Joulu

Meidän jouluaaton kulku on seuraavanlainen; perinteisesti syödään yksimantelinen riisipuuro puoliltapäivin (ellen onnistu polttamaan sitä pohjaan). Sen jälkeen katsotaan Lumiukko DVDltä. Illan tullen keräännymme joulupöytään syömään ähkyt ja jossain vaiheessa luetaan jouluevankeliumikin, siinä konvehtien(kiitos äiti!) ja vihreiden kuulien (kiitos Laura!), kahvin ja konjakin välissä. Laulamme myös varmasti muutaman joululaulun, jotta pukki löytää perille. Joitakin paketteja saa avata jo aattona. Onhan siihen totuttu.

Joulupukki ei tänne illalla kerkiä, joten yön pikkutunneilla pukki on tuonut ne liian monet lahjat, syönyt keksit ja juonut maidon takanreunalta. Laittaiskohan kuitenkin siihen mukiin tänä vuonna konjakkia?;)

Aamulla lapset rientävät katsomaan mitä pukki on tuonut ja lahjarumba alkaa alusta. Anoppi ruokitaan jo aattona, joten joulupäivä vietetään oman perheen kesken eggnogia siemaillen, pehmopuvuissa. Tvstä tulee ikävä kyllä koko päivän urheilua. Jotain jenkkifutista. Örk. Mieheni todennäköisesti parkkeeraa sohvalle aamupäivällä eikä paljon siitä liikahda, mitä nyt käy keittiössä välillä tankkaamassa. Minä ajattelin lukea kirjaa, toinen käsi sulkaarasiassa. Niin, ja pitää pakata hiihtoreissua varten (jätti jee!).

Me hiljennymme pikkuhiljaa joulun viettoon täälläkin. Ulkona sataa jo ties kuinka monetta päivää, joten on ihanan hämärää. Antaa jouluvalojen ja kynttilöiden loistaa pehmeää valoaan. Kinkku on paraikaa uunissa, lanttulaatikkoa alan kohta viimeistellä. Tänä vuonna suomalaisista jouluruoista nautitaan ensin aatonaattona, sitten aattona ja lopuksi rääpitään joulupäivänä. Tapanina suuntaamme lumille. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Piilaakso vaikenee.

Ihanan rauhallista ja rakkauden täyteistä joulua.

Tataa!

ps Ripustin ruokasalin ikkunaan siimoilla postin tuomia joulukortteja. Näin ystävät ja perhe ovat ikään kuin kanssamme pöydän ääressä. Etsin myös kauan jotain centerpiece:ä joulupöytään, mutta kaikki näyttivät liian krumeluureilta. Santa Cruzin rannalta löytämäni ihanan rouhea pikkuajopuu pääsikin päärooliin. Ja lasten kanssa askarreltiin servieteistä joulutossuja. Sopivat tämän vuotiseen Ralph Laurenin skottiruutuisten lautasten inspiroimaan preppy-tyyliseen kattaukseemme.

Vuodenaika herkistää

Piilaaksossa järjestettiin kauneimmat joululaulut- tilaisuus. Lapset kainaloon ja kirkkoon nessut käsilaukussa. Tilaisuus oli koskettava.

Hermostutti jo mennessä, miten selviän Sylvian joululaulusta, Varpusesta jouluaamuna ja Maa on niin kaunis:ta. Hei, ehkeivät ole edes listalla? Yeah, right. Selviydyin hienosti kahdesta ekasta säkeistöstä, sitten prakasi.



Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo,
sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.

Itku alkoi, laulu loppui. Ja kamalinta on tietysti, ettei itkua saa heti lopetettua. Onneksi kokosin itseni kuitenkin aika nopeasti, jotta ihan kaikki ripsarit eivät valuneet pitkin poskia. Kuopus istui sylissä, yritin kyykkiä hänen selän takanaan.

Taisin kuulla ja ymmärtää Topeliuksen ja Vexi Salmen sanoitukset ensimmäistä kertaa, ja ihan eri tavalla, kuin koto-Suomessa. Laulujen sanat upposivat syvälle. Ne tarkoittivat paljon enemmän. Suomessa sitä vaan lauleli menemään pakkasen paukkuessa. Sitä taas huomaa miten asioita arvostaa ihan eri tavalla kaukana, kuin lähellä. Nauttikaa siis siitä, kun lumi pakkaantuu kenkiin, miten niitä saa kopistella ovimatoilla. Kylmä ja valkoinen on niin kaunista. Suomen joulun tunnelma on upea, rauhallinen, aito ja oikea.

Tataa!

Kadonneen Joulufiiliksen Metsästys

Rakastan joulua. Pidän suomalaisesta tavasta rauhoittua joulunviettoon. Puhelin ei soi, kukaan ei liiku ulkona, kaupat ovat kiinni. Perheet kokooontuvat yhteen, pukeudutaan hienosti, käydään haudoilla, luetaan jouluevankeliumia, muistellaan perheenjäseniä, jotka eivät ole luonamme, lauletaan ja syödään pitkään. Maassa on hanki.

Tänä vuonna en tunnu löytävän minkäänlaista joulufiilistä. Tämä aiheuttaa levottomuutta. Olen tässä yrittänyt jos jonkinlaista temppua; kynttilät, kuuset, piparit, glögit ja muut. Jouluradiokin raikaa taustalla minkä kerkiää. Ei toimi. Joulu on sydämessä ja sydän ei nyt kyllä ole mukana. Sydän taisi jäädä Suomeen.

Odotan kokevani jokavuotisen wow-jouluefektin, sellaisen, että kyyneleet tulevat silmiin(ja siihen ei tässä tapauksessa paljon vaadita). Usein näin tapahtuu, kun näen Espan ja Aleksin jouluvaloissa vuoden ensimmäistä kertaa. Tajuan, että joulu on nyt täällä. Pysähdyn. Kotona saatan istua pitkäänkin yksin, talon jo hiljennyttyä, pimeässä, ihastellen jouluvaloja. Koristellut palmut eivät toimi. Värit, hajut ja tunnelma ovat jotenkin vinksallaan.

Mitä tehdä? Suloiseen joulurauhan tunteeseen ei voi tuudittautua, joten on keksittävä jotain ihan muuta. Tässä tilassa saatankin vetää ihan lekkeriksi.

Ensimmäisenä ostan "One Piece":n. Ja, ei, en tätä teletappihaalaria, joka on nyt niin pop. Nähtyäni tämän ensimmäistä kertaa, sain kauhean flashbackin itsestäni 80-luvun lopussa samantapaisessa ratkaisussa, NafNafin kokohaalarissa, turkooseissa moonbootseissa junassa matkalla Lappiin. Meitä oli muutama, kaikilla se haalari, permanentti ja valkoista huulipunaa. Asuun yhdistettiin mökillä jotkut hassunhauskat ISOT eläinaiheiset tossut. Been there, done that. Ei enää.

Nyt, aikuisena;) havittelen Snuggia, Slanketia tai Blankoatia, vastaus dilemmaani löytyi täältä. Mahtava sivusto. (kiitos sivustovinkistä armas mieheni)Eddielle saatan myös ostaa jouluasun.

Pukkihan ei tänne aattona kerkiä, joten kun joulupäivän aamuna nousemme paketteja avaamaan, minä sutaisen tukan nutturalle, vedän päälle uuden paksun "kaftaanini" ja nautin mukin eggnogia. Oleilen koko aamupäivän veluuriin kääriytyneenä ällömakeata juomaani siemaillen ja katselen lasten riemua. Taustalla soi Sika. Kapinaa.