Vietimme tässä tyttöjen iltaa; ensin kasvohoidot vieri vieressä, sitten naamat kiiltäen meille. Keskustelumme meni naureskellen lastemme uhmaikäkokemuksiin (nyt on helppo nauraa, kun uhma on ohitettu. kai.) Miten sitä yrittää tsempata, hyssytellä väsynyttä, haalariasuista, maha pystyssä huutavaa, rimpuilevaa lasta, kun hermo on Ihan Lopussa. Hikinoro valuu pitkin selkärankaa, kauppakassi painaa ja aina joku vieras ihminen mulkoilee paheksuvasti. Siihen tekisi mieli tokaista; Joo, teen tämän tarkoituksella, minusta tämä on aivan fantastisen hauskaa. Kokeilisit joskus! (sympatiani korvakipuisten lasten vanhemmille lentokoneeseen, mulkoilut niille jotka antavat lastensa potkia edessä olevan penkkiä, tai muuten terrorisoida kanssamatkustajia ;))
Meillä on tapana kysellä kuka lähtee kenenkin kanssa asioille. No, meidän perheen tytöillä taitaa olla paha FOMO(Fear Of Missing Out), joten me tytöt ollaan aina yleensä yhdessä. Tämä täti on tunnettu herkkusuu, joten mahdollisuus pysähtyä kahvilaan tai napata joku hyvä smoothie on suuri, varsinkin viikonloppuisin. Lapset tietävät tämän.(Tuo fomo näyttäytyy tädillä valvomisena. Bileistä ei lähdetä koskaan ekana...)
Eeenivei, siinä me sitten kolmistaan sunnuntai iltapäivänä Tapiolan Stockan sovituskopissa. Minulla hiki, ipanat kyhnäävät keskenään, nipistelevät toisiaan, ovat siinä tappelun rajamailla. Verhon takana sitten sihisen hampaiden välistä, uhkailen, kunnes on luovutettava. Kiroan mielessäni, miten onnellisesti aina unohdan, etteivät pienet lapset jaksa, kun kokeilen vaatteita. Kuolleena syntynyt ajatuskin. Toisaalta, työviikolla omia asioita ei ehdi hoitaa, ja jos ei työmatkalla ehdi ostoksille, joskus nämäkin asiat pitää hoitaa..
Muutamat kerrat on mennyt pieleen oikein huolella. Silloin olen kävellyt hiljaisena autolle, lapset tiukassa otteessa, kliksauttanut turvavyöt kiinni, heittänyt käsveskan pelkääjän paikalle, ottanut parkkilipun hampaiden välistä ja sillä siunaamalla hetkellä, kun auton moottori surahtaa käyntiin, olen ulvahtanut ääneen; paasannut ja mesonnut, kääntynyt aina välillä sormi pystyssä takapenkin suuntaan, jossa kaksi ipanaa istuvat olkapäät korvissaan. Kerran tai kaksi on jäänyt auton ikkuna auki, muttei siinä närvarissa paljon haittaa. Kuulevatpa ne mulkoilijatkin, että näille lapsille sanotaan myös EI ;) On muuten hauskan näköistä, kun joku liikenteessä huutaa pää viuhtoen takapenkin suuntaan. Tekisi mieli nostaa peukku tai jotenkin viestittää, että NIIN tiedän miltä susta tuntuu...
Ja sitten tulee huono omatunto ja kaikki ne opetukset mieleen, ettei huutaminen auta. (ja ehämmiä huua ku miä sanon ) Luin juuri jostain suomalaisesta naistenlehdestä perheestä, jossa ei olla ikinä korotettu ääntä. Kaikki asiat selvitetään juttelemalla. Rouva varmaan synnytti lapsensakin laulujoogaten ilman lääkkeitä. With all respect, ja tsorppa vaan, ei mene läpi. Ja ainiin, Onnea!
Lapsilla on nyt kahden kuukauden loma, eli joinakin päivinä saattavat kiehnätä ja kähistä hiukan keskenään...pitkää pinnaa. Piiitkää pinnaa. Rakkaat ystäväni vitsailevat lähettävänsä lapsensa lomaksi Kiljavan kesäleirille. Kiljava on hiukka kaukana, mutta näen jokusen muun leirin lähitulevaisuudessa;)
Tataa!
ps sanotaanko vaikka, että useimmiten a tomato is just a tomato, jonain päivinä se muuttuu kädenkäänteessä Bloody Maryksi;)
komppaan komppaan. huudan mesoan ja kaikkea siltä välitlä. Viimeksi Tukholman risteilyllä naama irvessä hytissä ja lähdin ovet paukkuen ulos ja lapset jäivät isänsä kanssa itkemään (siis lapset ei isä ;-)) Hyvin kypsää toimintaa... Juttelin tässä muuan erään lasten- ja nuorten psykiatrisenosaston oh kanssa ja hän sanoi lohduttavasti että on lapsen mielenterveydelle hyvä välillä nähdä kun vanhemmat ovat vihaisia ja silloin lapsikin ymmärtää että nyt tuli raja vastaan. Jos aina vain puhumalla selviäisi niin lapset eivät koskaan saa kokea sitä että nyt vanhempi suuttui kun tein jotain mitä ei olisi saanut tehdä. Tulikohan tästäkään sepustuksesta mitään selvää. Enivei, tunteita saa näyttää ja pitääkin. - Dillhill vaikenee hiljaisuuteen :-)
ReplyDelete:)Pidän sitä itse asiassa aika tärkeänä, että on turvallinen paikka huutaa ja mesoa;)temperamenttia löytyy monelta. Tärkeintä kai on kuitenkin se, että sovitaan ja selitetään miksi meni hermot;)ja kyllä, rajat on oltava, sekä seurauksia. Mieluummin pienestä asti selväksi, kuka määrää, kuin sitten teini-ikäiselle yrität selittää, että nyt pitäisi kato vanhempia kuunnella, vaikkei ole aiemmin tarvinnut;)
ReplyDeleteVoi sua Amerikantäti kuinka monet naurut vedet silmissä saitkaan aikaan näillä postauksillasi toissapäivänä aloitin ja piti lukea ne ihan putkeen, kun en malttanu jättää kesken :D palasin muutamiin postauksiisi vielä uudelleenkin! Oivaltavaa, napakkaa sarkasmia, jotenkin niin elämänmakuista. Oletkos muuten aatellut tämän blogin pohjalta jossain vaiheessa kirjoittaa kirjan amerikan seikkailuistasi..? Se olisi viihdyttävää luettavaa! Tsemppiä ja mukavia uusia kokemuksia teidän koko perheelle jatkossakin!
ReplyDeleteVoi kiitos Sanna! Onpa mukava kuulla! Tänään onkin ollut harvinaisen pöllö päivä, joten sait minut nyt kyllä tosi hyvälle tuulelle. Kiitos! Yritän pitää asiat positiivisina, vaikkei välillä paljon nauratakaan;)Joku toinenkin tuota kirjajuttua kerran ehdotti. Ei kehtoo edes ajatella tuommosia...;)Kiva, että käyt lukemassa :)
ReplyDelete