Onks aina pakko?

Innostun uusista asioista. Vähän liikaakin. Oikean käden kyynärpäässä on vieteri, joka pongauttaa käden ylös, kun kysellään vapaaehtoisia. En ole ikinä tehnyt "vain töitä" tai "vain opiskellut". Se, että kaikki arki-illat olisivat vapaita, on vierasta. Olen ollut mukana oppilaskunnassa, taloyhtiön hallituksessa, asukasyhdistyksessä, vanhempaintoimikunnassa, muista virallisemmista luottamustoimista puhumattakaan. Toiset kävivät jumpassa, teatterissa, viinilasillisella, minä istuin kuuntelemassa joskus enemmän, joskus vähemmän kiinnostavia jorinoita milloin missäkin. Onkohan minun FOMO pahempi kuin luulinkaan? Onko aina pakko päästä joka paikkaan vaikuttamaan?

Nyt, kun koulu alkoi, olin heti ruksailemassa PTA(parent teacher association) volunteer lappua, kunnes jossain soi kello. Hälytyskello. Heeeetkinen. Olen tutustunut tähän periamerikkalaiseen kotiäiti porukkaan; ne hengaavat koululla koko ajan. Vapaaehtoistyö on heidän uransa, if you will. He lähettelevät maileja, kiertävät paikallisia yrityksiä kerjäämässä palkintoja ja rahaa, ovat turvaliivit päällä aamuisin(tukka laitettuna, meikit naamassa) ohjaamassa liikennettä ja eri tapahtumissa myymässä leivonnaisia. Heidän minivaniensa puskuritarroissa lukee: Proud Parent of an Honor Student koulussa X. Ollaanpas nyt rehellisiä, kuinka paljon, mukisematta, olisin valmis, leipätyön ohella, tähän satsaamaan?

Haluan opettaa lapsille, että oleilu on osa elämää. Pitää osata pysähtyä ja nauttia joutilaisuudesta. Aina ei saa olla kiire ja menossa jonnekin. Joskus pitää vaan olla möllöttää, mieluiten perheen kesken. Itse osaan toki rentoutua; nukun yleensä yöt kuin tukki ja nappaan tarvittaessa 18 minuutin powernapin, mutta suurimman osan ajasta olisin suuna päänä menossa.

Nyt, näin henkisesti huomattavan kypsänä aikuisena naisena;) rupesin miettimään haluanko oikeastaan olla kaikessa mukana? Onks siis pakko jos ei aina huvita? Ja kuka sitä vaatii? Tiedän vastauksen: Meikkis, meikäläinen ja mää. En siis osaa olla osallistumattakaan. oi apua.

Ja yhteiskunta on raaka. Naisille. Pitäisi juosta maratoonia ja crossfitata, ollakseen hyvässä fyysisessä kunnossa. Pitäisi olla Martha Stewart keittiössä, joku ihan toisenlainen martta makuuhuoneessa, kynnet olisivat aina huolitellut, tukka kuosissa, vaatteet moitteettomat ja viimeisen muodin mukaiset.

Himpura, yhtä peplum toppiakin jaagasin kissoin ja koirin monta tuntia, kunnes selvisi, että se on loppuunmyyty. Siirryn taas nettishoppailuun- ah sitä tilailujen ja palautuksien rumbaa..Ja toisaalta, mitä jollen päivittäisi vaatekaappia parin kuukauden välein jollain season's must-have- jutulla. Mitä sitten tapahtuisi? Ei yhtikäs mitään. Tämä lenkkitossukansa ei huomaisi mitään eroa.(mutku muoti on niin ihanaa!)

Jos menisin joka ilta aikaisin nukkumaan ja heräisin viideltä ehtiäkseni lenkille tai joogaan ollakseni meikissä tukka käkerrettynä klo 8? Hoitaisin koulukuljetukset, omat työt, vapaaehtoistyöt, ruoanlaiton, läksyt, siivoamisen, kylvetyksen, letityksen ja omat jumpat ollakseni kello 21 niin rätti, että kaatuisin sänkyyn aloittaakseni taas uudestaan seuraavana päivänä. EI. Hyppäisin mieluummin kaivoon.

Minä haluan elää. Haluan myös välillä valvoa ja jos jonkun hauskan illan jälkeen suuta kuivaa, so what! Onpahan eletty, eikä vaan pingotettu. Hyvät naurut pidentävät ikää.

Mieheni ei ole ns Mr Mom- tyyppinen ratkaisu, joten hoidan jo nyt oman yritykseni ohella suurimman osan kodin töistä, pyykeistä muonitukseen ja olen toki jo ottanut vastaan yhden tärkeän luottamustehtävänkin;) Miten ne osaavatkin kysyä... En tod ole aina huoliteltu, ja sanotaanko vaikka, että nautin elämästä takapuoleni koon kustannuksella? Haluan nauttia. En suorittaa kuin kone. Riittääks se?

Se PTA lappu on nyt palautettu. Ruksasin sinne vain joulun Holiday paraatin, sekä yhden muun projektin. Ainiin, laitoin kyllä myös mailia molempien luokkien opettajille ja ilmoitin olevani käytettävissä säännöllisesti. Vaikka kerran kuussa;) Sain heti innostuneen vastauksenkin, eli tarjous vastaanotettu.

Oh well, mihinkäs sitä leopardi pilkuistaan, sitä paitsi uusia ihmisiä on aina hauska tavata. Ties vaikka saisi kivoja kavereita, tai kunnon naurut jostain omituisesta tyypistä;) The more the merrier, right? Niin ja et onks aina pakko? Näköjään on.
Viikonloppuja:)

Tataa!