Ai niin, mä en juokse

Kävin San Franciscossa tapaamassa yhtä kaunista  markkinointimiestä, joka on myös fitness- ja ravintointoilija. Tietty. Kuuluu täällä asiaan.. Matkalla kotiin mietin taas josko kokeilisin itsekin jotain intoilua! Rupeaisin juomaan vihreitä mönjiä, ehkä treenaisin triatlonia varten? hehheh. Samassa muistin ilmottautuneeni juoksutapahtumaan sunnuntaina, enkä ole käynyt juoksulenkillä kertaakaan, sen mutajuoksun jälkeen, reiluun puoleen vuoteen. Oh well. Nyt on liian myöhäistä. Sisulla mennään se 5 kilometriä...Uskottelin itselleni, että sehän on kuin tunnin mikä-tahansa-jumppa. Jaksaahan sellasenkin.

Lauantai-iltana suuntasimme paikalliseen sporttibaariin syömään. Pitäähän urheilusuoritukseen valmistautua kunnon hiilaritankkauksella. Ja urheilujuomalla;) Yö meni kukkuen; heräsin tunnin välein, ja kello oli pirteästi soimassa kello 5. Voi Juhani ja Liisi...

Kun siinä sitten aamutuimaan asettelin järkkyjä sinisiä irtoripsiä paikoilleen, vähän nauratti. Muutamaan kertaan olen kyllä irrottanut irtoripsiä kello viisi, harvemmin laittanut;) ja menoksi, pimeään aamuun. Muutaman kerran pohdittiin matkalla, ettei tämä nyt ihan järkevää ole. Minä ajoin kymmenen sentin irtoripset päässä, ystävätär istui sähkönsininen tutu päällään, hassunhauska panta päässä, josta nousi uhmakkaasti kaksi tuntosarvitupsua, kaulassa sininen lei. Meidän piti näyttää diivoilta, mutta smurffeina mentiin;) Hiukan nauratti...

Paikan päällä oli mahtava kuhina. Niinkuin täällä kaikissa massatapahtumissa, järjestelyt toimivat. Kamat gear checkiin ja sinivalkoiset diivat koolle. Me, 15:n jäsenen suomalaisjoukko, erotuimme upeasti joukosta; melkein kaikki muut olivat sonnustautuneet musta-pinkki yhdistelmään.

Paras hetki näissä juoksutapahtumissa on ennen lähtöä tapahtuva adrenaliinitason nousu, hengen nostatus ja odotus. Itse juoksu on se pakollinen paha ja maalissa taas helpottaa;) Tämä oli siis kolmas juoksutapahtumani ja tavallaan kolmas lenkkini. Minähän en muuten juokse, siis huvikseen tai kuntoilun vuoksi. Olen tapahtumajuoksija. Hyvä fiilis ja musiikki ja laitan tossut jalkaan.

Sattuipa kuitenkin niin, että mukanamme oli Bostonin maratoonari, Respect. Kun hänen rinnallaan hölkötteli juoruillen menemään (minä henkihieverissä, hän kävelyvauhtiaan;)) ni juoksu kulkikin yllättävän kivuttomasti. Tosin tuntui siltä, että matka on paljon pidempi ja tässä iässä sitä lämpenee hitaasti. Vasta reilusti yli puolen välin tuntui siltä, että on hyvä flow. Sitten bongasinkin maalin ja piti ottaa löysät pois. Kilpailuviettini otti vallan. Hitto, tässähän voisi vielä saada ok ajankin! No, eipä se vielä ollutkaan maali, mutta oli vaan jaksettava. Onneksi en pyörtynyt ennen oikeaa maalia. Maalisuorallakin piti pinkoa muutaman mamman ohi. huhhuh.

Kaikenkaikkiaan hauska kokemus, vaikka lähtö olikin väkivaltaisen aikaisin. Sovimme, että seuraavan kerran lähdemme porukalla joulupukkijuoksuun. Kun mukana on hassuja asuja, mukana olen minäkin. Tavalliset lenkit jääköön muille, en taida ottaa yhtään juoksuaskelta ennen joulupukkijuoksuakaan;) Ihan hyvin meni näinkin. Sisulla.

Tataa!

PS loppukiriin taisi vaikuttaa sisun lisäksi boa&tiara stationin releet ja yläosattomat salskeat palomiehet valmiina ojentamaan mitaleja...