Saturday, May 12, 2012

Äiti

Pysähdyn välillä ajattelemaan äitiäni. Näenkö hänet silmissäni sellaisena kun hän on nyt, vai nuorempana, jossain muualla? Tämä tulee aina ensimmäiseksi mieleen; oli kesä, taisin olla 7-8 vuotias. Rivitalopihallamme oli pitkä muuri, jonka yli näki parkkipaikalle. Roikuin siinä muurilla, kun äitini käveli parkkipaikan läpi. Hän oli pukeutunut vaaleansiniseen paitapusero-salsahame yhdistelmään. Korvissa hänellä oli renkaat, päässä aurinkolasit ja jalassa ruskeat roomalaissandaalit. Tuuli pörrötti äidin hiuksia ja hän hymyili. Muistan ajatellaani yhtäkkiä tosi ylpeänä, että tuossa on Minun Äitini. Taisin silloin ensimmäisiä kertoja nähdä hänet naisena, ihmisenä. Ei vain äitinä, joka huolehti minusta. Äiti ei ollut ikinä näyttänyt niin kauniilta.

Nytkin, kun ajattelen äitiä, näen hänet sellaisena, jollainen hän on nyt, mutta mieleen tulee myös äidin hymy, äidin oranssi jopo, jonka tarakalla istuin lastenistuimessa ja tein pitkää äääää- ääntä, ja ääneni tärähteli, kun hän polki vauhdilla vielä silloin hiekkaista rantatietä. Äiti ajamassa autoa ajohanskat kädessään, äidin kanssa arki-iltana Tapiolan  kauppareissulla, salaiset Hyvää makumaasta- pussit auton hansikaslokerossa, lauantaiset äiti-tytär päivät Stockalla soft icea syöden ja minä istumassa keittiöntasolla jutellen, katsellen kun äiti touhuaa. Äidin nauru ja meidän nauru yhdessä. Se tuoksu, jota haistelin aina pienenä äidin kaulakuopasta.

Nyt, kun äiti oli ekaa kertaa vieraanani, minulle oli tärkeää antaa äidin nauttia. Antaa hänen vuorostaan istua keittiön jakkaralla, pitämässä minulle seuraa, kun valmistelin ruokia. Sain kohteliaisuudenkin, olen kuulemma hyvä huushollaaja. Kiitos vaan äiti, sinulta minä olen kaikki huushollaamisen salat oppinut. En tosin ole varma, saanko kaiken näyttämään niin helpolta kuin hän.

En tiedä kuka olisin, jos minulla olisi erilainen äiti. Äitini näytti esimerkillisesti miten kodin ja työn voi yhdistää. Miten uraäidistä kuoriutuu puolessa tunnissa, simsalabim, edustava rouva illan vastaanottoa varten. Miten meillä oli aina kotitekoista terveellistä ruokaa ja pullaa, puhtaat vaatteet, mankeloidut lakanat ja virheetön koti. En muistakaan ikinä nähneeni äitiäni makaamassa sohvalla, niin kuin minä välillä teen. Meidän lakanoita ei tosin mankeloida ;)

Äitienpäivä on hyvä aika pysähtyä miettimään myös omaa äitiyttään, kahden tyttären äitinä. Pyrin olemaan arvostelematta vartaloani heidän kuullen ja kehun heitä muutenkin kuin söpöiksi, etteivät he ajattele, että tyttöjen pääasiallinen tehtävä on näyttää hyvältä. Rohkaisen oma-aloitteisuuteen, opetan, tuen, olen välillä kauhean ankara, mutta rakastan ja näytän sen sanoin ja teoin joka päivä. Haluan kasvattaa heistä rohkeita, oikeudenmukaisia ja itsevarmoja naisia.

On hurjaa nähdä heidän luonteensa kehittyvän. Kerroin ärsyyntyneenä jotain juttua kotoa, johon tuttuni tokaisi huvittuneesti: "Kuka sitä nyt itsensä kanssa haluaisi elää? ";) Näinhän se menee. Välillä oikein hatkähdän miten paljon muistutan omaa äitiäni sanonnoissani, eleissäni, ja enenevässä määrin myös ulkoisesti. Yhden ystävättäreni kanssa nauramme ääneen kun välillä huomaamme olevamme kuin äitimme. Toisaalta, voisi sitä huonomminkin mennä.

Ajelimme lounaalle noin viikko sitten. Yhtäkkiä moottoritiellä oli jotain. Siihen ei ehtinyt reagoida. Ohi ajaessamme ehdin nähdä äitisorsan pyörivän villisti kaistojen välissä, se oli kuollut. Sitten näin poikaset. Niitä oli varmaan kymmenen. Nuo pienet keltaruskeat piipittävät olennot olivat rykelmässä, osa kuolleena, osa elossa, keskellä moottoritietä. Ne törmäilivät paniikissa toisiinsa. Me emme ehtineet tehdä mitään. Ajoimme jo kovaa vauhtia kohti liittymää. Sain itsekin hetkellisen paniikin ja nytkin kyynel tulee silmään ja vatsa kääntyy ympäri. Apua, pysähdy! mennään auttamaan, niiden äiti on kuollut!

Länsiväylällä otetaan mieluummin kolarin riski, kuin ajetaan sorsaperheen yli. Olen naputellut rattiani hermostuksissa aika monena aamuna yrittäen kuikuilla, josko siellä on kolari, vai miksi ihmiset tupeksivat. Sitten näen sorsien jonon, kaakatuksen ja piipityksen saattelemana marssivan siistissä jonossaan, viimeinenkin pörröinen perässään, moottoritien yli. Siihen häviää kiire ja tilalle tulee hyvä mieli. Näiden pikkusorsien jono oli kasa. Heidän emonsa, johtajansa, suojelijansa, kaikkensa, oli poissa. En tiedä selvisikö siitä pesueesta yksikään. Tunnen vieläkin kauhean pistoksen, olisinko sittenkin voinut tehdä jotain.

Kun minä olin tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi, totesin kirjeessäni kolleegoilleni, että otan nyt vastaan tehtävän, jossa olen korvaamaton. Äitiys on toivottavasti muuttanut minua parempaan, kasvattanut ja opettanut, hionut teräviä kulmia pehmeämmiksi.  Toisaalta, äidit ovat omille lapsilleen parhaita äitejä.

Olen jo saanut muutaman äitienpäiväkortin, sillä  kärsimättömyyskin on periytyvää;) Omaa äitiäni onnittelen tänä vuonna skypen kautta, mutta anoppia pääsen onnittelemaan ihan henkilökohtaisesti... Kiitos Äiti, olet erittäin rakas!

Hyvää Äitienpäiväviikonloppua kaikille!
Tataa!
ps näistä herkistyi mieli Hallmark, Publix, ja P&G ja lopuksi Mom song
moth* er, noun \ ma'thar\  a constant source of unconditional love; generally found to be overworked, underpaid and exhausted

2 comments:

  1. Hyvää äitienpäivää myös sinne!
    Tänään oli myös Länsiväylä Ruoholahdessa tukossa ja poliisi kurvasi viereiselle kaistalle. Luulimme että oli kolari mutta hetken päästä keskellä moottoritietä oli joutsen ylittämässä tietä vailla mitään kiirettä :-) Ihanaa kun ihmiset vielä välittävät.
    Dillhill kiittää ja kumartaa.

    ReplyDelete
  2. Hyvää Äitienpäivää myös sinne! Ihana kuulla :)

    ReplyDelete