Friday, June 7, 2013

Turkoosia

Meille on taas tulossa vieraita. Ihanaa. Rakkaat ystävämme matkaavat omasta tämänhetkisestä kotimaastaan Suomeen lomalle, koukaten San Franciscon kautta. Kyllä meidän kelpaa. Vietimme heidän kanssaan lukemattomia hauskoja hetkiä, monen vuoden aikana, kun kaikki vielä asuimme Suomessa. Koko perhe odottaa koko perhettä. Historiamme on pitkä; olin perheen isän kanssa aikoinaan samassa perhepäivähoidossa, ollaan siis tunnettu ihan muutama vuosi.

Haluan, että meillä näyttää kivalta, tulevat meille ensimmäistä kertaa. Olohuoneen sisustus häiritsee, mutta siihen ei ole nyt ollut aikaa eikä rahaa keskittyä. Menköön, ei me siellä kuitenkaan aikaa vietetä.

Pihaan olen sen sijaan tällä hetkellä aika tyytyväinen, lempparini on allasalue. Sinne ei tuule melkein koskaan, on suojaisa keidas, aika pätsi.  Olen aloittanut turkoosin veden inspiroimana; visioni on mustan, valkoisen ja turkoosin yhdistelmä, katsotaan mihin se tuosta kehittyy. Seinään kaipaa jotain kivaa puista lifeguard tms kylttiä, mielellään puna-valko-turkooseissa sävyissä, mutta se on vielä hakusessa. Ja välillä täytyy muistaa, että olemme vuokralla. Sitäpä ei tiedä kuinka kauan tässä viihdytään, eli ihan huimia investointeja tätä taloa ajatellen ei kannata tehdä. Klassisia kalusteita ja pientä tilpehööriä, kuten uusia lamppuja toki kertyy, mutta ne muuttavat kätevästi paikasta toiseen ja asettuvat aina uusille paikoilleen.

Kiertelin viime viikolla, yhtenä puolipilvisenä aamuna, pihalla kahvikupin kanssa, fiiliksiä alla.  Luulen, että ystäväperheemme tulee viihtymään tällä alueella ihan hyvin.
Tataa!

PS Yritin kaikkeni, jotta olisin saanut kuvat ladattua oikein. menetin hermoni noin kymmeneen kertaan. Edes tämä ohje ei auttanut, joten kollaasini on todella pro. Meillä palmut kasvavat vaakasuoraan, aamukahvi on niin tujua, ettei se valu kupista ulos. Veden lämpömittari kelluu sivuttain ja päivänvarjo leijuu ilmassa. Huhhuh. Tänään alkaa lasten kesäloma, me suunnataan pohjoiseen rannikolle. Matkaraporttia ensi viikolla;) Se, että päätin silti julkaista nämä kuvat kertovat vain siitä, että olen tod tämän minibreakin tarpeessa! Kiitos ja anteeksi;) ja jos jolla kulla olisi tähän kuva-dilemmaan joku vinkki, olisi ihan äärimmäisen kiitollinen!

 





2 comments:

  1. Olen joskus pähkäillyt saman ongelman kanssa ja ratkaisin sen näin: mene tietokoneella siihen kansioon, missä kuvat ovat. Käännä kuva oikein päin kansiossa klikkaamalla hiiren oikeaa näppäintä ja valitsemalla käännä/rotate. Jos kuva näyttää olevan oikein päin, käännä se kokonaan ympäri. Sulje kansio (jolloin sen pitäisi tallentua). Lataa blogiin. On minulla toiminut tämä kikka!

    ReplyDelete
  2. kiitos Maria, ikävä kyllä tuokaan ei mulla toiminut..yritin MS officen ja picasan avulla tallentaa oikein päin ja oikein päin ovatkin kansioissa, sitten yritin ladata IEn ja Chromen kautta, aina sama juttu. Kerran aiemmin on ollut samanlaisia ongelmia, silloin jotenkin kummallisesti onnistuikin yhtäkkiä. Superärsyttävä bugi tms. Kiitos kuitenkin!

    ReplyDelete