteille. Pieni oli halunnut stailata isästään miehekkäämmän ja viittahan siihen kuuluu. Luonnollisesti. Onhan Batmanillakin.

Minua mittaillaan jatkuvasti. Uutena lisänä on kova arvostelu. Välillä pieni sormi tökkää oikein kovasti takapuoleen. Au. Sitten tokaisee  - Äiti, sinulla on fluffy butt. Ai, sehän kiva. Ei muuta ku kyykkäämään;) Myös vartalon muut osat saavat raa'an tuomionsa. Osoitetaan sormella ja tirskutaan. Anna mun kaikki kestää.

Eräänä iltana oltiin samaan aikaan mieheni kanssa sanomassa hyvää yötä. Pieni nousi istumaan ja kysyi kummastellen -Why did you marry HER? ja nyökkäsi puoleeni nenäänsä nyrpistäen. Mikään rakkauteen liittyvä vastaus ei ollut hyväksyttävä. - Your hair doesn't even match! Pieni karjaisi tuohtuneena.

Olen siis nykyään turhake. Joku kummallinen nainen, joka on menettänyt viehätysvoimaansa, mutta joka saa kuitenkin viettää aikaansa hänen unelmiensa miehen kainalossa. Jaha.

Yritän ottaa salaa valokuvia, joskus myös videota siitä, miten daddya ihaillaan. Tulevina vuosina on hyvä omistaa tällaista materiaalia. En aio kiristää tytärtäni, vaan näyttää miehelleni lohdutukseksi ja muistutukseksi, kun angstinen raivopää teini paiskoo ovia mielialavaihteluidensa pyörteissä ja sanoo, että daddy on tyhmä eikä ymmärrä mitään! Tai ehkä daddy pysyy suurena sankarina ja minä olen se, joka ei ole varmaan koskaan ollut edes nuori!;) You never know. Olen kuullut tällaisenkin vaiheen joskus koittavan.

Tataa!

PS Istuttiin kaikki syömässä, kun mieheni kysäisi mitä haluaisin tehdä Valentine' s Dayna. Ennen kuin ehdin suutani avata, pienimmäinen vastasi - Haluaisin mennä johonkin hienoon ravintolaan syömään. Selvä.;)

Viikonloppu

Huhhuh. Varsinainen vatsalaukun venytys viikonloppu takana. Perjantaina luonamme kyläili se naapurin upea pitkä hoikka, tyylikäs aasialaisrouva perheineen. En muuten tiennyt, että heillä on tapana käydä hiuksien suoristuskäsittelyssä. Tämäkin rouva käy suoristuksessa ainakin kaksi kertaa vuodessa varmistaakseen, ettei tukka pörhisty kosteallakaan kelillä. Ahaa, siksi siis suora kiiltävä look! Itse olen miettinyt brasilian blowout:ita, mutten varmaan kuitenkaan osaisi olla ihan suoralla tukalla. Minulle riittää se, kun kampaaja käsittelee tukan moroccon oililla ja suoristusraudalla. Olen jo silloin aivan uusi ihminen, tuskin osaan olla kahta päivää sillä lättänällä suoralla, kiiltävällä tukalla. Jos tukka olisi suora muutaman kuukauden, saisin varmaan jonkun identiteettikriisin;) Antaa siis kihartua ja pörhöstyä vaan.

Lauantaina oli vuorossa "latotanssit", Western Hoedown. Perinteisesti isä-tytär tanssitapahtuma, mutta kun meidän perheessä on tätä nykyä kaksi pikkupartiolaista, pääsin mukaan toisen tanssipariksi. Liikuttavan suloisia olivat, pikkutytöt cowboy hatut päässään. Jotkut isät näyttivät ihan oikeilta cowboylta, stetsoneineen, bootseineen. Ihan suloisia hekin;) Tanssia ohjasi lavalta noin 80-vuotias mösjöö. Heitä kutsutaan oikealla nimellä Square dance caller, kuulosti tältä. Täytyy myöntää, että oli oma hymy herkässä ja lapsilla oli tosi hauskaa, mikä loiste silmissä! Hiki tuli, naurua riitti, sekoiltiin askelissa välillä ihan huolella. Voisin kyllä lähteä uudestaan, aikuisten kesken, jopa juoda drinkin siinä tanssin lomassa;) Ehkä palaamme joskus Saddle Rackiin...Hauska kokeilla uusia juttuja. 

Sunnuntaina oli vuorossa Super Bowl XLVII. Me järkättiin pienimuotoinen kisastudio, mutta naiset viettivät suurimman osan aikaa juoruillen keittiössä viinilasin ääressä miesten istuessa pimeässä luolassaan;) Tulipa taas todettua, että maailma on niiin pieni ja Suomi on country club.

Suuren urheilujuhlan tuntua luotiin näyttämällä peliä sekä isolta kankaalta, että TVstä;) Meidän kotijoukkue 49ers ei ikävä kyllä voittanut, mutta  eihän game day olekaan pelkästään peliä. Half time show on yhtä tärkeä ja Beyonce on kyllä henkeäsalpaavan upea. Samoin ruoka; nyyttäritunnelmissa oli kaikenlaista tex mexiä, mountain-size pizzoja ja tietysti makeita herkkuja. (niiden pizzojen halkaisija on puolimetriä. huhhuh. huhhuh.)

Missasin monet mainokset, mutta muutama suosikki sieltä löytyi. Paljon puhuttu kupla-mainos ei herättänyt minussa suuria tunteita. En pitänyt sitä kovin hyvänä. Alla muutama muu. Kyllä nämä markkinointinsa taitaa. Rispekt.
Kliseemäinen Brotherhood
Hauska Audi
Oivaltava Mercedes , nice to see you again William Dafoe!
Söpö Kia
Mummot tahtoo heilua Taco Bell
CK, ihan muuten vaan ;)
ja se yksi, tosi liikuttava, klisee. Kiitos Jeep.

Hauskaa viikkoa.
Tataa!

PS tässä kaksi neljästä jättipizzasta.
Onneksi on taas arki; ei tarvitse pukeutua teeman mukaan tai muuten höökyillä paikasta toiseen, mutta olisi vähän aihetta
syödä salaatteja ja urheilla...

Let's Pretend We Care

Olen täysin kyllästynyt kuulemaan, että Suomessa on korkeat verot. Joo, niin on. Thank You, Captain Obvious. Mutta niille verorahoille saa vastinetta. Itse suhtaudun suomalaiseen veronmaksuun vähän niinku vakuutuksiin. Kaikki on hyvin, kun kaikki on hyvin, mutta auta armias, kun sitten tapahtuu jotain odottamatonta, kuten vakava sairastuminen. Suomessa ei alta sentään lähde auto ja asunto sairaalakustannusten takia.

Elämän kevyempiin sattumuksiin usein pätee se ei kahta ilman kolmatta; kun ensin kolhit auton keskustan Stockan parkkihallissa, tulet kotiin huomataksesi, että pesukone savuaa ja seuraavaksi pimahtaa telkkari tai halkeaa hammas;) Jos täällä yhtään pysähtyy ajattelemaan sitä, mitä voisi tapahtua, alkaa hirvittää. (Olen ehkä maininnut aiemminkin; Sicko)

Seuraamme täällä asuntomarkkinoita, lähinnä huvin ja urheilun vuoksi, emme just nyt välttämättä ostotarkoituksessa. (se pari miljoonaakin puuttuu) Kun alueellamme tulee taloja myyntiin, ainakin puolet niistä on ns foreclosure-myyntejä, eli pakkohuutokauppoja. Pankki on ottanut talon haltuunsa, sillä omistajat eivät ole pystyneet lyhentämään, usein noin miljoonaa, asuntolainaansa. Jotenkin tosi murheellista.

Kun yhteiskunta ei tue tai suo minkäänlaista bufferia, sitä on ihan omillaan, jos elämä ei menekään suunnitellusti. Ei armoa, Dog eat dog ja yksi yhden puolesta. Tämän lisäksi, kaikki on maksullista, jopa vapaaehtoistyö. Koulun PTA (parent-teacher association) pyytää ensin vitosen, sitten satasen ja hetken kuluttua kahdeksan sataa per lapsi! Oikeesti. Ihan normi, kunnallinen koulu. Shekkivihkoa esille. Ei se lomamatka olis maistunutkaan.

Koulutuksesta yritetään säästää koko ajan enemmän;  koulupäiviä lyhennetään, vapaapäiviä on joka kuussa enemmän. Hurjimmat ehdotukset ovat sitä luokkaa, että eihän koulutus oikeastaan kuuluu valtion velvollisuuksiin ollenkaan. Would you like a cup of tea?;) Ei niinku pal kosketa, ku omat lapset on jo valmistuneet ja mikä global warming? 

Yhteiskunta on jo nyt täällä tosi jakautunut. Jos lapsien peruskoulukin olisi kiinni tulotasosta, ottaisin aika nopeasti yksisuuntaisen non-stopin Helsinki-Vantaalle. (Ja who am I kidding, onhan se, koulutuksen taso on jo nyt täysin kiinni tulotasosta. Asuntojen hinnat korreloituvat suoraan parhaiden koulualueiden kanssa.) Oi Suomi ja mahtava koululaitos, sinulle kumarran, sinua syleilen.

Kodittomia, veteraaneja ja työttömiä yksinhuoltajia, ainakin kyltin mukaan,kaikenlaisia kerjäläisiä on joka moottoritien liittymässä. Kauppojen kassoilla ja kaupan ulkopuolella on keräys ihan aina. Annapa lahjoitus joka kerta, niin alkaa tuntua kukkarossa jo viikon jälkeen(olen kokeillut). Koululla on myös koko ajan erilaisia tempauksia; milloin pyydetään ruokaa, milloin vaatteita, milloin leluja(huom vaatteet ja lelut pyydetään uusina, ei mitään second handia) Lahjoita, tee, anna aikaasi, osta itsellesi ja muille, maksa, osta, myy. Ja ihmiset ostavat. Vain suomalaiset trokaavat keskenään käytettyjä lastenvaatteita ja polkupyöriä.

Täällä vapaaehtoistyö on iso osa yhteiskunnallista toimintaa. Sillä "ostetaan hyvyyttä". Kun teini hakee yliopistoon, on enemmän kuin suotavaa, että CVstä löytyy joukkue urheilua sekä vapaaehtoistoimintaa. Partio on plussaa. Näin todistat olevasi yhteiskuntakelpoinen tiimipelaaja ja hyvä ihminen. Really?

Mä en jotenki kestä! Toki olen aina ollut aktiivisesti vapaaehtoistoiminnassa mukana, olen sellainen tyyppi, mutta täällä touhotus ei tunnu aidolta. Ihmiset(lue kotirouvat) ovat heti muistuttamassa, että eipä ole sinua näkynyt.  -We missed you! - Really? Saaks tohon vastata, että kun mulla on elämä ja työtkin pitää hoitaa...

Vapaaehtoisuus ei olekaan vapaaehtoisuutta, vapaaehtoisuus on pakko.

Toisaalta, on äärettömän empaattista, että muut ihmiset tukevat silloin, kun yhteiskunta ei tue.  Tällaisia tarinoita saa lukea ihan jatkuvasti. Hats Off, vaikka elämä ei varmaan ihan heti palaudukaan kuntoon, jos ikinä.

Toisten tukeminen on hienoa ja yhteisöllisyys kasvaa, miksi sitten purnaan? Ehkä purnaan siksi, että olen tottunut siihen, että kaiken muun mennessä päin metsää, kotia ei menetetä. Jos puoliso kuolee tai työpaikka lähtee alta, yhteiskunta tarjoaa keinon selviytyä pahimman ajan yli, kunnes ollaan taas jaloillaan. Tai jotain. Tätä pohtiessa tulisi aika monta liuskaa. Jätettäköön tähän.

Kyse ei suinkaan ole vain ajasta tai rahasta. Kun vapaaehtoisuus ei ole vapaaehtoisuutta, vaan se on lähes pakollista, siitä tulee epämiellyttävää. Sinun kuuluu tehdä vapaaehtoistyötä ja jollet ilmottaudu vapaaehtoiseksi, siitä syyllistetään. Vapaaehtoisuus on velvollisuus ja pakko. Hyväksynnän hinta. Jollet tee vapaaehtoistyötä, et ole hyvä ihminen, et kuulu joukkoon. Sen sijaan olet joku ignorantti ulkomaalainen, vaikka kuinka olisit kotimaassasi talkooaktiivi.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa.  Onneksi ei ainakaan tekeminen lopu;)huoh.
Hauskaa viikonloppua,

Tataa!