Pesukarhu sukelluspuvussa

kuva lainattu

Juhlat tulossa. Ja jostain kumman syystä en ihan just nyt ole parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mutta onneksi normaalia isompi yläosa tasapainottaa isoa alaosaa, buhahaha.

Niinpä mekon valinta oli selkeä; channeling Yolanda, (olen tyylifanittaja, miinus vetyhiukset), suoralinjaista, selkeitä värejä, urbansporttia. Yolanda harrastaa mekoissa tosi usein Victoria Beckhamia, mutta varsinkaan tässä ihmeellisessä välikoossa, en ole valmis tekemään sijoituksia, joten kopioin vaan tyylin. Eivätkä ne Yolandan muutkaan vaatteet ihan peruskamaa ole...

Anyway, ostin mekon; colorblock musta- sini-valkoisen, raikkaan, sporttisen ja suoralinjaisen. Mietin sovituskopissa, että tämähän on helppoa, mutta onko tämä vähän tylsä? Olen sisimmiltäni ihan bling bling tyyppi, mutta en voi mitenkään lisätä tähän kokoon nyt mitään rönsyä tai paljettia, joka tuovat esiin ja pahimmillaan suurentavat(!) joka kurvin, varsinkin kuvissa.

Sitten kävikin niin, että löysin toisen, vielä paremman, slimmin mustan mekon, smokkiraidoilla, joka istui päälle kuin valettu. Alle spanxia, liftiä ja supportia ja soon siinä. Oli edullinenkin, jeee.

Ihan innoissani vetäsin koltun päälle ja astelin mieheni eteen:
- TADAA!
Mieheni nosti päänsä laiskasti iPadistaan ja tokaisi,
- Ootsä menossa sukeltamaan? Näyttää ihan märkäpuvulta. Ja laski katseensa takaisin iPadiin.
- Mitä?!! Excuse me? Seisoin siinä suu auki, ihan ymmälläni.
- Niin. Se toinen oli paljon parempi.
- Mitä??!! Siis täähän on tyylikäs, tähän vaan smoky eye ja punaiset huulet, jotkut makeet korvikset, tsädäm, ihan nappi. Täähän on paljon parempi, istuukin täydellisesti. Yritin.
- Joo, et sit laita paljon silmämeikkiä, se on hirveen näköstä, silmät kun luolat, kauhee pesukarhu. Inhoan sitä, kun käyt jossain meikissä.
- MITÄ?!? Tietenkin käyn meikissä, muuten näytän ihan olmilta! Siis MITÄ?!
-Niin, hirveen näköstä ne liian tummat silmät, et näytä yhtään luonnolliselta, itseltäsi.- Mitä?!?
- Well, you asked for my opinion!

Seisoin siinä vielä hetken, ja lähdin sitten klonkkaamaan puoliksi puetuilla korkokengillä takaisin makuuhuoneeseen. Idiootti, mutisin. - And Actually I didn't ask for your opinion
 -Oops, kuulin sohvalta ja sitten se julkesi nauraa päälle.;)

Pestiin hampaita. Se kolttu roikkui minun pukeutumisalueen kaapin ovessa. -Miten voit edes vitsinä sanoa, että näytän joltain sukeltajalta tossa tyylikkäässä mekossa.- Ai, sanoinks mä sukeltaja? Kyllä toi tennishameelta enemmän näyttää. 

Hauskaa Viikonloppua.
Tataa!

PS Tiedättekö tv-ohjelman, jossa nainen valitsee itselleen asun ja sitten mies valitsee vaimolleen asun. Eivät ikinä! mätsaa. Jos kysyn, ehkä kerran vuodessa, onko toiveita vaatteen suhteen? Vastaus on, näytät hyvältä kaikessa. Tjaa... hyvältä niinku naamiaismielessäkö? ;)

Awkward!

Täällä synttäreitä vietetään lähes poikkeuksetta jossain lasten sisäleikkipaikassa; trampoliiniparkissa, pomppulinnamaailmassa, keramiikkapajassa tai vastaavassa. (Argh, useimmissa paikoissa haisee hirveä teinihiki ja ne kuhisevat bakteereja;)) Tarjoiluna on aina sama; pizzaa ja kakkua. Piste.

No, tyttäreni täytti jo yhdeksän ja halusi kutsua vain parhaat kaverinsa, joten päätimme viedä tyttöporukan leffaan katsomaan Rio2:sta ja tarjota herkkuja kotona. Synttäreitä suunniteltiin ja odotettiin hurjasti, niin kuin ikään kuuluu. Lähetin mailia vanhemmille ajoissa, kertoen suunnitelmistamme, jotteivät menisi katsomaan kyseistä leffaa. Kutsut askarreltiin sitten itse ja party favorit; kynsilakat ja hiuspannat valittiin huolella. Olin myös rekrynnyt mieheni tulemaan töistä aikaisin, jotta veisi tytöt leffaan. Vaihtoehtoisesti olisin ollut siellä kuuden tytön ja vauvan kanssa...juu ei.

Tyttäreni ei pizzasta välitä, joten tein paljon muita eväitä. Ostin kotiin myös kaikkia erilaisia leffakarkkeja, joita laittelin kulhoihin, ikään kuin mini candy store-idealla; tytöt saivat koota itselleen leffakarkkipussit, irtokarkkimeiningillä;) Toki saivat myös xylitol Jenkkiä paketit...Ja jottei seurattaisi mitään paikallista perinnettä, ei tyttäreni halunnut kakkuakaan, vaan lettuja. Lettuja jäätelöllä, hillolla ja nutellalla. Näin siis tehtiin.

Me oltiin valmiita, mutta kaikki ei mennytkään niinku Strömsössä...

Hain innokkaat tytöt koululta perjantaina. Vain yhdellä oli mukanaan lahjapussi. (Eikä kukaan oikeastaan ikinä pukeudu juhlaan, mikä on tod omituista)  Toinen sanoi autossa, -Unohdin lahjan kotiin, tuon sen maanantaina, johon kolmas sanoi, -Niin minäkin! Ahaa, Ok ja hiukan omituista, mutta ihmisillä on kiireitä, ajattelin. Vilkaisin tyttäreni ilmettä taustapeilin kautta. Hän oli hiukan hämillään.

Tytöt söivät ja herkuttelivat, kokosivat leffapussinsa ja availivat innoissaan omia yllätyspussejaan. Sitten oli leffan aika.  Tarkoituksena oli tuoda tytöt vielä leffan jälkeen meille leikkimään, mutta kahden neljästä, piti lähteä suoraan harrastusten pariin.

Täällä, lahjat ojennetaan pusseissa tai paketissa ja ne asetetaan sankarin lahjapöydälle, eikä niitä avata kun vasta juhlan jälkeen. Meillä on kuitenkin ollut tapana järjestää pullonpyöritys ja avata lahjat siinä vieraiden edessä. Tällä kertaa tilanne oli erikoinen; kutsutuista neljästä tytöstä vain yksi oli tuonut lahjan  -siis WTF? Tyttäreni maiskutteli asiaa ääneen monta kertaa juhlan aikana ja katsoi minua kysyvästi. Olin ihan Hoo Moilasena.

Jollekin on joskus varmaan käynyt samalla tavalla, mutta ainakaan minun "vanhemmuuden ohjekirjasesta" ei sit ihan heti löytynyt just tällaseen tilanteeseen oikeita neuvoja. Olin suoraan sanottuna äimän käkenä ja tosi pahoillani tyttäreni puolesta. Ymmärtääkseni, ihan perus syntymäpäivä etikettiin kuuluu lahjantuominen. Tai jollain tavalla muistaminen; kortti, piirros, jotain! Puhutaan lapsesta.

Perjantai-iltana, ja koko viikonlopun ajan asiasta puhuttiin. Tyttäreni kysyi muun muassa,   - Äiti, eivätkö ne tienneet, että nämä oli mun synttärit? Eikö ne tykkääkään minusta? Enks mä jotenkin ole lahjan arvoinen? En osannut vastata, kuin, että ihmisillä on nykyään niin kiire. Ja samalla kirosin mielessäni. Kaksi kolmesta ei käy kodin ulkopuolella työssä, lahjan ostamiseen menee parhaimmillaan 15 minuuttia...Yritin selittää, että tärkeintähän on yhdessäolo?Mutta omituiselta tuntui silti.

Tuli maanantai. Henkeä pidätellen hain tytärtäni katseella koulun pick up alueella, vatsassa oli omituinen olo. Siellä hän seisoi. Ei lahjoja. Voi ei!! Hän tuli autoon tyrmistyneenä ja sanoi, -Äiti, ei ne tuoneet mitään lahjoja!Näin kyllä sen ja sen äidin, joka kiitti juhlista, muttei ne sanoneet mitään muuta. Ja mä olin ottamassa sen extralaukun mukaan, kun ne lahjat ei kuitenkaan mahtuisi reppuun. Nehän sano, että lahjat unohtui kotiin, mikseivät ne tuoneet niitä?

Onneksi unohti sen laukun aamulla. apua, ihan sydämestä kouraisi ja jälleen olin ihan sanaton. Mutta, kun asia oli ollut nyt pöydällä jo neljä päivää ja tyttäreni oli asiasta ihan surkeana, päätin toimia. Ensin ajattelin mennä itse Targettiin, ostaa muutama halpa lahja ja valehdella tytölle, mutta kertoa muille vanhemmille, että olen nyt hoitanut heidän puolestaan lahjat. Mutta sitten, otinkin kynän, siis näppiksen, käteen ja otin yhteyttä näihin vanhempiin eri tavalla. Oli pakko. Asia häiritsi niin, että heräilin öisin. Kaipasin selitystä, muutakin kuin sen, että ei näköjään paljon kiinnosta.

"This is the most awkward email I have ever written..."  Selitin, että yritän täällä "manage expectations", olenko ymmärtänyt jotain väärin?, mutta, että lähinnä kysyn miksi? Auttakaa minua ymmärtämään. En missään nimessä pyydä lahjaa, mutta voisitteko, tai olisitteko kenties voineet Jollain Tavalla huomioida tytärtäni, hänen innolla odotettuna syntymäpäivänään?! Ymmärrän, että on kiire, life gets in the way, mutta kortti, itse tehty piirros, jotain?! JA kun tyttärenne sanovat, että lahja on kotona odottamassa, omani ihmettelee, miksi sitä ei tuoda? (tiedämme kaikki, ettei mitään lahjaa ole...)

Yksi suuttuu, toinen antaa ilmaisia vanhemmuusvinkkejä siitä, miten lahjaa ei pidä ikinä odottaa itsestäänselvyytenä ja miten tämän voi ottaa oppimiskokemuksena, (voi kirosana ja kiitos, että missasit pointtini...) ja kolmas suhtautuu mielestäni parhaiten; sanoo, että on ollut kamala kiire, hän on pahoillaan ja olivatkin tuomassa lahjaa jälkikäteen. On siis rehellinen. Hän on mies. Nuff said.

Jotta en kirjottaisi aiheesta kirjaa;) Loppu hyvin kaikki hyvin,ja olinkin sitten sopivasti vapaaehtoisena heti pari päivää mailailujen jälkeen kahden kolmesta vanhemmasta kanssa;) jipii? luokkaretkellä. Tavallaan onneksi. Tulipa heti tavattua kasvotusten ja vaihdettua asiasta vielä muutama sana. Oli silti vähän awkward...En kyllä enää ajattele samalla tavalla heistä, eivätkä he varmasti minusta. Tavallaan nolasin heidät. Oh well.

Ja arvatkaa miten kiva oli olla tuossa asemassa, mutten muutakaan voinut. Tällaista siis tänne.

Tataa!

PS jos pääsit tänne asti ;) Nyt olisi pian vuorossa toisen tyttäreni synttärit. Jännittää jo valmiiksi... Esikoisen kanssa jo nauretaan ja lasketaan leikkiä lahja-asiasta. huhhuh.

Moi Muru

Olen tainnut aiemminkin sanoa, että jämähdän aina välillä samaan ruokaan, höystöön tms. Nyt olen Selma, the soseuttaja.

Mieheni pärähtää aina välillä terveysintoilijaksi ja mehustimen osto on ollut kartalla jo pari vuotta, välillä käy ihan kuumana ja sitten taas laantuu. Minä toppuuttelen ja yritän selittää, että meidän blenderi riittää ihan hyvin. En nimittäin jaksa uskoa, että mösjöö jaksaa mehustella kovinkaan usein ja sitten meillä seisoo keittiön tasolla taas uusi kallis vekotin, käyttämättä.

(Tää on just se; -Me halutaan koiranpentu! -No, jos koiranpentu tulee, te hoidatte sen sitten itse. -Joo äiti, me luvataan! Ja sitten äiti seisoi räntäsateessa kumisaappaissa ja aamutakissa, silmä poskella kello kuusi aamulla pissattamassa sitä koiraa, muiden nukkuessa tyytyväisinä lämpimien peittojensa alla;))

Eli, blenderillä mennään. Teen viikonloppuisin poikkeuksetta koko perheelle smootheja. Täällä asuville vink vink; Costcosta saa Superfood green power pusseja, joissa valmiina, mahtava sekoitus; kale, chard, spinach. Niitä heitän pohjalle ja surautan kookosveden kanssa liemeksi, sekaan pari ruokalusikallista chia siemeniä, sitten tropical fruits tai joku marjasekoitus. Mango antaa ihanan maun ja jos käyttää marjoja, heitän sekaan vielä banaanin. Nami nami. Marjojen kanssa smoothiesta tulee liejun väristä, mutta hyvää;) hedelmien kanssa hysteerisen vihreää. Ah. Huom, ostan ne hedelmät ja marjat isoissa pakastepusseissa. Vain harvoin käytän tuoreita marjoja. Lue tämä:.  ja enhän minä mikään ravintoterapeutti ole, enkä terveysintoilija. Minun mielestä tämä on superterveellistä ja hyvää. Helppouskaan ei ole mun prioriteettilistalla ihan häntäpäässä;)

Noniin siis. Kuten jotenkin muistelin, pieni vauva aiheuttaa jonniin verran lisähommia, joten yritän helpouttaa arkeani. Niinpä olen ryhtynyt leipomisen sijaan tekemään jälkiruoaksi pirtelöitä;) Muistan lapsuudestani äidin tekemät suklaakermavaahdot ja pirtelöt. Miten ihanaa, kun tehosekoittimen ääni hurahti kiettiössä! Lapset ja aikuiset tykkäävät yhtälailla. Ihanan kasaria.

Aikuisille jälkiruoaksi kahvinen suklaapirtelö; valmistuu minuutissa. Sekaanhan voi tujauttaa vaikka jallua ja tarjota shottina? Hätäpäissäni olen tehnyt niinkin. (niin moni on nykyään niin terveellisellä linjalla, että pikkiriikkinen jälkkäri riittää) Lapsille perinteinen suklaabanaanipirtelö, tai mikä vaan sekoitus - kaikki uppoaa ainakin meillä! (Niin, ja valmistuu siinä blenderissä aika hyvä slushy blended margaritakin..)

Olen kehittänyt myös omia juttuja. Eli, jos jollekin on joskus käynyt niin kuin minulle ;) yksi pellillinen cookieseja tai joku kakku joskus lässähtää(?) tai menee muuten pilalle, en heitäkään epämuodostuneita keksejä ja muruja roskiin, vaan; uusiokäytän! Rasiaan ja pakkaseen. Sitten, teen oman jäätelösekoituksen; vaniljajäätelöä, johon sekoitan ne revenneet keksit ja/tai sitä suklaakakkua, maitoa, blenderiin ja voilá, superpirtelö! Esim Ikeasta saa ihania tosi paksuja pillejä, joiden läpi voi imaista paksummankin pirtelön, ja taas on äitipisteet huipussaan;) ja nami, että on hyvää.

Siis vaan luovasti pirtelön tekoon mars;)
Tataa!

PS meillä on nyt välillä harrastettu myös sandwich-iltoja. Hyi, miten epäterveellistä;) Esim kauan unholassa ollut munavoi kuuluu meillä taas suosikkeihin,vaikken karjalanpiirakoita olekaan vielä nypeltänyt. Samaan sarjaan menee perus tonnikala-mönjä;)(tonnikalaa, majoneesia ta punasipulia, mausteita maun mukaan) kauniita kuvia näistä ei saa sitten millään, mutta maistuu kaikille.

Kastelu

Se viikonloppu oli täyteen tupattu, kiireinen, mutta tosi kiva. Perjantaina alkoi lasten loma; spring break. Minä ajoin paikasta toiseen kieli vyön alla, sillä olin siirtänyt todo-listalta asioita aina huomiselle ja se huominen oli sinä perjantaina. Huhhuh.

Kun lauantai koitti, aloitin ruokien preppaamisen ja talon siistimisen. Kummipariskunta oli matkalla Los Angelesista meille sunnuntain ristiäisiä varten. En ehkä ajatellut ihan loppuun sitä, että ensin pitää emännöidä viikonloppuvieraat ja sunnuntaina pitää olla pöytä koreana, paikat puhtaana, itsekin jotenkin ihmisen näköisenä, ristiäisiä varten... örk. Sitten olisi maanantaina välipäivä ja tiistain koittaessa hakisin vanhempani lentokentältä.

Esikoisen ristiäiset olivat varsinainen hulabaloo. Tyttäreni päätti just sinä päivänä olla nukkumatta yhtään. Oli kuuma ja helteinen kesäkuu. Me olimme päättäneet tarjota monen ruokalajin päivällisen, Ei vaan kakkua ja kahvia. Mieheni päätti viime metreillä ajaa nurmikon ja saapui etuovelle hikisenä ilman paitaa samaan aikaan naispapin kanssa. Minä suhasin selkä hiessä, toinen silmä meikattuna vauva sylissä. Hermo saattoi olla hiukan kireänä. Avusta olin kieltäytynyt, tietty. Sehän on suomalaista.

Toisen lapsen kohdalla, appivanhemmat olivat meillä kyläilemässä muutaman viikon. Vauvalla ikää viisi viikkoa, taas helle.Tilasin enimmät ruoat valmiina. Hiki tuli silti. Hermokin saattoi olla hiukka kireänä. Eikä vain ruoasta.

Kolmannen kohdalla olin jo paljon viisaampi. Paitsi, että vielä lauantaiaamuna suunnittelin tarjoavani kolmea eri alkuruokaa ja lampaankyljyksiä pääruoaksi, kunnes armas mieheni kehotti miettimään uudestaan. Skippasin sit ne lampaat ja pyöräytin lihaisan perunasalaatin ja kolme suolaista piirakkaa. Hor d'oeuvrejakin oli vain kaksi ja hyvin riitti. Kakun tilasin valmiina.

Neljännen lapsen kohdalla ristiäiset pidetään kirkolla, jonka jälkeen mennään ravintolaan lounaalle. Paitsi, ettei neljättä tule. Just kun olisin oppinut tavoille.

Itse tapahtuman koen erittäin henkilökohtaisena ja intiiminä. Paikalle oli kutsuttu vain kummit, perheenjäseniä ja lähimmät ystävämme, jotka ovat myötäeläneet raskauteni ja joiden luona lapsemmekin olivat, kun olin synnyttämässä. Vanhempani olivat paikalla skypen välityksellä Suomesta, kummitäti Uudesta Seelannista.

Pappi päätti tuoda paikalle ystävänsä, mistä olinkin tietoinen. Aika omituista, ajattelin, mutten osannut kieltäytyäkään. Harmikseni tämä extra, ei sitten ymmärtänyt pysyä taustalla, vaan päätti osallistua juhlaan; oli aihetta tulla sinne eturiviin, kummien ja perheen joukkoon laulamaan (seriously?) , kyseenalaistaa ruokaa, selvittää suureen ääneen omiä mieltymyksiä ja ällötyksiä, ottaa ruokaa myös ensimmäisenä, vaikka paikalla oli vanhempi rouvashenkilö, eli anoppini. Käsi oli ojossa, kun shampanjaa kaadettiin.

Jouduin poistumaan sisätiloihin, kieltä purren, etten olisi sanonut jotain, mitä olisin katunut. Miksi ketään kiinnostaisi tämän vieraan ihmisen mielipiteet? Häntä ei oltu kutsuttu, hänen suhtautumisensa hanhenmaksaan tai mätiin ei kertakaikkiaan kiinnosta. Lähinnä suututti ja loukkaannuin. Verenpaine nousee vieläkin. Ja huom, me maksoimme tästä "kastelutoimenpiteestä" pitkän pennin. Pappi luki kaiken suoraan paperista englanniksi, toki teki myös meille palveluksen ja poikkeuksen. Ehkä aiemmat kauniit ja henkilökohtaiset kastetilaisuutemme olivat luoneet minulle epärealistiset odotukset. Mutta pääasia, että poika kastettiin. Tai kuten esikoiseni asian ilmaisee, kasteltiin. Case closed.

Tataa!

PS äitihän on aina ristiäiskuvissa hiukan pöllämystynyt. Ja Väsynyt. Niin olin minäkin. Siinä aamutohinoissa, en edes ehtinyt laittaa omia hiuksia; kuivashampoota, lakkaa ja tiukka ponnari. Kummivieraat ottivat rennosti, lähtivät onneksi kävelyllä ja jäätelölle lasten kanssa, jotta sain rauhassa häärätä. Ottivat aamupäivän niin rennosti, että onneksi olivatkin poissa tieltä. Tämän lapsettoman pariskunnan rouva ei sit oo mikään huushollaajatyyppi;) mutta fiksasi itselleen sellaiset kiharat muutamassa minuutissa, että olisi pitänyt mennä oppiin. 

Tsemppasin tilaisuudessa aika hyvin, osaksi siksi, että sen kuokkavieraan läsnäolo siinä papin vieressä, perheen ja kummien seassa aiheutti melkein kouristuksia. Tilaisuus lopetettiin laulamalla Ystävä sä lapsien. Ei sit tarvinnut laulaa sanaakaan ekasta säkeistöstä. Nyyh.

Tänään mennään wappupiknikille, Trööt- Hauskaa Wappua!!

Luokkaretkellä

Pitää kertoa ristiäisviikonlopusta ja vanhempieni vierailun kohokohdista, mutta kronologisesta järjestyksestä viis, eilisestä pitää kirjoittaa ensin;

Olin lupautunut kuskiksi ekaluokkalaiseni vuoden viimeiselle luokkaretkelle. Täällä retkille ei lähdetä bussilla, vaan kuskit pitää löytyä vanhemmista. On luokkia, joissa kuskeja ei löydy sitten millään, ja luokkia, kuten molempien tyttärieni luokat, joissa kuskinpaikka pitää varata etukäteen, kun on tunkua. Nytkin, sain jättimaasturini kyytiin vain yhden extra matkustajan. Äidin mukana oleminen on lapselle erityisen tärkeää. Tälle nimenomaiselle retkelle oli extra-tunkua. Meitä oli seitsemän. Suurin osa työssäkäyviä äitejä, jotka olivat tajunneet viimeisen tilaisuuden koittaneen;) buhahaha

Aamu oli totaalinen kaaos. Ponkasin ensin itse ylös, jotta sain meikattua ja puettua. Vauva oli syönyt joskus neljältä, joten ajattelin tietty syöttää ennen lähtöä kello kahdeksan. Tyyppi nukkui niin sikeästi joskus seitsemän jälkeen, etten saanut hereille... Sitten piti valita tytöille vaatteet ja pakata lounaat, kuten joka lähes aamu. (tiedän; fiksut äidit valitsevat seuraavan päivän vaatteet valmiiksi edellisenä iltana. joojoo) Ainiin, ja syödä jotain aamupalaa, vaihtaa vaippa, pukea vauva ja saada koko sirkus autoon.

Starbucksin kautta koululle. Lapset ulos, vauvan luo äkkiä takapenkille; pikasyöttö, ennen kuin kokoonnuime luokan eteen hakemaan lapsia. Tässä vaiheessa tajusin etten ollut itse syönyt aamulla mitään. Nälkä alkoi kurnia.

Kun vihdoin pääsimme perille, Walden West centeriin,- aivan upea paikka! tajusin, etten voisikaan osallistua vaellusosioon. Edes isorenkaisilla vaunuilla ei ollut asiaa metsäpolulle ja jos ottaisin rintareppuun, hän heräisi, ja sitten pitäisi taas syöttää, vauva oli jo levoton. Jäin suosiolla jälkeen. Onneksi.

Ensin syötiin ja sitten alkoi kuulua ääniä. OuNou! sielujeni silmin näin sen extravaippanyytin eteisen lipastolla! Välihuomautuksena; olen suht rentona tämän kolmosen kanssa. Mitään diaper bagia en käytä, joten vaipat ja wipesit kulkevat käsilaukussa mukana. Ja kauhukseni se ihana uusi harmaa M Jacobs kuoli.  Yksi nappi irtosi ja nahkaan tuli reikä. Palautin sen, enkä ole löytänyt uutta tilalle, joten nyt käytän pienempää laukkua. Selityksen makua...

Anyhoooo, kakka tuli. Kuumeisesti etsin vaippaa ja löytyihän se! ja wipesit, juhuuu! Eiku auton etupenkille hoitopöytää ja vaihtoon. Menemättä yksityiskohtiin, oli aika ennätys. Tajusin samalla, että ne vaihtovaatteet olis aika mahtava juttu... Sanomattakin selvää, ettei tämä jäänyt tähän, vaan poika oli vasta pääsemässä vauhtiin. Vaippoja ei enää ollut, joten oli vaihtoehdot aika vähissä.  Mitään lehdistä kyhättyä tsydeemiä en ruvennut tekemään vaan annoin kylmän viileesti olla. Oh well.

Sitten oli experimentaatioiden vuoro. Tajusin liian myöhään, että experimentaatiot tehdään ötököillä! Ihoa oikein kutitti, kun piti pokkana vetää lapsille asemaa, jossa testattiin mustien koppakuoriaisten käytöstä kylmässä ja lämpimässä. YÄK. Onneksi en sentään joutunut ottamaan matoja käteen tai heinäsirkkoja! tai sellaisia ihan kamalia tuhatjalkaisen näköisiä pötiköitä. Me muutamat äidit pälyilimme toisiamme kauhuissamme, mutta toimeen oli ryhdyttävä.

Yhden pojan äiti, joka on aina ihanan tyylikäs britti, tuli kuiskaamaan minulle, että nyt kun sinulla on poika, tulevat usein esittelemään ötököitä. Hän ei kuulemma kilju, vaikka haluaisi,vaan katsoo vaan kaukaa ja kehuu. Sanoi, että jos alkaa kiljua, pojat vain innostuvat ja saattavat sitten oikein innostua. Good Point, vaikka osaavat ne tytötkin...

Kun vihdoin pääsin iltapäivällä kotiin, vaipat oli vaihdettu, vauva pesty, rojahdin sohvalle katsomaan äänitettyä Real Housewives of New Yorkia. Hain lapset vasta viime minuutilla iltapäiväkerhosta ja illalliseksi ehdotin  Eiks oiskin hauskaa - mentaliteetilla - sandwiches & soups - lapset innostuivat, jee äiti! Tosiasiassa olin aivan tasaraha, enkä jaksanut tehdä kunnon ruokaa... Whatever works...

Tataa!

PS esikoiseni tykkää eläimistä. Koulussa oli käynyt joku Reptile Man esittelemässä käärmeitä ja muita ällötyksiä. -Äiti, siellä oli most beautiful snake, Albino Boa! Miten joku voi käyttää samassa lauseessa sanoja beautiful ja snake;) Siitäpä hän saikin idean. -Äiti, saisinko sen reptile manin meille mun synttäreille? Toisi mukanaan kaikki käärmeet ja liskot!?!!,´- Joo, et saa.

Hei hulinaa

Kamalan pitkä blogitauko alla, anteeksi ja I will be back this week! Olen emännöinyt kaksi viimeistä viikkoa, on ollut ns houseguests pariin otteeseen, kummivanhemmat ja omat vanhempani olivat täällä, oli ristiäisiä ja synttäreitä ja ihan vaan vilinää. Sitä aina luulee pystyvänsä enempään, kuin mitä sitten pystyykään. En opi ikinä. Nyt sitten pyykätään, siivotaan, järjestellään, maksetaan laskuja, ryhdistäydytään kunnolliseksi;) Ja nukutaan vuosi.

Olen käynyt kerran zumbassa lapsen saannin jälkeen ja vaikka kuinka vakuuttelin itselleni, että urheilen, kun meillä on vieraita, keskityin kuitenkin syömiseen, juomiseen ja nautiskeluun. Meillä oli helteitä, joten hengasimme poolilla margarita kourassa. Saunakin valmistui ja mieheni hankkima jättimäinen savustuspönttö sai kyytiä.

Paluu arkeen on vaikea ja ankea. Jäähyväiset, vaikka vaan väliaikaiset, tuntuvat vaan vaikenevan vuosi vuodelta. Talokin tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta. Poikani pälyilee ympärilleen; missä on kaikki viihdyttäjät, hymyilevät naamat, syliin ottavat lepertelijät? On tyydyttävä äitiin.

Palaan pian! Tataa!

Varusteurheilua

Ensimmäisen lapsen aikana kaikki ostettiin uutena. Vaikka järki sanoi, että käytettynäkin voi ostaa, tuntui tärkeältä ostaa uutena. Oli kaikenmaailman härpäkettä, mitä luuli tarvitsevansa, mikä mahtava uhri ensimmäistä lastaan odottava äiti onkaan markkinoijille, saati sitten hormonihuuruissa kulkeva tuore äiti;)

En kertaakaan matkustanut vaunujen kanssa; tuntui jotenkin hankalalta roudata niitä ja monilla tutuilla rattaat hajosivat matkalla. Sen sijaan vajaa kolmekuinen tyttäreni kulki rintarepussa Keski-Euroopan reissullamme. Ensimmäisellä Lapin reissulla kannoin selkärinkassa, vedin ladulla ahkiossa ja kävelyillä (porontaljan päällä, makuupussissa) pulkassa.  Rehellisyyden nimissä ostimme tänne anoppilaan matkarattaat, syöttötuolit ja autoistuimet, sillä viihdyimme aina muutaman viikon kerrallaan.

Silloin, noin kymmenen vuotta sitten emme kertakaikkiaan löytäneet täältä vaunuja kunnon kopalla. Kaikki olivat kevyitä matkaratas-versioita, joiden selkäosan sai just ja just makuuasentoon. Katsoin aikoineen kun vauvoja kiikutettiin heppoisissa sateenvarjorattaissakin istuma-asentoon köytettyinä, pää retkottaen, iästä riippumatta. Muuttokuormassamme matkasi aikoinaan mukana ensimmäiselle lapselle ostetut juoksuvaunut; Hartanin kolmipyöräiset Skaterit, ihan varmuuden vuoksi;) (suosittelen  lämpimästi*****)

99,9% lapsista nököttää täällä tuntikausia autokaukalossa. Kaikki rattaat ovat autokaukalo+ rattaat settejä. Hirveätä selälle!  Ja vaikken mikään ergonomiafriikki olekaan, nytkin vauva sylissä tyynyn päällä, jonka yli kurottelen koneen näppikselle;), en hanki hypytyskeinua, joka edesauttaa varvasaskeltamista, enkä sitä söpöä maantiekiitäjää, siis babywalkeria. Niistä walkereista tulee aina mieleen Noidat-leffan loppukohtaus.  Saa vauva olla lattialla jumppaamassa ja kehittymässä, välillä sitterissä. Isompana meillä sitten leikitään kolmijalkaisella käpylehmällä, perkele ;) Ja puhallellaan pajupilliin.

On ajat muuttuneet; tämä on viimeinen lapsi,ostan tavarat käytettynä ja myyn sitten eteenpäin tai lahjoitan. Uutena ostettiin vain autokaukalo.

Pienellä viitsimisellä, tein aivan mahtavat löydöt! Ei ole Craigslistin voittanutta;)  Kävin ensin hypistelemässä matkarattaita kaupassa, (olisi anopin autotallissa yhdet, mutten tykkää niistä enää..) sopivat löytyivät; Quinnyn Buzz rattaat. Sitten googlaamaan. On ikävä todeta, että käytän isoimmissa hankinnoissa kauppoja lähes aina nykyään vain showroomeina ja ostan netistä..

Myyjän luo ajaminen on aina jännää; sitä tietää jo talon ulkopuolella, oikeastaan jo alueesta, tuleeko kauppoja vai ei. Huoliteltu puutarha ja VW Passat pihalla. Joo, nappi! Myyjä oli todella viehättävä, sain monen sadan rattaat pilkkahintaan; satasella(!) ja antoi mukaan vielä käyttämättömät, hyttysverkon ja sadesuojan ja Bugaboon cupholderit. Kiitos, nam.

Samantapainen tarina pinnasängyn kanssa. Aloitin design sängyistä, halusin yksinkertaisia linjoja ja tummaa puuta. Googlauksen kautta löytyi sopiva ja taas Craigslistalle. Muutaman vkon kuluttua; BINGO. Oven avasi saksalaismies, Guten Abendien jälkeen jättimäinen täysipuinen tumma sänky olikin jo Eddien kyydissä. Kaikki ruuvit olivat ziploc-pussissa siistissä järjestyksessä. Alkuperäiset kokoamisohjeetkin. Ihanaa, kun stereotypiat ovat totta, varsinkin tällaisessa tapauksessa;) Sänky on amerikkalaisen iso, ja muuntautuu moneksi, eli poikamme saa sen mukaan vielä yliopistoonkin;) Laitetaan vahinko kiertämään; itse nukuin Muuramen kasvaa lapsen mukana-sängyssä koko lapsuuteni. Vain patjaa vaihdettiin.

Kirsikkana kakussa; minulla oli visio pinnasängyn tekstiileistä, mutten ollut nähnyt sellaisia missään. Halusin värien sopivan makuuhuoneemme sisustukseen ja olevan aika neutraaleja. Ja taas- Bingo! Alen viimeinen kappale pienestä nettikaupasta. Jihuuuu! Kun poika siirtyy omaan huoneeseen, teen siitäkin aika neutraalin. Taulut ja lelut voivat antaa väripläjäyksen.

Aurinkoa!
Tataa!

PS Arki pyörii siis eteenpäin, poika kasvaa kovaa vauhtia, tyttöjen mustasukkaisuus hellittää, nyt kun veli suo heille ihania kuolaisia hymyjään ja selvästi innostuu heistä.  Luvassa tooodella kiireinen viikonloppu; toinen kummipariskunnista saapuu meille viikonlopun viettoon Losista ja sunnuntaina vietämme perinteisesti ristiäisiä kotona. Maanantaina siivoan sitten hullun lailla ja tiistaina saamme vanhempani taas tänne.

Kunhan pojan rytmi vähän säännöllistyy, kirjoittelen useammin!
Rakas ystävättäreni lähetti tämän pehmon. Mahtava;) ja ehkä hiukan pelottavakin.