Se hetki, kun saa SIIVET

Jokainen, ikään, kokoon, sukupuoleen ja rotuun katsomatta tarvitsee onnistumisen elämyksiä. Niitä upeita mittaamattoman arvokkaita hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että kohoaa hiukan maan pinnan yläpuolelle.

Minä sain siivet lauantaina; ei, en uutena Victoria's Secret Angelina(hehheh), vaan löysin itsestäni uuden ulottuvuuden. Onnistuin.

Astelin neonkirkkaat vaatteet päällä leuka pystyssä zumbatunnille, muutaman viikon tauon jälkeen. Energiaa oli kuin pienessä kylässä. Ohjaukseni meni ihan nappiin! Tuntui siltä, kuin minut olisi luotu siihen hommaan. (niin, no, ainahan minä olen tykännyt määräillä;), mutta tämä oli kyllä adrenaliinin huippu.) Hymyilin jopa, ja lauloin mukana! Sain tästä onnistumisesta aivan mielettömän lisäboostin koko loppupäiväksi. Ja motivaatiota kehitellä uusia koreografioita, joita saan taas sitten testata tunnilla. Kiitos!

Enpä olisi vuosi sitten arvannut, että vedän ihailemani ohjaajan tunnilla oman koreografian, tai,että alunperin vitsinä ajattelemani tutkinto tuli tehtyä ja se antaisikin tällaista haastetta ja iloa. Ja vielä se, että tutkinnon jälkeen tein asialle jotain, enkä jäänyt kotiin istumaan. Tuntuu toki hurjalta toimia oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja vieläpä onnistua siinä. Lisään tähän vielä tämän; muutama vuosi sitten taistelin kuntosalijäsenyyttä vastaan, mutta eniten taistelin ryhmäliikuntatunteja vastaan, sillä mikään ei ole kamalampaa kuin se, että täytyy olla tiettyyn aikaan jossain. En pysty. Minä urheilen silloin kun minä haluan. Millään tunneilla en ainakaan käy.;)

Myöhemmin lauantaina lupasin lapsille, että katsotaan Katy Perry-elokuva. Joo, tätäkään en olisi uskonut tekeväni. MUTTA ihan samalla tavalla kuin pienet tyttäreni, istuin sohvalla silmät suurena, kun KP esitteli muffinssi-, tikkari-, kakku- ja candycane-asujaan ja valmistautui konserttiinsa. (toki olen fani) Ja kun hän nousi yleisön kiljuessa lavalle, kihosi minullekin vedet silmiin. Esikoiseni hyppäsi sohvalta tanssimaan ja voi sitä riemun määrää, kun elokuvan viimeisenä kappaleena soi Firework. Oli aivan mahtavaa seurata pienten tyttöjen ihailua ja intoa, laulamista ja tanssimista. Taisin siinä samalla luvata konserttireissun..."Kato Äiti, kato mun jalkoja! Kato miten mä osaan!" Ja millä riemulla he hetkuttivat pieniä peppujaan kädet nostettuna ilmaan!Ihania ovat.

Olin niin mukana heidän riemussaan. Mietin siinä, miten onnellisia ja huolettomia pienet lapset ovat. Miten innostus ja ilo tulee helposti. Silmät säihkyvät. Olen itsekin onnekas, sillä olen löytänyt jotain sellaista, joka antaa minulle pelkästään positiivista energiaa. Olen ihan täpinöissäni. Innostun. Uskalsin toteuttaa sen, joka kiehtoi, mutta tuntui pelottavalta. Toivottavasti lapsetkin saavat riemun ja onnistumisen tunteita koko elämänsä ajan, kaiken muun keskellä. Löytävät sen "oman juttunsa", joka tuottaa mielihyvää.

En väitä, että zumbaohjaus on minulle ikuisesti "se juttu", mutta just nyt tuntuu aika kivalta tässä ruuhkavuosien keskellä, äitinä, yrittäjänä ja vaimona kokeilla jotain sellaista, joka on erilaista, ja täysin uutta. Hienoa huomata pystyvänsä, vaikka epäilyttikin. Olin rohkea. Se kannatti.

Ehkä zumba vaihtuu tulevaisuudessa golfiksi,katupyöräilyksi tai vaikka maalaamiseksi, mutta tällä hetkellä zumba on kivointa. Kun boogasin Fintelligensien tahdissa, hymyilin kuin puuhevonen kuutamolla.

Tataa!

ps seuraavaksi Waka waka, Shake Senora tai Smooth Criminal remix merenguena..