Kello Viiden Kahvi

Eka työmatka takana. Tuntui kuin en olisi poissa ollutkaan, vaikka olen viettänyt viimeiset kuukaudet enimmäkseen jegginseissä;) Siellä sitä viipotettiin korot kopisten pitkin lentokenttää vesipullo kädessä. Oli ihana pukea klubitakki, sifonkipaita, uudet värikkäät farkut ja olla näennäisesti tärkeä (preppy style inspired by Kate Middleton). Moi taas minä, moido kotirouvailu.

Olen tainnut mainita olevani suht mukavuudenhaluinen, joten haluan myös matkustaa mukavasti. Nukun työmatkat. Kymmenen vuotta sitten saatoin lähteä kotoa ilman silmämeikkiä, nukkua Sveitsiin tai Saksaan, hypätä autoon, chekata sisään hotellille, vaihtaa vaatteet ja meikata vasta perillä. Nyt toki, ympäristöystävällisistäkin syistä ;), ehostan aamulla ennen lähtöä. Näin tein myös eilen, klo 04.

Näin ei varmaan ole käynyt Kate Middletonille, mutta minulle; laitan nylonit jalkaan ja huomaan, että akkavarpaan kohdalla on pikunpikkunen reiänalku. Äsh, ajattelen, en riisu kenkiäni, käväisen vaan muutamassa kaupassa. Satunpa sitten kuitenkin kävelemään esim Red Shoen ohi. Astun huolettomasti sisään ja kerään kasan kenkiä myyjän avustuksella. Juuri, kun otan kengän pois, muistan sen reiänalun sukassa. Se ei tässä vaiheessa ole enää alku. APUA. Liian myöhäistä peruuntua. Puna nousee poskille, kun leikin yllättynyttä ja sanon; Ai kauheeta, miten tänne on tullut reikä, tosi noloa?! Voi kettu. Myyjä nyökyttelee sympaattisesti, minua hävettää. Päätän siltä istumalta, että inventoin koko sukkavarastoni, ettei sinne jää yhtään sellaista paria, jotka eivät ole salonkikelpoisia.

Takaisin eiliseen; aamu-unisena mietin aina, miten voisin nousta myöhemmin. Tällä kertaa totesin, että parempi vaan laittaa itsensä kuntoon kerralla, eikä pakata mascaraa mukaan ja meikata koneessa. En halua olla se kauhea väsyneen näköinen olmi näiden kaksimetristen brunettien seassa. Heräsin siis kello 04, ollakseni drive-inissä hakemassa mochaani klo 05. Kentällä kello 06 kaikki amerikkalaiset kanssasisareni olivat täydessä meikissä, tukka käkerrettynä. (jotkut huppari-lenkkariyhdistelmässä, mutta kynähameessa).Nämä tätsyt heräävät varmaan sitten klo 03. Be my guest. Tukkaani en aamuyöstä laita, sutaisin sen löysälle puoliponnarille. Jaksan aina myös yllättyä siitä, miten täällä riittää populaa joka lähtöön. Kello viisi on aamuruuhkaa, minne ihmeeseen nämä ihmiset ovat menossa? Eivät ne kaikki kentälle tulleet.

Eurooppalaisilla lentokentillä tykkään bongaille ihmisiä; muoti-inspiraatioita hakien. Täällä, lähinnä viihdytysmielessä. Amerikkaiset teinit tunnistaa kaikkialla huppareista, pyjamahousuista ja varvastossuista. Miehillä on sama asu, joko puku tai khakit. Tummaankin pukuun yhdistetään möhkölenkkarit, jos niin tykätään. Toivottavasti kengät vaihtuvat perillä.

Tapaamiseni meni hyvin, Santa Monican luxushotellilla neuvotellen. Oli ihana seurata sivusilmällä ihmisiä boardwalkilla aamulenkillä, capoeiraa treenaten, hengaillen. Tuli ikävä Losia. Kesällä tänne taas palataan koko perheen voimalla. Siinä kaupungissa on oma magiansa.  Magia tosin katosi kentällä, kun söin skämästä sämpylää ja jotain kuivaa proteiinipatukkaa. San Franciscossa satoi, joten kone oli vaivaiset kolme tuntia myöhässä. Siinä ei uusi Elle, Harper's Bazaar ja vaniljalatte paljon lämmittänyt. Ainiin, ajattelin, tää oli just tätä. Työmatkoista on kyllä glamuuri kaukana. Surf's Up Dude! hehheh.

Tänään siivoan ja järjestelen, haen leikkokukkia vaaseihin ja käyn vielä yhdessä työtapaamisessa. Sitten keskityn lasten kanssa odottamiseen. Vanhempani saapuvat kyläilemään huomenna.

Tataa!

ps kaikille muillekin ponnarityypeille; "Naiset, jotka kulkevat hiukset hiukan sotkuisina osaavat elää ja pitää hauskaa. Juuri ne, jotka eivät koskaan näytä liian täydellisiltä, hallitsevat tyylikkyyden kaikkein parhaiten. Kutsun tätä taitoa Kate Moss-tekijäksi" Nina Garcia, Elle-lehden Fashion Director Tämäkin pieni leike oli vanhan työhuoneeni seinällä lohduttamassa bad-hair-dayna;)