Keep Them Coming

Lasten saannin jälkeen olen päivitellyt samaa asiaa vuodesta toiseen. Kengänkoon kasvua.
Joku voisi ottaa tästä bisnesidean, vähän niinku dollar shave club;) Mutta toimitukset neljännesvuosittain - Shoes, Quarterly? tai-jotain-sinne-päin...Voi kun olisi rajattomasti aikaa, olisin heti pitchaamassa tätä idea, sillä voin vannoa, etten ole ainoa äiti saman dilemman kanssa.

Ja joo, tiedän, ettei kaikille lapsille ehkä osteta kahdeksaa kenkäparia samanaikaiseen käyttöön, ja kuten kuvasta näkee, minulla saattaa olla jonkun sortin Imelda-ongelma. Mutku mutku...En jotenkin ole sisäistänyt sitä, että jalka kasvaa ulos kengästä jo parissa kuukaudessa. Mutta, silti, lapsella kuuluu olla kunnon kengät. Joka lähtöön.

Tytöillä tämä ongelma korostuu. On oltava kunnon lenkkarit, siistit ns kaupunkilenkkarit, kunnon juhlakengät ja siistit sandaalit. On myös oltava urheilusandaalit, sillä kuka nyt haluaa hikoilla lenkkareissa 30-40 asteen keleissä. Koulunsäännöissä lukee, että kenkien on oltava closed toe shoes. Ne "hienot" sandaalit jäävät siis koulussa käyttämättä. Sitten on oltava helposti jalkaanlaitettavat loafer-tyyppiset kengät, eikö? ja tietty parit varvastossut. Siinähän sitä sitten oliskin, kenkäsortteja, nääs. Huippua on, että kaikki jäävät sitten kerralla pieneksi.

-Laitat nuo tänään, -Mut äiti, mun varvas osuu tonne eteen. ARGH ja eiku kenkäkauppaan. Niin, et voisko joku ystävällinen sielu lähettää meille kolmen kuukauden välein uudet sandaalit, vilkkulenkkarit, nahkaloaferit ja nätit juhlakengät?  Talvella ottaisin myös uudet Uggit tai vastaavat sekä jotkut gorekengät, jos me kävästään vuorilla, kesäpakettiin mukaan muutamat varvastossut. Pilvellä on hopeareunus; emme tarvitse kumisaappaita. Jatketaan. Kiitos!

Mukavaa alkavaa viikkoa,
Tataa!

PS kävimme koko perheen minivaelluksella lauantaina. Mullon, jano, mullon nälkä, mullon kuuma,millon syödään eväät, kauanko me vielä kävellään- jälkeen pysähdyimme ihastelemaan kukkulan päälle maisemia ja syömään pikkueväitä. Itsekin valitin, että kun on ollut niin kuivaa, mitään elukoita ei näy. Pupuja ja peuroja näkee vain viileämmällä kelillä, puumia "ei ikinä" famous last words. Punkeista varoiteltiin joka kyltissä, pysyttiin siis visusti polulla. Tauon jälkeen piti suunnata eri polkua takaisin alas.

Holy mama, juuri, kun lähdimme liikkeelle, polulla liikahti jotain. Voi Äiti! Se oli iso karvainen, punertava tarantella. Jaiks!! Kokovartalo väristys, pikkukiljuminen ja puhelimen kamera esille. En uskaltanut mennä  kyykkyyn sen viereen, sillä liikaa elokuvia katsoneena, olin ihan varma. että yhtäkkiä se hyppää silmille tai jotain...Mieheni osasi kertoa, että on niiden mating season, paritteluaika. Y-Ä-K.
Needless to say, en kävellyt enää yhtään askelta polulla, vaan siirryin lähimmälle asfalttitielle päättäväisin askelein, inhosta väristellen. Tämä paikalliseen faunaan tutustuminen riitti taas tällä kertaa minulle.  Mieheni päivitteli matkalla alas että olis pitänyt yrittää ottaa se käteen. Kiihdytin vauhtia, mies on hullu;)