Joulu

Meidän jouluaaton kulku on seuraavanlainen; perinteisesti syödään yksimantelinen riisipuuro puoliltapäivin (ellen onnistu polttamaan sitä pohjaan). Sen jälkeen katsotaan Lumiukko DVDltä. Illan tullen keräännymme joulupöytään syömään ähkyt ja jossain vaiheessa luetaan jouluevankeliumikin, siinä konvehtien(kiitos äiti!) ja vihreiden kuulien (kiitos Laura!), kahvin ja konjakin välissä. Laulamme myös varmasti muutaman joululaulun, jotta pukki löytää perille. Joitakin paketteja saa avata jo aattona. Onhan siihen totuttu.

Joulupukki ei tänne illalla kerkiä, joten yön pikkutunneilla pukki on tuonut ne liian monet lahjat, syönyt keksit ja juonut maidon takanreunalta. Laittaiskohan kuitenkin siihen mukiin tänä vuonna konjakkia?;)

Aamulla lapset rientävät katsomaan mitä pukki on tuonut ja lahjarumba alkaa alusta. Anoppi ruokitaan jo aattona, joten joulupäivä vietetään oman perheen kesken eggnogia siemaillen, pehmopuvuissa. Tvstä tulee ikävä kyllä koko päivän urheilua. Jotain jenkkifutista. Örk. Mieheni todennäköisesti parkkeeraa sohvalle aamupäivällä eikä paljon siitä liikahda, mitä nyt käy keittiössä välillä tankkaamassa. Minä ajattelin lukea kirjaa, toinen käsi sulkaarasiassa. Niin, ja pitää pakata hiihtoreissua varten (jätti jee!).

Me hiljennymme pikkuhiljaa joulun viettoon täälläkin. Ulkona sataa jo ties kuinka monetta päivää, joten on ihanan hämärää. Antaa jouluvalojen ja kynttilöiden loistaa pehmeää valoaan. Kinkku on paraikaa uunissa, lanttulaatikkoa alan kohta viimeistellä. Tänä vuonna suomalaisista jouluruoista nautitaan ensin aatonaattona, sitten aattona ja lopuksi rääpitään joulupäivänä. Tapanina suuntaamme lumille. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Piilaakso vaikenee.

Ihanan rauhallista ja rakkauden täyteistä joulua.

Tataa!

ps Ripustin ruokasalin ikkunaan siimoilla postin tuomia joulukortteja. Näin ystävät ja perhe ovat ikään kuin kanssamme pöydän ääressä. Etsin myös kauan jotain centerpiece:ä joulupöytään, mutta kaikki näyttivät liian krumeluureilta. Santa Cruzin rannalta löytämäni ihanan rouhea pikkuajopuu pääsikin päärooliin. Ja lasten kanssa askarreltiin servieteistä joulutossuja. Sopivat tämän vuotiseen Ralph Laurenin skottiruutuisten lautasten inspiroimaan preppy-tyyliseen kattaukseemme.

Tonttuilua

Meillä on ollut tapana ostaa vain joitakin lahjoja. Tähän amerikkalaiseen hysteeriseen lahjarumbaan en lähde. Jonain vuosina emme ostaneet omille lapsille juuri mitään, leluja ja kirjoja kun tuli niin paljon muualta ja jo peruskamppeisiin meni satasia parin kuukauden välein.

Tänä vuonna on tonttuiltu enemmän. Amazonin hymyilevä paketti jos toinenkin nököttää päivisin oven edessä ja kuusen alla on jo tungosta. Lapset käyvät kuikuilemassa, mutta vielä toistaiseksi ovat "herranpelossa" pidättäytyneet repimästä kulmia auki, ihan-vain-kurkatakseen;) Toista se oli ennen vanhaan. Hitsi vie, kun piti ensin kiivetä korkealle, sitten teippi repäisi vahingossa käärepaperin hajalle ja piti sitten yrittää sulkea uudestaan muka jälkiä jättämättä...

Lapsille olemme lanseeranneet kahden kulttuurin joulun; kuten jo Mauri Kunnaksen Joulupukki kirjassa sanotaan "Nykyään vanhemmat ostavat itse suurimman osan lahjoista. Mahdotonta Joulupukin olisikin kaikki toiveita täyttää, lapsia ja toiveita kun on niin paljon, mutta muutaman paketin jokainen lapsi Korvatunturilta saa." Ja tässäpä karu totuus; meidän lapset eivät ikinä saa kaikkia listaan kirjattuja tavaroita. Piste. Tai niin minä luulin...

Miehessäni on tapahtunut jotain kummallista (lue: jollain söpöilyllä ovat kietoneet ukkoparan pikkusormiensa ympärille). Hän ottaa toivelistat tosissaan ja kirjaimellisesti. Jos jompikumpi lapsista puolella sanalle vielä inahtaa jostain listan ulkopuolella olevasta tavarasta, kohta on taas Amazonille asiaa. Kyllähän lasten pitää lahjansa saada. Mitä? Mikäs juttu tää nyt on? Ei kaikkea voi saada!

Olemme tietty salakuljettaneet taloon eri käärepaperia, sillä eihän Pukilla voi olla samaa paperia kuin meillä! Eikä nauhoja. Tämä on tarkkaa puuhaa. Pakkailin pukin lahjoja, kun mieheni tuli viereeni sanomaan, että kyllä pukilta pitää enemmän saada ja eikö me anneta jotain isoa lahjaa? Miten olis trampoliini?

Tuli eilen kotiin muikeana, ei voinut kuulemma olla ostamatta ipanoille vielä paria lahjaa, vaikka kuinka olin kieltänyt?!? Järkipuhe ei auta. Menee kuuroille korville, kulkee ostoksilla ihan transsissa...Jospa piilottaisin lompakon? Ennen säntäsi sentään äijämäisesti vasta aattona kaupoille...aarrgghhhh. Kun tuo tuosta palaa normaalien kirjoihin ja käy tyttöjen huoneessa murisemassa tavaran paljoudesta, saatanpa ystävällisesti muistuttaa tästä toiminnasta.

Viikonloppu vietetään(tän) ruokia tehden, fiilistellen. Perinneruoka-aineksia on löytynyt kiinalais- slaavilais-ruotsalais ja saksalaisliikkeistä. Tunnen silti nyt jo suurta haikeutta, että kohta joulu on ohi. Onneksi ollaan tänä vuonna nautittu joulun odotuksesta jo monta viikkoa. Tämä on kyllä ihanaa aikaa.

Mukavaa tohinaviikonloppua.
Tataa!

Love you Sephora Express

Vietettiin tyttöjen iltaa, vähän niinku pikkujoulut. Sephoraan voi kävellä ilman ajanvarausta ilmaiseen express meikkiin. Lähdettiin siis kotoa ihan olmina, elli velli naturelleina.

Kyllä minua hiukan nauratti, kun ajattelin, että mitä jos ne ei jostain syystä tänään meikkaakaan. Sitten kaivetaan paniikissa ripsaria esille ja yritetään maalata silmät päähän ostoskeskuksen vessassa. Tai vaihtoehtoisesti lähdetään radalle olmeina eikä otetakaan valokuvia;)

Sephoraan, haluttaisiin silmät päähän. Ei ajanvarausta, ei mitään. Muutaman minuutin sisällä istuttiin tuoleissa ja sudit huiskivat. Kysyivät toiveet ja noin kahdessakymmenessä minuutissa lopputulos oli valmis. Tosi hyvä. Samalla maskeeraaja korjasi pohjameikin, varjosteli, laittoi poskipunaa, huulikiiltoa. Hoiti koko lärvin. Express. Oho. Juomarahaa hän ei saanut ottaa vastaan, mikä on omituista tässä maassa, jossa kaikki pyörii tippauksen ympärillä. Hän ei edes yrittänyt myydä mitään tuotetta! Toooodella omituista. Oli vähän höntti olo sano vaan kiitti! ja tarpoa menemään hymy huulilla. Kehuivat meitä, miten fabulous ja hoteilta me nyt näytetään. Kävin tänään ilomielin täyttämässä heidän online surveyn ja kehuin nimenomaan tätä lyyliä.

Normaalistihan meikki tehdään esim sillä ehdolla, että tuotteita ostetaan vähintään 50 dollarilla tms. Macy's kosmetiikkaosastolla tämä on ymmärtääkseni normi tai ainakin voimakas suositus. Me mietittin eka jotain martinis and manicures-settiä, mutta tämä oli tarpeeksi hauska kokemus, pikku ohjelmanumero ennen drinksuttelua ja ruokailua ja kukkarolle suosiollisempi;)Tänne menen uudestaan! Kannattaa testata.

Tataa!

PS testasimme tätä Sexy Mother Pucker- huulikiiltoa. Olen käyttänyt jo jonkin aikaa noita plummereita, mutta tämä oli erityisen epämiellyttävä. Tuote vaikuttaa muutamassa minuutissa ja tuntui siltä, kuin huulet olisivat tärisseet. Mitään suurta pullistumista en huomannut. Aika kamala tuote.

Oi Kuusipuu

Kuvailin tuossa muutama viikonloppu sitten Macy's:llä erilaisia joulukuusia, mukamas inspistä hakien, vaikka olen sen verran kaavoihin kangistunut, etten osaa täysin vaihtaa koristevärejä tai teemaa vuosittain. Tässäpä muutama kuva amerikanmeiningistä. (Vielä joku päivä opettelen jonkun helpon ja hyvän kuvanlatausohjelman käytön, ehkä jopa tuunaan. Nämä näyttävät ihan raakileilta)


Tässä cupcake, jäätelötötterö-teemaa. Tytärteni mielestä tosi hieno. Juu, ei, ei meidän olohuoneeseen. Tytöillä on oma valkoinen pikkukuusensa, joka nostetaan vuosittain esille, Siinä roikkuu mm glitteri all star converseja ja muuta pinkkiä;)

Paljonkohan nuo pehmot painavat?  Olisko noita helppo tehdä? Mikä mahtava idea päiväkotiin. Hauskaa askartelua, kuusi koreaksi päiväkodilla ja jouluksi pöllö kotiin. Ehkä toteutan tuon idean itse ensi jouluna päivänkakkararyhmäni kanssa. Vai onkohan pöllö ensi vuonna jo ihan passé. Ihqu.

Elegantti sini-valko-hopea-yhdistelmä sopisi upeasti jonkin talonpoikaistyylisen salin keskipisteeksi.Totuuden nimissä kaikki sininen tökkii minulla tosi pahasti sisustuksessa, joten tyydyn katsomaan tätäkin kaukaa.

Jossain tuolla kaukana suolla asuu peikot pulleat! Mahtava. Hyväntuulinen. Hassu. Sammakko ja kärpässieni. Ja pöllö.

Tyylikäs, huurteinen, kaunis jäädyke;) Ja pöllö.




Ja sitten - Puppy tree. Pehmokoiria, iPodeja, kännyköitä ja muuta.
öh. no words.

Lopuksi meidän kuusi. Näyttää ihan onnettoman karulta näiden joukossa. Keskityin kultaan, hopeaan ja glitteriin. Otin mukaan ripauksen punavalkoista ja on joukossa tietty myös muutama lasinen cupcake;) Candy caneja täytyy hakea kaupasta vielä lisää.

Pöllöteema toistuu uudessa yöpuvussani, tai ehkä se on enemmänkin kerrasto. On muuten äärimmäisen seksikäs;) ja taatusti mukava. Olenkin istunut se pöllöpuku päällä hipihiljaa punkkua lipitellen kuusta katsellen, joululauluja kuunnellen. Tänä viikonloppuna lähdetään kyllä tyttöjen kanssa vähän-niinku-pikkujoulua viettämään, eli korot kopisten humputtelemaan, jääköön pöllöpuku odottamaan.

Pipareitakin on tarkoitus vihdoin leipoa, ja jollei saada aikaiseksi, syödään piparit vaikka tässä muodossa. Nam. Mikä löytö. Muutama ämpäri syöty ja hyväksi todettu.

Kivaa viikonloppua. Tataa! 

PS tässä maassa, kun ei makia lopu..Leivoin tuossa suklaa- piparminttukeksejä perheen leffailtaa varten. Täältä taikinan saa lisää-vain-kananmuna- pakkauksissa, mutta Suomessa esim Marianne rakeet toimivat enemmän kuin hyvin. Löysin niitä muuton jäljiltä kaapista. Täytyy tehdä äkkiä uusia, etteivät rakeet mene vanhaksi;) Resepti esim täältä ja on muuten ihana joululahja ideakin;)

Vuoroin Vieraissa

Totuuden kuulee lasten suusta. No, enpä ole juurikaan ajatellut asiaa siltä kantilta mitä omat lapset oikein kertovat muualla (ei uskaltaisi ollenkaan päästää silmistään, parempi olla ajattelematta, tulisin hulluksi).

Suomessa kävi lapsia silloin tällöin päiväkodin jälkeen leikkimässä. Muistan sieltä muutaman ihan helmen, mutta senkin, kun eräs äiti sanoi ottavansa meidän lapset mielellään heille. Olivat kuulemma sen verran hauskoja supliikkityyppejä.(terveisiä vaan) Naureskelin, mutten tajunnut kysäistä juttujen sisällöstä sitten enempää. No, samapa tuo.

Kokopäivätöissä käyvänä äitinä koin aina huonoa omaatuntoa, kun tarjoilin omille lapsille välillä eineksiä. Oli muuten varmaa, etten tarjonnut mitään edes puolivalmista, kun tuli vieraita lapsia syömään. Laitoin tosin omat ja vieraat ipanat usein hommiin; perunoiden kiehuessa saivat itse muokkailla jauhelihapihvejään tai-pulliaan tai päällystää pizzansa. Tekivät siis itse ruokansa ja kaikilla oli hauskaa puuhaa. Itse sain juotua kupin kahvia työpäivän päätteeksi. Ruoka maistui aina kaikille, olihan se itse tehtyä.

Yksi lapsi sanoi kerran minulle. -Mun lempiruoka on lihamakaronilaatikko! -Ai kun kiva, se onkin hyvää. Laittaako sun äiti siihen lihamakaronilaatikkoon jotain erityismaustetta? Siksikö se on niin hyvää? Pikkuinen meni kauaksi aikaa hiljaiseksi ja katsoi minua otsa kurtussa. - Kuule, meidän lihamakaronilaatikko tulee kaupasta. Jo helpotti. Mahtavaa, kyllä ne muutkin!;)

Kuopuksella oli viime viikolla playdate, kyläilemään tuli nukkemaisen söötti kiinalainen tyttö. Vanhemmat ovat aina yhtä hillittyjä, kohteliaita ja mukavia koululla. Pitävät meidän tytöstä, joka on kuulemma niin täynnä elämää.(en halua edes ajatella mitä tuokin kommentti pitää sisällään;))

Juttu alkoi luistaa jo autossa; olivat olleet niin myöhässä aamulla menossa kouluun, että isä oli karjunut koko automatkan.(kröhöm) Harrastuksia tällä pikkytytöllä ei ole, sillä hän käy joka päivä koulun jälkeen kiinalaista koulua. Joskus kuulemma yrittävät katsoa telkkaria ennen toiseen kouluun lähtöä, mutta jäivät siitä kiinni ja nyt telkkaria katsotaan vain viikonloppuisin.(Asiaa) Samoin kävi iPadin kanssa, vaikka niitä on perheessä kaksi. Niilläkin saa pelata vain viikonloppuisin. Oli hiippaillut salaa hakemaan vanhempien makuuhuoneesta ja sinnehän ei saa yksin mennä. (Asiaa)

Laitoin jälkiruokaa pöytään ja kerroin, että meidän perheet tytöt pitävät makeasta. Yksi kakkukin on juuri syöty, kun täytin vuosia. -Ai, pieni sanoi. Kun oli meidän äidin synttärit, isä sanoi, ettei kakkuun saa koskea. No, koskin silti, jolloin isä läppäsi kunnolla kädelle. Minulle tuli itku ja äiti suuttui isälle, kun tämä läppäsi minua. Äiti sanoi sitten, ettei halunnut enää syödä koko kakkua ja kohta kaikilla oli paha mieli. En oikein osannut sanoa siihen muuta kuin; -Niin, kakkuun ei olisi saanut koskea. Nauratti aivan pirusti. On suattanu olla pientä jännitettä perheessä.

Ruokailun aikana kuului hirveä maiskutus ja ruoan päätteeksi tämä pieni puhelias suloisuus röyhtäisi oikein hirmuröyhtäyksen. Luulin, että lähtee lentoon. Kiitosta ei minulle tutussa puhutussa muodossa kuulunut. Eläköön kulttuuriero! Ai että huvitti. Katson näitä üüberkohteliaita hiukan varautuneen oloisia vanhempia nyt ihan uusin silmin. Heidänkin autossaan siis saattaa desibelit joskus nousta, eli universaalit on ongelmat. hihihihihi. Vuoroin vieraissa.

Tataa!

ps Everybody Talks

"Wie Un-cool"

Nyt on kova paikka. Tajusin, etten ole cool, sanan oikeassa merkityksessä. En siis vaalee ja viilee, vaan vaan vaalee. "Ich bin so un-cool", sanoisi saksalainen masentuneella äänellä.

Ajelin työtapaamisiin Santa Cruziin. Santa Cruz on cool paikka. Siellä asuu surffareita ja fitness tyyppejä. Kaikilla on tatuointeja ja makeita autoja. Ihmiset ovat rentoja, ja aika hyvännäköisiä. Monet pyöräilevät cruisereillaan vuoden ympäri, ottavat rennosti, auton katolla matkustaa surffilauta, pickupin lavalla koira tai pari. Mielestäni yksi maailman kauneimmista naisista on sieltä kotoisin. Marisa Miller.

Istuin hetkeksi kahville ja katsoin ympärilleni. Ohi kulki sellaisia huolettoman tyylikkäitä ihmisiä, boho chic. Heitin-tämän-vain-päälleni-nopeasti, mutta sen väri korostaa aika upeasti pisamaista naamaani, vihreitä silmiäni, paksua auringossa kiiltelevää tummaa tukkaani(jota en ole ikinä värjännyt), sekä 180-senttistä treenattua varttani, jonka olen saavuttanut surffaamalla, lentopalloa pelaamalla ja paddleboardaamalla koko ikäni. Ai, en ole ikinä ajatellut olevani kaunis. Haluan olla terve, siksi liikun. Minulle oli täysi yllätys, kun minut castattiin malliksi. Joo, sääreni ovat metrin pituiset, kaikki huhut ovat totta. murmurmurmurmmurmurmurmurmurmurmurmurmur
Nojoo, ohi kulki myös pissalta haisevia kodittomia. Eivät kaikki Santa Cruzista kotoisin olevat ole Millereitä.

Takaisin toteamukseeni. Siellä ajellessani tajusin, että mustangi tai ei, olen konservatiivinen ja jokseenkin tylsä. Olen se suomenruotsalainen kotirouva, joka istuu helmet kaulassa käsilaukkuaan puristaen Hells Angelsien klubitalolla. Minulta puuttuu tietty swag. Kun sanoin kotiintultua asiasta jotenkin järkyttyneenä miehelleni hän vain tokaisi, Niin, ethän sä ole ikinä ollut cool. Olet quirky. MITÄ?!!!Mä olen aina kuvitellut olevani nimenomaan cool. Voi mähmä.

Huomaan viileyteni puuttumisen kyllä Losissa ja nykyään siis myös Santa Cruzissa, missä vallitsee samanlainen tunnelma. Muut nauttia käkättää, minä käsidessaan. Muut bodysurffaavat, meikkis vetää pelastusliiviä päälle ja spf 50:ttä. Aallot ovat liian isoja, pelottaa. Minä mummoilen ja vähän paheksunkin surffareiden rentoa elämäntyyliä ja siihen liittyviä muita harrastuksia, ainakin salaa. Ja lika vähän inhottaa, samoin hiekka, jos sitä jää kenkään. Ja niissä makeanvärisissä vanhoissa surf shack- taloissa varmaan vetää.

Crossfittaajien joukossa huomaan tietyn pidättyväisyyteni. Nämä ovat täällä ihan oma lajinsa. Aika hc porukkaa. En harrasta, (ainakaan vielä), teen yhtä työjuttua. Pukeudunkin liian siististi, vaikka yritän olla pukeutumatta. Olen korkeintaan vähän rock.(kehuivat niittisaappaitani, jee) Minä olen "ainoa", jolla ei ole tatuointeja. Salilla haisee hiki, mikä on vähän inhottavaa. Kun eräskin valmentaja yhtäkkiä tarttui olkapäihini ja oikaisi asentoni, menin ihan lukkoon, enkä osannut olla yhtään cool. Ja kun hän päätti (ihan tahallaan) vaihtaa paitaansa nenäni edessä, kahdesti, kaivelin käsilaukkua. Classic.

Tarkemmin ajateltuna...Seisoin muutamia vuosia sitten leffateatterin edessä Losissa. Mieheni oli parkkeeraamassa autoa. Keikuin sinä katukiveyksellä, kun eräs aika mukiinmenevä tumma mies, jolla oli sitä swagia, käveli ohitseni, mittaili katseellaan ja sanoi yhtäkkiä "How you doing" Hämmennyin niin totaalisesti, että vastasin spontaanisti "Great fine." ?!?! Oikeesti. Siitä sekunnin toivuttuani lähdin hypähdellen parkkipaikalle;  H-y-p-ä-h-de-l-l-e-n laukka-askelin, aikuinen ihminen, voi hyvä luoja.  Jos se mies sattui todistamaan toimintani, ajatteli varmaan, että minkäköhän sätkyn tuokin sai. Not Cool. Kun näin mieheni, repesin ulvovaan nauruun. Vedet silmissä, naama punaisena yritin selittää mitä oli tapahtunut. Mieheni totesi vaan viileästi, että mahtoi olla hyvännäköinen mies. Minua naurattaa tuo kohtaus vieläkin. Ehken siis olekaan cool. "Great fine"??

"Imperfection is beauty, madness is genius and it's better to be absolutely ridiculous than absolutely boring.” Marilyn Monroe. Right? Ainakin toi ridiculous- kohta?

Täälle viileys-asialle täytyy tehdä jotain. Mutta tatuointia en ota ikinä. Tatuoinnit on niin un-cool. Että Cowabunga dudes, hang lose!;) tai-jotain-sinne-päin. Ihan tyytyväisenä siis ajelin takaisin espoo-tyyppiseen suburbiaan, omieni joukkoon.

Tataa!

PS Hyvää itsenäisyyspäivän viikonloppua. Tänään nostetaan 95-vuotiaalle Suomi -neidolla malja hienossa seurassa. Paremp myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä laitan helmet kaulaan;)

Remonttivaatteet

Tykkään luokitella. Ihmiset ovat jonkun tyyppisiä, samoin vaatteet. Vaatteet luokittelen seuraavasti; työvaatteet, bilevaatteet, treenivaatteet, koti-ja viikonloppuvaatteet, lasketteluvaatteet ja remonttivaatteet. Niitä ei sovi sekoittaa keskenään.

Kun ostan uuden vaatteen, tiedän mihin luokkaan se kuuluu enkä edes ajattele sitä muissa tilanteissa. Superlempparini, pitkähihaiset mekot, ovat parhaita illalliskekkereille, kotona tai kyläillen. Työvaatteita, kuten paitapuseroita en osaa käyttää, ellen ole töissä. (jos se pitää silittää, se tarkoittaa toimistoa) Bleiserit ja jakut menevät samaan luokkaan. On suoranainen ihme, jos laitan bleiserin iltamenoon päälle. Illalla kuuluu käyttää neuletakkeja, shaaleja, ponchoja tai nahkaa. Mökille en koskaan pakkaa parhaita farkkuja eikä naisellisia oloasuja voi koskaan olla liikaa. (veluureja en ole käyttänyt enää vuosiin, vaikka yksi oversize veluuripusero nyt houkuttaakin..kukkuu joulupukki?) Käytän niitä kashmere-sekoitteisia oloasuja sitten Aspenissa hiihtomajalla takan ääressä ja tietty joulun alun lahjanvalvojaisissa, kynttilän valossa, glögin ja hyvien ystävien kanssa;)

Remonttivaatteita ovat ; monta vuotta vanhat Pinkin lemppari capriverkkarit, joissa pirullinen maalitahra. Vanhat liian lyhyet farkut tai rakas paita, jota ei voi enää julkisesti käyttää, syystä tai toisesta. Remonttivaatteiksi luokitellut vaatteet eivät siis välttämättä pääty remonttivaatteiksi remontin kautta, vaan syitä on monia. Jotkut vaatteet ovat vielä normihyllyillä, vaikka kuuluisivat remonttivaatepinoon, sillä niiden käyttöön liittyy aina jonkinmoinen kikkailu. (yksissä farkuissa on revennyt vyölenksu, jota en (o)saa korjattua. Pidän niitä vain ja ainoastaan pitkän paidan kanssa)

Täällä me asumme vuokralla, joten remonttivaatteita en juurikaan tarvitse, ja totuuden nimissä, en minä nyt niitä Suomessakaan ihan joka viikonloppu päälleni vetänyt, eikä miehenikään omia Dunderdonejaan. (siinäpä muuten voittamattomat housut puuha-pete-tyypiselle miehelle joulupukin konttiin, Salainen Agentti myy!) Huolimatta hienoista työhousuistaan, mieheni tosin ryhtyi yleensä puuhastelemaan hyvissä farkuissaan tai puvun housuissa ja simsalabim, hänellekin siunautui uusia remonttivaatteita. Puuuuuh.

Ensimmäisen lapsen jälkeen tajusin tarvitsevani ulkoiluvaatteita. Sellaisia ohuita kuorivaatteita. Minulla oli kuorivaatteet lasketteluun, mutta ei lasketteluvaatteita voi käyttää kävellessä. Sama pätee lasketteluun ostettujen ohuiden neuleiden, kerrastojen ja sukkien kanssa. Ne pysyvätkin iskussa vuodesta toiseen...Tiedän, olen kummallinen.

Syksyllä käytetään mustaa, harmaata, ruskeaa, viinipunaista ja luonnonvalkoista. Vuoden lopulla kaivetaan esiin paljetit ja kulta. Keväämmällä taas vaalennetaan, kaivetaan esille raidat, kukat ja pellavat. Kesällä ollaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Täällä pissikset kulkevat verkkareissa, paljettipaita päällä läpi vuoden, oi, en kestä. (kun näen jollain simpukankuori korvakorut joulukuussa, meinaa henki salpaantua. antakaa paperipussi!;))No, ihan hurjana ostin kesällä valkoisen paljettitopin valkoisten shortsien pariksi, mutten pystynyt lähtemään ulos asu päällä. Näytin siltä, kuin olisin kuulunut Miamiin, JLon posseen. Olin väärällä rannikolla, ei ollut beachia, eikä JLota;) 

Suomessa tarvitsin siis edellämainittuja vaatetusluokkia. Täällä on tullut tenkkapoo. Töihin ei pukeudu kukaan. Jos pärähdän paikalle omasta mielestäni business casual olen aina ylipukeutunut. Kaikki liikkuvat viikonloppuvaatteissa.  No eihän mulla ole loputtomasti viikonloppuvaatteita. Viikossa on viisi muutakin päivää?! Ja sanoohan sen jo Instylekin, on for the office, weekend, dinner with friends etc asut.;)  Joudun siis säännöllisin väliajoin täyttämään viikonloppuosastoa. Ihan Kauheeta.

Täällä tarvitaan myös uutta kategoriaa - äitivaatteita. Äitivaatteisiin kuuluvat oleellisesti villatakit, liivit ja mukavat kengät. Äitivaatteet eivät ole kovin muodikkaita, mutta tosi käytännöllisiä. Näin talviaikaan suositaan erityisesti tällaisia. (joo, julkisesti, kodin ulkopuolella, usein sukkien kanssa. Fashion police: elinkautinen!!!) Äitivaatteisiin kuuluvat myös usein jotkut tosi high-tech lenkkarit, yhdistettyinä trikoisiin tai äitifarkkuihin. Ja ei, he eivät ole menossa tai tulossa jumppatunnilta. Olen varmistanut kysymällä. Tämä on paikallista äitipukeutumista.

Erilaisia liivejä olen suosinut jo pitkään (en tosin ihan tällaisia, kuvaamataidon opettaja-liivejä. kaikki kunnia käsityötaitoisille!) ja täällä liivien käyttö on kelien puolestakin ihan huipussaan, mutta tohon äitivaatetuksen muuhun osaan en lähde. Ne näyttävät ihan remonttivaatteilta.

Tataa!

ps jos jaksoit lukea tänne asti;) kirjoitan tätä zumbatrikoot päällä. En ehtinyt aamulla tunnille, joten jämähdin koneelle. Aion kyllä harjoitella uutta salsa koreografiaa myöhemmin. Ehkä. Tai sitten hengaan lopun päivää näin. Ovat oikeastaan aika mukavat;)

Vuodenaika herkistää

Piilaaksossa järjestettiin kauneimmat joululaulut- tilaisuus. Lapset kainaloon ja kirkkoon nessut käsilaukussa. Tilaisuus oli koskettava.

Hermostutti jo mennessä, miten selviän Sylvian joululaulusta, Varpusesta jouluaamuna ja Maa on niin kaunis:ta. Hei, ehkeivät ole edes listalla? Yeah, right. Selviydyin hienosti kahdesta ekasta säkeistöstä, sitten prakasi.



Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo,
sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.

Itku alkoi, laulu loppui. Ja kamalinta on tietysti, ettei itkua saa heti lopetettua. Onneksi kokosin itseni kuitenkin aika nopeasti, jotta ihan kaikki ripsarit eivät valuneet pitkin poskia. Kuopus istui sylissä, yritin kyykkiä hänen selän takanaan.

Taisin kuulla ja ymmärtää Topeliuksen ja Vexi Salmen sanoitukset ensimmäistä kertaa, ja ihan eri tavalla, kuin koto-Suomessa. Laulujen sanat upposivat syvälle. Ne tarkoittivat paljon enemmän. Suomessa sitä vaan lauleli menemään pakkasen paukkuessa. Sitä taas huomaa miten asioita arvostaa ihan eri tavalla kaukana, kuin lähellä. Nauttikaa siis siitä, kun lumi pakkaantuu kenkiin, miten niitä saa kopistella ovimatoilla. Kylmä ja valkoinen on niin kaunista. Suomen joulun tunnelma on upea, rauhallinen, aito ja oikea.

Tataa!