Pääsimme sitten heti kokemaan periamerikkalaisen tradition; Halloweenin. Televisiosta pauhasi, myös ennen "primetimea" aivan kamalan pelottavia mainoksia tulevista Halloween specialeista ja hirveimpien asujen ostospaikoista. Minua vähän jännitti mainoskatkot jo kuuden aikaan illalla. Päätin silloin, etten oman "trick or treat kierroksen" jälkeen avaisi ovea yhdellekään "virpojalle". Joku muu saisi hoitaa.
Ensin ostettiin asut, kamalasta Halloween City-liikkeestä. Siinä minäkin, hiukan hermostuneen oloisena, lapsen kanssa käsi kädessä astuin sisään pimeästä oviaukosta, jossa meitä tervehti joku silmä poskella roikkuva verisuinen zombie.
Pienistä tytöistä kun on kyse, he valitsivat asuikseen Helinä-keijun ja Tuhkimon. Vaihtoehtona, 6-vuotiaalle, olisi ollut esim punamusta goottikorsettiasu?! Maassa maan tavalla, joten päätin itsekin ryhtyä katselemaan asuja. Minun vaihtoehtoni olivat pikkutuhmat poliisi/palomies osaston releet tai hassunhauskat kokoasut. Kun kuitenkin olimme päättäneet samalla tervehtiä uusia naapureitamme, jätin LadyGaga asun ostamatta ja päädyin supertylsään, sataankertaannähtyyn, kissankorva-settiin. Maalasin toki nenänpään mustaksi. Jei!
Koitti kauan odotettu Halloween ilta. Siinä me tytöt sitten tällingissä pimeää odotellessa. Kyselin illan mittaan toistuvasti mieheltäni, että mitä JÄRKEÄ on pelotella? Ja saataisiinko me kuitenkin lähteä jo ennen pilkkopimeää, lapset ovat niiiiin pieniä jne. Tuli hämärä, lähdettiin.
Nuorimmainen yllätti. Helma vain heilahti, kun hän juoksi kohti vieraita taloja. Ei välittänyt luurangoista, hautakivistä tai kamalista noidan käkätyksistä. Esikoista jännitti ja pelotti. Ja minua. Oli inhottavaa kävellä pimeitä vieraita pihoja pitkin ovelle, jonka avasi joku scream-asuinen muriseva naapurinsetä. Usein oven avautuessa, joku hirveä viritys vielä helähti soimaan; milloin kuului kirkumista, milloin joku ällöttävä luuranko kurkisti jostain purkista. Tapasimme myös muita. Onneksi oli suurimmaksi osaksi niin pimeää, etten nähnyt kenenkään kokopäänaamareita kunnolla. Rohkeasti vain huiskaisin Happy Halloween, kuin mikäkin aikuinen, joka olisi lähinnä huvittunut koko juhlasta.
Kun vihdoin pääsimme kotiin, olin helpottunut. Vaihdoimme vaatteet salamannopeasti ja asetuin lasten kanssa saaliin ääreen. Ovikellon soidessa viittilöin anopille juhlaan sopivine luurankokorvakoruineen, että siitä vaan, me ollaan kato jo yöpaidoissa ;) En halunnut nähdä enää yhtään valkonaamaista veitsipäässä seisovaa esiteiniä.
Olenko muuten muistanut kertoa, että näin vuosia(!) painajaisia Gremlins elokuvasta, enkä unohda ikinä sitä, ettei niitä söpöjä mogwaita saa syöttää tai kastella puolen yön jälkeen, eikä minua edelleenkään naurata yksikään leffan kohtaus. Ei yhtään.
p.s. Eväät olivat aika hyviä, mutta terveisiä amerikkalaisille makeisvalmistajille, että peanutbutter EI ole ainoa mauste, jota saa käyttää.
Tataa!
No comments:
Post a Comment