Jihuuuuu

Tauon jälkeen takaisin. Olipa kiva hiihtoloma!(oppisinpa joskus myös nukkumaan lomalla) Kun kyseessä on meidän perhe, aina sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa seuraamme liittyi uusi ällöttävä jäsen sekä meno- että paluumatkalle; matkapahoinvointi. Auts.

Karautimme liikkeelle keskiviikkoaamuna, suuntana tuttu Lake Tahoe. Alunperin olisimme halunneet Bear Valleyyn. Bear Valley on hiukan lähempänä kuin Tahoe, mutta mökkitarjooma on surkea. Joten, takaisin Tahoelle. Suoritin hirmu etsimisen ja hintavertailun, jotta oikea paikka löytyi. Halusimme ehdottomasti mökin hot tubilla. Paras hinta-laatusuhde löytyi Incline Villagesta, Nevadan puolelta. Sinne siis!

Matkalla vuorten yli pieni valitteli vatsakipua. Puristaako housut, onko huono olo? (Vuorille nousu kestää reilun tunnin, noustaan noin kolmeen kilometriin) Kun matkaa oli jäljellä reilut kymmenen mailia, pieni oksensi. Äkkiä bensikselle, lumella pesu ja takaisin autoon. Sen kummemmin kuvailematta, onneksi olimme melkein perillä. Mökki oli tosi kiva; kotoisa, tarpeeksi tilava ja toimiva. Pienenä miinuksena, että vedet olivat poikki kun pääsimme perille ja yksi matkalaisista kaipasi epätoivoisesti suihkua...

Incline Village sijaitsee Lake Tahoen pohjoisella rannalla. Siellä kannattaa ajaa Lakeshore bulevardi päästä päähän; sen varrella on hiukka hulppeita "mökkejä". Muutaman mailin päässä ovat Chrystal Bay ja Kings Beach. Molemmat ihan sööttejä kyläraitteja, mutteivät vedä vertoja Truckeelle söpöydessään. Paikalliset ajavat myös aika hurjaa vauhtia jo parhaat päivänsä nähneillä pickupeillaan. Kävimme tulopäivänä beachilla, katselemassa maisemat ja keräämässä jättimäisiä käpyjä matkamuistoiksi. Tuntui hassulta kävellä rantahiekalla.

Olisimme halunneet käväistä katsomassa Kummisetä elokuvan talon, Fleur du Lac, mutta se on nykyään yksityisen omistuksessa eikä autossa matkailu enää oikein hotsittanut. Lake Tahoe on siis järvi, jolle Fredo vietiin iltaongelle...

Mt Rose ja Diamond Peak olivat lähimmät hiihtokeskukset. Toki Northstarkin sijoittuu vajaan puolen tunnin matkan päähän. Olin varannut lapsille taas etukäteen hiihtotunnit, jotta me aikuiset pääsimme kahdestaan laskemaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, keli oli täydellinen, hissijonoja ei ollut, lasku sujui. Leijuin noin metrin maan päällä ja hymyilin kuin puuhevonen kuutamolla. Laskiessani vauhdilla alas muutamia mustia, hihkuin ääneen, olin niin onnellinen. Doesn't get better than that! Taivaallista.

Mt Rose on best kept secret, Tahoen korkein base resort. Paikalliset kehuivat, ettei hissijonoja ole ikinä oikein nimeksikään eikä siellä onneksi käy paljon kalifornialaisia;) Sain laskea YKSIN alas ihan haasteellisiakin mustia. Unbelievable! Seikkailunhaluiselle sieltä löytyy myös mustat Chutes . Itse en uskaltanut kokeilla. Hiihtopäiviä tänä vuonna kokonaiset neljä, eli mummoilin loukkaantumispelossa. Toista se oli ennen vanhaan.  Muut hiihtäjät olivat enimmäkseen paikallisia ja kalifornian puolelta tulleita. Oli sinne tosin veli venäläinenkin löytänyt.

Huipulta on mahtava näkymä Renoon. Siellä se meidänkin casino komeili. BTW - casinot tarjoavat tosi edullisia hiihtopaketteja! Me halusimme tällä kerralla ehdottomasti mökin, mutta saatamme joku kerta asua casinohotellissakin, tulevaisuudessa. Cannot beat the price! Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa;)

Matkan parhaana antina pidän sitä, että kuopus oppi laskettelemaan. Ensin kiukutteli ja vähän hirvittikin, kun kurvailimme alas, mutta sitten hiffasi jutun juonen ja lähti menemään.  Mikä loiste pienen silmiin syttyi! Huusi Jihuu, ja paineli menemään. Aivan fantastista. Ehkä parasta oli kuitenkin todistaa, kun oma lapsi kokee mielettömän onnistumisen elämyksen. (ja joo, otan tästä mielelläni pienen kunnian;) selkä on tuusana.)

Nyt pitää taas kiirettä; olisi rästitöitä, vähän uusia kivoja haasteitakin. Minua vaivaa kuitenkin post ski depression, hehheh, eli lasku lähti kulkemaan niin hyvin, molemmat lapsetkin olivat niin intona, että mäkeen on vielä päästävä. Mittari näyttää pariakymmentä lämpöastetta, mutta vuorilla on vielä maalis-huhtikuuhun lunta. Yritän parhaani mukaan keskittyä olennaiseen, enkä lähde googlaamaan seuraavaa viikonlopun hiihtoreissua, mutta vaikeeta on. Jos saisin valita, en muuta tekisikään kuin kurvailisin alas lumisia rinteitä. Oh dreams.

Kivaa viikkoa.
Tataa!