Tapahtui eräänä päivä, erään koulun pihassa. Oli kirpeä syysaamu. Seisoin tyttäreni kanssa luokan edessä, odottaen opettajaa. Luokan eteen, jonoon, asettui myös muita luokan oppilaita. Kerrottakoon, että koulun demografia on virallisesti seitsemänkymmentäviisiprosenttisesti aasialainen. (Käytännössä ehkä kuitenkin yhdeksänkymmentäprosenttisesti.)Eräs amerikkalainen rouva saapui saman luokan eteen. Tässä vaiheessa jonossa, noin metrin päässä, oli jo kymmenkunta lasta.
Me esittäydyimme toisillemme ja hän alkoi selittää kovalla äänellä. "Onpas kiva nähdä toinen valkoinen, vaaleatukkainen lapsi. Kun tyttäreni meni päiväkotiin, siellä oli vain kaksi valkoista lasta, niin, ja muutama puoliksi valkoinen. Kun vein hänet ensimmäisenä päivänä ja näin tilanteen, menin kotiin itkemään." Tämän kuultuani katsoin häntä suu auki, ja aloin miettiä, miten pakenen tilanteesta. Ympärillämme seisoi paljon muita lapsia ja vanhempia. Väitän, että hän olisi voinut olla hiukan diplomaattisempi?
Sanoin, minun täytyy käydä kansliassa, ja lähdin kävelemään eteenpäin. Hän seurasi minua ja jatkoi toitottaen: "Kalifornia on niin muuttunut. Me olemme nyt vähemmistöä! Miten tässä nyt näin kävi?" Kävelimme samalla useiden ihmisten ohi ja minä yritin vienosti hymyillä muille vanhemmille ja nyökätä huomenen.
Tarina jatkui; "No, me ollaan nyt sitten tässä vähemmistössä, näiden ihmisten kanssa, mutta onneksi nämä ovat ihan hyviä, kovasti töitätekeviä ihmisiä. Ajattele, jos oltaisiin vähemmistönä siinä toisessa ryhmässä!" Tässä vaiheessa olin jo täysin kauhuissani ja epänormaaliin tapaani aika sanaton. Ojensin käteni ja toivotin hänelle hyvää päivänjatkoa.
"Ainiin", hän lisäsi, "teen vapaaehtoistyötä tyttäreni luokassa, ja jos tarviset mitään, ota minuun yhteyttä". Joo, vastasin, ja mietin samalla, etten tarvitse jäsenkirjaa arjalaiseen veljeskuntaan, kiitos kysymästä. Kävelin hiukan normaalia jähmeämmässä asennossa tapaamaan koulun ylitsevuotavan ystävällistä intialaista sihteeriä.
ps onks tää nyt sitä freedom of speechiä?
No comments:
Post a Comment