Friday, September 19, 2014

Be careful what you wish for

Sen voi tehdä mind mappaamalla tai ajatella vaan, suunnitella ihan salaa itsekseen, mutta kuitenkin aina tilanteen sattuessa olla vähän niinku hollilla. Voi hiljaa itsekseen päättää, että vielä joku päivä! Ensin ei uskalla ääneen sanoa, kun ei ole varma itsekään. Pelottaa. Sitten, kun vähän rohkaistuu ja sanoo asian ääneen ja koemahdollisuus koittaa, se on niin jännää, että siitä ei melkein selviäkään. Kädet tärisevät, kun iso ryhmä tuijottaa ja luottaa sinuun. Kun tilanne on ohi, kävelet noin puoli metriä maan pinnan päällä. Onnistuit sittenkin.

Puhun tietenkin zumbasta. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin jonkin verran, esim täällä ja täällä. Päätin siis pari vuotta sitten, ihan salaa itsekseen, että mitenköhän tuohonkin hommaan pääsisi, vaikuttaa tosi hauskalta. Olin löytänyt upean ohjaajan ja lähdin tunnilta aina sellaisissa endorfiineissa, että lajiin oli pakko tutustua paremmin. Olin siinä vaiheessa käynyt myös aika monen ohjaajan tunnilla todetakseni, että tunti voi olla todella hyvä ja hauska ilmankin, että ohjaajalta, tai osallistujilta, odotetaan käärmenaisen notkeutta ja taitavuutta. Jotkut ohjaajat olivat vaan kertakaikkiaan t-y-l-s-i-ä, joten sekin pani ajattelemaan, että pystyisin itse kyllä paljon parempaan;) (Vähänniinku kotona tietää Jeopardyn tai Onnenpyörän vastaukset paljon nopeammin ja paremmin kuin ne pelaajat. Paikan päällä onkin eri asia. Kokemuksen syvällä rintaäänellä.)

Parin certifikaatin suorittamisen, sijaiseksi palkkaamisen jälkeen ja muutamien mutkien (raskaus ja vauva ei ollut pienin mutka...)kautta se sitten tapahtui. Asiat loksahtivat paikoilleen;  minulle tarjottiin omaa tuntia. En oikeastaan edes empinyt, sanoin joo, ennen kuin ehdin asiaa ajatella. Tunti osui lauantaille, joten ihan pelkkää kiitosta ei kotoa kuulunut...

Nyt on sitten taas jännät paikat aika monestakin syystä; en ole vielä ihan parhaassa kestävyyskunnossa, elopainoakin on hiukan enemmän kuin soisi, mutta sijaistin vauva mahassa vielä seitsemännellä kuulla, joten pystyn kyllä ohjaamaan. Kunhan vauva siirtyy kokonaisuudessaan "ulkoruokailuun", aion ottaa jonkun tehokkaan syön terveellisemmin ja hoikistun -kauden, ehkä;). Toisaalta, en ole ainakaan intimitating fitness nainen - pelkkää luuta ja lihasta-kunnossa. Saliin on helppo tulla, kun näkee ohjaajan;)

Tällä ohjaajalla on makkaroita ja hikoilee ainakin yhtä paljon kuin kaikki muut, ellei enemmän;) minun on laitettava pohjameikkikin tunnille, etten näytä siltä, kirkkaantummanpunaisella naamalla ja valkoisella näävelillä, että kohta tuo ohjaaja pyörtyy;) Hymyilen ja painan menemään. Minun tavoitteeni on se, että tunnilta lähdetään hymyissä suin ja hikisenä.

Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Olen pyytänyt, sekä saanut palautetta, enimmäkseen tosi positiivista, mutta toki valituksenkin. ärsyttävä tyyppi;) Nyt, parin tunnin jälkeen, olen saanut myös pari uskollista seuraajaa. Sijaistin eilen illalla, nyt taistellen pikkuflunssaa vastaan,( jippii) ja siellä nämä pari rouvaa olivat taas asennossa eturivissä. Aika kivaa ja jokseenkin omituista.

Eiköhän kuntokin tästä pikkuhiljaa nouse, kun pääsen taas liikkumaan enemmän ja tämä omituinen on-off nuhakin helpottaa. Täytyy sanoa, että olen hirmu tyytyväinen siitä että harrastuksesta on tullut toinen pikkutyö. En tässä myöskään nuorru, joten jos tällä tavalla, vähänniinku pakolla, saisi itsensä taas hyvään kuntoonkin.

Jännittävintä ja ehkä haasteellisinta kaikessa on se, että on minun vastuullani tehdä tunnista kiva. Minun vastuullani, että ihmisillä on mukavaa ja että treeni tuntuu. Kunhan aikaa on mennyt kuukausi pari, nähdään kuinka paljon porukkaa paikalle viitsii. Tähän mennessä salissa viihtyy noin kolmekymmentä henkeä, mutta ehkä tulla tupsahtavat paikalle vielä vahingossa, luullen, että se vanha ohjaaja vielä vetää tuntia? Paras palaute on se, että ihmiset tulevat takaisin. Pitäkää minulle peukkuja.

Tämä on siis se pieni saavutukseni, kaiken muun kiireen päälle. Että sitten tämmöinen juttu. Ainakin saa hassutella kampauksien kanssa;) ja tämä työ kyllä antaakin energiaa. Kivaa viikonloppua! Huomenna taas ohjaamaan.

Tataa!


PS Olen myös lupautunut kouluttautua body flow-ohjaajaksi.  Siitä en hengissä selviä. Olen pökkelö kuin puunukke. Mutta, on oltava tavotteita ja astuttava oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Body flow ohjaajat ovat ihanan vahvan ja sutjakan näköisiä, eli siinäpä motivaatiota...mutta oikeesti - voihan nenä, että tulee olemaan vaikeeta. Kaikkeen sitä ihminen lupautuu...

Yläkuvassa Oprah meets Starbucks filosofiaa; You are here not to shrink down to less, but to blossom into more of who you really are. Näillä mennään.





3 comments:

  1. Hienoa! Hyvä ohjaaja on kyllä jumppailemisen a ja o. Onnea sinulle uudelle aluevaltauksellesi!

    ReplyDelete
  2. Wau! Hienoa! :) Ja kylla tuo Body flow homma sulta varmasti myos sujuu. Mulla on pari tuttavaa taalla itarannikolla, jotka kouluttautuivat bodyflow ohjaajiksi. En ole vaan paassyt tunneille kokeilemaan. Voi olla mina olisin se solmussaolija. :D

    ReplyDelete
  3. Kiitos luottamuksesta;)! Olen juuri kirjoittamassa viime viikkojen pöhinästä, on ollut taas kamala kiire, eikä oo menny niinku Strömsössä.... Eilen oli sali melkein täynnä, vaikka edellinen lauantai peruuntui sairastumiseni takia. On se kivaa hommaa. Tuo bodyflow pelottaa kyllä.

    ReplyDelete