Fear The Tree

Viikonloppu meni siivillä; perjantaina oli pikkupartiolaisten twilight camp; paikallisjärjestön vuosittainen tapahtuma, jossa leikitään, lauletaan, grillataan s'moreseja, vietetään aikaa yhdessä, lue: lapset juoksivat pisteestä toiseen hiki päässä askarrellen, äidit juoruilivat keskenään helteisessä kesäillassa. Meillä tämä tapahtuma aloitti kauden. Kohta taas suoritetaan terälehtiä ja seikkaillaan luonnossa;)

Samaisen päivän iltapäivänä iski pikkupaniikki; tajusin, etten ollutkaan sitten kesän aikana ommellut kaikkia ansaittuja merkkejä lasten partioasuihin ja kun mä ne oikeestaan ompele enkä silitä...Ei auttanut muu kuin ottaa silitysrauta käteen ja alkaa hommiin. Olis se tietty vähän noloa jos ei partiojohtajan omallakaan lapsella olisi tunikassa merkit paikoillaan. Ja vaikka lopputulos ei ansaitsisi käsityötunnilla kiitettävää, en sentään ollut käyttänyt nitojaa, kuten eras töissäkäyvä toinen äiti;) tihihihi

Lauantaina oli suunnitelmissa lähteä hyvissä ajoin Stanfordin campukselle katsomaan kotipeliä. Vastakkain olisivat Stanford Cardinals- San Jose State Spartans.  Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului myös tailgating, mutta ystävämme peruivat viime tipassa, joten se jäi meilläkin aika minimiin; ei pystytetty telttaa, ei pöytäliinaa, ei tuotu grilliä. Takaluukku auki nautittiin muutamat kylmät juomat ja siirryttiin sitten stadionin hulinaan. Tailgating täytyy toteuttaa isolla porukalla ja tyylillä seuraavalla kerralla!

Muutamat olivat roudanneet paikalle asuntoautot, teltat, kunnon puitteet televisioineen, coolereineen, pöytäliinoineen. Menokin oli sen mukaista, ettei sinne oltu tultu vain piipahtamaan;) Tällaisissa massatapahtumissa arvostan amerikkalaisten tarkkuutta; security on joka paikassa, kukaan ei ole silminnähden humalassa, järjestys toimii.

Esikoiseni huudahti takapenkiltä menomatkalla; This is my first ballgame! niinkun olikin. En ole itsekään käynyt kunnon peliä katsomassa vaihto-oppilasvuoden jälkeen, joten oli jo aikakin. Tunnelma stadionilla on aivan mahtava. Hulinaa, faneja, kaikki punavalkoisissa, paitsi me, apuva, täytyy sonnustautua ensi kerralla paremmin! (mutku mun oli päästävä käyttämään mun uutta maastokuviosta villatakkia )Pakolliset hodarit syötiin heti, nam nam ja sitten siirryttiin omille paikoille seuraamaan kentän tapahtumia.

Stanfordin maskotti, puu, on kyllä tosi naurettavan näköinen. Tuo Fear the Tree "uhma" on surkuhupaisa, kun maskottia katsoo; näyttää nuupahtaneelta halvalta joukukuuselta;) Kuvassa vasemmalla.... Yksi cheerleaderi nilkutti kentältä loukkaantuneena ennen varsinaisen pelin alkua ja kansallishymnin esittäjä ei ihan vetänyt vertoja Houstonin Whitneylle;) Joukkue on tosin todella taitava  ja rankattu korkealle ja näyttivätkin San Jose Statelle närhen munat. Go Stanford!  #nerdnation;)

Kuten sanottu, olisin viihtynyt siellä koko illan, ihan vaan tunnelman takia, jalkoja tömisteltiin, huudettiin mukana, tehtiin erilaisia käsimerkkejä, mutta kun kyseessä oli iltapeli, eihän meidän pienet jaksaneet keskittyä. Oltiin kyllä ajateltukin lähteä kesken pois.

Todistimme touchdownin ja viitoimme jäätelömyyjältä paketin, jonka hän perinteiseen tyyliin heitti monen penkkirivin yli. Onneksi sain kopin;)

Kiva kokemus kaiken kaikkiaan, kyllä kannatti käydä. Mennään uudestaan.
Mukavaa viikkoa,
Tataa!