Wednesday, October 2, 2013

Vihdoin Vastaus Haasteeseen

On ollut aivan hysteerisen kiireinen viikko, ja vielä kaksi seuraavaa viikkoa jatkuu samalla pössiksellä. Fiuh. Olen tavannut aivan upeita, fiksuja startup guruja ja saanut loistavia vinkkejä. Olen suhannut ees taas San Franciscoon, istunut loputtomissa ruuhkissa, pitchannut teknologiaa, (ah, rakastan esiintymistä), ja aloittanut seuraavien viikkojen conferenssirumban. Yksi konferenssi pidettiin aina niin inspiroivalla Stanfordin campuksella.  On palattava sinne vielä ottamaan kursseja, kunhan työkiireet sen sallivat. Itsensä kehittäminen kannattaa aina.

Haasteeseen; haasteen asetti Marja, joka kirjoittaa kivaa blogiaan täällä, käy lukemassa ja katsomassa upeita laukkuja! Sain haasteen jo 6.syyskuuta, joten nyt vähän hävettää. En myöskään tunne yhtätoista bloggaajaa, joten fuskaan ja laitan haasteen muutamalle tutulle bloggaajalle. Kiireessä pitää tuunata;) Seli seli, tää elämän on nyt vaan niin tätä. Ei kerkiä kaikkea tekemään, vaikka kuinka multitaskaa;)

Haaste menee näin:1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään (palaan tähän) 2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa. 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 6. Ei takaisin haastamista.  First things first,  alla vastaukset Marjan esittämiin kysymyksiin:

1. Mikä on syntymäpaikkasi? Ennen tänne muuttoa asuin Espoossa, muutaman vuoden Helsingin syrjähyppyä lukuunottamatta ja syntymää Naistenklinikalla. Olen siis sydämeltäni espoolainen. Aina.
 
2. Oletko unelma-ammatissasi? Tavallaan; yksityisyrittäjänä ja konsulttina startuppien kanssa pääsen tekemään luovaa brändikehitystä, strategioita ja viestintää. Saan tehdä monipuolisesti, kääriä hihat ylös ja vaikuttaa. En ole vain yksi työmuurahaisista isossa tiimissä, panoksellani on merkitystä, jälki näkyy.
 
3. Mieluisin herkku jota nautit? Jäätelö. Nyt Ben&Jerry's Everything but the.. Hyvänä kakkosena fasunsininen ja laku samaan aikaan suussa tai musta ja vihreä pantteri. ooh.
 
4. Uskotko aaveisiin tai kummituksiin? En.
 
5. Rakkain laukkuostoksesi? Rakkaimmat laukkuni ovat kaikki lahjoja mieheltäni. Käyn niiden kanssa ihan tuulella. Ehkä kuitenkin nappaan helpoiten käyttöön Marc Jacobsin mustan, Classic Q Natashan, se on niin käytännöllinen ja helppo. Kivan rouhea. TAI Roomasta  ostamani kermanvalkoisen ihanan ison no brand - nahkahobon. Koko kesän olen käyttänyt kätsyä joka lähtöön sopivaa Marc Jacobsin, nyt jo kolhuja ottanutta, neon oranssia muovilaukkua;) Kuvassa.
 
6. Lempisarjasi TV:ssä? Suhtaudun Sons of Anarchyyn intohimolla. Kausi 6 alkoi juuri ja sarja on tavallaan niin kamala, ettei sitä voi edes katsoa. Kenellekään ei ikinä tapahdu ikinä mitään hyvää. Mietinkin välillä, ettei  tämä enää  hirveämmäksi voi mennä, ja sitten se menee. Damages on ainoa sarja, jonka kaksi viimeistä kautta olen katsonut ipadilta, sillä tietty kanava ei näkynyt. Huippu. Äänitän aina Modern family, Survivorin, Fashion Policen... Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomiin, surullista kyllä, sillä meillä katsotaan televisiota. Tarpeeksi ;)
 
7. Rakkain huonekalusi kotona? Meillä on yhdistetään uutta ja vanhaa. Familyroomin sohva on kovimmassa käytössä, mutta siihen ei ole tunnesidettä. En luopuisi vanhoista lipastoistani, mutta olen kiintynyt taiteeseen ja mattoihin enemmän kuin huonekaluihin. Suunnitteilla koko olohuoneen sisustuksen uusiksi laitto.
 
8. Lempivärisi? Kuljen kaikissa väreissä, myös keltaisessa, kausiluontoisesti. Suomalaisittain mustaa löytyy jokaisessa muodossa, mutta on hyvin harvinaista jos esiinnyn kokomustassa ja silloinkin yhdistän satavarmasti jonkun väripilkun jonnekin. Pidän siitä, miten värit tuovat kalpeisiin kasvoihin hehkua. 
 
9. Unelma-autosi? Ajelen aika unelmalla, Rocco oli mahtava ostos. Juuri nyt ostaisin avon lisäksi helmenvalkoisen Teslan S P85 mallin, jossa olisi 7 paikkaa ja koko katon lasinen sunroof. Tytöt saisivat matkustaa takaluukussa selkä menosuuntaan irvistellen muille kuskeille;)
 
10. Minkälaisesta vanhuudesta haaveilet? Enpä ole tullut haaveilleeksi, mutta olisin just se amerikantäti, asuinpaikasta huolimatta. Minulla olisi paljon lapsenlapsia, joiden elämässä saisin olla vahvasti mukana. Huolehtisin kunnostani, mutta nauttisin myös sherryni säännöllisesti. Tapaisin tyttökavereitani usein ja järjestäisin paljon isoja juhlia. Naururyppyjä olisi ihan hirveästi, huulet olisivat poikkeuksetta punaiset, matkustelisimme mieheni kanssa ja nauttisimme elämästä turhaa pönöttämättä.
 
11. Seuraava hankintasi? Unelmissa edelleen tämä Eamesin loungetuoli, mutta taitaa mennä arkisempien hankintojen puoleen. Tällä hetkellä hankintalistalla on pinnasänky;)

Mukavaa viikkoa,
Tataa!

PS kamalan kiireen kruunaa päälle uhkaavasti tuleva flunssa. Mahtavaa.

3 comments:

  1. Ei tässä päiviä ole laskettu, kiva kun jaksoit vastata. Itse tykkään lukea erilaisia haasteita :) Toivottavasti flunssa ei iske.

    ReplyDelete
  2. Pinnasänky?? Saako siis onnitella :)?

    Amelie

    ReplyDelete
  3. Kyllä se flunssa ikävä kyllä iski, mutta ei influenssan lailla. Aika perussetillä mennään. Ilman kuumeilua toistaiseksi. Tuohon sänkyaiheeseen palaan piakkoin lisäselityksin;)

    ReplyDelete