Monday, January 6, 2014

Poliisi ja Pedikyyri

Elämä voitti "hyvin nukutun" yön jälkeen. Itse asiassa oltiin niin naatteja, että edes rikkinäinen sänky ei haitannut unentuloa. Suht iso mieheni meni sänkyyn ja kysyi -Does it look a bit funny? Purskahdin nauruun; pää oli alamäkeen, jalat ylhäällä. (pika-apu turvonneisiin jalkoihin;)) Niin, ja pienestäkin liikkeestä kuului kauhea pamahdus. Sieluni silmin näin, kun koko komeus hajoaisi altamme yön aikana ja me rojahdettaisiin lattialle. Minun piti virittää iso tyyny pitkittäin meidän väliin, etten olisi pyörinyt mieheni päälle. Onneksi handyman ilmestyi heti paikalle aamusta ja korjasi tilanteen.

Olin luvannut lapsille, että pääsevät mummin kanssa pedikyyriin, joten me naiset suuntasimme aamupäivästä liikkeelle; Dunkin Donutsista ensin jättimäiset piparminttujääkahvit käteen ja kynsihoitolaan. Projekti ei ollutkaan ihan yksinkertainen, joten jouduimme kiertelemään ainakin viisi-kuusi hoitolaa ilman tulosta. Full, full, 1 hr wait, closed, jaha. Walk-ins welcome, jep jep.

Kun sitten huristelimme pääkatua ihan turisteina etsien seuraavaa paikkaa, ilmestyi perään kiinni uutuuttaan hohtava Dodge Charger, poliisiauto. En ajanut ylinopeutta, noudatin kaikkia liikennesääntöjä, pysyi vain perässä. Ajoi kerran viereenkin, kunnes laittoi sinipunavalot päälle. Oho, ei muuta kun seuraavalle parkkipaikalle.

Poliiseja on monenlaisia. Kauhujuttujakin kuulee, joten, en tehnyt elettäkään noustakseni autosta, vaan jäin odottamaan. Suht salskea poliisimies ilmestyikin pian auton viereen.

Hän oli tarkistanut automme tiedot- tiedä miksi - me neljä blondia olimmekin varmaan tosi kriminaalin näköisiä- ja olimme liikkeellä autolla, jonka rekisterikilpi ei kuulunut sille. Autoverotarrakin oli kuulemma fake. Jaha. Meillä oli valkoinen sedan, rekisterikilpi kuului mustalle maasturille. Sellaisella minä mieluummin ajelisinkin, vastasin;) Auto oli Avikselta vuokrattu, joten me oltiin kyllä viattomia uhreja tällaisessa keplottelussa.

Kun poliisi vaikuttikin ihan mukavalta, me noustiin autosta. Esikoiseni halusi nähdä poliisiauton sisältä ja kyllähän sitä meille sitten ylpeänä esiteltiinkin. Oli ihan uusi ja hieno. Tosi maskuliininen. Siis se auto;) hihihihi Yksi lemppari sedaneistani.(tuo mainos on vaan aina niin hyvä)

Näytti minulle vielä tietokoneelta, ettei puhu potaskaa rekkaristamme. Sitten kehoitti soittamaan Avikselle ja sanoi, Tell them you've been pulled over twice already and this is ruining your vacation  (?!) Vink Vink. The least they must do is give you a discount. BTW I'm Justin, where are you ladies headed? - Looking for a good nail salon  - There's one just across Hooters. The guy is a jerk, but does a great job. - Oh, thanks, we'll be going there, then. Lapsille antoi tatuoinnit, kun sheriffitarrat olivat loppu. Harvoinpa sitä saa kynsihoitolasuosituksia poliisilta;)

Jatkoimme matkaa hymyissä suin ja yhtä kokemusta rikkaampana. Se kynsihoitola oli hyvä ja kyllä, se omistaja vähän kummallinen, mutta tekivät tosi hyvää työtä. Saatiin jouluksi sormet ja varpaat ojennukseen.(Kuva on tosin viime keväältä, kun harrastin pelkkiä superglittereitä eri sävyissä. Joulukauden kunniaksi ovat varpaat vilkkuneet China Glazen Ruby Pumps sävyssä jo pari kuukautta; ihanan syvä punainen ja kunnon kiilto. China Glazen lakat ovat yllättävän hyviä!)

Tataa!

PS tuumasta toimeen; soitto Avikselle. Tylsä Chevymme vaihtui Chrysler 300:seen, jota olenkin halunnut koeajaa. Saimme myös alennusta vuokrasta ja hirmuiset anteeksipyynnöt. Minä jäin tuijottamaan poliisisetä Justinin kirjoittamaa lappua. Siinä luki, että rekkarimme alkaa 553, mutta sen sedanin rekkari alkoi kyllä S53...Buhahaha, voisiko olla, että sen valkoisen alkuperäisen sedanin rekkarissa ei ollutkaan mitään vikaa? No, me otimme mieluusti vastaa upgraden luxury sedaniin ja alennuksen autovuokrasta;)




2 comments: