Valkoiset jauheet pussissa

Joillekin onnekkaille raskausajan himot, cravings, ovat urbaania legendaa. Voi kuinka monta kertaa olen naureskellut haluan nuolla rappausta-tyyppisille jutuille. Eipä muuten juurikaan naurata, kun himo osuu omalle kohdalle ja onkin totista totta.

Se alkaa ihan puun takaa ja yltyy tosi pahaksi. Tosi äkkiä. Uskon vakaasti siihen, että kroppa tietää ja kertoo mitä tarvitsee. Sitä on sitten saatava missä tahansa ja mihin kellon aikaan tahansa. Minun kroppani haluaa OMOa.

Himot yllättivät ensimmäisen raskauden aikana, joskus kuudennen kuukauden paikkeilla. Olin mittaamassa jauheista Omoa (vai oliks se BioLuvilia?) kuppiin. Tuoksu oli kertakaikkiaan vastustamaton. Teki mieli maistaa. Hammastahna vaahto maistui paremmalta kuin ikinä, nielasin. Samoin spearmint Xylitol jenkki. Rupesin kuljettamaan pienen pienessä Minigrip pussissa päivittäin pillereitä; mahdollisimman laimean mintun makuisia jauhoisia pillereitä. 2 Calcichewta, 12 Rennietä, erilaisia xylitolpastilleja. Illalla viimeisimmäksi laitoin Rennien suuhun, kun olin jo sängyssä. Mieheni kyseli- Ai, närästääkö noin pahasti? En vastannut. Eikä välttämättä edes närästänyt. Se vain sattui olemaan yksi päivän kohokohdista; maata hiljaa paikoillaan, Rennie suussa sulaen. Nautinto.

Varmistelin apteekkarilta josko esim Rennien syönnistä olisi jotain haittaa..entä fluoritabletit? Nekin ovat hyvin jauhoisia, isoja imeskelytabletteja. Yritin myös syödä Fazerin Euca Mentholeita, mutta eivät olleet tarpeeksi jauhoisia. Himoni on hyvin tarkka ja nirso. Sain myös ostettua placeboja, mutta ne olivat pahoja. Eivät toimineet ollenkaan samalla tavalla;)

Calcichewta sai syödä vain kaksi tablettia päivässä, joten, jos puhelin sattui soimaan sillä aikaa kun imeskelin kalkkitablettia, annoin soida. Nobody comes between me and my Calcichew. Nytkin, tätä kirjoittaessa, alkaa leukaperät nykimään. Vesi herahtaa kielelle. Ihan Pimeetä.

Miten tämä ihan sama omituinen mikä-lie-jauhoisen-laimean-minttukalkin-himo on taas iskenyt? Lääkäri sanoi, että niin, vauvahan ottaa sen minkä tarvitsee. Sinulle jää loput. Luulisi, että minun jogurtin, maidon ja juuston kulutuksella saisin tarpeeksi kalsiumia, muttei kai sitten.

Olen löytänyt paikallisen korvikkeen. Antacid/Calcium peppermint flavor. Voi kuulkaa, avasin purkin jo autossa matkalla kotiin. BINGO. Just oikea koostumus ja maku. I'm in love. Ja tällä kertaa muuten närästää ihan oikeasti paljon ja monta kertaa päivässä. Saan syödä uusia herkkujani maksimissaan seitsemän tablettia päivässä. Yritän pitää annostuksen vähemmässä.. Olen kuin mikäkin hc addikti. Katson aamulla kellosta, että jos syön jo näin aikaisin yhden, ei jää loppupäiväksi kuin kuusi...Eipä tässä tällä erää muuta.

Tataa!

PS tänään juhlitaan Thanksgivingiä, Kiitospäivää. Esikoiseni halusi aamiaispöydässä kerrata kaikki kiitollisuutensa aiheet. Aika liikuttavaa. Me suuntaamme ystävien järjestämille juhlille rannalle ja istumme vasta huomenna perheen kesken kiitospäivän aterialle. Silloin saa kukin vuorollaan kertoa, mistä on kiitollinen.

Sukuloimme jo viime viikonloppuna, siitä lisää tuonnempana. Black Friday alet alkavat viimeistään puolilta öin. En aio suunnata shoppaaamaan hullun kiilto silmissä tänäkään vuonna, klo 3 aamulla, mutta, kuten mieheni serkku sanoi; You gotta experience it at least once. Just to say you have. OK, ensi vuonna sitten.

Nautiskellen

Tämä ruokapostailu on mennyt ihan mahdottomaksi ;) Täällä herkuttelen ja mässäilen, tahdonvoimalle ja sitten jos vielä olen joskus raskaana syön tosi terveellisesti jutuille- nauraa hohotan. Tässä sitä taas paisutaan kuin pullataikina. Voin oikein mahtavasti;)Olen yksinkertaistanut elämäni; kun on nälkä, syön, kun jotain tekee mieli, syön just sitä. Voilá.

Perinteinen amerikkalainen Grilled Cheese; mikä ihana comfort food. Itse en ole näitä kertaakaan tehnyt, mutta mieheni tarttuu hommaan kursailematta. Voita kuluu suhteellisen paljon, samoin juustoja. En ollut aiemmin tajunnutkaan, ettei pannulle laitettu voi riitä, vaan leipä pitää voidella, runsaalla voilla, myös ulkopuolelta. Ahaa! Mieheni teki näitä joskus dagen efter ruoaksi seurusteluaikoinamme. Bye bye pizzat ja hampparit, aineksetkin löytyivät aina kotoa.  Ihan naapuriin avattiin jopa The Melt- Grilled Cheese ketju. Ei olla vielä kokeiltu, ja vaikka sandwich paikkoihin ajaudutaankin usein lounaalle lasten kanssa. Jotenkin tuntuu kummalta maksaa PB&J (peanut butter & jelly)tai Grilled cheese sandwichista 5 dollaria. Ostetaan mieluummin ainekset kotiin ja tehdään itse! Kukin saa koota omansa. Minä haluan cheddarin päälle aina vielä joko vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa. Proteiini on tosi tärkeää;)

Yks herkuistani on nykyään maapähkinävoi. (?!)
Nautin sitä usein välipalaksi tai aamulla paahdetun leivän ja banaaninsiivujen kanssa. Kuten kuvassa. Joskus myös suoraan tönkästä isolla lusikalla...Yllättävän koukuttava yhdistelmä tämä suolaisen ja makean liitto. (On myönnettävä, että aiemmin yököttelin, kun mieheni teki itselleen näitä leipiä) Mutta hei, pähkinöissähän on tosi paljon hyviä rasvoja eiks je?;)


Olen myös monen vuoden tauon jälkeen alkanut juoda limuja.(hyi hyi) En kerta kaikkiaan jaksa aina juoda vettä, kun se ei maistu miltään. Tsuf, vaan kuuluu kun avaan vaniljakokistölkin. Hellou darling, vanha himokkini, it's been a long time. Dilemma; ottaako kalorit vai aspartaamin?


"Leipominen" on myös lähtenyt ihan lapasesta. Tai siis jos valmiista taikinasta suoraan uuniin-ratkaisua voi yleensä leipomiseksi kutsua. Näitä, kuten kuvassa, on aina kaapissa, sillä illalla kun makeanhimo on pahimmillaan, lämmin chocolate chip cookie on aika hyvää;) Ei muuten, mutta piparminttusuklaakeksit ja minttusuklaachip- keksit ovat limited edition ja kausituotteita. Eikä pipari-Oreoitakaan saa enää joulun jälkeen;) Jos siis kerran meinaa, ne on syötävä nyt. Lapset eivät valita.

Mieheni kielsi minua ostamasta isoa chocolate cookie dough- ämpäriä Costcosta. Käsi oli jo ojentunut tarttumaan reilun kahden kilon ämpärin kahvaan ihan automatiikalla. Ihme tyranni.... Taitaa tosin ukko tietää, että kannattaa yrittää varovasti hillitä rouvan mieltymyksiä, sillä ensi keväänä  tämä samainen rouva sitten tuskailee bikineissään;) Eikä ihme.

Uhraan siis täällä vartaloani, day in, day out, vaikka tiedän, että totuus on julma, kunhan tästä duopaketista tulee solo. Koko tämä postaus on vähän  järkyttävä, nyt kun näitä kuvia katsoo. Pitäsiköhän jättää julkaisematta.. Heart attack waiting to happen. Voi punkeroiden piinaa.  Mutku, mutku...olkoon samalla karmea tunnustus.

Keväällä on ryhdistäydyttävä. May The Force be With Me silloin. Nyt nautiskelen. Tää on niin maallista.

YOLO ja Tataa!

PS nyt kun täällä satoi (!!suuri paikallisuutinen!!), ja illat ovat pimentyneet olen myös pyöräytellyt erilaisia suolaisia piirakoita. Ihan hävettää myöntää, että ennen ostin aina valmiin voitaikinan. Nyt, teen sen itse. Apuva. Sehän on maailman helpoin ja nopein. 30 sekunttia ja valmis, jos tekee klassisen voi,vehnäjauho,vesi-version. Aina oppii jotain uutta, kun ei ole Sunnuntai-taikinaa heti käden ulottuvilla. Jos vielä onnistuisin metsästämään puolukoita jostain, tekisin vispipuuroa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. hmmmm ehkä sen juicerin osto joululahjaksi ei ole ihan huono idea sittenkään. Voi detox. I'll think about that tomorrow;)

Isä

kuva lainattu

Isänpäivää vietetään täällä kesäkuun toisena viikonloppuna, joten marraskuussa eivät kaupat korttitarjonnassaan pursunneet. Kortti piti tehdä itse jos aikoi. Kortti jäi tekemättä, mutta kyllä me skypessä puhuttiin ja jouluna taas tavataan. Isänpäivä sai miettimään omaa isää ja isäsuhdetta. Kiitospäivä kun ei perinteisesti kuulu suomalaiskansallisiin juhlapyhiin, ajattelin amerikkalaisen juhlapyhän hengessä silti vähän niinku kiittää.

Minun isäni on aina ollut hyväntuulinen, mutta tosi ankara, kävelevä tietosanakirja. Hän on pelkällä olemuksellaan luonut tietyn kunnioituksen ilmapiirin, mutta osannut aina myös rentoutua. Enpä tiedä montakaan asiaa, joissa en olisi voinut, tai voisi vieläkin, kääntyä isän puoleen. Isä on korvaamaton apu.Hän on aina tehnyt paljon töitä, liikaakin. Isältä olen perinyt intohimoni autoihin ja monta monituista muuta luonteenpiirrettä.

Isä on aina tukenut ja puskenut eteenpäin. Ohjannut, tai oikeastaan ehdottanut suuntaa, ei navigoinut puolesta, eikä vienyt perille. Itse on pitänyt hoitaa kesätyöpaikoista alkaen kaikki. Hyvä niin. Avuttomuuskerhoon ei ole ollut pääsyä.

Jos, ja kun olen kompastunut, on autettu takaisin jaloilleen, muttei pidetty kiinni. On annettu kaatua. On ollut tiukat linjat ja rajapyykit, joiden sisällä toimitaan. Kovapäiselle ipanalle oikein sopivaa;)

On sitä kapinoitukin. Aika harvoin olen tosin isän kanssa viitsinyt kunnon kilpasille lähteä, sillä lopputulos ei välttämättä ole ollut minulle suotuisa. Toki niitä uusia rajoja joskus parikymppisenä haettiin. Kutsuttakoon sitä vaikka kasvuksi.

Niistä luonteenpiirteistä; isän kanssa ei ole ihan helppo riidellä, onneksi ei ole tarvettakaan. Hermojen menetys tapahtuu molemmilla nimittäin ihan samaan aikaan. Ja soon sit siinä;)

Nyt olen muuten tarpeeksi vanha ja viisas myöntääkseni, että joskus olisi kannattanut kuunnella isää enemmän. Joissakin asioissa olisi voinut tehdä ja toimia toisin, mutta sitten taas toisaalta, elämä perustuu päätöksiin. Kun joku ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ken tietää missä olisin nyt, missä maailman kolkassa  ja millä urapopulla, jos olisin valinnut toisin. Näin on oikein hyvä. Katumusta en harrasta.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän  tutustun isään ihmisenä. Meillä onkin tapana istua pitkät illat ruokapöydän ääressä aina yhdessä ollessa. Jutellen ummet ja lammet elämästä, ajankohtaisista asioista, muistellen, sekä kuunnellen isän juttuja milloin mistäkin. Hänen aktiivisemmasta ajastaan työelämässä riittää keskusteltavaa.

Olen saanut tavata mitä mahtavimpia ihmisiä, todistanut aitoa dedikoitumista, rajatonta sympatiaa ja ehdotonta jämäkkyyttä. Periaatteita ei puutu. Oikeudenmukaisempaa ihmistä en tiedä.(raivostuttavuuteen asti;) )

Kukaan ei nuorru vanhetessaan ja välillä olen huolissani. Olen siinä onnellisessa asemassa, että molemmat vanhempani ovat aktiivisia ja hyvässä kunnossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Pari pikkusäikähdystä pitävät realiteetit mielessä.

En pidä isääni sankarin asemassa, mutta arvostan häntä kovasti, puolustan henkeen ja vereen ja olen ylpeä hänen saavutuksistaan. Saattaa olla, että olen joskus nuorempana jopa verrannut jotain poikaystävää isääni eikä moni epeli ole sitten yltänyt samoihin suorituksiin. Eli Sayonara. Reilu peli...

Kun muutin Saksaan opiskelemaan, isä vei lentokentälle. Se oli kamalaa. Tippa silmässä halata heiheit. Isä on nytkin se, joka vie ja hakee lentokentältä. Lentokenttään littyy isän kanssa aina voimakas tunnelataus. Vaihto-oppilasvuosi, opiskelemaan lähtö, muutto Kaliforniaan.  Nyt siellä halataan heiheit omien lasten kanssa. Lähtö ei helpotu. Ikinä.

Kavereita me ei olla, sanan varsinaisessa merkityksessä. Isä on minulle aina isä. Hyvin rakas sellainen. Kiitos Isä.

PS Nuorimmaiseni on nyt jo piiitkään ollut tosi rakastunut omaan isäänsä. Oman viehätysvoiman testaus ja kaikenlainen keimailu kuuluu oleellisesti hänen ikäänsä. Suusta kuuluu milloin mitäkin; minulle uhotaan sanoen, this in MY husband.  Paras tähän mennessä on ollut Daddy and I are meant to be! ja siihen perään, että Boys can born babies too, you know!..Jaahah. Vauvantulossa taitaa olla vielä sulattelemista. Ei ole helppoa luovuttaa kuopuksen asemaa toiselle.

Sumo & Sushi

Voi pojat. Eikä ihan pikkupojat. Kaiken kaaoksen ja huolien keskellä oli hyvä lähteä tuulettumaan. Oli onni, että mieheni oli ostanut meille lauantaiksi liput Sumo& Sushi tapahtumaan San Franciscoon. Eiku sinne.

Ipanat anoppilaan, josta sitteri kävi heidät sitten noukkimassa, me poppi soiden kohti kaupungin humua. Jos minun olisi perjantaina pitänyt sonnustautua iltamenoa varten, olisin saattanut olla totaalikieltäytyjä. Oli sellainen tosi epäviehättävä olo, niin kuin joskus tässä kasvavassa tilassa saattaa olla. Sellainen, että näyttää vaan väsyneeltä ja pullealta. Mikään ei näytä hyvältä, on hankala olla.  Jos joku olisi perjantaina ehdottanut söpöä vyötä tai rusettia kumpuni päälle asusteeksi, en olisi vastannut seurauksista.

Onneksi olimme menossa tapahtumaan, jossa painijoiden paino liikkui 170 ja 300 kilon välillä. Näiden lähes kaksimetristen ukon korstojen vieressä tunsin olevani aika petite;) Suht isokokoinen miehenikin näytti jotenkin sirolta. Kaikki on suhteellista. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta ehkä tietty blurriness on ihan ok tässä tapauksessa;)

Ilta oli kertakaikkiaan hauska. Sushi oli tosi hyvää, sitä oli tarpeeksi ja joo, tiedän, ettei sitä pitäisi nyt syödä. Söin toki vegeosastoakin. Hintaan kuului myös drinkkilippuja, joten mieheni sai kulautella kurkusta alas oluitaan ihan rauhassa ja minä toimin kuskina.

Yksi näistä sumopainijoista harrastaa maratoneja! Ensimmäisen oli "juossut" yhdessätoista tunnissa, mutta seuraavalla kerralla parantanut aikaansa jo yhdeksään tuntiin;) Siinä on polvet olleet koetuksella. Näyttävät ihan järkyttäviltä läskikasoilta, mutta voimaa löytyy kuin pienestä kylästä. Helposti tuntui luontuvan sprigaattikin. Omituista porukkaa. Kiehtova laji, mutta kieltämättä aika tylsä. En olisi halunnut istua ihan tatamin reunalla, pojilla kun ei ole päällä kun tuo vaipan näköinen housu ja hikoilivat ihan huolella. Jaiks. Ties mitä olisi päässyt todistamaan ihan lähietäisyydeltä;)

Kun viralliset ottelut oli käyty, oli yleisön vuoro. Muutama pollea bodari kävi uhoamassa ja heidät  mätkäytettiin mattoon aika huolettomasti. Auts, selkä tuli kipeäksi pelkästä katsomisesta.  Muutama rohkea rouvakin kävi kokeilemassa. Olisin halunnut ehdottomasti itsekin mukaan, mutta nyt ei onnistunut. Ensi kerralla;)

Hauska idea, hauska ilta. Jotain ihan muuta.
Hauskaa pikkujouluaikaa ja viikonloppua.
Tataa!

PS meidän VIP lippuihin kuului kuva painijoiden kanssa. Sinne vaan hikisten puolialastomien miesten kainaloon. Apuva. Satuin vahingossa sipaisemaan kahta hikistä paljasta pakaraa, argh. Normaalisti menisin muikeaksi, nyt tuli kiire käsien pesulle;) hehehee

Barefoot, Pregnant, In the Kitchen

Kokkausmaniaa. Nyt on testattu punajuurivuohenjuustorisotot, lammaspullat ja muut. Illallisvieraat tuntuivat nauttivan, samoin isäntäväki. Sain vihdoinkin otettua Schlemmertopfinkin taas esille, mutta lihapullat pitää kyllä ensin ruskistaa pannulla tai uunissa, muuten niistä tulee ruman näköisiä. Normaalisti ison kokkailun ja pienen valvomisen jälkeen seuraa pizzapäivä, mutta ei nyt. Kokkaushuuma jatkui.

Sunnuntaina oli vuorossa lasagnea Lindströmin tapaan, eli sekä valkokastikkeeseen, että kerroksiin perinteisten lisäksi sekä vuohenjuustoa että punajuuria. (Ohje löytyi Kodin kuvalehdestä)Mums. Lasagnea söisi useamminkin, mutten jaksa tehdä. Sitä paitsi me ollaan suursyömäreitä, niin kuin Hinku&Vinku:ssa kuka muistaa? ;) Teen aina suurimman pyrexvuoan verran lasagnea ja siitä jää nihkeästi kahden lapsen lounas seuraavalle päivälle. Perheen isällä on sitä paitsi tapana hiipiä iltamyöhällä vielä santsikierrokselle...

Normaalisti illallisen jälkeen olen päivän ruoat laittanut. Nyt saatan kierrellä keittiössä, availla kaappeja, selailla reseptikirjaa. Olenkin leiponut hetken mielijohteesta mm banaanileipää. Ihana lämmittää palanen tai kaksi aamukahvin kanssa ja lapsetkin haluavat kouluun mukaan siivun muun lounaan ohelle. Mieheni pyörittelee päätään. Vimeksi leivoin banaanileipää äitiyslomalla vuonna 2007. Kuuluu siis taudin kuvaan.

Tänä vuonna kätevänä emäntänä päätin hyödyntää kurpitsojen kaiverruksen yhteydessä tulevan sisuksen. Luulin, ettei meillä ole neilikkaa, joten heitin mönjät pois, sllä olisin halunnut tehdä kurpitsamuffinssit heti. Kärsivällisyyteni on edelleen nolla. (Siellä se rouhittu neilikka-pussi tosin nökötti muskottipähkinän alla, argh, ei vaan osunut silmään) Jäi muffarit tekemättä, mutta, paahdoin kurpitsansiemenet. Kuivasin siemenet yön yli ja sitten sekoittelin sulassa voissa, valkosipulijauheessa ja jossain yrttimausteessa. Uuniin noin tunniksi ja avot! Superhelppoa ja hyviä tuli!
Niitä oli kiva napsia välipalaksi.

Ennen

Olimme viime keväänä monen perheen brunssilla, jonne tein pieniä "jälkiruokaleipäsiä" Leikkasin noin 20:sta palasta vaaleaa paahtoleipää reunat pois. Aiemmin nakkasin ne aina suoraan roskiin, mutta silloin päätin googlettaa. Ha! Löytyi bread pudding. Vääntäsinkin siis niistä hyvän, suolaisen puddingin. Leivänkantit ladottiin yhdeksi kerrokseksi, päälle laitoin sipuli-kalkkuna-juusto-yrtti- kalkkuna- kananmuna seoksen ja juustoraastetta. Muutama kerros samalla taktiikalla ja valmis, lasagnen tyyliin! Uunissa muistaakseni noin 45minsaa. Oli hyvää. Vähän niinku suolaisen piirakan korvike.

Jälkeen. Nam.

Tällä kertaa en ikäväkseni enää löytänytkään houkuttelevaa suolaista reseptiä, mutta törmäsin raisin bread puddingiin. HMMMMM. ja Ou nou. (Olen täysin hurahtanut rusinapaahtoleipään, joten en voinut vastustaa tätä.) Jos on nääs pahaksi-onnekseen jotenkin onnistunut syntymään maailman-parhaiden-pullien-tekijän-tyttäreksi-joka-itse-leipoo- ihmeellisiä-maailmanlopun-käkkänöitä, löytyi nyt tässä vähän niinku pullan halpis kopio;) Lopputulos on kuin pullakakku, kohonnut, kimmoisa ja maukas. Onnistuu takuuvarmasti.

Kaikille pulla-kohtalotovereille(toki muillekin): kandee kokeilla! Satuin tekemään tämän maanantai-iltana, mutta maistuisi ihanasti viikonloppuaamuna tai iltapalaksi. Minä kun satun tekemään töitä kotoa, napostelin tätä aamupalalla arkenakin. Nam. Ei siitä tosin moneksi aamuksi riittänyt...kröhöm. Ohje on täällä. En tällä kertaa edes kovasti säveltänyt. Tästä tulee meille vakkarilisä jokaiseen kotibrunssiin! Ja saa muuten ei enää niin tuoreen leivän huippuhyvään käyttöön. Kirjaimellisesti. Kolmas hehkutus on se, ettei tartte heittää ruokaa roskiin, edes leivänkantteja. Siitä tulee erityisen hyvä mieli.

Tataa!

PS Yläkuvassa uuniin heitetyt pikkuperunat ja bataatit. Kun ne ensin "marinoi" suola, pippuri, paprika, parmesanraaste, yrtti, öljy-sekoituksessa, maku on tosi hyvä. Helppo lisuke ja mitä parasta; valmistuvat itsekseen uunissa. Itse voi keskittyä seurusteluun. Suits me. Tulipa kuvamatskusta yksitoikkoisen näköistä, mutta sopii Halloween- Thanksgiving ajan väritykseen;). Tässähän aletaan heittäytyä ihan domestic goddess- vaihteelle;) mutta kaikkien huolien keskellä kokkailu ja leipominen on kyllä tosi terapeuttista.

Ei näin voi tapahtua!

Olen ollut viime päivät,oikeastaan viikot, niin sanotusti hiukan pre-occupied. Olen ollut infernaalisen apinanraivon vallassa, kiroillut ja meuhkannut, kyräillyt hiljaa suunnitellen erilaisia iskutaktiikoita tai vaipunut epätodelliseen, epätoivoiseen tilaan surullisena. Olen purkanut pahaa mieltäni ja tuskaa vanhemmilleni, rähjännyt miehelleni, huutanut lapsille. Ei voi kuin itseään syyttää, mutta on myös kerta kaikkiaan käsittämätöntä, millaisia ihmisiä maailmasta löytyy.  Ainahan sitä kuulee kaikenmaailman kauhujuttuja jonkun tutun tutun vuokralaisista, mutta kun sitten omalle kohdalle sattuu oikea mätäpaise, on sitä jo vaikea käsittää. Näin ei voi tapahtua, tässä täytyy olla joku väärinkäsitys....vaan kun ei ole.

Menimme, me onnettomat,  uskomaan, että ihmiset ovat rehellisiä. Annoimme siis avaimet uudelle vuokralaiselle ennen kuin ensimmäisen kuun vuokra ja takuuvuokra oli tilillä. Jotenkin ajattelin, että, kun kerran on nimet paperissa ja sotu tiedossa, selusta on turvattu. Näin ei ole.

Sopimuksesta huolimatta, vuokraa ei vaan kuulunut. Sain ilokseni myös heidän sähkölaskunsa maksettavakseni. Alkoi hirveä rumba sähköposteja, tekstareita, puhelinsoittoja.

Sain kuin sainkin kyseisen kaverin kiinni. Selitykset olivat milloin edellisen firman maksuvaikeudet, myöhemmin todettu valheeksi, sekä työpaikan vaihto. Idioottina, menin uskomaan, että asiat vielä selviävät, vaikka rästissä oli jo puolentoista kuukauden vuokra ja takuuvuokra, enkä ollut nähnyt kotivakuutuksesta vilaustakaan. Osasi hemmopaskiainen puhua ja selittää, pyytää anteeksi ja vakuuttaa. Selvitin toki, ettei valehtele nykyisestä työpaikastaan.

Annoimme lisäaikaa. Viivästymisiä ei kuulemma enää tule. No, quelle surprise, viivästyminen tulikin. Oli aika ryhtyä toimeen. Todistajien läsnäollessa suoritettiin juridisesti oikeaoppinen vuokrasopimuksen purkaminen, antaen muutama päivä aikaa muuttaa pois rakkaasta kotitalostamme. Tässäkään vaiheessa ei varmaan enää yllätä, etteivät he muuttaneet mihinkään, mutteivät myöskään maksaneet ainuttakaan lanttia vuokraa. Tässä vaiheessa rästejä on jo yli kahden kuukauden vuokra sekä takuuvuokra. 

Ikävä kyllä emme ole kroisoksia ja talostamme aiheutuu meille kuluja joka kuukausi. Samaan aikaan siellä asuu epärehellinen perhe. Ilmaiseksi. Minua inhottaa tunteellisena ihmisenä, että meille niin rakkaassa talossa, meille remontoidussa rakkaassa kodissa, asuu joku huijari. Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me.

Nyt on oikeustoimien aika. Haemme häätöä. Luottamus on mennyt ajat sitten, samoin lukuisat yöunet. Vauvaparka. On ollut todella käsittämätöntä tajuta, että joku mulkvisti saa asua talossamme ilman minkäänlaista korvausta vain sillä oikeudella, että heillä sattuu olemaan avaimet meille. He eivät ole noudattaneet yhtään kohtaa sopimuksestamme.  Miten heillä voi olla mitään oikeuksia???

Laitan kovat panokset lippaaseen. Enkä tästä lähtien luota enää kehenkään. Luottotiedot tarkistetaan, armoa ei anneta, ymmärrystä ja joustoa ei tunneta.  Jos vuokra on päivänkin myöhässä, ryhdyn toimiin. No more Mr Nice Guy.

Vaikeinta tässä tilanteessa on tietenkin huoli ja taloudelliset menetykset ja pelko siitä, missä kunnossa talomme on, kun vihdoin saamme tämän porukan pihalle.

Minun piti postata kaikenlaista hauskaa ruokajuttua, mutta olen niin lopussa tämän asian kanssa, etten  voinut olla jakamatta. Nauttikaa, jos arkenne pyörii huoletta. Tilanne on niin absurdi, että välillä naurattaa. Ei tässä itkeäkään voi, vaikka välillä kyllä itkettäisikin.

Mukavaa viikonloppua.
Tataa!